lauantai 10. elokuuta 2013

Fantastista asiaa (blaablaata kirjoittamisesta)

Miksi käydä joogassa? Miksi tehdä ristisanatehtäviä? Miksi jutella kissalle? Miksi sukeltaa haiden kanssa? Miksi kirjoittaa fantasiaa tai ylipäätään kirjoittaa mitään?

Auringonlaskun aikaan ei muuta voi


Mitä enemmän kirjoitan fiktiivisiä tarinoita sitä harvemmin kysyn itseltäni ja muiltakin, onko siinä mitään järkeä. En heti keksi sen hauskempaakaan puuhaa. Joenlaskusta pidin todella paljon, mutta kanoottia ja jokeakaan ei ole tuossa kadun toisella puolella tarjolla joka päivä.

Miksi maalata hedelmiä vesiväreillä, vaikka tietää suherruksen päätyvän vessan seinältä muutossa laatikon pohjalle, mistä jälkipolven edustaja sen joskus löytää ja pistää taiteellisen ilmaisusi tuloksen raameihin ja oman vessansa seinälle? Koska vessassa istuessa on mukavaa ihmetellä taidetta.

Pilvien valtakunnassa kaikki hyvin

Unelmissa on tietenkin julkaiseminen, mutta se on vain päiväunta, niin kuin valtameren ylitys purjelaivalla. Varoituksen sananen tähän väliin. Joskus unelmat toteutuvat tahtomattaankin ja mitäs sitten tehdään? Kirjoittamalla ei itseään, saatikka perhettään, voi elättää, ainakaan kirjoittamalla fantasiaa. Kirjoittamalla ei rikastu. Kirjailijat ovat köyhiä ja elävät kurjemmin kuin kerjäläiset. Miksi siis kirjoittaa?

Vähän jo kypsä

Koska tarinointi on elämää suurempaa, koska elämä on liian lyhyt vain yhdelle tarinalle, koska ihmisen pienuus pelottaa, koska haluamme hallita maailmaa.

Tai sitten ei. Kirjoitan koska pidän päiväunista. Pidän unista yleensäkin. Pidän myös tarinoista.

Miksi sitten kirjoittaa fantasiaa? Eihän sitä kukaan (aikuinen) lue.

Minä luen.

Olen kaikkiruokainen ja haluan voida valita mitä lauteselleni asettelen. Kirjallisuuden suhteen asian laita on aivan sama. Luen kaikkea mahdollista ja oikeasti rakkaat ystävät: kirjan hyvyys ja pidettävyys ei riipu sen lajityypistä. Mielelläni myös kirjoitan siitä mistä pidän ja sekin saattaa vaihdella inspiraation ja ideoiden mukaan. Rajoja ei ole. En myöskään haluaisi jämähtää fantasiaan, tai jos kirjoittaisin dekkareita, en usko että haluaisin kirjoittaa vain murhista loppuelämäni.

Tuo että "ei lue fantasiaa", on vähän sama kuin että "ei lue kotimaista kaunokirjallisuutta". Jokainen on joskus lukenut huonon kirjan. En silti ole lakannut lukemasta valtavirtakirjallisuutta, vaikka olen kerran lukenut yhden huonon valtavirtakirjan. Yhden fantasia- tai tieteiskirjan lukeminen ei tee kenestäkään alan kirjallisuuden asiantuntijaa.

Seinäruusu
Millainen oli lapsuutesi lempikirja? Oliko se realistista kuvausta arjesta? Kuka päätti että jossain aikuisuuden kynnyksellä luettavaksi on valittava yleisesti hyväksyttävää "ei lapsellista" kirjallisuutta? Lähtemättä henkilökohtaiselle ristiretkelle fantasiakirjallisuuden saattamiseksi pakolliseksi ja ainoaksi oikeaksi kirjallisuudenlajiksi haluaisin vain pyytää teitä, jotka ette fantasiaa lue, olematta kysymästä:

a) miksi kirjoitat fantasiaa?

ja b) mistä fantasiatarinasi kertoo? En kuitenkaan osaisi antaa järjellistä ja ymmärrettävää vastausta yrittäen muodostaa sanoja noita, kirous, aikamatkustus ja miekkailu punastumatta ja vaihtamatta äkkiä puheenaihetta vaikka kissoihin.


10 kommenttia:

  1. Sattuipa!

    Juurikin luin Salman Rushdien Haroun and the Sea of Stories -kirjan, jossa samoja kysymyksiä pohdittiin juurikin fantasian keinoin.

    Ei kannata punastella, ei joku Rowlingkaan punastele (kai)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eri juttu on sitten, kun kirjansa saa ulos tuutista ja jos se vielä myy. Mietin juuri tuossa miekkailun maailmanmestaruuskisoja katsellessani, että maailmassa on varmasti tuhansia jos ei kymmeniä tuhansia miekkailun harrastajia ja sitten muutama maailmanmestari. Miekkailijan on myös valittava lajinsa, vaihtoehtoja on kolme: épee, sabre ja fleuret (pysytään ranskankielisissä termeissä perinteitä kunnioittaaksemme). Ymmärtääkseni épee lykätään aloittajan käteen, että yritä nyt ensin tuolla.

