tag:blogger.com,1999:blog-11608439172204578022024-03-19T22:18:04.853+02:00NormandianiMary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.comBlogger400125tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-36775710958256985362020-11-24T14:46:00.000+02:002020-11-24T14:47:09.342+02:00Korona-ajat Normandiassa<p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUPehq0oU_bT4ek-aAlRgWS9rYQApGensVUs6nAP_f-YrZy8Lybm1_jXtNpdE4pDgRBWtYAdhQ637BV1SidJKC1-8fzvEk5RGE8jnzw4FxZSCbfn9acWHY48M5Zy8KhsAfyWrzQ-a3uP_b/s1280/IMG_5209.JPG" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="960" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUPehq0oU_bT4ek-aAlRgWS9rYQApGensVUs6nAP_f-YrZy8Lybm1_jXtNpdE4pDgRBWtYAdhQ637BV1SidJKC1-8fzvEk5RGE8jnzw4FxZSCbfn9acWHY48M5Zy8KhsAfyWrzQ-a3uP_b/w300-h400/IMG_5209.JPG" width="300" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Keittää spodeja pää alaspäin</td></tr></tbody></table><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr></tbody></table><i><span style="font-size: medium;">Menneistä ei ilmeisesti kukaan ole vieläkään oppinut mitään. </span></i><div><i><span style="font-size: medium;">Ei niin paskaa, ettei jotain vielä paskempaakin.</span></i></div><div><i><span style="font-size: medium;">Koettelemukset kasvattavat (vatsaa).</span></i></div><div><br /></div><div>Viime vuosi oli jo valmiiksi pilalla (keltaliivit, mellakat, lakot...) ennen kuin Rouenissa (40km meiltä) possahti kemiantehdas. Taivaan tuuliin tuprutti karsinogeenejä tunteja. Ne laskeutuivat normandialaisittain tyypillisen tihkusateen mukana laitumille, puutarhoihin, terasseille ja kesän viimeisten laventelinkukkien herkästi hajustetuille nupuille.</div><div><br /></div><div>Vuosi myöhemmin, kun joogaan terassilla, huomaan ärtyneellä sivusilmällä, että terassilaatoilla näkyy yhäkin tummia tahroja, joita painepesuri, juures- ja hammasharjakaan eivät ole irrottaneet.</div><div><br /></div><div>Samaan tapaan, olen varma, että korona-katastrofi tulee jättämään jälkensä. Ranska, ja siten myös Normandian entinen herttuakunta ja nykyinen agraarisdynaaminen kotiseutuni, ei ollut valmis vuoden 2020 koettelemuksiin. Paitsi ehkä juuri teollisuuskatastrofista viisastuneena, Normadian kansa veti kotikutoiset maskit naamalle mukisematta ja vasten hallituksen suosituksia. Moni oli joutunut hankkimaan maskeja syksyllä hajuhaitan takia. Hyvällä tuulella Rouenissa haisee yhä palanut rengas/mätä muna. Kansa oli valmiin epäluuloinen poliitikkojen hyssytellessä. </div><div><br /></div><div>"Ei tämä ole kuin paha pieni flussanen." </div><div><br /></div><div>Ensimmäinen aalto tuli ja meni, eikä sitä täällä pahemmin huomattu kuin syvänä jännityksenä ja suolia kuristavana pelkona iltauutisten aikaan, kalmanlukuja kuullessa, viittomakielisten tulkkien kädenliikkeitä haltioituneena tuijotellessa. Ahdistus oli mahdoton. </div><div><br /></div><div><b>Mahdottomaan oloon on vain yksi hoitokeino: mahdoton rohto!</b> Pihatiellemme paistoi koko pitkän kevään lempeä kotitähtemme. Sen hellässä lämmössä ryhdyin aloittelevaksi skeittaajaksi. Hellänä oli myös persii. Mutta ennen muuta, vietin aikaa tehden jotain ihan muuta. Pääkopassa vain yksi ajatus: älä putoo.</div><div><br /></div><div>Ajattelin, että turhista ideoistani tämä oli varmasti se turhin, että luovuttaisin tyyliin tunnin päästä, että huomenna palaisin tekemään jotain rakentavampaa kuten palapeliä. </div><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1TlKJo_yIPOQv3bCpI0-0Zax_UHctPCjDIoHoO3PH-FGlXLSn2qtzW227TIXkXYlhlo6iGGzUmWKk90bZ_uBKqqTL4RxsYI08JjJeorrrhWFfhCM_Gm3E4eNby2q9nNp2OKqes1WAOtg7/s1136/IMG_5314.PNG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1136" data-original-width="640" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1TlKJo_yIPOQv3bCpI0-0Zax_UHctPCjDIoHoO3PH-FGlXLSn2qtzW227TIXkXYlhlo6iGGzUmWKk90bZ_uBKqqTL4RxsYI08JjJeorrrhWFfhCM_Gm3E4eNby2q9nNp2OKqes1WAOtg7/w225-h400/IMG_5314.PNG" width="225" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ollie à la kotitie.<br /></td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div><br /></div><div>Kesä tuli ja rajoitukset höllenivät. Oman itseni allekirjoittamat lupalaput omalle itselleni päätyivät ei roskiin vaan myöhempien aikojen jatkokäsittelyyn. Olin varma, ettei toista täyssulkua voitaisi määrätä (koska talous ja koska Suur-Ranskan Jupiter, itse armoitettu Presidenttinen oli niin vannonut), mutta samalla tiesin toisin, koska kun nainen tietää, hän tietää, koska hän käyttää kypärää ja saa verta aivoihin, eikä ole aivokuollut kuten ilmeisen moni muu, koska miten muuten on mahdollista, että toinen aalto tuli suurena yllätyksenä, yllättävän voimakkaana yllätyksenä.</div><div><br /></div><div>Kesäloma koronteenioloissa meni kaikesta huolimatta hyvin. Saimme ansaitsemamme levon. Istuimme paljon rannalla katselemassa merta. Tuuli hyväili heinikkoa. Taivaankappaleet loivat siltoja. Lokit kirkuivat. Pärskeissä kaikui kaikki elämän kesät ja lomat. Suola oli yhä suolaista. Mobile home oli scrubattu sitruunanhajuisella kloorivedellä lattiasta kattoon. Respassa sai maskin takaa virkahymyjä ja kehoituksia ruiskia geeliä. <b>Kaupassakäynti meni escape-roomista</b>: nopein reitti kaikkien tehtävien ja yhtälaskujen kautta kassalle ja ulos. Vain iloinen ryhmäkuva puuttui. </div><div><br /></div><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj50by7BnYeqMJFTjSvhTw_BzC80mAd3xvnPmaP6F2-jI0pfTDqgW9RPe4zADIH8NIaJZRxFOpQrp0Ea6_RZvEYLtpSBVDcc7prRc3gLgT5vPCWMY1vPbIxAjANcPuQSChhTrYqzR60vp7k/s4032/IMG_5505.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3024" data-original-width="4032" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj50by7BnYeqMJFTjSvhTw_BzC80mAd3xvnPmaP6F2-jI0pfTDqgW9RPe4zADIH8NIaJZRxFOpQrp0Ea6_RZvEYLtpSBVDcc7prRc3gLgT5vPCWMY1vPbIxAjANcPuQSChhTrYqzR60vp7k/w400-h300/IMG_5505.JPG" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Atlantin aalloissa kaikki turha unohtuu<br /></td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div>Kuten muinaisista ajoista lähtien saapui 2020 komeetta ennustamaan katastrofia. No, NEOWISE ilmestyi kesken pandemiaa, eli hieman myöhässä. Eivät kyllä keskiajalla tienneet mitään! Mutta komeetta oli kaunis. Jaoin unohtumattoman liikuttuneen iloisen amatööriastronomihetken perillisen kanssa. Hän oli saanut kuunnella seitsemäntoista vuotta kuinka mahdottoman upeita komeetat ovat, ja nyt hän pääsi vihdoin näkemään sellaisen omin paljain silmin. Perillisen huoneeseen rakennettiin observatorio, jonka valot sammuivat joka ilta auringon laskettua. Kirjoituspöydän päälle nostetun dobson-teleskoopin putki työnnettiin ikkunasta ulos kohti pohjoista ja öinen tähtinäytelmä sai alkaa. Perillisen tyttöystävä ja kaikki muutkin etä-ystävät saivat kuunnella seikkaperäisiä selityksiä universumista joka iltaisen 'Mutsi puhuu komeetasta' pod castin ajan. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Komeetta lensi pois ja kesä kääntyi syksyyn.</div><div><br /></div><div>Kun syksy sitten kaiken kivan jälkeen saapui, saapuivat huoletkin. Tai nehän olivat vain jääneet tiskin taakse odottamaan. Perillinen ilmoitti kavereiden kanssa vietetyn iltaman jälkeen, että yksi kavereista oli ollut aamulla hieman pipi. Alkoi ennennäkemätön turvatoimenpiteiden sinfonia. Pojat saivat käydä testeissä. Oloilla huoneissaan, pitää maskia muissa huoneissa haahutessaan, syödä yksin, juoda paljon teetä. Olimme kaikki huolissamme, mutta testitulokset olivat negatiiviset. Kerrankin se oli riemun paikka.</div><div><br /></div><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTnjHETGa1jlhZpsihM8kjjEVNjEUIkIE6zO_7XuGXbiIExFYGuzPSpNUmVzOI7y4DMMCGaCrGm9sPVMaRPwxDl_EDF9FzFmWXsscNTzym2BVIvWkS0fWV1kQ86orKPrL3uFrKMXDq2-Mw/s4032/IMG_5739.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3024" data-original-width="4032" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTnjHETGa1jlhZpsihM8kjjEVNjEUIkIE6zO_7XuGXbiIExFYGuzPSpNUmVzOI7y4DMMCGaCrGm9sPVMaRPwxDl_EDF9FzFmWXsscNTzym2BVIvWkS0fWV1kQ86orKPrL3uFrKMXDq2-Mw/w400-h300/IMG_5739.JPG" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Viimeinen hetki rannalla ennen toista 'confinement'ia<br /></td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div><br /></div><div>Myös pohdinnan. Tulimme siihen loppupäätelmään, että virusta olisi hyvä olla hankkimatta. Peruutimme perhemiitit, luovuimme haaveista Suomi-lomasta, keskityimme oleelliseen. Töissä sain kuulla saavani toistaiseksi pitää työpaikkani, mutta omituiseen aikaan putkahtanut puljun omistajanvaihdos (joka oli ranskalaisittainkin valmisteltu kaaosmaisesti) tuotti myös valtavasti töitä. Marraskuun myötä saapui toinen aalto, sulkutoimenpiteet-joita-ei-olisi-pitänyt-enää-voida ja uupumus. Työpaikan ja toimeentulon pelastaminen oli vienyt veronsa.</div><div><br /></div><div>Olin onnellinen, kun tajusin, että olisin lomautettu. Sairasloma ei olisi ollut kaukana. <b>Sinnikkyys on vahvuutta. Oikeaan aikaan luovuttaminen älykkyyttä.</b> Olen yrittänyt tehdä parhaani tämän hullun vuoden aikana: käyttää ylimääräisen ajan tehden hyödyllisiä asioita (sain duologian käsikirjoitukset valmiiksi ja lähetin ne kustantamoille - koskaan en ole yhtä lailla taistellut tekstin kanssa - kolme ja puoli vuotta tai jotain). Jätin murehtimisen ja koti-ikävän teekupin pohjalle ja opettelin perillisen huolellisen opastuksen avulla uuden harrastuksen. Olen käsitellyt ajan kanssa tunnelukkoja, pettymyksiä, onnellisuuden käsitystä, ahdistusta, identiteettiä, vanhenemista, tulevaisuutta ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Olen myös katsonut Netflixiltä kaikki Miyazaki animet ja Heartlandin viisitoista kautta.</div><div><br /></div><div>On pitänyt oppia elämään tuntemattoman kanssa: ei voi varmuudella tietää mitä ensi viikolla tapahtuu. Onko koulua, työtä vai lomaa, kaupat auki, kulkeeko posti? Minä, joka suunnittelen kaiken (ahdistussyndrooma) minuutilleen, jouduin kerrankin relaamaan. Hittoako väliä, kun ei kukaan tiedä ja kaikki on kuitenkin luultavammin mahdotonta. <b>Ja sitten kun jokin on mahdollista: on parasta heti tehdä se! </b>Eli tee, kun vielä pystyt.</div><div><br /></div><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4-fLu1zn0y8Z2LLL2cMVbKWDz0JF3lrHEwfYtCAfbaV9i8iKIo3UZlF-nHMuYK4nSKqzpTtLgSVHG0Wy3RcG1IfesfgxVsoLlEInb2oiXIkcYnDPlEkjJYi9EuCQf3p6dJoUHPXQvGL5-/s4032/IMG_5610.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3024" data-original-width="4032" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4-fLu1zn0y8Z2LLL2cMVbKWDz0JF3lrHEwfYtCAfbaV9i8iKIo3UZlF-nHMuYK4nSKqzpTtLgSVHG0Wy3RcG1IfesfgxVsoLlEInb2oiXIkcYnDPlEkjJYi9EuCQf3p6dJoUHPXQvGL5-/w400-h300/IMG_5610.JPG" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei liity mihinkään, mutta tänne haluan eläkkeelle!<br /></td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div> </div><div><br /></div><div><br /></div>Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-49096278168427060602020-11-16T15:13:00.001+02:002020-11-16T15:13:44.566+02:00Kirjoitusaktivismi<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqvX2CkYeJoQaHbUVcFZYqEmGXavmu5i2rcqHZ8JBQPuRXlGu4CTDp9cIY-b84hVjPnHLSGJ1wZ4f9iGxCIBZrFjr4KnpvoN2QBXUVRWAjioDY7kGQd1TBIDHDhYcZk0YS7w4AQ_B9gLJx/s1600/IMG_3655.JPG" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqvX2CkYeJoQaHbUVcFZYqEmGXavmu5i2rcqHZ8JBQPuRXlGu4CTDp9cIY-b84hVjPnHLSGJ1wZ4f9iGxCIBZrFjr4KnpvoN2QBXUVRWAjioDY7kGQd1TBIDHDhYcZk0YS7w4AQ_B9gLJx/s400/IMG_3655.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvituskuva Oodin portaikosta</td></tr>
</tbody></table>
<br /><br /><div>
Istuin iltaa sohvalla. Luin Guillaume Apollinairen rakkauskirjeistä koottua teosta 'A mon petit Lou'. Sain siinä sivussa idean käsikirjoitukseen. Sillä ei ollut mitään tekemistä Apollinairen lemmenkipuilun kanssa. Pistin idean korvan taakse ajatellen, että kyllä se siellä pysyy tallessa. </div><div>
<br />
Omassa kirjallisessa työssäni imen vaikutteita milloin mistäkin. Kun YA (young adult) alkaa puristaa aivoja, historiallinen romaani pelastaa. Inspiraatiokunnon ylläpito on hieman sama kuin hölkkääminen. Mitä enemmän harrastaa, sitä lujempaa juoksee. Tai jotain sinne päin. <div><br /></div><div>Joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin kustannusmaailma tulee ja lyö jalat alta, oli sitten harjoitellut kuinka paljon tahansa. Mutta kunnon apollinairemaisesti hampaat irvessä, on parempi jatkaa suureen rakkauteen luottamista ja pitää toivoa yllä, vaikka Lou ei vastannut kuukausiin.<div>
<br />
Kirjoittaja, kerran kirjailija, on hyväksynyt asemansa moninaisena kirja-aktivistina, jolle joka päiväinen 'leipä ja viini' ei olekaan vuosittainen kustannussopimus. On tyytyminen siihen itseensä ja oleelliseen keskittyminen. Kirjoittaminen palkitsee kaikesta huolimatta, niin kuin rakastuminenkin. Se on sielukasta, suoraan munaskuista kumpuavaa toimintaa, täysin järjetöntä tietenkin myös - suurimman osan aikaa - mutta minkäs teet.<br />
<br />
Kirjoittajien ja kirjailijoiden facebook-ryhmässä Maija Marttinen (keksitty nimi) tuskaili onnetonta tilannettaan, jossa hän oli esikoisromaaninsa jälkeen intoa puhkuen kirjoittanut kirjalleen jatko-osan (ehkä parikin melkein), mutta kustantamo oli valitettavasti päättänyt olla kustantamatta esikoiselle jatkoa. Kyseessä oli iso ja tunnettu kustantamo, ja mielestäni kyseinen esikoinen oli saanut ihan hyvin huomiota medioissa, ehkei nyt ihan valtavasti, mutta paljon enemmän kuin pienkustantamoiden teoksille uskaltaisi edes toivoa.<br />
<br />
Tilanne on kirjailijalle aina katastrofi. Kustantamolle tietenkin myös, jos kirja ei myy odotusten mukaisesti. Moni otti postaukseen kantaa kertoen, että onpas kummaa, ja sääli koska pidin kirjastasi ja toivoin sille jatkoa. Tai: en ole vielä ehtinyt kirjaasi lukemaan, mutta nyt aion sen heti lukea ja tehdä siitä arvion blogiini.<br />
<br />
Tunsin suurta myötätuntoa Maijaa kohtaan, koska olin itse samassa käsikirjoitussuossa muutama vuosi sitten. Kielteinen kustannuspäätös kirvelee, mutta varsinkin hukkaan heitetty työmäärä. Kirjailija ei voi jäädä odottelemaan myyntilukuja, koska kun inspiraatio vie, ei vikinät auta. Kustannuspäällikkö oli pahoillaan, mutta samalla torui, koska olin lähtenyt 'niin hirveällä tohinalla tekemään jatkoa'. </div><div><br /></div><div>Vähemmästäkin traumatisoituu. Lohtua silti on, koska Maija sai hyvin nopeasti ryhmämarisemisen jälkeen kustannusopimuksen. Oliko siis fiksua marista, pitää hihassa valmiina yllätyskässäriä vai tuhertaa puuhakkaana jatko-osaa, jonka tulevaisuus oli yhtä epävarma kuin Yhdysvaltain presidentinvaalitulos? Minähän sanoin, että kirjoittaminen on järjetöntä, mutta oikea vastaus on kyllä, kyllä ja kyllä. </div><div>
<br />
<br /></div></div></div>Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-38524652468320479262019-11-20T17:00:00.000+02:002019-11-20T17:00:04.570+02:00Lappi versus Aveyron<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9fxQ_Giau_8AKuTt1kcfs4DZeS5YbX2ZKIEP7MOpxUTbMZj9hJxsEnQU_rWCMUdKda3lYaVzZjfPmz70NBglzi1_OL5-lxhHCj-edo1U6lQu7G-AVwSnZ2kRldcul6gmyzuZ0O9rAVQ_P/s1600/IMG_3487.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9fxQ_Giau_8AKuTt1kcfs4DZeS5YbX2ZKIEP7MOpxUTbMZj9hJxsEnQU_rWCMUdKda3lYaVzZjfPmz70NBglzi1_OL5-lxhHCj-edo1U6lQu7G-AVwSnZ2kRldcul6gmyzuZ0O9rAVQ_P/s400/IMG_3487.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tsahkaljärven retkeilyreitiltä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Paransimme luontosuhdettamme kuluneena kesänä vaeltamalla kahdessa eri maassa, hyvin erilaisissa olosuhteissa. Kesäkuussa vein perillisen road-tripille Kilpisjärvelle kokemaan Lappia ja elokuussa koko perhe leireili Tarn-joen varrella Aveyronissa, Millaun kaupungin kupeessa.<br />
<br />
Kumpikin kohde on wau-elementeiltään takuuvarma valinta, mutta Lappi veti silti pidemmän korren, kun mietittiin missä luonto oli upein, sielu lepäsi ja minne mieli tekevi uudelleen. Lappi tosin on ulkkareille hieman kaukana ja vaatii periaatteessa kaksi matkaa yhden sijaan. Kun yrittää tunkea kahteen viikkoon perheen, sukuloimiset, kaverit, riittävät löylyt ja lenkit ja Lapin matkan, huomaa äkkiä, etteivät päivät riitä. Lopputulos on melkoinen määrä lentelyä ja autolla ajelua paikasta toiseen.*<br />
<br />
Reittimme kulki Rovaniemen lentokentältä lähimmän Lidl-kaupan kautta Leville, missä pysähdyimme syömään. Poro-tortillat jäivät reissun ainokaiseksi Lappi-ruoaksi, mutta tulipahan kokeiltua. Kahvi sentään maittoi kuskeille. Automaattivaihteistoon tottumattomana sain pienen IBS-mahanpurun, kun ykköskuskimme ja eräjorma-sisareni heitti ratin hoiteisiini. Hyvin se kuitenkin sujui, vaikka pelkääjänpaikalta välillä valitettiin vauhdin hitautta (keskinopeus 75 km/h: matkaa yli 500 km). Eräjorma-siskon Poro-kello äppistä näki missä oli viimeisen tunnin aikana poroja havaittu. Ilmeisesti varsinkin rekkakuskit lisäsivät spotteja, koska ne olivat todella tarkkoja ja suurin piirtein aina tiesimme missä poloja jolkottaa. Sen vain sanon, että poroja oli paljon liikkeellä, enkä yhtään kadu hidastelua. Sitä paitsi: meillä oli koko päivä, ilta ja yö aikaa ajaa, koska keskiyön aurinko on ihan loistava juttu.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6B0w1wEZD19eUop6DzEiv13WTrrnxUZq0A_KJa8Dk8hd6MrkZ3KlZpDHvp19vGpCxZ1sHSb7-dP6B8JEwLPnhn2DXlHttQg8GAi4s-_m0ROjrl82PR_PhQpc0SluouE0XsqPGP0SE0jVr/s1600/8C7F4CC0-B7B7-4F30-A305-41B383F17696.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1600" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6B0w1wEZD19eUop6DzEiv13WTrrnxUZq0A_KJa8Dk8hd6MrkZ3KlZpDHvp19vGpCxZ1sHSb7-dP6B8JEwLPnhn2DXlHttQg8GAi4s-_m0ROjrl82PR_PhQpc0SluouE0XsqPGP0SE0jVr/s400/8C7F4CC0-B7B7-4F30-A305-41B383F17696.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Poro paskalla.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Valon määrään ei totu ihan heti, mutta matkailijalle se on hieno homma. Päivää riittää ja nukkua ei tee mieli. Vuorokauteen saa mahtumaan parikin vaelluslenkkiä ja keskiyön saunat sen päälle. Majapaikassa on hyvä olla pimennysverhot, koska muuten polla menee sekaisin.<br />
<br />
Rovaniemeltä ajaa noin viidessä tunnissa Kilpisjärven rantaan. Kittilästä olisi lyhyempi matka, mutta en saanut sinne lentoja, mikä ei ollut huono juttu, koska halusin tehdä nimen omaan automatkan Lappiin (ilman kuitenkaan koko Suomen halki köröttelyä, koska mun vauhdilla...). Suosittelen vuokra-autoksi suhteellisen mukavaa kärryä, koska paikoittain tiet olivat kuoppaiset.<br />
<br />
Lapin reissusta ei olisi tullut mitään ellen olisi löytänyt sopivaa mökkiä. Halusin mökin, enkä hotellia, mutta mökit vuokrataan yleensä viikoksi kerrallaan ja minulla oli käytössä vain 5 päivää. Ongelma ratkesi Airbnb:n avulla, minkä kautta löytyi maailman suloisin kelomökki ihan järven rannasta. Mökin norjalaisen omistajan kanssa kommunikointi sujui ongelmitta (olen meriolento ja puhun norjaa sujuvasti) ja key-boxin ansiosta saapumis- ja lähtemisajat eivät myöskään tuottaneet probleemeita.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiyRqNtAqEOIWeYfT7J9KkpVNEWCDH8iMyPtimTHuWQj_bFOa2hCJX6ME6vfp6SIFStHPkmgXTjfrtrh-65zA2iiwE0xTAKIG5pO8qPsmHKiZeCRlmxGUeGhJP796YwTbp-MNVpzhqACE9/s1600/IMG_3509.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiyRqNtAqEOIWeYfT7J9KkpVNEWCDH8iMyPtimTHuWQj_bFOa2hCJX6ME6vfp6SIFStHPkmgXTjfrtrh-65zA2iiwE0xTAKIG5pO8qPsmHKiZeCRlmxGUeGhJP796YwTbp-MNVpzhqACE9/s400/IMG_3509.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Wabi sabi kohdallaan.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Kilpisjärvi sijaitsee niin ylhäällä Käsivarren kärjessä, että sitä pohjoisempana on vain Norja. Norjan Alppien (Kölivuoristo) lumihuiput nousevat horisontissa tummien tuntureiden takana. Kilpisjärvestä oli vasta jäät lähteneet ja vedet liplattivat tummina ja pohjattomina. Joku idiootti oli keksinyt, että siellä pitää käydä uimassa, mutta haaste hyytyi isovarpaan pakastumiseen. Siinä järven rannassa saunajäähyjä istuessa idiootin mieli rauhoittui ensimmäisen kerran sitten moneen vuoteen - ja se on iso juttu perushermostuneelle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj95J73Lt3UFErNFJAGR5dWAVdCGrk_SdMCSPo2YCSUNqMhkORNt5IjXm0luNVVLG4Xwne_x2DvWQ2yyJgCzhmuBeZMwpuEyTcx0I0Ps49gfM6OG5LWlP-uJMi55PeWWnRcgLohEn4ECnhP/s1600/IMG_3361.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj95J73Lt3UFErNFJAGR5dWAVdCGrk_SdMCSPo2YCSUNqMhkORNt5IjXm0luNVVLG4Xwne_x2DvWQ2yyJgCzhmuBeZMwpuEyTcx0I0Ps49gfM6OG5LWlP-uJMi55PeWWnRcgLohEn4ECnhP/s400/IMG_3361.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mallan luonnonpuiston Kitsi-putous</td></tr>
</tbody></table>
Lappiin ei itse asiassa mennä, koska siellä on se luonto, vaan siksi, että siellä on enimmäkseen vain se luonto. Lappiin mennään pakoon muita ihmisolentoja ja niiden hömpötyksiä. Mallan luonnonpuiston polulla tapasimme jonkun verran kulkijoita, mutta suurimman osan matkaa tallustimme omassa rauhassamme. Siinä oli aikaa olla miettimättä mitään ja se tekee aivoille hyvää. Sitten kun mutkan takaa paljastui poroja vasoineen, kaivettiin kiikarit esiin ja tehtiin Attenboroughit. Ja samat, kun tunturilammen laineilta tunnistettiin kummallisia sorsia, jotka paljastuivat kaakkureiksi. Polun varresta tietenkin kuvattiin jokainen kukka ja muisteltiin peruskoulun biologian tunteja. Siitä olen kiitollinen, että koulussa sain opetella kasvien nimiä, vaikka en minä niitä enää muista, mutta tärkeintä olikin se luonnon ihmettely. Japanilaiset kutsuvat sitä wabi sabi:ksi.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjG5mRQQSvw9alzIjltYi2lMqgqCTPmsxpDGqIvOx-5704S8G_wmuJy8D1HzVKNf00mz13N3u0xGBpUIjfrE6QotBaVzfLfVnEMXbHvFuvwDYlOj2eKiqjAkWTvwUBxkGCcPR5tgk6pzuyf/s1600/IMG_3368.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjG5mRQQSvw9alzIjltYi2lMqgqCTPmsxpDGqIvOx-5704S8G_wmuJy8D1HzVKNf00mz13N3u0xGBpUIjfrE6QotBaVzfLfVnEMXbHvFuvwDYlOj2eKiqjAkWTvwUBxkGCcPR5tgk6pzuyf/s400/IMG_3368.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yksin keskellä ei mitään.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Kilpisjärven ympärillä on monenlaista vaellusreittiä joka makuun. Sakhaljärven rantaan kävelee luontokeskukselta puolessa tunnissa (2km), jos ihailee jokaista vaivaiskoivua ja juolukkaa. Saana-tunturin laelle kiipeää parissa tunnissa, jos pysähtyy kuolemaan vartin välein. Kitsi-putousta ihastelemaan on käveltävä vaihtelevassa maastossa useampi tunti evästaukoineen. Vastaan tulevilta retkeilijöiltä haastelimme, että useampien päivien telttareissuja oli tehty rinkat ja koirat selässä. Joka makuun löytyy elämystä.<br />
<br />
Yksi Lapin suurista elämyksistä jäi meiltä kokematta: hyttyset. Reissumme ajoittui sopivasti hetkeen, jolloin ne eivät olleet vielä kuoriutuneet. Kevät oli ollut kylmä, tunturissa kuivaa tjms. Järjestelmällisesti jokainen henkilö, joka oli joskus Lapissa käynyt, ja jolle matkasuunnitelmistani kerroin, varoitti minua, että ne voivat pilata ilon. No, joskus minullakin on hieman onnea matkassa mukana ja en joutunut räkän uhriksi.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-pbBXAtu9u84yOSdVfJuCsLGp80UfcAFSF_SVQbSAcls5AIRvIOqQO6Vvoeupg5AXtcg0OHadQXzzyvsApwOG3Ok-9Mls3vp2aFg43l5VRRXkDcAos_xzY_FGEmA1E0r-5kRBi14uPWts/s1600/IMG_3557.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-pbBXAtu9u84yOSdVfJuCsLGp80UfcAFSF_SVQbSAcls5AIRvIOqQO6Vvoeupg5AXtcg0OHadQXzzyvsApwOG3Ok-9Mls3vp2aFg43l5VRRXkDcAos_xzY_FGEmA1E0r-5kRBi14uPWts/s400/IMG_3557.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuningasrapua à la Norge</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Norja vuonoineen sijaitsee Kilpisjärveltä kivenheiton päässä. Kesäkuun alkupuolella Norjan teillä suhasi jo paljon turismoja. Ajoimme Tromssaan (2h) missä pällistelimme valaanpyyntialuksia, risteilyturismoja, kummallista arktista arkkitehtuuria, jossa yhdistyy perinteinen puu ja myllypuromainen teräsbetoni, suurta siltaa ja söimme lähiruokaa. Perillinen teki ilmastolakon ravintolan portailla, kun huomasi että menuulla oli valasta. Olin ylpeä, mutta päädyimme kuitenkin syömään paikallisten suosimaan puljuun, koska toinen vaihtoehto olisi ollut multiamerikkalainen hamppariketju.<br />
<br />
Viiden päivän automatka Lappiin sujui mielestäni todella hyvin. Meillä oli onnea matkassa säiden ja hyttysten suhteen. Vettä satoi pariin otteeseen, mutta vain kun olimme tien päällä. Saimme paistatella auringossa Saana-tunturin huipulla, missä eväiden syöminen kohmeisin sormin olisi ollut ikävää. Näimme ihan hitosti poroja ja Norjassa kotkan! Luonto oli juuri niin mieleenpainuvan kaunista ja rauhoittavaa kuin mitä toivoin ja odotin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
No entä sitten Aveyron?<br />
<br />