      Fantasia on vaikea, uskomattoman vaikea laji. Se on myös rajattomien mahdollisuuksien laji. Silti ihmettelen, miksi moni fantasian keinoja käyttävä "vakavasti otettava" kirjailija luetaan joksikin muuksi kuin fantasiakirjailijaksi? Puhutaan kaiken maailman alalajeista, joilla on erikoisia nimiä, joista kukaan ei pääse yhteisymmärrykseen edes itsensä kanssa, että mitä ne tarkoittavat.

      Mutta juu, totta tuumit Sanna, ei ole aihetta punasteluun. Harrastavathan jotkut sauvakävelyäkin.

      Poista
  2. Asiaa..! Kaikki fantasiaa puolustavat blogikirjoitukset saavat minut aina hymyilemään. Me emme ole yksin. :)

    Juu, älä punastele. Itse häpesin kirjoittamistani monta vuotta enkä "uskaltanut" edes kertoa ihmisille, että Minä Kirjoitan. Ja vieläkin suustani pääsee helposti sellainen mutina, että "no se nyt on semmoista fantasiaa emmää nyt oikein tiedä..." Pöh! Aivan turhaa! Parempi on nostaa leuka pystyyn ja olla ylpeä, edes pikkuisen kehdata olla ylpeä tästä harrastuksesta(elämäntavasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä hevillä kerro puolituntemattomalle kirjoituspuuhistani. Kuka tahansa ei mielestäni saata sitä "ymmärtää". Vähän sama juttu on amatööriastronomia ja postimerkkien keräily. Jonkinlaista nörttitouhua, jota juuri ehkä yhden kirjan kymmenessä vuodessa lukeva (50 Shades of Gray vaikka) ei voi käsittää. Helpompaa olla hiljaa.

      Poista
  3. Joo, tää kysymysten Bermudan kolmio:
    "Ai, mitä sä kirjoitat?"
    "Milloin sä aiot julkaista sen?"
    "Chick lit, mitä se on?"

    ...viimeisen kohdalla yleensä hymyilen leveästi ja koetan viedä keskustelun aiheen vaikkapa muurahaisten lisääntymistapoihin.
    (Ok, kirjoitanhan mä muutakin kuin chick littiä, mutta tuon tilanteen muistan, kun erehdyin sanaa käyttämään. Joka tapauksessa, "romanttinen viihde" on ihan yhtä kamala punastellen selitettävä kuin "fantasia" :D )

    Inhoan muuten ylipäätään sitä, kun joku genre lytätään yhden, tai kahdenkin luetun heikon teoksen perusteella. Tai ei edes tarvitse lytätä, mutta se sellainen itsetietoinen "Joo ei oo mun juttuni" -kehuskelu on vähän hämmentävää. Miten voi tietää, ettei joku genre ole se Oma Juttu, jos sitä tuntee vain kirjan tai kahden verran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai hei, ehkä pitäisi kehittää jokin sellainen kryptinen vakiovastaus, joka saisi tekstin kuulostamaan Vakavalta Valtavirtakirjallisuudelta.
      "Se on historiallisen proosan keinoin käsitelty kannanotto naisten oikeuksiin tehdä valintoja omassa elämässään."

      Jos siihen vielä saisi sekaan oikein monta sivistyssanaa, niin kysely jäisi sikseen.

      Poista
    2. Aika moni jonkun verran lukeva ei edes tiedä lukevansa chick littiä, vaikkei paljoa muuta lukisikaan. Silti sitä pidetään yleisesti hömppänä eikä samalla lailla oikeana kirjallisuutena kuin sofioksaset ja kaverit.

      "Tää nyt on vaan tämmöstä hömppää..." kuulostaako tutulta?

      Jos alkaa selittämään tieteellisin termein ja sivistyssanoin ihan mitä tahansa, yleensä kuulijakunta kääntyy vinhaan kannoillaan ja kaikkoaa kuuloetäisyydeltä.

      Pitäisi kai opetella ääntämään "prrroooshaaa" boheemilla aksentilla, ajattomana taiteilijana, jolle kaikki muu on roskaa (ja pukeutua vain vihreään).

      Poista
    3. Kannatan vihreään pukeutumista joka tapauksessa. Se on taiteilijammin otettava kuin musta.

      Mutta, kyllä mä saattaisin voida olla olla ylpeästi "hömppäkirjailija" (vähän silleen Kirsti Ellilän sanojen mukaan ja perässä), mut jos ekaksi ihan vain "kirjailija" :D

      Poista
    4. Juu kunhan ei tarvitse korsettia repiä ylleen. Kävelykeppi olisi kyllä aika must. Ja vihreät trikoot ja heinähattu.

      Poista
  4. Heti kun sain motkotettua:

    Tämän päivän hesarissa kerrotaan steam punkista ja mainitaan mm. kirjailija Magdalena Hai ja Osuuskumma!

    VastaaPoista