Tarn-joki virtaa Cevennesin ylängön halki ja on kovertanut matkallaan kanjonin, jonka tyrskyissä kävimme melomassa. Jokilaakson törmillä rohkeat kävivät kiipeämässä 100-m reitin 'Hampaalle'. Jylhän kalliokylän huomissa maistelimme hurjan suolaista Roquefort-juustoa. Ranskassa matkustaminen on aina ilo vatsalle, mutta luonnonrauhaa on melko turha etsiä, kunnes löydät <i>le coin secret </i>eli salaisen mestan.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfYoEUPnZ5r1H3UWQ9U6qvQTAsiS1T7xX0N-YCVLW1j5b3BllabD8f3kIjm0bE5rj50Y5kYvJnweC2ilsEGIiioLDF1jCfoyzJLhboDTaaGgyX1OjXZLj_2IUA39fI6vhVWRjz01N1q5qH/s1600/IMG_4316.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfYoEUPnZ5r1H3UWQ9U6qvQTAsiS1T7xX0N-YCVLW1j5b3BllabD8f3kIjm0bE5rj50Y5kYvJnweC2ilsEGIiioLDF1jCfoyzJLhboDTaaGgyX1OjXZLj_2IUA39fI6vhVWRjz01N1q5qH/s400/IMG_4316.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Salainen mesta, jossa uiminen oli kielletty (uimataidottomien takia) virtauksen takia, jotenka uimme. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Aveyron on Ranskan takapuoli. Sinne on pitkä matka ja se on hieman syrjässä ja siellä ei ole paljoa mitään. Loistava paikka kaikin puolin. Paitsi että, meni Ranskassa minne tahansa (perähikiälle) on siellä elokuussa paljon turismoja. Se on ikävää, jos ei pidä ihmisistä. Paikan päällä auto on välttämättömyys, jotenka sinne on oli ajettava. Mietimme pyörien mukaan ottamista, mutta Aveyron ei ole Bretagne, eli tasamaata, vaan vuoristoa ja me emme ole olympiakunnossa. Pyörät jäivät kotiin. Paikasta toiseen liikkuminen oli hankalaa, koska tiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja pitkiä. Vietimmekin paljon aikaa pelaamalla petankkia mobile-homen edustalla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr_EbEIQZmfWEJK9HTjHQAR4hKA7lMfEYC9RZ83h9Og_0vSYMN5XQfXoMvVD4mB5i4NNzaLJxvyRZtJybLl9X5M6sSzQTXpUzJX31zyIFpdPZef1zPCmkw2gDZei53f-tC2imBObFF1vRI/s1600/IMG_4196.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr_EbEIQZmfWEJK9HTjHQAR4hKA7lMfEYC9RZ83h9Og_0vSYMN5XQfXoMvVD4mB5i4NNzaLJxvyRZtJybLl9X5M6sSzQTXpUzJX31zyIFpdPZef1zPCmkw2gDZei53f-tC2imBObFF1vRI/s400/IMG_4196.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvaajaa oksetti kiipeilijöiden puolesta.</td></tr>
</tbody></table>
Ranska on kiipeilijän paratiisi. Missä on vähänkin vuorta, löytyy kiipeilyreittejä ja oppaita ja paljon hikeä ja hyvää mieltä. Tällä kertaa en lähtenyt roikkumaan poikien mukana, koska pelkästään kiipeilysaitille pääseminen vei kaikki voimani. 'Tunne voimasi ja heikkoutesi', soi päässäni ja istuin kivellä valokuvaamassa hyvin tyytyväisenä päätöksestäni, kun kuuntelin poikieni perässä reitille lähteneen teinitytön kauhunhuutoja. Rakastan vuoria, mutta rajat minullakin. Sen sijaan olin tyytyväinen puolison ja perillisen urhoollisesta huiputuksesta. Toisten ilo on myös oma ilo.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_NPGrH5xOGsGAu9jakGOcfftc1YJagbgf8r1Z_LkMzfx3-exYLN4rzBEEAUrFSnpKS7R-RDVb4yJeosUIAxZVh7aoVLiF_8dqAnnL7rd5Y0R3EzHpKDF1w2Q2Aa2dl9wFZlDdpVrlLV4F/s1600/IMG_4102.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_NPGrH5xOGsGAu9jakGOcfftc1YJagbgf8r1Z_LkMzfx3-exYLN4rzBEEAUrFSnpKS7R-RDVb4yJeosUIAxZVh7aoVLiF_8dqAnnL7rd5Y0R3EzHpKDF1w2Q2Aa2dl9wFZlDdpVrlLV4F/s400/IMG_4102.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Matkalla kohti "Hammasta".</td></tr>
</tbody></table>
Kiipeilyyn en suostunut, mutta tartuin melaan ja navigoimme Tarn-joen kanjonissa kaksikymmentä kilometriä. Se oli sopiva etäisyys. Ardèche-joen kolmikymppiä on hieman liikaa yhdelle päivälle. Tosin, lomalla on aikaa palautua. Tarn-joen maisemat olivat jylhät ja joelta nähden autiot. Olisin nauttinut hieman enemmän, jos reitillä ei olisi ollut niin paljon muita kanootteja, mutta silti päivä oli leppoisa ja tietenkin super-aurinkoinen. Melontaretkelle kannattaa ottaa mukaan ihan hitosti vettä, paljon ruokaa, pyyhkeet, vaihtovaatteet, aurinkolasit, hattu, aurinkorasvaa ja joko kissa tai koira mielen mukaan. Kanoottiin saa vesitiiviin tynnyrin. Vuokrauspuljuja löytyy joka puolelta. Aamulla minibussi vie joelle ja hakee iltapäivällä (tai illalla) väsyneet ja rapaiset melojat takaisin parkkiksen tuntumaan.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh5aYo8h_LdWNj1PjR4UMcmQkSodOQYcwPiJSPRApN1_rhPeURbIMtbHKR3rWdLAVUG_3hz10nYL2T8GdbKOchwHtZfPwVXmS5eEVEILlt0zbex1V0jsjDm072s_yok-Cw6TGk3vNXRVRu/s1600/IMG_4083.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1146" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh5aYo8h_LdWNj1PjR4UMcmQkSodOQYcwPiJSPRApN1_rhPeURbIMtbHKR3rWdLAVUG_3hz10nYL2T8GdbKOchwHtZfPwVXmS5eEVEILlt0zbex1V0jsjDm072s_yok-Cw6TGk3vNXRVRu/s400/IMG_4083.JPG" width="286" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hyönteisille omistettu museo Micropolis. Kuvissa Cicadanus Cicadas.</td></tr>
</tbody></table>
Melomisen traumoista parannuttua (auringonpolttamat ja rakkulat) on hyvä suunnata kulttuurikohteisiin. Kävimme piskuisen Ayssènes kylän hevoskastanja-museossa, missä opimme, että keskiajalla kastanjapuut olivat niin arvokkaita, että ne saattoivat olla osa morsiamen myötäjäisiä. Hevoskastanjoista tehtiin jauhoja ja jauhoista leipää. Hevoskastanjojen salojen tutustumisen lisäksi Millaun lähistöllä voi vierailla hyönteismuseossa, missä oli elävien mehiläisten pesä ja paljon kuolleita hyönteisiä. Kerrankin sain mahdollisuuden vertailla ampiaista ja mehiläistä lähietäisyydeltä ilman kylmiä väreitä ja opiskella niiden anatomioiden eroavaisuuksia. Mehiläinen on pienempi ja pörröisempi ja muutenkin symppiksemmän oloisempi. <br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj59aLxq0aYIyTqWkwZcbwAEajASW7GtTh8iSKQsm44R2AyGJutWaj_ukg4oxlQuuaAcy1pfqzpGbDuWUDNGTOkcfDnfqOfEFN96qqWWG-hsxWWulJ-uVu2gUVb1OAuhZTgpqIpTSSq1qv5/s1600/IMG_4038.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj59aLxq0aYIyTqWkwZcbwAEajASW7GtTh8iSKQsm44R2AyGJutWaj_ukg4oxlQuuaAcy1pfqzpGbDuWUDNGTOkcfDnfqOfEFN96qqWWG-hsxWWulJ-uVu2gUVb1OAuhZTgpqIpTSSq1qv5/s400/IMG_4038.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tarn-joki ja kanjoni ja joku keskiaikainen kylä.</td></tr>
</tbody></table>
Kaiken keskellä virtaa joki. Oletteko koskaan huomanneet kuinka joessa kuntouiminen on kivempaa kuin altaassa. Joessa on tilaa, koska se on isompi ja sinne mahtuu enemmän porukkaa, mutta laajemmalle pinta-alalle ja uidessa voi tuntua paljon kivemmalta, kun ei kukaan ole tiellä. Retkeilymajapaikassamme ei ollut siis uima-allasta vaan joki, mikä oli virkistävää.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwFOyPcj286dftBM1SMOTrCQvFkHSUsIk5EIDQmsRevTkFHBetUZ5dVU_kjmXYMAZ2rpuWypQuv19qhV_EhcjFezhgPFovWxkLKLn10u5wkHfqG-ush-Htf56gprJZmn6Dv-_XJ1AqUBOj/s1600/IMG_3947.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwFOyPcj286dftBM1SMOTrCQvFkHSUsIk5EIDQmsRevTkFHBetUZ5dVU_kjmXYMAZ2rpuWypQuv19qhV_EhcjFezhgPFovWxkLKLn10u5wkHfqG-ush-Htf56gprJZmn6Dv-_XJ1AqUBOj/s400/IMG_3947.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vesiputous, mutta kuivuuden takia se oli vesinoro.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Eteläisen Ranskan pikkukivikeskiaikakylissä tulee helposti <i>too much</i> olo, koska kaikkea kaunista, söpöä, super-vanhaa ja mielenkiintoista on liikaa. Voisin vaellella tunteja kapeilla kujilla ja ihmetellä ovenkahvoja ja kolkuttimia . Onneksi Aveyronissa on myös vaellusreittejä, ettei mene liiasta söpöstä pilalle. Tarn-jokilaakso tarjoaa monenlaista reittiä, mutta me valitsimme vaikeimman, eli 'Korppikotkan kiepin'. Reitin pituus on vain 10 km, mutta korkeuseroa kertyy 480 m. Siinähän kipuat ja kapuat. Le Rozierin keskiaikaisesta pikkukylästä alkava reitti vie sienimäisten kalkkikivimuodostumien luokse korkeuksiin, missä seudulle uudelleen 'istutettu' korppikotkalauma liihottelee iltapäivän nousevissa ilmavirtauksissa.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhInQGFAeFWCnODTWPny9GipBv2UFKmvPHPV_x0tWNt5Lf5X2ZH9IixesMWqJImGCNXV5oqISTV-gBZtGOiUCbdyApJXPAAJr8LLFWlJ6UeACeWfv4Uy9vB5REaZcJKI_k1pg_6njEmZb8W/s1600/IMG_3925.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhInQGFAeFWCnODTWPny9GipBv2UFKmvPHPV_x0tWNt5Lf5X2ZH9IixesMWqJImGCNXV5oqISTV-gBZtGOiUCbdyApJXPAAJr8LLFWlJ6UeACeWfv4Uy9vB5REaZcJKI_k1pg_6njEmZb8W/s400/IMG_3925.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Korppikotka-vaelluksen kohokohtia.</td></tr>
</tbody></table>
Polulla keskityin katselemaan maahan ja mihin jalkani asetan, koska mäki oli jyrkkä, mutta kun kuulin yläpuolelta ensimmäisen kerran siipien suhinaa ja valtaisa varjo pyyhkäisi ylitseni, kohotin katseeni ja näin kotkan kaartavan parin metrin päässä. Se oli melko ohos-elämys. Korppikotkat metsästettiin näiltä tienoilta kauan sitten, mutta laji on onnistuttu saamaan pesimään Cevennesin vuoristossa uudelleen. Jotkin asiat menevät maailmassa parempaan suuntaan, muistakaa se.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV9CEbG-RyEDqBFNJ92ru0fjOfhMI4P4JR4kr6UyY7xXsNnkEPgxlrTg8VN_HkEYqMhBvzADM2HMxXt4y3ILMmub8H48f3JT0yCBUJzsnuoxP3WU615PQn5c12Qmu30Y6PrVldOB_d_XOY/s1600/IMG_3920.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV9CEbG-RyEDqBFNJ92ru0fjOfhMI4P4JR4kr6UyY7xXsNnkEPgxlrTg8VN_HkEYqMhBvzADM2HMxXt4y3ILMmub8H48f3JT0yCBUJzsnuoxP3WU615PQn5c12Qmu30Y6PrVldOB_d_XOY/s400/IMG_3920.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kotkat lentää.</td></tr>
</tbody></table>
Suurin ero Lapissa ja Aveyronissa vaeltamisessa on ihmismäärä. Lapissa on todella tyhjää, niin tien päällä kuin vaellusreiteilläkin, verrattuna Ranskan touhuun. Minua alkoi ärsyttämään kotkareitillä jatkuva vastaantulijoiden moikkailu. Porukkaa ramppasi vastaan ihan koko ajan. Reitti on sentään melko hevon peessä, mutta silti sinne riittää jengiä. Omaa rauhaa löytyi, kun lähti reitiltä hieman sivuun, mutta siinä on tietty riskinä, että eksyy ja myös luonnon eroosio paikoissa, missä sen voi jättää rauhaan.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigoGvlmfKBAjbXbDCmxIbLfKNB7FiIQFm2Z0f2bO0tOafZTVYYDK4ki9_N_0HxZwyl1voC7EchgDvPpWru_thaoSU36IU_NekKKC9XpWg7mHlLqr8ayRACXW1KQ_CsHZNnaEO1_APnIHJo/s1600/IMG_3914.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigoGvlmfKBAjbXbDCmxIbLfKNB7FiIQFm2Z0f2bO0tOafZTVYYDK4ki9_N_0HxZwyl1voC7EchgDvPpWru_thaoSU36IU_NekKKC9XpWg7mHlLqr8ayRACXW1KQ_CsHZNnaEO1_APnIHJo/s400/IMG_3914.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pään päällä liihotti koko ajan joku. Hermostuttavaa.</td></tr>
</tbody></table>
Aveyronissa oli omat puolensa, kuten petankki, halpa viini ja haisevat juustot, mutta kohteena Kilpisjärvi jätti syvemmät jäljet. Olen ehkä liian tottunut Ranskaan ja se ei enää niin säväytä kuin joskus parikymmentä vuotta sitten, ja Lapin eksotiikka sopi juuri tähän kohtaan paremmin. Tai sitten minusta on tulossa erakko ja haluan paeta mahdollisimman kauas sivistyksestä.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg3WYzFV7ceYXAUBvL18MvUqq6GmK9xE_fY4KvDBQlPzQxBzTpBoms9ea7nxnM9ixzqNLqH_IwI2iWD4BV1xSDbmvxJ95Qf4AMlfqflcn-7glprVpRREtS9-btZ7TSU-dDCPtn05AShYuX/s1600/IMG_3876.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg3WYzFV7ceYXAUBvL18MvUqq6GmK9xE_fY4KvDBQlPzQxBzTpBoms9ea7nxnM9ixzqNLqH_IwI2iWD4BV1xSDbmvxJ95Qf4AMlfqflcn-7glprVpRREtS9-btZ7TSU-dDCPtn05AShYuX/s400/IMG_3876.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Joen rauhaa. Vesi elementtinä on todella wabi sabi.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
* Ilmastoahdistus mea-culpa:<br />
<br />
Laskin mielessäni, että ekologisin vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin ja istuttaa kasvimaalle (jos sellainen olisi) tomaatteja, salaattia ja perunaa ja katsoa kun ne kasvavat. Lupaan tehdä sen eläkkeellä. Nyt oli paljon akuutimpaa päästä näyttämään Koti-Suomea puolisuomalaiselle perilliselle, joka ei ollut aiemmin Lapissa käynyt (enkä kyllä minäkään), joten en potenut Helsinkiin ja Rovaniemelle lentämällä matkustamisesta ahdistusta.Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-50363448023146918542019-05-28T20:00:00.000+03:002019-05-28T20:00:24.326+03:00En tiedä lätkästä mitään, mutta...<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDW9FGLa_ByftEtrdUW5-C6ed79RXO_UmjGAhwWoZU1JpVvhdqQ5aZbqfLV7PzLUWmbJXgy5zFnEHJ4-yXbHJ0KzOigT4HXXkFnj5fNbwQylXvZ3JD0PqWPeRc4jyB_Cw8LNXIr7GmubOZ/s1600/IMG_2826.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1171" data-original-width="1600" height="292" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDW9FGLa_ByftEtrdUW5-C6ed79RXO_UmjGAhwWoZU1JpVvhdqQ5aZbqfLV7PzLUWmbJXgy5zFnEHJ4-yXbHJ0KzOigT4HXXkFnj5fNbwQylXvZ3JD0PqWPeRc4jyB_Cw8LNXIr7GmubOZ/s400/IMG_2826.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
(...huitaisen kuitenkin ampiaispesää)<br />
<br />
<br />
Onko lätkähumu jo laantunut? Eikö? No, ei se mitään. Seurasinhan minäkin matsia. No hitto, totta prkl! Oli hieno finaali. Turnaus. Urheilutapahtuma. Joukkue. Fiilis. Suomi on lätkän valtakunta! Niin naisleijonat, juniorit kuin gubbetkin, kaikki yhdessä.<br />
<br />
Ihan todella, sydämen pohjasta, tuli hyvä mieli. Kiitos siitä urheilijoille! Ja sitten vielä Kevin, joka lukee kirjoja. Ei ole tainnut ihmismuistiin kukaan saada yhtä suurta kirjapöhinää aikaiseksi. Kiitos siitäkin! Lukekaa ihmiset kirjoja!<br />
<br />
Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon. Pelin ensimmäinen erä oli yhtä <i>free fightia</i>. Onhan se kiva katsoa suorassa lähetyksessä, kun urheilusankari saa mailasta leukaan ja hammas lentää hidastetussa kaaressa ilmeisen isoon hammaspinoon kaukalon päätyyn (joka toiselta pelaajalta puuttuivat etuhampaat). Tuli Kummelit mieleen kunnes hymyni hyytyi. Maailmanmestaruusturnauksen loppuottelussa, jota katsoo jokunen miljoona isompi ja pienempi skidi, vedettiin lättyyn niin että paukkui ja yleisö hurrasi hurmoksessa.<br />
<br />
Ihanko normaalia?<br />
<i>Jääkiekko nyt vaan on sellainen poikien peli ja nyrkit heiluu. </i><br />
Hmmm, lätkää pelaavat muijatkin. Puuttuuko heiltä hampaita?<br />
<i>Tosimiesten pelissä ei pehmoilla.</i><br />
No harrastaisivat nyrkkeilyä. Ai niin, siinä lajissa ei pääse lyömään mailalla munille (edes sääntöjen vastaisesti).<br />
<i>Lätkää ei ole kenenkään pakko pelata tai katsoa!!!</i><br />
Joo, onneksi ei. Tjaa, kuinkahan moni pikkuskidi on laitettu kaukaloon viisivuotiaana ihan pelkästä omasta tahdostaan (ilman minkäänlaista vanhempien tai liikuntaopettajan suostuttelua?)???<br />
<i>Mutkun ne toiset (Cänädäläiset) aloitti eka.</i><br />
No siinä tapauksessa... halatkaa nyt sovinnon merkiksi. Tai vaihtakaa aivokirurgien yhteystietoja.<br />
<br />
Olen urheilija, penkkiurheilija, urheilijan muija ja urheilijan mutsi. Kaikessa meikäläisten urheilussa keskitytään ennen muuta vammojen välttämiseen, oltiin sitten vuorella kiipeilemässä tai koskea laskemassa tai trail-polulla tai judo-tatamilla. Judo on kamppailulaji ja siinäkin estetään vastustajaa loukkaamasta itseään oikeaoppisilla otteilla, vaikka se kuinka olisi juuri isketty kanveesiin.<br />
<br />
Minusta urheilusta ei pitäisi tulla murheilua. Ei ole normaalia näyttää penskoille, että hyvä jätkä on tuo kun vetää turpiin noin. Se on paljon kivempaa kaikille, kun koko joukkue palaa kotiin perheen luo ehjänä ja kaikkine hampaineen.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-76813039246066949572019-05-04T12:01:00.000+03:002019-05-04T12:01:00.770+03:00Les grands esprits puhuvat runoista ja kuinka maailmanpaskasta voi toipua<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9jkhSF1lVRALO3dh6XszqAi5SQCd6zxPDw3AHnl4ltOCOeI_bYkjsqFqYfnTTRzY-mJbCSt6ZaS9eoEo_sQs0lBUZU9tYF4VKmA0iOTPMTV1AMr1iI61sgyhAgYFwr6a5BOYk3asx3Z7g/s1600/IMG_3058.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1401" data-original-width="1600" height="350" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9jkhSF1lVRALO3dh6XszqAi5SQCd6zxPDw3AHnl4ltOCOeI_bYkjsqFqYfnTTRzY-mJbCSt6ZaS9eoEo_sQs0lBUZU9tYF4VKmA0iOTPMTV1AMr1iI61sgyhAgYFwr6a5BOYk3asx3Z7g/s400/IMG_3058.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Ensimmäinen asia, jonka kirjakauppiaani sanoi minulle kuului jotenkin näin "Les grands esprits se ressemble". Olin juuri astunut sisään <i>lähi</i>kyläni hiljattain avattuun <i>lähi</i>kauppaan ja ihmetellyt ääneen, että olipa hyvä idea tulla tänne. Sain kuulla, että suuret sielut (mielet?) muistuttavat toisiaan ja näin ollen vetävät toisiaan puoleensa. Olen melko varma, että kirjakauppiaani vastaa näin jokaiselle uudelle asiakkaalleen. Se on melko mahtavaa sinällään.<br />
<br />
Keskellä maailmaa, jossa päiviämme rytmittävät tietyöt, atk-tukihenkilöiden murina, teiniperijän kouluhuolet, huolet suuresta ja pienestä, on ilahduttavaa astua paikkaan, jossa sinut toivotetaan vastaan runollisesti. Kirjakauppiaani on varmasti huomannut, että olen hyvä asiakas. Pyydän yhtä, mutta ostan neljä. Se on vain sivuseikka, loppujen lopuksi. Menen kirjakauppaan pyyhkiäkseni pois kaiken epätärkeän ja tylsän.<br />
<br />
Olen e-kirjanlukulaitteeni kanssa symbioosissa. Annan sille sähköä ja rosé-viinitahroja. Se vie minut toisiin maailmoihin. En lukenut enää pahemmin paperisia kirjoja, mutta seikka on saanut päivityksen. Runoja pitää voida hypistellä, mutustella, pläräillä, selailla, uudelleenkirjoittaa. Runokirjan voi myös lätkäistä teiniperijän nenän alle ja pyytää lukemaan ääneen, espanjaksi, koska oma ääntämiseni on teininkin mielestä ihan persiistä. Pablo Neruda ansaitsee tulla oikein äännetyksi. Rakkausruno päivässä pitää Fortnite-demonit poissa?<br />
<br />
Keittiönpöydällä majailee pino lehtiä, kyniä, lippulappuja ja kirjoja. Niistä päällimmäisenä lepää <i>Les Fleurs du Mal</i>. Charles Baudelaire oli äärettömän melankolinen mies, mutta "Il aimait beaucoup les femmes..." (kirjakauppiaani sanoi tämän tavalla, jota en ole osannut tulkita: oliko se varoitus vai kehoitus vai ainoastaan toteamus - minulla on tapana tulkita ja prosessoida liikaa). Oli miten oli, hän on täysin oikeassa. Tunsin muutaman runon ennestään. Ne kuuluvat siihen osaan kokoelmaa, jossa Baudelaire laittaa sanoiksi kuolemanpelon ja surun. Sittemmin perehdyin runoihin, jotka veivät miehen oikeussaliin v. 1857. Suuri osa runokokoelmasta joutui pannaan. Baudelairen <i>Fleurs du Mal</i>'ista löytyy myös kolme kissarunoa. Baudelaire on saanut minut miettimään asioita, jotka meidän ajassamme kohauttavat yleisöä, ja kuinka niille tullaan hymistelemään suu vienossa hymyssä sadan vuoden päästä - ja millä tavoin se on tai ei ole ok. Paljon ajatuksia.<br />
<br />
Teiniperijä toi minulle koulun ranskantunnilta kotiin runokokoelman nimen: <i>De sang et de lumière</i> on nykyrunoilija Laurent Gaudén vastaus, tai manifesti, tai huuto maailmansurkutilaa ja siitä kummunnutta terrorismia kohtaan. Gaudén kieli on vahvaa. Hänen sanansa ovat voimakkaita, mutta myös helppoja lähestyä, siksi ehkä lukion äidinkielenopettaja oli runot valinnut luettavaksi. Verta ja valoa kuulostanee teinien korvissa raflaavalta. Teiniperijä, joka ei pidä lukemisesta, kuitenkin hyväksyi Gaudén ja tilasin teoksen kotiinkin. Se on melko masentavaa luettavaa, mutta voimakasta.<br />
<br />
Ilmoitin jo viime kirjakauppakäynnillä, että seuraavaksi tulen hakemaan naisten tuotoksia. Klassisten runoilijoiden hyllyssä heitä ei yksinkertaisesti ollut yhtäkään. <i>Quelle honte!</i> Sen sijaan, ja olen pettynyt, että missasin tapahtuman, kirjakaupassa oli käynyt tammikuussa runoilija lukemassa ääneen sellon säestämänä. Tämä nuori nainen oli saanut lauantaisen iltapäivän, pikkukylän keskustassa, värähtelemään erinomaisesti, kirjakauppiaani kertoi. Runovärinää saisi mielestäni levittää laajemmassakin mittakaavassa maailmassa, jossa vain tietyöt ja masennus tuntuvat kukkivan. Toki viemäreitä on uudistettava, mutta entä ihmismielen putkistot, kuka niistä pitää huolen?<br />
<br />
Normandian kevät on omistettu runoille. Kuka on sinun lempirunoilijasi?<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-78233605915454618822019-02-09T12:00:00.000+02:002019-02-09T12:00:04.620+02:00Kirjablogi Bazooka tai Helvetica!<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3L6u1p4ZGTRBbgGazJ5vZfbciwoIwF3a8fNM7ohOCHcY1QsM6sKa1phLfyBGAbZ8AfLWrehD_E6xvIMMm_fcJLkane_seZ7PgG2t2pql322DgkEVHrAf0A6hw0RBrs8FI1f4FUP9H1x9p/s1600/IMG_0481.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3L6u1p4ZGTRBbgGazJ5vZfbciwoIwF3a8fNM7ohOCHcY1QsM6sKa1phLfyBGAbZ8AfLWrehD_E6xvIMMm_fcJLkane_seZ7PgG2t2pql322DgkEVHrAf0A6hw0RBrs8FI1f4FUP9H1x9p/s400/IMG_0481.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mutaa, mutaa, mutaa</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
En nyt bloggaa sen kunniaksi, että Normandiassa paistoi viime viikolla kerran aurinko. Avasin blogin pitkästä aikaa, koska olen ajatellut tehdä uudistuksia. SUURIA UUDISTUKSIA!!!<br />
<br />
<i>Normandiani</i> sillointällöinlomakuvablaablaa pysyy ennallaan ja ennen muuta kotijoukkojen uutissivustona. Sen sijaan siirrän (kun jaksan) kirja-arviot uuteen blogiin. Uusi blogi tarkoittaa kaikenlaista keksimistä. Ensin nimi.<br />
<br />
Mitä mieltä olette <i>Kirjabazooka</i>sta tai <i>Kirjakirves</i>(tä)?<br />
<br />
Toisaalta en tässäkään lähde tavoittelemaan lööppipalstoille pääsyä ja ilmaisia drikkejä. Voisi riittää ihan <i>Annmarin kirjahöpötykset</i> tai <i>Ampun (tai Anskun) kirjahavainnot</i>. Vai haparoinko kohti ylevyyttä: <i>Akropoliksen Luetut</i>? Tai <i>Kirjaritarin lurinat</i>? Yksi yleisimpiä autocorrect typojani on jostain syystä helvetica. <i>Kirjablogi Helvetica</i> kuulostaisi aika hämärältä, kabbalistiselta, kirjojen luita murskaavalta ja ikuisessa tulessa... Okei. Helvetica on myös kirjasintyyppi eli oikeastaan ihan ok, vaikka en muuten ole kovinkaan <span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">sans serif</span>. (Kuka on?)<br />
<br />
Tjaah. Toinen ongelma - tai ei se mikään ongelma ole, mutta silti - on kirjallisuudenlajit. On olemassa ihmisiä, jotka saavat kummallisia assosiaatioita termistä fantasiakirjallisuus. Toiset taasen pitävät erikoisena, että keski-ikäistyvä naisolento kirjoittaa suu vaahdossa avaruusoopperasta. Joillekin todellisuus on todella tylsä. Pysykää tylsät siellä. Silti kunnioitan kaikkia lukijoita, lukivat he sitten mitä tahansa ja kunnioituksen periaatteesta, on ehkä parasta profiloida kirjablogi enemmän spefi-sellaiseksi kuin yleisjonkilaiseksi. Ei tule sitten turhia yllätyksiä ja mielensä pahoituksia.<br />
<br />
Ei se tietenkään estä minua säännöllisesti loikkaamasta toisille raiteille: nuortenromaaneja (YA) menee enemmän ja vähemmän tasaisella syötöllä, historiallista fiktiota kuluu myös... paljon. Eluution on joka tapauksessa kehityttyvä ja tämä uuden blogin luominen olisi melkoinen loikka.<br />
<br />
Sitten hitto yksi pieni asia (ongelma) lisää. Ajattelin tehdä kirja-arviot anonyyminä. Ja <i>koskasta</i> voisi kirjoittaa ihan oman bloggauksen, mutta alla seuraa lyhyt tiivistelmä syistä:<br />
<br />
Olen pitkään tehnyt lukusuosituksia kirjoista, joita olen fanittanut täböllä. Kirjafanitus on iso osa taistelua suurta, tylsää maailmanpaskaa vastaan. Mutta joskus luen myös kirjoja, joita en fanita. Ajattelin, että niistäkin voisi kirjoittaa tasapuolisuuden ja hemmetti koko kirjablogikulttuurin puolesta. Moni kirjabloggaaja arvioi ingognitona. Toisaalta, jos arvioi vakavissaan, tarkkuudella ja taidolla, vaikkakin ilman silkkihanskoja, niin tarvitseeko sitä anonymiteettiä? Eihän kukaan aikuinen kirjailija ole koskaan vetänyt hernuita nenyyn suolaisesta arviosta. Eihän?<br />
<br />
Tiedän kuinka pahasti hyvinkin kirjoitettu ja kirjarakkaudella tehty arvio voi kirpaista herkkää kirjailijaparkaa. Kirjailijoiden ei pitäisi lukea kirja-arvioita, mutta kuitenkin he niitä lukevat. Me luemme! Olemmehan vain ihmisiä. Luulen, että tästä on jonkinlainen sanaton reilunmielensopimus. <i>Kirjailijaimmeisen ei tule pahasti sanoman toisen kirjasta</i>. Ainakaan julkisesti ja koska Suomi on pieni maa, varsinkin spefin puolella, luulen, että ongelma on ratkaistu. Äklöhunajaiset fangirlylistyksetkin ovat jossain määrin nolouden taki parasta pitää irrallaan ammattiminästä, joka sentään yrittää pitää yllä illuusiota rationaalisesta ja aikuismaisesta henkilöstä.<br />
<br />
Että sellaista on mietitty.<br />
<br />
Sitten se toteutus.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-91632534136369626502018-09-15T17:45:00.000+03:002018-09-15T17:45:07.019+03:00Luettu: Aistienvartija, Väki #2, Elina Rouhiainen, 2018<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIKqNfEnFESsR262RyKScMHMaKEVVHCOEMz4BIcKM0UbXmcA0GKY8rz7jN4Nnm8A8zlccU-BYEV8bpQhNPSa535t0Ea7-yR3OGb_eytCugDbfvFmHprfrR1E6crGNCzR3vMaaiyIpR5Hkn/s1600/9789520401887_frontcover_final_medium.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="264" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIKqNfEnFESsR262RyKScMHMaKEVVHCOEMz4BIcKM0UbXmcA0GKY8rz7jN4Nnm8A8zlccU-BYEV8bpQhNPSa535t0Ea7-yR3OGb_eytCugDbfvFmHprfrR1E6crGNCzR3vMaaiyIpR5Hkn/s1600/9789520401887_frontcover_final_medium.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lähde: kirjaesittely Tammen <a href="https://www.tammi.fi/kirja/elina-rouhiainen/aistienvartija/9789520401887">sivuilla</a></td></tr>
</tbody></table>
<br />
Julkaistu: Tammi, 09/2018<br />
Sarja: Väki<br />
Kategoria: Lapset ja nuoret, nuorten romaanit<br />
Sivumäärä: 411 (kovakantinen)<br />
<br />
<br />
No niin, vihdoin <i>Aistienvartija</i> lensi käsiini. Väki-sarjan toinen osa olikin odotettu. Hypetin <i>Muistojenlukija</i>a, sarjan ensimmäistä osaa, vuosi sitten siihen malliin, että hampaita kiristellen estin itseäni tviittaamasta Rouhiaiselle, että vauhtia hemmetti jatkon kanssa.<br />
<br />
Millaiset on fiilikseni nyt heti kirjan luettuani? Aaargh, kahtiajakoiset, on myönnettävä. Odotukset olivat niin Everestin huipulla, enkä tarkoita, etteikö <i>Aistienvartija</i> olisi niihin yltänyt, ei. Se huitaisi ne sivuun ja sinkautti tilalle jotain muuta.<br />
<br />
Tämä on Bollywoodin kirja. Saimme seurata <i>Muistojelukija</i>ssa tarinaa enimmäkseen Kiurun näkökulmasta. Nyt meidät johdattaa Riian pimeille kujille, katolilaisen tyttökoulun bileisiin, road tripille Euroopan halki ja ennen muuta kipuilevan nuoren ihmisen maailmantuskaan sarjan ehkä mielenkiintoisin henkilöhahmo. Bollywood on kiehtova tyyppi, eikä vain kaiken hänen erilaisuutensa tähden (intialaistaustainen gengerqueer). Hänen voimansa on aistituntemukset. Bollywood voi tuottaa kipua tai viedä sen pois. Hän on myös melko tarkka lukemaan ihmisiä, vaikka heteroiden hölmöilyistä hän ei paljoakaan ymmärrä. Bollywood on räväkkä, rakastettava, herkkä ja samalla järkähtämätön. Häneen voi luottaa, vaikka sitä Bollywood ei itse myöntäisikään.<br />
<br />
Bollywood kärsii myös vakavanlaatuisesta maailmantuskasta, jota hän monen muun maailmantuskaisen tavoin syytää blogiinsa säännöllisesti (säännöllisemmin kuin minä, ainakin). Näissä hetkittäin paasaukseksi yltyvissä kohdissa <i>Aistienvartija</i> kärsii raskaudesta, jota en siltä odottanut. On kuin Rouhiainen olisi kirjoittanut kokonaan uuden aloitusosan uudelle sarjalle. Jokin yhtenäisyydessä on menetetty, kun tarinan pääkertojaa on vaihdettu. Se on valinta. <i>Aistienvartija</i>sta puuttuu se tietty viihteellisyys, joka on tähän asti ollut Rouhiaisen kirjoille yhtenäinen elementti.<br />
<br />
Rouhiainen esittelee lukijalle ankean villin Pohjois-Irlantilaisen kaupungin, joka on jaettu muurilla kahtia. Olen vieraillut Portadownissa ja <i>Aistienvartija</i>n kuvaus täsmää todellisuuden kanssa. Yhteiskunnalliset eripurat katolilaisten ja protestanttien välillä luovat miljöön, jossa tarinan teemat istuvat nätissä rivissä. Vaikka varsinaisesta sodasta on päästy eroon, luo erilaisuus ja eriarvoisuus yhä skismoja ryhmien välille. Rouhiaisen analyysi ja vertaukset ovat teräviä. Hän herättelee kysymyksiä: Onko rauha pysyvää? Voiko terrorismi vain lakata? Miksi nuoremmat sukupolvet herättävät henkiin entisten kuoppaamat aatteet?<br />
<br />
Tämä kaikki oli antoisaa luettavaa. Entäs sitten Kiuru ja Dai? Holy Jesus! No se selviää, mutta heidän draamansa ei ole enää tarinan keskiössä. He ovat osa suurempaa kokonaisuutta, <i>rinkiä</i>. <i>Aistienvartija</i>ssa Dain isoveljen, Nelun, johtama rinki herää varsinaisesti henkiin. Olisin kaivannut hieman enemmän spefiä peliin; vaikkakin se mitä Rouhiainen tekee Children of Bodomin laulajalle Aleksi Laiholle kirjassa, onkin aika himmeetä. Ringin periviholliset, Väki, luuraa ja kyylää aina vaan, Punaisen johdolla. Heistä saamme tietää hieman enemmän, kuten mieroistakin. Olisin mielelläni vaan lukenut<i> vielä</i> enemmän.<br />
<br />
En tiedä onko tämä ongelma, mutta mielessäni kiiluu koko ajan sana : keskitie. En osaa sanoa missä tarinan keskitie kulkee. Se tuntuu luikertavan yhteiskuntakriittisen, herkän romantiikan, hieman anglosaksisen ya-hengen ja jonkin muun välimaastossa. Ehkä kirjan toinen lukukerta tuo lisää valoa pimeään.<br />
<br />
<i>Aistienvartija</i>ssa on hirmuisen paljon ihastuttavia kohtauksia, riipivää kipuilua ja kysymyksiä herättäviä huomioita. Se on loistava sellaisenaan. En vain osaa sijoittaa sitä mihinkään lokeroon ja hyvä niin, luulen että Bollywood hyväksyisi. Saan taas odottaa vuoden jatkoa. Tällä kertaa saatan jopa häiriköidä Rouhiaisen twitter-tiliä, no promises. Suosittelen Väki-sarjaa kaikenikäisille nuortenkirjojen ystäville.<br />
<br />
<br />
<br />
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-80104751653175017552018-09-13T22:00:00.000+03:002018-09-13T22:00:07.985+03:00Bretagne on Ranskan Irlanti<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9frtnc46_zNxgqdOoxpw4cBrLntFtxNB4hphJk-Vd7ZVg9B9YzrubcarMYQAXbFvptG16SVRmexsyIhcWT5tXvQwhjI_lxEfonqEmpCFjxOgfJlXXwlob0xFyOZw-_MvdDB4wTCDQOHV5/s1600/IMG_1981.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9frtnc46_zNxgqdOoxpw4cBrLntFtxNB4hphJk-Vd7ZVg9B9YzrubcarMYQAXbFvptG16SVRmexsyIhcWT5tXvQwhjI_lxEfonqEmpCFjxOgfJlXXwlob0xFyOZw-_MvdDB4wTCDQOHV5/s400/IMG_1981.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tandemilla Belle-Ile-en-Mer'iä ympäri</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Atlantin mainingit paiskautuvat kullanhohtoiseen graniittiin. Smaragdinvihreiden vesien hellimillä hiekkarannoilla surffaajat, loikoilijat ja muut rantaoliot käyskentelevät luontaisessa elementissään. Kirkuvat lokit etsivät <i>fruit de mer</i>ejä leväriekaleiden ja simpukoiden seasta. Pikkukylien ajattomilla kujilla siniset horteansiat hohtavat sävysävyyn valkokalkittujen talojen ikkunaluukkujen ja taivaan kanssa. <i>Crêperie</i>n avoimesta ovesta pöllähtää paistuvan ohukaisen ja suolaisenmakean <i>caramel au beurre salé</i>n tuoksut, jotka sekoittuvat merituuleen. Viereisellä pellolla jököttävät ojossa esi-isien jättämät kiviset terveiset, <i>menhir</i>it.<br />
<i><br /></i>
<i>Degemer mat! </i>Tervetuloa Bretagneen, Gallian luoteiskolkkaan.<br />
<br />
Bretagne on kaksikielinen alue, jolla mummut ja papparaiset haastavat yhä bretoniksi. Nykybretoni juontaa juurensa kelttien aikanaan puhumista kielistä, kuten myös seudun muu kulttuurihistoriallinen perintö. Kylien nimet on tienviitoissa kirjoitettu kahdella kielellä. Näin Erdeven taipuu <i>An Erdeven</i>iksi tai Plouharnel <i>Plarnel</i>iksi tai Quiberon <i>Kiberen</i>iksi.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgectvhqneH0Fw4SQx1ixOJmEJOnqD2hyphenhyphenTv_lG62mz4wTWY74kVsW3ubck3nvGSpDdDy5NlJnXBgiYCg9608CfXyGNo5wBPARDwrLpVBw5Qlx_jr9bmt2k_cWmuuOFms77tTF4_Xge-KH_c/s1600/IMG_1971.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1340" data-original-width="1600" height="333" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgectvhqneH0Fw4SQx1ixOJmEJOnqD2hyphenhyphenTv_lG62mz4wTWY74kVsW3ubck3nvGSpDdDy5NlJnXBgiYCg9608CfXyGNo5wBPARDwrLpVBw5Qlx_jr9bmt2k_cWmuuOFms77tTF4_Xge-KH_c/s400/IMG_1971.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Atlantti.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Maailmassa on tämä yksi paikka, missä hyräilen aaltojen kanssa samaa laulua purjeveneistä, lokeista ja sinisen eri sävyistä. Rantapinedat tuoksuvat pihkalle ja kuivalle metsälle, hieman kuin Suomessa kesäkuumilla. Satamissa tuuli ulisee mastojen vanteissa ja natisuttaa kiinnitysköysiä. Marinassa valmistaudutaan regattaan. Vanhan majakan viereen rakennetaan uutta telakkaa. Liikennevaloissa odottaa rivi koululaisia surffilaudat kainalossa. Meri on kaikkialla läsnä.<br />
<br />
Turistin näkökulmasta Bretagne on täydellinen. Ei yhtä kaukana kuin etelä. Tiet ovat tullittomat. Rauhallisia rantapoukamia löytyy, kun etsii. Kaikenlaista aktiviteettia on tarjolla niin urheilun kuin kulttuurinkin puolesta. Ja kaikki on lyhyen välimatkan päässä. Pariisikin on riittävän lähellä tai kaukana. Ilmasto on ehkä ainut kompastuskivi. Bretagnelaiset itse sanovat, että Bretagnessa paistaa aina aurinko. Luulen, että he ovat juoneet liikaa hydromeliä, eivätkä aina huomaa kun Atlantilta purjehtiva matalapaine iskee päälle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_3P1OwIXnmKk0Xw1cbYySB5sVfIwW4ZgqAypIZtiWd48FuoEj0UUeOZtGQkJXcNV2kIU0c97j2eIDiS1qL-0j9OLBf7I-39iRIf-T8jgTmIlp4Lkl3rdRAYodMS8cOtbzKvtZsZWom5ne/s1600/IMG_1960.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1319" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_3P1OwIXnmKk0Xw1cbYySB5sVfIwW4ZgqAypIZtiWd48FuoEj0UUeOZtGQkJXcNV2kIU0c97j2eIDiS1qL-0j9OLBf7I-39iRIf-T8jgTmIlp4Lkl3rdRAYodMS8cOtbzKvtZsZWom5ne/s400/IMG_1960.JPG" width="328" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kummalta puolelta tämä nyt sitten ajetaan?</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Mielestäni Bretagne on vähintään yhtä herttainen ja autenttinen, jos ei enemmänkin, kuin Provence, Camarque tai Savoie. Ja sieltäkin löytyy omat alue-eronsa. Finistère on se kärki, mihin sadepilvi ensin osuu. Côtes d'Armor pohjoisrannikolla ylpeilee hienolta kuulostavilla kaupunginnimillä kuten Dinan, Perros-Guirec ja Saint-Brieuc. Ille-et-Vilaine on tasaista seutua minkä keskellä sijaitsee Rennes ja sen kautta on aina ajettava, jos matkaa etelärannikon Morbihaniin.<br />
<br />
Morbihan sulkee sisälleen 115 km2 suuren Golfe du Morbihanin. Se on kuin pieni sisämeri, jota täplittää 42 saarta. Saarista vain kaksi ovat yleisessä käytössä ja niihin pääsee ajamaan vesibussilla. Muut saaret kuuluvat vesibussin kipparin turistiopastuksen mukaan edesmenneille elokuvaohjaajille ja näyttelijöille. Ranskassa saari voi olla yksityinen, mutta rannat ovat aina yleisessä käytössä, ellei niitä 'vuokraa' omaan yksityiseen käyttöönsä valtiolta joka vuosi uusittavalla luvalla. Samaan hengenvetoon urhea kapteenimme pyysi kaikkia katsomaan vasemmalle kohti pientä luotoa, jonka kärjessä näimme maailman ainoan kaksois-menhir-ringin. Toinen oli rannalla ja toinen vedenpinnan alla.<br />
<br />
Ile-aux-Moines on lahden kahdesta yleisestä saaresta toinen, se suurempi. Tapasimme saarella osteriviljelijäperheen. Isoäiti piti osteribaaria ja kertoili meille bisneksistään samalla kun hänen miehensä ja poikansa lajittelivat merenherkkuja viereisessä hangaarissa. Aurinko heitti kultahippujaan meren ylle, purjeveneiden valkeat kolmiot lipuivat verkkaiseen tahtiin saarten välissä ja sitruunamehulla maustettu osterinklöntti valui kurkusta alas. Hieman valkkaria päälle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjL_IUqmFAkH7dBy3r9tuZWPNB_5gJh6KZGNpaMdQIsA6O_9kHPRYlq_wKEQ2D-FoyH182mJYY1uM_YCpnJOBQ5QIwiKWqm__UtMZqDsBMCIoyeLoBy13XI2-r_a21wK9j2pwFzXSFfD6Zo/s1600/IMG_1856.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjL_IUqmFAkH7dBy3r9tuZWPNB_5gJh6KZGNpaMdQIsA6O_9kHPRYlq_wKEQ2D-FoyH182mJYY1uM_YCpnJOBQ5QIwiKWqm__UtMZqDsBMCIoyeLoBy13XI2-r_a21wK9j2pwFzXSFfD6Zo/s400/IMG_1856.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ostereita voi maistella kuusi tai kaksitoista kerrallaan.<br /> Kuusi tarkoittaa, että olet päässyt niiden makuun,<br /> mutta master-luokan maistelijat vetävät lautasensa tyhjäksi<br /> sopivien schluuurps-äänten säestäminä alta viiden minuutin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Jatkamme maantieteellisen rannikkotermistön parissa. <i>Golfe</i> vaihtuu <i>prêsque-îleen</i>, eli melkein saareen. Quiberonin niemimaa on kapean hiekkakankaan mantereeseen yhdistävä saari, jolla on oma mikroilmasto. Siellä paistaa aina aurinko (ihan oikeastikin), kun mantereelle kertyy pilviä. Quiberonin <i>Côte Sauvage</i> on nimensä veroinen rantakaistale meren hurjuutta, jyrkännettä ja tyskyjä. Golfe du Morbihanin puoleiselta rannalta löytyy Bretagnen suloisimmat pikkukylät pikkukalastajasatamineen. Niemen kärjessä rantaviivaan rakennettu Port Maria vetää puoleensa puudelimummoja bulevardillaan tahi Quiberonin etelä puolella sijaitsevalle Belle-Ile'lle suuntaavia reissaajia.<br />
<br />
Hyppäämme taas lauttaan. Matkaa on vain kolme varttia. Ja hops olemme toisella aikakaudella. Belle-Ile-en-Mer on kaunis, hieman villi, mutta ennen muuta ihastuttava. Lautta saapuu Le Palais'iin, ihan kylän keskustaan, kannelta voisi hypätä suoraan rantakahvilaan, tai tandemin selkään. Kylässä on useampi pyöränvuokrauspulju. Menopeli kannattaa varata netitse heinä- elokuussa. Belle-Ile on hieman mäkinen, mikä kannattaa ottaa huomioon. Suosittelen tandemia vain hulluille tai pariskunnille, jotka kaipaavat konkreettista ratkaisuterapiaa kommunikointiongelmiinsa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhASk5ZeYQCbez56kt_Prz9ofohmA8AK7TmvJadLduuWQFX6jUEaQclB89Z9D7f-xGBv6RuJXBm1znWLd78wXxhBfHVm99YiInRM7ARHKldwSkkWltsp9UG_nnUCChq-ds52aK_biaHE8ud/s1600/IMG_2014.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhASk5ZeYQCbez56kt_Prz9ofohmA8AK7TmvJadLduuWQFX6jUEaQclB89Z9D7f-xGBv6RuJXBm1znWLd78wXxhBfHVm99YiInRM7ARHKldwSkkWltsp9UG_nnUCChq-ds52aK_biaHE8ud/s400/IMG_2014.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Poukamissa veden väri tuo mieleen Karibian. Veden lämpö on juttu erikseen.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Le Palaisista tie mutkittelee ylös tasaisemmille poluille, joita pitkin voi päivän aikana kiertää joko koko pohjois- tai eteläosan saarta. Valitsimme pohjoisen kierroksen, joka kulkee Sauzonin värikylläisistä julkisivuista tunnetun postikorttikylän, Pointe de Poulains'in majakan, Apothécairerien luolan ja Donnantin surffausbiitsin kautta. Pyöräilyreitit ovat turvallisia. Saarella ei ole kovinkaan paljoa asutusta kyliä lukuunottamatta. Eikä kyläläisillä kaiketi ole montaakaan syytä ajella saarta ristiin rastiin. Muutama traktori, kana ja turistibussi tuli vastaan. Kaikkialla vallitsee Ranskassa harvoin havaittava seesteisyys, pellon ja valtameren välissä. Ja menhiireitä sinne tänne riputeltuna.<br />
<br />
Donnantin rannasta mainitsen, että se on varmasti koko Bretagnen paras spotti surffaukseen. Kevyelläkin kelillä aallot nousevat korkeiksi rantaa reunustavien keilamaisten kallioiden ansiosta. Aallot ovat Atlantin maininkia, mutta sekaan mahtuu aina silloin tällöin kolmen rypäs oikeaa surffiaaltoa. Rannalla toimii koulu, joka myös vuokraa välineitä kaikenlaisista laudoista bodysurffeihin. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni bodyä ja heti möin sieluni. Mikään ei vastaa sitä fiilistä, kun aalto tempaisee mukaansa. Jihuu! Minun on pakko erityismainita, että ilman perillisen opetusta olisi jäänyt tämä homma kokeilematta. Joskus vanhan on vain uskallettava.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjKD_IxTa8abPkkxFS5QaYsQv93aXpUmnMU7pPa4a-X3fS5HYoEoeIOIvL1rlhvcpSUd_M96_b5xzMaY1n4RR-I_4bGL63TaJyyxU2JlsRoorufHws2blgbkyV4crR5GFqNGQVvSQzkGCef/s1600/IMG_1987.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjKD_IxTa8abPkkxFS5QaYsQv93aXpUmnMU7pPa4a-X3fS5HYoEoeIOIvL1rlhvcpSUd_M96_b5xzMaY1n4RR-I_4bGL63TaJyyxU2JlsRoorufHws2blgbkyV4crR5GFqNGQVvSQzkGCef/s400/IMG_1987.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Donnantin ranta, Belle-Ile</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Hieman katselimme kiinteistövälitysfirmojen ilmoituksia. Quiberonilla asuu hirveän paljon eläkeläisiä (ainakin kesäisin). Asuntojen hinnat vaihtelevat koon ja sijainnin mukaan 110 000 rahasta puoleentoista miljoonaan. Kaikkea on. Mutta viitsikö paikalla asua koko vuotta? Talvella seutu on varmasti yhtä ankeaa kuin mikä tahansa muu kolkka Ranskaa. Kesämökki sen sijaan voisi olla hyvä idea. Kämpingit vuokraavat plänttejä, joille voi ajaa glamping-tason mobil-homen. Semmoinen ei vaadi paljoa huoltoa. Sen voi myydä, jos kyllästyy. Tai siirtää muualle. Katsotaan...<br />
<br />
Toivottavasti viihdyitte pienellä Bretagnen tourella. Suosittelen seutua kaikille merta rakastaville. <br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-7443288093191550492018-08-13T02:00:00.000+03:002018-08-13T02:00:03.481+03:00Kesäluetut, kesävaietut<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDHfIsM-h7Ru4qske7KMD1fhJCAKSxA3R8khBtg4fbCpImmIt2892hDqUzUydCCHDVGoXsuJBTx-h-xBQMvJkuXcbw6PeWROtwOPGP0hek3h1kbOOkU4IK190Gr4K0-TQtVRtUThEf9UoD/s1600/IMG_1734.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDHfIsM-h7Ru4qske7KMD1fhJCAKSxA3R8khBtg4fbCpImmIt2892hDqUzUydCCHDVGoXsuJBTx-h-xBQMvJkuXcbw6PeWROtwOPGP0hek3h1kbOOkU4IK190Gr4K0-TQtVRtUThEf9UoD/s400/IMG_1734.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">#amediting</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Miksi, miksi, miksi* tunnen yhä huonoa omaatuntoa joka kerta kun ajattelen kirjabloggaamista. Olen kyllä lukenut, mutta en ole jaksanut kirjoittaa lukemastani koko kesänä. Todella turhauttavaa! Haluaisin, oi niin paljon, mutta. Tälle tunteelle on varmasti sana saksaksi. Sellainen jossa on vähintään viisi sihahtavaa zetaa.<br />
<br />
"Nous sommes des personnes de devoir", sanoi puolisoni. Olemme tunnollisia ihmisiä. Puhuimme kyllä jostakin muusta kuin kirjabloggaamisesta, mutta tuo <i>devoir</i> on jotain mikä kuvaa niin paljon sitä mahdottoman suurta kiitollisuutta, jota tunnen joka kerta kun saan kirjan luettua ja mielessäni viriää liuta lauseita, joilla teosta ylistää. Tuntuuko teistä samalta?<br />
<br />
Olen viime kuukaudet ollut ainoastaan vastaanottajan roolissa. Vilkaisu Goodreadsin puolelle vahvistaa tämän: 14 kirjaa kesä-heinä-elokuussa. Hieman yli kirja per viikko + ne, jotka roikkuvat kesken.<br />
<br />
Kesken on myös editointi, editointi ja editointi (kolme käsikirjoitusta). Haluaisin saada työn loppuun, koska vasta sitten voin hengittää taas hieman. Käsikirjoitukseni ovat eri mieltä aikataulusta. Ne eivät piittaa tuon taivaallistakaan kitinöistäni. Joka hiontakerralla huomaan niin paljon uutta korjattavaa, saan niin monta uutta ideaa ja ennen muuta pelkään, ettei tämä(kään) kelpaa. Olen työmaa, joka pitkittyy pitkittymästä päästyään. Olen noidankehässä. Tavoittelen tavoittelematonta, ikuisesti.<br />
<br />
No niin, lakataanpas taas liioittelemasta. Kyllä ne valmistuvat. Hengitä hyvä ihminen.<br />
Minulla on musta vyö itsepersuaasiossa.<br />
(onko tämä suomea?)<br />
(kuulostaapa pervolta)<br />
(tämän haluan hautakiveeni)<br />
<br />
Palataan kirjoihin, joista en ole blogannut. Olen lukenut hyviä, erinomaisia, niin äärettömän ravistelevia, että sanat tekevät sieluun klommoja ja myös blaah kirjoja. Eniten olen lukenut YA-kirjallisuutta, mutta myös paljon historiallisia romaaneja. Kaksi tiiliskivellistä on roikkunut puhelimessani koko kesän. Ne vain jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat.<br />
<br />
Olen miettinyt bloggaamista, vaikka en ole siihen itse kyennyt. Kun ihastun, usein ostan kirjailijan koko tuotannon samaan syssykkään. Luen kaiken putkeen ja kärvistelen, kun seuraava opus ilmestyy vasta saamari tammikuussa! Suuressa lukumaratonissani lueskelen blogeista mitä muut ovat ajatelleet. <i>Kirjallisuushan on ennen muuta kommunikointia</i>. Usein huomaan olevani hyvinkin eri mieltä toisten lukijoiden kanssa, mikä on aina hieman ravistelevaa. Sitä hieman epäilee itseään ja omia lukutottumuksiaan, makujaan ja mieltymyksiään. Kysyy, että olenko jotenkin helppo, kun en tuosta huomannut motkottaa. Joskus vähän suutun, kun joku sörkkäisee ihailemaani kirjaa sanaisella kaksihaaraisellaan.<br />
<br />
Kirjallisuus voi aiheuttaa suuria tuntemuksia.<br />
<br />
Se mikä häiritsee eniten toisten bloggauksia lukiessa, on tunne siitä, että alan epäilemään omaa ihastumistani. Siirryn päänsisäisestä kirjaelämyksestä jaettuun kokemukseen. Muiden sanat muokkaavat omiani. Myönnänkin yllättäen, että hitto ei tämä kirja olekaan täydellinen. Rakastumiseni siirtyy lämpimään vuoropuheluun. Olen takinkääntäjä. Tärkeintä on olla tietoinen tästä usein täysin tiedostomattomasta tavasta reagoida toisten mielipiteisiin.<br />
<br />
No tämä nyt ei ole mikään Lähi-Idän kriisi. Ja se ei ole ennenkään estänyt minua kirjoittamasta täysin yli äyräiden pursuilevia rakkaus-bloggauksia kirjoista. Siirtynen tähän syksymmällä, kun onnistun taas hengittämään keuhkoilla.<br />
<br />
Toistaiseksi vain luen, koska happi. Kaikki muu on turhaa.<br />
<br />
<br />
-----------------<br />
<br />
* kiitos André Aciman Eliosta<br />
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-28800940322052216542018-08-11T13:00:00.000+03:002018-08-11T13:00:06.018+03:00Ulko-ohja ja muita seikkoja ranskalaisesta hevostelusta<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheVpA8WrSiY0sPbCaCCaf-8krPh3KPoXWDCZ0F7Gch_nMe1o7szXv2M1FaXcwdJGFNlv0TomztX-Dl98QaBsO_oy_ArCmdCu5UVw9qJXaaZMxFRUBVUhVySuPTbuyjqpzHLb_nHdAaVjrm/s1600/IMG_1111.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheVpA8WrSiY0sPbCaCCaf-8krPh3KPoXWDCZ0F7Gch_nMe1o7szXv2M1FaXcwdJGFNlv0TomztX-Dl98QaBsO_oy_ArCmdCu5UVw9qJXaaZMxFRUBVUhVySuPTbuyjqpzHLb_nHdAaVjrm/s400/IMG_1111.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Malice Dick</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Viimeisestä kerrasta oli vierähtänyt vuosia. Siinä välissä olin opiskellut, tullut ja jäänyt Ranskaan, etsinyt töitä, perustanut perheen, tehnyt töitä. Kuitenkin, kun nousin satulaan vuosien tauon jälkeen, tajusin oitis ranskalaisen ratsastuksenopettajan puheista (moitteista), että Ranskassa ei ratsasteta ihan samalla tapaa kuin mitä olin Suomessa oppinut.<br />
<br />
Suurin ero liittyi käsiini. Ne eivät liikkuneet niin kuin ranskalainen opettaja olisi halunnut. Hän huusi minulle "Rêne d'ouverture!" (suom. avaava ohjas) tai "Noublie pas la rêne extérieure!!!" (suom. älä unohda ulko-ohjaa) ja mietin mistä ihmeestä nainen vaahtosi. Ajan saatossa minulle selvisi ranskalaisen ratsastuksen termistö, mutta myös uudet liikeradat. Aloin käyttämään käsiäni dynaamisemmin. Ranskalaiset puhuvat käsillään ja he myös ratsastavat paljon enemmän kädet sivulle, ylös, alas, sinne sun tänne hevosta ohjaten. Tämä ei estä kuitenkaan käden pehmeyttä tai hevosen kaulan ja pään liikkeiden mukailemista. Käsiä vain käytetään eri tavalla. En usko, että tätä voi ymmärtää, ellei ole harrastanut ratsastusta sekä Suomessa että muualla.<br />
<br />
Suomessa olin omaksunut vähäeleisen käsien asennon ja ohjainten pidon. Nyt viisitoista vuotta myöhemmin, en osaisi ratsastaa enää suomalaisittain kädet visusti eleettöminä. Sen sijaan, en ole luopunut puolipidätteistä, joista yksikään minua ohjannut ranskalainen ratsastuksenopettaja ei ole maininnut halaistua sanaa. Se ei tarkoita, etteikö tuo perin näppärä keino ilmoittaa hevoselle, että pian siltä pyydetään jotakin (varsinaisten apujen muodossa), ei olisi tuttu Ranskassakin. Ehkä se opetetaan täällä myöhemmin.<br />
<br />
Ranskalaisen kouluratsastuksen korkein muoto syntyi vuosisatoja sitten, kun hevosia koulutettiin sotaratsuiksi. Suomeen kouluratsastuksen toivat saksalaiset upseerit. Kulttuuriero näiden kahden välillä on melkoinen. Se näkyy asennoissa ja asenteissa. Olen tyytyväinen, että olen saanut oppia kahden eri koulukunnan osaajilta - ja päätynyt soveltamaan oppimaani omalla tavallani.<br />
Kaikista hienointa oli kuulla ranskalaiselta lännenratsastuksen opettajalta, että asentoni oli täysin mukiin menevä, ja että sain hevoseni liikkumaan elegantisti.<br />
<br />
Minulta on usein kysytty tasoani ratsastajana - ei mitenkään epäystävällisesti. Ranskassa ei ole epäystävällistä kysellä kaikenlaista. Vastaan aina, että kehittymisen varaa riittää loppuelämäksi. Se saa ranskalaiset hymyilemään, koska vaatimattomuus ei ole hyve täällä päin. Lisään sitten, että arvelen tasoni vastaavan jotain ranskalaisen tasoluokituksen 4:n ja 5:n välimaastoa. Ranskalainen ratsastuksen oppilas käy joka kevät läpi tasokokeen. Perusratsastuksen tasot alkavat numerosta yksi, tai paremminkin Galop 1 ja jatkuvat aina seitsemään. Lisäksi on olemassa viisi erikoisluokitusta, kuten esimerkiksi lännenratsastukselle tai kärryajolle. Periaatteessa hyvä oppilas voi omaksua seitsemässä vuodessa kaiken oleellisen.<br />
<br />
Taso-opinnot jaetaan hevosteoriaan, hevosenhoitoon ja itse ratsastukseen. Päätin olla suorittamatta tasokokeita Ranskassa, koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa päntätä hevosen luurangon luiden nimiä ranskaksi.<br />
<br />
Perstuntumani on sen suuntainen, että Suomessa ratsastuskouluissa painotetaan ainakin alkuvuosina enemmän kouluratsastusta. Esteitäkin hypätään, mutta vähemmän kuin Ranskassa. Tosin, löytyy täältäkin koulupainotteisia talleja. Itse asiassa Ranskassa voi opiskella ihan kaikkea mahdollista hevosiin liittyvää huippuopettajien opastuksella.<br />
<br />
Tämä näkyy erityisen hyvin hevoseni täyshoitotallin asiakkaiden (ihmisoletettujen) osaamisen kirjossa. Kuten jo kerroin talliltamme löytyy lännenratsastaja (on ihanaa kuulla tallinkäytävällä kannusten kilinää), mutta myös angloarabien kasvattaja, hevosfysioterapeutti, ihan tavis teiniheppahullu (ei minä), kilpakouluratsastaja, maastoratsastusopas ja vammaisratsastusexpertti. Olen itse asiassa ainut asiakas, jolla ei ole minkäänlaista hevosalan erityisosaamista.<br />
<br />
En ole koskaan omistanut hevosta Suomessa, joten en voi mitenkään verrata talli-ilmapiirejä näiden kahden maan välillä. Sen lisäksi, niin hevoset kuin ihmisetkin ovat erilaisia joka tallilla, oli se sitten missä maassa tahansa. Osaan vain kertoa millaista meidän tallilla tällä hetkellä on. Meno on melko rentoa. Tallissa on sääntönsä, joita kaikki suurin piirtein noudattavat. Tallinoveen on naulattu kyltti, jossa pyydetään ystävällisesti sulkemaan ovet illalla ja keräämään omat paskat kentältä.<br />
<br />
Tallinomistaja Sophie pitää yllä rentoa, hymyilevää ja hevosrakasta ilmapiiriä. Hän on myös urhein tallinomistaja, jonka tunnen. Koskaan en ole nähnyt ketään yhtä lailla uurastamassa hevosten hyvinvoinnin ja tallin ja talliympäristön siisteyden, turvallisuuden ja käytännöllisyyden puolesta. Hän on sankarini ja sanon sen hänelle aina kun tapaamme. Sophie ei ole tottunut kehuihin, mutta olemme tunteneet toisemme nyt vuoden ja luulen hänen hiljalleen lämmenneen tavalleni mainita, kun asiat on hyvin tehty.<br />
<br />
Kaikki asiakkaat eivät ilmeisesti tee näin. Ranskalainen motkottaa hyvin herkästi ja suorasukaisesti. Tämä liittyy paikalliseen käsitykseen puoliensa pitämisestä. Se on ihan oiva taito. Suomalaisilla on paljon oppimista sen suhteen. Toisinaan ranskalaiset toki vetävät täysin överit ja synnyttävät paskamyrskyn kadonneen riimuköyden takia. Ja kun se lopulta löytyy tavaransa kadottaneen omasta varustelaatikosta, myrsky tyyntyy yhtä nopeasti kuin alkoi.<br />
<br />
Tapanani on kertoa suoraan, ja vain ja ainoastaan, Sophielle, jos minulla on jotain huomautettavaa hevoseni hoidosta. Yritän toimia diplomaattisesti, sillä jo pelkästään ulkomaalaisena takaraivossani on maalitaulu. Hevoseni voi sen ikään nähden todella hyvin. Siitä pidetään hyvää huolta. Olen pyytänyt Sophieta kertomaan minulle, jos hänellä on jotain vinkkejä (huomautettavaa) Malicen suhteen. Viime aikoina olemme pohtineet paljon tulevaa talvea ja tallin pölyisyyttä. Malice alkoi yskimään viime talvena. Edellisessä tallissa hevoseni asusti ulkoboxissa, mikä oli Malicelle varmasti paras mahdollinen ratkaisu. Valitettavasti talli lakkautti toimintansa ja en löytänyt toista samanlaista ratkaisua. Sophie investoi heinien höyryttämiskoneeseen. Hän aikoo höyryttää heinärullat ennen kuin ne varastoidaan. Sen pitäisi vähentää heinäpölyä.<br />
<br />
Lopputalvesta yksi pihatossa asustava poni laihtui yllätysnopeasti ja sen omistaja vetäisi hernepalot nenäänsä, kun Sophie ei palmusunnuntaina vastannut hänen soittopyyntöihinsä. Seuraavana keskiviikkona poni oli jo kärrätty toiselle tallille. Asiaa puitiin tallinkäytävillä viikkoja. Sophie oli hyvin pahoillaan, mutta myös hän oli pettynyt. Ponin omistaja oli epäillyt, ettei hänen poninsa ollut saanut riittävästi heinää. Syitä ponin nopeaan (ihan muutamassa päivässä) laitumiseen saattoi olla monta, mutta ei välttämättä pelkästään ruokinta.<br />
<br />
Ranskassa on hevosihmisiä joka lähtöön, ihan kuin Suomessakin.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-16517796746498600322018-07-27T20:30:00.000+03:002018-07-27T20:30:00.780+03:00Normandia palaa - Suomi sulaa<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrfNVObQiryz2qTHBBaC5Vz7YLw3Bo6bod1xcs4YBpS8EFEJiU6bpGm-Z3aOAEQwIAXAecO0HSn-NijuCKD17N4nTaFSwt3QAKR1ZVRB8I6SppvKFLHzMLMpPghbMRCVVRGLyFCDniXX7h/s1600/IMG_0952.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrfNVObQiryz2qTHBBaC5Vz7YLw3Bo6bod1xcs4YBpS8EFEJiU6bpGm-Z3aOAEQwIAXAecO0HSn-NijuCKD17N4nTaFSwt3QAKR1ZVRB8I6SppvKFLHzMLMpPghbMRCVVRGLyFCDniXX7h/s400/IMG_0952.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Maximus le chill cat</td></tr>
</tbody></table>
Näin keskellä kuumaa kesää mietin kaksi sekuntia mistä kirjoittaa. Aiheitahan riittää. Voisin kertoa, mitä mieltä ranskalaiset ovat Trumputin tapaamisesta (ei heitä kiinnosta tippaakaan. Ranska on maailmanmestari ja se on ainut hyväksyttävä puheenaihe tässä maassa seuraavat kaksikymmentä vuotta).<br />
<br />
Kertoisinko <a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005764270.html">kirjallisuuskritiikistä</a>, joka pöyristyttää. Naah, jätetään se syksyyn. Nyt on oikeasti muutenkin jo tukalaa (mutta hyvät Perseidit sentään: kirjailija saa pyrkiä tekstissään mahdollisimman tarkasti ajankuvaan sopivaan kielenkäyttöön kirjoittaessaan <b>historiallista</b> romaania). <br />
<br />
Katsellaan hetki yo. kuvaa Maxousta.<br />
<br />
Noin. Heti tuli parempi mieli.<br />
<br />
Viimeksi täällä oli yhtä kuuma, yhtä pitkään, vuonna 2003. Viisitoista vuotta sitten. Ostin silloin tuulettimen ja kuluttajatyytyväisenä totean, että sama vempain on minulla yhä käytössä. Sille ei ole ollut paljoa käyttöä, koska Normandia, ja luultavammin härveli sen tähden pyöriikin vielä. Se, että vehreydestään ja loppumattomasta sateestaan tunnetussa Ranskan kolkassa kärsitään kuumasta (eilen +34 astetta) ja pitkään kestäneestä kuivuudesta (vehreä on nyt enemmänkin karrelle palanutta keltaisuutta), ei ole kuitenkaan ihan erikoista. Sellaista sattuu. Säät menee silleen.<br />
<br />
Satuin viettämään lomia kotopuolessa. Siellä oli niin kuuma, että lämpöpumppu oli laitettava toimimaan ilmastointina. Enpä muista, olenko koskaan, edes kakarana, kokenut vastaavia ja yhtä pitkäkestoisia helteitä Helsingissä. Olihan se tietenkin ihastuttavaa, kun saatettiin istua vaikka koko yö pihalla vilustumatta. Silti se ei tuntunut ihan todelliselta, vaikka totisinta totta kuumuusaalto olikin.<br />
<br />
Samaa pohdin eilen illalla seistessäni perillisen ikkunassa. Kuuma tuuli puhalsi pellon yli ja hetken eksyin muistoon keskelle valtamerta, jolla olin viimeksi tuntenut ilman hyväilevän ihoa kuun loisteessa. Silloin purjehdin lähellä päiväntasaajaa kahta viikkoa ennen jouluaattoa. Talomme sijaitsee tuon samaisen valtameren ilmastollisessa vaikutuspiirissä, mutta 49:llä leveysasteella. E p ä t o d e l l i s t a.<br />
<br />
Ja jokin tässä mättää. Pahasti.<br />
<br />
Sää on sekaisin. Mene kotiin sää!<br />
<br />
Phuuh. Kuumuutta. Phuuh. Ilmastoa. Kun sanotaan, että ennen oli asiat paremmin, saan näppylöitä, koska monen asian kannalta se ei päde ollenkaan. Kun olin rimppakinttu kakara ja kirmasin kotometsän poluilla kesähelteellä mehu ja leivät repussa parhaan kaverini kanssa, asiat olivat paremmin, ainakin sään ja planeetan kannalta. Taisi olla minun sukupolveni tehtävä pelastaa metsät, sinivalaat ja estää otsonikato. Hiljaa on menty askel eteen ja kolme taakse. Sademetsiä uhkaa yhä maatalous. Valaita on vielä nähty, mutta vain koska ne ovat olleet pyydystäjiään ovelampia. Otsonireiästä ei enää puhuta, mutta sen on korvannut uusi muovimanner, joka peittää kohta puolet maailmasta.<br />
<br />
Hitto kun harmittaa. Minun sukupolveni on tyrinyt planeetan pelastamisen. Perintönä annan lapselleni roskaa, roskaa, roskaa. Aina vain lisää tavaraa, kulutettavaa, apparaattia ja kivaa krääsää suoraan riistoteollisuuden verovapaista alelaareista.<br />
<br />
Tässä katsahdamme uudelleen hetkeksi Maximusta.<br />
<br />
Hengitellään, jos ilmaa riittää.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-32132416410306790052018-06-25T19:00:00.000+03:002018-06-25T19:00:13.043+03:00Hevoskirja (kirjallisuusblaablaata)<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMAKGLOSm_2zVRJPbgq2bGYSmbAudgC0g-wsqV1fPcOWuZJlNyvvnIDQ5JjafQZNJVuJixG4rpjlCii2H4rXJ3EoBSZc83CuVnTCJQK2ZwpFPPOHqm9IFzC7OZ6Pls5NR1hJ7PrLv83mxH/s1600/IMG_1161.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMAKGLOSm_2zVRJPbgq2bGYSmbAudgC0g-wsqV1fPcOWuZJlNyvvnIDQ5JjafQZNJVuJixG4rpjlCii2H4rXJ3EoBSZc83CuVnTCJQK2ZwpFPPOHqm9IFzC7OZ6Pls5NR1hJ7PrLv83mxH/s400/IMG_1161.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Malice le cheval</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Minä editoin (eli en - tyst shhhh!).<br />
<br />
Halusin vain kertoa lyhyesti, että kirjoitin käsikirjoituksen heppakirjalle. Olen heppahullu ja kirjoitan, eli <i>why not</i>. Heppakirjat ovat ihania. Elin niiden kautta omaa heppahulluuttani lapsena ja nuorena, kun muuhun ei ollut varaa. Luinkin kaiken hevosiin liittyvän.<br />
<br />
Heppakirjat ovat lanu-kirjallisuutta hevoshulluille. Vanhemmatkin hevostelijat voivat toki niitä lukea, kuten YA:ta. Pääpaino lukijan kannalta heilahtaa aina hevoseen. Kirjan miljöö on yleensä ratsastuskoulu, mutta voi olla muukin hevostäytteinen paikka, kuten ravirata. Päähenkilönä seikkailee useimmiten 13-17 vuotias tyttö, joka rakastaa ennen muuta hevosia, mutta saattaa myös ihastua poikaan. Tallilla tapahtuu kaikenlaista hevosvarkauksista tulipaloihin. On paljon iloa rakkaasta harrastuksesta, mutta myös kateutta, surua ja muita suuria tunteita.<br />
<br />
Suomessa kirjoitetaan verrattain vähän heppakirjoja. Joitakin vuodessa tai parissa. Jokainen hevoshullu on lukenut Merja Jalon <i>Nummelan ponitalli</i> -sarjaa, joka kasvaa yhä. Uusimpia tulokkaita ovat Anna-Riikka Sairio, Pia Hagmar ja Tiina Tanskanen. Ulkomailtakin tuodaan ja käännetään paljon. Heppakirjasarjat venyvätkin helposti yli kymmeneen osaan. Lukijat ovat uskollisia rakastamilleen kirjoille ja kasvavat niiden kanssa samaan tapaan kuin tyttökirjojen parissa.<br />
<br />
Hevoskirjat ovat ehkä hieman liian tyttökeskeisiä. Ne ovat usein naisten kirjoittamia. Missään ei tietenkään ole kirjoitettu kiveen sääntöä, että hevoskirjat ovat vain yhtä sukupuolta varten. Jokainen heppahullu on myös lukenut Walter Farleyn <i>Mustan Orhin</i>, jossa seikkailee Alec Ramsay. Tarina pojasta ja villistä mustasta orista on klassikko.<br />
<br />
Sijoitin oman heppatarinani Suomeen lyhyen pohdinnan tuloksena. Se voisi sijoittua mihin vain, mutta suomalaiset tykkäävät lukea kotimaahan sijoittuvia stooreja. Päähenkilöni on tyttö, koska kirjoitan mieluiten vahvoja naispäähenkilöitä. Pojat ja muun sukupuoliset voivat olla vahvoja, mutta mieluummin luon heistä moniulotteisia ja inhimillisiä. Kirjallisuudella on tehtävänsä. Se luo uutta maailmaa ja uusia tapoja nähdä ja kokea maailmaa.<br />
<br />
Tarinassani on paljon hevosia, tietenkin. Myös eläimet ovat omia henkilöhahmojansa ja niillä on omat tehtävänsä ja roolinsa. Kaadoin tarinaan elämänkokemusta hevosmaailmasta, tarinan tarpeisiin muokattuja muistoja, hajuja ja ääniä. Ilman hevosia tätä tarinaa ei olisi syntynyt, ei ilman kuumia kesäpäiviä maastopoluilla, hermoja kiristäviä hetkiä kisa-areenalla, betadiinintäyteisiä haavanpuhdistusoperaatioita, nauruja nuotiolla leiripäivän kääntyessä iltaan. Hevostelu on elämäntapa ja olen yrittänyt tuoda sitä mahdollisimman paljon tarinaan, sen miljööseen ja henkilöhahmojen ajatusmaailmoihin.<br />
<br />
Taisin myös kirjoittaa tähän tarinaan seksiä. Aika paljonkin. Hmmmmmpppprhhhh. Kerronko lisää vai meneekö noloksi? Kaikkialla sanotaan, että ei pidä nolostella ja seksiä tuuppaa joka tapauksessa joka puolelta. Niiinmph. Kohdeylöisöni tälle tarinalle on ehdottomasti sama kuin YA:lle eli nuorille aikuisille. Ei niinkään lapsille. En tiedä vielä miten tämä juttu otetaan kustantamoissa vastaan. Ehkä sieltä vastataan tiukasti, <i>thanks but no thanks</i>. Tai sitten innostutaan uudesta lajivaltauksesta: heppa-ya. <i>We shall see.</i><br />
<br />
Mitä?<br />
<br />
Tämähän on lyhyt. Te ette pitkää ole nähneetkään, kuulkaas.<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-54653228562116254352018-06-19T22:00:00.000+03:002018-06-19T22:00:26.632+03:00Kiltit ja muut kummajaiset (yhden onnettomuuden tarina)<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzdTxnkQJL6wMJMNlPHzxNmBA3GgPn-10MjrhDsNfePB2N1RDyFb4uaVDrfXsXzrntJam0K-QEpRAUSn5TsiUiY65KUB-32wJJPCSfXG6Y63xSM2YxIIpDqQKgx2Bk50oyZMGpjbZHA4YX/s1600/IMG_8129.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzdTxnkQJL6wMJMNlPHzxNmBA3GgPn-10MjrhDsNfePB2N1RDyFb4uaVDrfXsXzrntJam0K-QEpRAUSn5TsiUiY65KUB-32wJJPCSfXG6Y63xSM2YxIIpDqQKgx2Bk50oyZMGpjbZHA4YX/s400/IMG_8129.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Susipuiston hukka (pohdittavaksi: miten tämä liittyy tekstiin?)</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Oli jo puolipäivä ja puolitoista tuntia autoilua takana. Minulla oli hirveä kahvinhimo ja alkava päänsärky. Ne kaiketi liittyivät toisiinsa. <i>Houlgate</i> ja <i>Dives sur Mer</i> kylpivät lauantaipäivän leppoisassa usvassa. Ajoimme puolison ja perillisen kanssa kohti pikaravintolaa, kun edellämme ajavat autot kolaroivat. Puoliso on onneksi nopea reflekseissään ja tajusi jarruttaa. Pellinpaukaus kuului hyvin meidänkin kotteron sisälle. Törmäyksessä hallitsemattomaksi ryhtynyt mopoauto teki piruetteja ennen kuin töksähti tietä vierustavaan korokkeeseen. Taivaalta satoi autonpalasia.<br />
<br />
Olen ennenkin ollut auttamassa auto-onnettomuuden uhreja, mutta ei siihen ensipaniikkiin oikein mikään valmennus auta. On vain toimittava ja nopeasti. Hätävilkut päälle, kännykkä käteen ja nopeaa ravia kohti lähintä autoa, josta hätääntyneen näköinen kuljettaja oli jo nousemassa ylös. Toisesta törmäysautosta alkoi kuulua sydänveret seisauttavaa huutoa samaan aikaan. Puoliso suuntasi huutajan luo. Jaoimme tehtävät pitkään yhdessä eläneiden kädellisten sanattomaan tapaan.<br />
<br />
Kumarruin naisen puoleen ja pyysin häntä pysymään paikoillaan. Nyrkkisääntö on, ettei onnettomuuden uhria liikuteta, ellei siihen ole hyvä syy, kuten tulipalon vaara. Nainen oli kuitenkin jo puoliksi autosta ulkona ja sanoi pelkäävänsä, että auto syttyy tuleen. Sen sisällä haiskahtikin jokin käryttävä. Nainen oli itse jo sammuttanut moottorin ja piteli avaimia käsissään. Autoin hänet nurmikolle auton viereen.<br />
<br />
Nainen tajusi sillä hetkellä mitä oli tapahtunut ja alkoi täristä ja hyperventiloida. Pyysin häntä tarttumaan minua käsistä ja kuuntelemaan. Istuuduimme ja keskityimme hengittämään. Selkeät sanat, katsekontakti ja kosketus saivat naisen rauhoittumaan nopeasti. Annoin muiden auttajien soittaa hätänumeroon. Paikalliset osasivat selittää selkeämmin, mihin ambulanssit ja palomiehet piti lähettää. Otin yhden ihmisen huollettavakseni siiheksi, että pätevämmät auttajat saapuvat. Ajattelin, että tämä on nyt minun homma, pitää huolta tästä henkilöstä.<br />
<br />
Uhrilla ei ollut näkyviä vammoja, eikä hän valittanut kivuista. Vaikka airbagit ovatkit tehokkaita pelastamaan henkiä, on tämä silti todella huono arvio, koska adrenaliinihuumassa ja shokissa ihminen ei välttämättä tunne kipua. Ja hetkeä myöhemmin nainen sanoikin, että ranteeseen itse asiassa sattuu. Hän oli ehkä lyönyt sen törmäyksen hetkellä. Hän oli kuitenkin eniten huolissaan siitä, oliko itse toiminut hyvin. Nainen toisteli, että hän ei ollut voinut kuin jarruttaa tai ajaa päin lyhtytolppaa. Vakuuttelin, että hän oli tehnyt parhaansa.<br />
<br />
Ensimmäinen ambulanssi saapui vain minuutteja onnettomuuden jälkeen. Auttamani nainen nousi jaloilleen. En oikein pitänyt ajatuksesta, mutta päällepäin hän näytti voivan hyvin, vaikka olikin hieman ravistellun oloinen. Santarmitkin saapuivat ja alkoi tilanteen selvittäminen. Mopoautoa ajanut henkilö oli ilmeisesti tehnyt jotain, mikä oli vienyt hänen huomionsa muualle kuin tiehen. Kerroin silminnäkijänä kuinka hänen ajoneuvonsa oli siirtynyt vastaantulevien, eli meidän, kaistalle ja kiihdyttänyt juuri ennen törmäystä. Paniikissa hän oli tainnut sekoittaa polkimet. Joku puhui kännykästä, mutta nuorta auttaneet sanoivat, että ajajan kännykkä oli ollut kassin pohjalla, kun sitä oli kysytty. Puolisoni oli soittanut nuoren vanhemmille, jotka saapuivat paikalle myös.<br />
<br />
Jätimme yhteystietomme santarmeille. Hieman kädet yhä tärisivät, kun lähdimme vihdoin kohti omaa määränpäätämme: pikaravintolaa. Tarkoituksena oli syödä nopeasti jotain ennen perillisen judotapahtumaa. Sain kahvia, emmekä olleet vielä myöhässä. Loppupäivä sujui ilman shokkeja.<br />
<br />
Mielessäni soivat näin viikko jälkikäteen yhä auttamani naisen sanat: "Kiitos, kun olitte <i>niin</i> kiltti." Hän kuulosti epäuskoisen ilahtuneelta. <br />
<br />
En ymmärrä. Eikö kiltteys vastaavassa tilanteessa ole normaalia? Ainakaan itse en haluaisi, että joku minua auttava henkilö olisi inhottava tai välinpitämätön. Puolison ja perillisen kanssa olemme sitä mieltä, että teimme vain sen mitä piti.<br />
<br />
Perillisen kanssa mietittiin kaiken muun lisäksi, että onnettomuudessa vauhtia oli ollut vajaat 40 km/h. Ei kovin paljon, mutta kaksi ajoneuvoa meni metallinkierrätykseen. Pohdittiin millaista jälkeä tulee, kun vauhtia on puolet tai kolme kertaa enemmän. Puhuttiin kännyköistä, autoradioista, kaikenlaisesta. Perillinen haluaisi aloittaa ajokortin ajamista opetusluvalla ensi syksynä. Hän taisi saada aika hyvän kuvan siitä mitä voi käydä, kun ei katso tietä. Mopoautollaan kolaroinut nuori oli puolisoni mukaan luultavammin saanut murtuman lantion seudulle.<br />
<br />
Yhdessä toivoimme, että kumpikin uhri paranee nopeasti.<br />
<br />
Harvoinhan näitä sattuu, onneksi, mutta silti ajattelin koota auto-onnettomuudessa auttaville muutaman kultaisen säännön:<br />
(lisätään ja korjataan näitä, jos keksitte huomautettavaa)<br />
<br />
- hätävilkut päälle omaan kulkuneuvoon ennen mitään muuta<br />
- kännykkä mukaan (myös heijastava liivi, jos yö tai vilkas liikenne, huono näkyvyys)<br />
- selitetään uhreille, että heitä autetaan, ja kysytään miten he voivat (sattuuko, löivätkö päänsä, huimaako ym.)<br />
- soitetaan hätänumeroon ja selitetään rauhassa mitä, kuka, missä<br />
- älä liikuta uhreja, ellei aivan pakko (esim. auto katollaan tai auto käryttää, haisee bensalle...) tai jos uhrin tila vaatii heti pikaista hoitoa<br />
- moottoripyöräilijöiltä<u> ei saa koskaan ottaa kypärää</u> pois<br />
- ensiaputaidot käyttöön, jos verenvuotoa, uhri tajuton, tai pahempaa (onhan koulutukset käyty!?)<br />
- delegoi muille paikalle saapuville onnettomuuspaikan turvaaminen muulta liikenteeltä ja hälytysajoneuvojen paikalle saattaminen (on turhaa, että kymmenen henkilöä tekee samaa asiaa tai vain seisoo tumput suorina)<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-51022485254861798352018-04-16T21:30:00.000+03:002018-04-16T21:30:39.888+03:00Kun työ on saatava loppuun (kirjoitusblaablaata)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjGE1acSnEJnRvmIsn2tk4x0xMlo2u0H_gfCBd7EuEhJGeq_saYhyrw5OLsEVowmk_L_7H7piXYFVJ2kDA8yYjuq3HNgnBCE4ilOdpgaKEYFXDnAkRfPaFRX9U3lrRPU9pc5jh5fHzj09pj/s1600/IMG_9406.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjGE1acSnEJnRvmIsn2tk4x0xMlo2u0H_gfCBd7EuEhJGeq_saYhyrw5OLsEVowmk_L_7H7piXYFVJ2kDA8yYjuq3HNgnBCE4ilOdpgaKEYFXDnAkRfPaFRX9U3lrRPU9pc5jh5fHzj09pj/s400/IMG_9406.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
Muistutan itseäni jatkuvasti kirjailijan tärkeimmästä ominaispiirteestä, joka on sinnikkyys. Kirjoittaminen on hidas prosessien jatkumo. Tähän voisi lisätä myös kyvyn uskoa itseensä. Se kun ei aina ole itsestäänselvää. Osaan tunkea uskon tai sen puutteen helposti jonnekin hämärään odottamaan unettomia öitä. Varsinaiseen työhön auttaa parhaiten silkka raivo saada aikaiseksi. Aina ei tietenkään voi tai jaksa.<br />
<br />
Olen yhdestä käsikirjoituksen tekeleestäni melko varma, että löydän sille kustantajan. Melko varma kuulostaa todella syntisen itsevarmalta tai suorastaan häpeällisen pöyhkeältä. Mutta huom! varma ja melko varma on kaksi niin erilaista asiaa, että kerronpa itsemotivoinnin kunniaksi, että melko varma on paljon parempi kuin melko epävarma. Kirjailijan on aina parempi olla melko varma kuin yhtään mitään muuta. Muuten tässä touhussa ei saa mitään aikaiseksi.<br />
<br />
Parasta olisi tietenkin tietää kuin luulla. Mutta minusta on nyt viime aikoina (ehkä vihdoin viisaaseen ja seesteiseen keski-ikään päästyäni) alkanut tuntumaan enenevissä määrin siltä, etten tiedä enää mistään yhtään mitään ja se on hyvin vapauttavaa. Kokeilkaa.<br />
<br />
Kirja-alalla kukaan ei tiedä paljoa mitään varmuudella, kuitenkaan.<br />
<br />
Ne kaksi muuta käsikirjoitusta, jotka myös ovat viime kuukausina edenneet sykäyksittäin kohti mitä suurempaa epävarmuutta valmistumisesta, siis ovat myös edistyneet, mutta tiedän suurella varmuudella, ettei niistä kuitenkaan kukaan tule kiinnostumaan (<i>Ikävä-Mary</i> kertoi). Tämä on itsemotivoinnin kannalta hankalaa. Siksikin kirjoittaminen on hidasta. Ja vaikeaa.<br />
<br />
Kirjailijan on palkittava ja motivoitava itseään, koska ei sitä kukaan muu tee. Olen palkinnut itseäni lukemalla YA-kirjan aina kun olen saanut yhden luvun editoitua. Kappaleen editoimisesta saan suklaamunan. Tätä tahtia minusta on tullut näppylänaamainen uusteini. Retroteinisyys on uusi muoti-ilmiö. Siihen liittyy jatkuva Instagramissa ja Pinterestissä roikkuminen. Tietenkin inspiraatiota etsimässä.<br />
<br />
Olen ollut myös äärettömän epäkelpo ja unohtanut hakea apurahoja. Tai katsellut vierestä, kun muut ovat niin tehneet ja miettinyt, että kumma juttu, kun voisin minäkin, mutta en silti niin tee. Miksi? Onko se merkki luovuttamisesta vai anarkiasta? Kyllähän minä tiedän, ettei mitään saa, jos ei pyydä. Vai haluanko vain säästää itseäni lisäpettymyksiltä? Kirjailijalla on oltava paksu nahka, mutta ei kirjailijan kai sentään tarvitse olla itseään kohtaan sadistikaan.<br />
<br />
No oli miten oli. Paljon olen tehnyt ja paljon olen jättänyt tekemättä. Siinä talven saldo. Käännän nyt kasvot kohti aurinkoa ja vedän d-vitamiinia ihohuokosiin. Alkakoon uusi tekemisen kausi. Joskus se keinu keinahtaa toiseenkin suuntaan.<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-59683296033808021022018-01-27T16:30:00.000+02:002018-01-27T16:30:44.712+02:00Luettu: The City of Brass, S.A. Chakraborty (2017)<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjH4AtuYIS64uc1W1-SVervJLiNL6l1GeprdhWlhr76_CyrXXW3OYtAwhllxa1RNKCFNcCoWuh_yxIDKdVsDhcMhJIE05NZ36joBy88WJ8Hho08GNaVwSwzBGclFBguhUQhoPhBGtfDn4x0/s1600/32718027.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="475" data-original-width="309" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjH4AtuYIS64uc1W1-SVervJLiNL6l1GeprdhWlhr76_CyrXXW3OYtAwhllxa1RNKCFNcCoWuh_yxIDKdVsDhcMhJIE05NZ36joBy88WJ8Hho08GNaVwSwzBGclFBguhUQhoPhBGtfDn4x0/s400/32718027.jpg" width="260" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><a href="https://www.sachakraborty.com/">Kirjailijan kotisivut</a></td></tr>
</tbody></table>
<br />Kirja: The City of Brass (The Daevabad Trilogy #1)<div>
Kirjailija: Shannon A. Chakraborty</div>
<div>
Kustantamo: Harper Voyager</div>
<div>
Julkaistu: 11/2017</div>
<div>
Sivumäärä: 533 (kovakantinen)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<b><span style="font-size: large;">Chakraborty osuu fantasiallaan tosiasioiden ytimeen </span></b></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olin lukenut romaanista alle viidenneksen, kun aloin jo vilkuilla peloissani lukulaitteen alareunassa näkyvää prosenttilukua. En halunnut, että kirja päättyy ja samalla en kyennyt laskemaan sitä käsistäni. <i>The City of Brass</i> kuuluu niihin kirjoihin, joka seurasi minua kaikkialle, jopa vessaan (huh, nyt kun tämä on myönnetty...), ja joka ei jätä mieltäni rauhaan sivujen loputtua. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<i>The City of Brass</i> on lajiltaan aavikkofantasiaa, joka kuitenkin sijoittuu reaalimaailmaan ja ajankohtaan jonnekin 1800-luvun alkuvuosille, jolloin Napoleon oli valloittanut Egyptin. Aavikkofantasialla tarkoitetaan Lähi-Itään tai aluetta historiallisesti ja/tai kulttuurisesti muistuttavaan fantasiamaailmaan sijoittuvaa spekulatiivisen fiktion tarinaa, jonka vaikutteet on kerätty mm. <i>Tuhannen ja yhden yön tarinat </i>-satukokoelmasta.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Chakraborty on onnistunut kutomaan esikoiseensa jotain vielä enemmän. Hän on historianörtti, juuri sellainen, joka viihtyy valtavien homeisten hämähäkinsyömien ja skorpioninkakan täplittämien papyruskarttojen ja nahkakansieeposten parissa. <i>The City of Brass</i>in taustalla soivat sävelet kaukaisten maiden historiasta, monumenteista ja legendoista. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mutta siinäkään ei ole kaikki. Ja tässä on fantasian suurin voima: tarina on täysin rinnastettavissa tosimaailman ajankohtaisiin tapahtumiin. Chakrabortyn henkilöhahmovetoinen tarina kertoo uskonnollisesta fanaattiudesta, valtakamppailuista, vastarintaliikkeestä, rasismista, lojaaliudesta omaa heimoa ja perhettä kohtaan ja siitä kun tuo lojaalius joutuu koetukselle. Kirjaa lukee sen teemoista huolimatta kevyesti. Tarina ei laahaa missään vaiheessa. Päin vastoin se tempaisee mukaansa kuin ohi ravaava karavaani.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tarina alkaa, kun noin parikymppinen Nahri, kairolainen huijari ja varas, kutsuu vahingossa esiin yli tuhatvuotiaan soturi-djinnin, Daran, joka ei halunnut palata ihmisten maailmaan. He pakenevat Kairosta ifrit-demonit kannoillaan, mitenkä muuten kuin lentävällä matolla. Nahrilla on kyky parantaa niin omat kuin muiden haavat ja sairaudet taianomaisesti. Silti hän on epäluuloinen, kun Dara kertoo olevansa eräänlainen entinen lampunhenki. Nahri yrittää sulatella tätä ja paljoa muutakin, mutta lopulta heidän pakomatkalleen osuu liian monta kummallisuutta ja epäluulot karisevat kuin itsestään. Hän ystävystyy henkiolennon kanssa ja heistä muodostuu eräänlainen taistelupari, joka uhkaa olla hieman enemmänkin. Tämän lisäksi Nahri haluaa tietää enemmän mysteerisestä menneisyydestään. Hän on orpo (tietenkin), omaa outoja kykyjä (yllättäen) ja pelkkä ihminen vai onko? (pelkkiä salaisuuksia koko tyttö!). </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Samaan aikaan Daevabadin kuningaskunnan nuorin prinssi Ali taiteilee veitsenterällä tilanteessa, jossa vaakalaudalla hänen oman päänsä lisäksi keikkuvat satojen, ehkä tuhansien sekarotuisten shafitien kohtalot. Ali on hyväsydäminen ja hieman lapsellinen niin uskossaan kuin tavassaan luottaa lähimpiinsä. Daevabadin taikakaupunki on jaettu kuuteen osaan, joita asuttavat eri djinn-heimot. Heimot elävät erillään, koska se on heidän tapansa ja heidät on siihen myös pakotettu erinäisten historiallisten tapahtumien ja uskomusten takia. Toisinaan, tosin, tämä pesäero ei täysin toteudu ja tuloksena syntyy lapsia, joita ei pitäisi olla olemassa. Ali yrittää auttaa näitä orpoja ja sekaantuu johonkin itseään suurempaan.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Daevabad on tarinan ydin. Se on kaupunki, joka on valloitettu kerta toisensa jälkeen. Uusi hallitsija on aina alistanut kaupunkilaiset omien uskomustensa ja tapojensa prässiin. Aikojen saatossa heimo kerrallaan on saanut kärsiä, jokainen vuorollaan. On syntynyt legendoja niin kuin vuosituhansien läpi kestäviä kaunoja. Soturit ovat sortuneet rikoksiin, kuninkaat valheisiin ja kansalaiset tekopyhyyteen. Kaupunki on sen historiansa summa ja kaikki mitä sen kaduilla tapahtuu juontaa juurensa menneisyydestä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Nahrin, Daran ja Alin tarinat kietoutuvat toisiinsa nuorten aikuisten kirjallisuudelle tyypillisessä kolmiodraamassa. Mietin hetken miksi kirja on luokiteltu aikuisten fantasiaksi eikä YA:ksi. Kirja on väkivaltainen, toisaalta myös hyvin satumainen, romanttinen, eikä siinä esiinny seksiä. Päähenkilöiden ikä on tainnut olla merkittävämmässä roolissa luokituksen kannalta kuin itse kirjan sisältö. Ja toisaalta, ehkä kustantamo on halunnut kirjalle laajemman lukijakunnan kuin vain YA-kirjojen fanit, joka sekään ei ole mikään pieni lukijakunta. Fantasian kentällä on se tietty oma hyvin segregoitunut faktio, joka ei lue YA:ta, ei vaikka aseella osoitettaisiin. Minusta on silmiäsiristävän mielenkiintoista huomata kuinka kustantamot kiertävät näitä muureja parilla sanavalinnalla.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mutta takaisin itse kirjaan. <i>The City of Brass</i> häikäisi kerta toisensa jälkeen kerronnan nokkeluudella, henkilöhahmojen syvyydellä, juonen mutkikkuudella ja ihastuttavalla maailmalla, jonka Chakraborty tuo enemmän kuin elävänä lukijan aistien ihmeteltäväksi. Sen lisäksi kirjaa ei voi asettaa pöydälle miettimättä sen painavaa sanomaa rauhasta ja sen mahdottomuudesta, jos ihmiset (tai muut) eivät lakkaa vihaamasta, pelkäämästä ja sortamasta toisiaan. Jakautuneessa maailmassa valtaa pitävät joko syöksevät kokonaisia kansakuntia tuhoon tai yrittävät pelastaa ne kaikki tavalla tai toisella, keinoja kaihtamatta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Chakraborty ei tyydy helppoihin vastauksiin. Ensinnäkään hän ei sorru jakelemaan visioita siitä kuinka asiat voisivat olla paremmin. Hän yksinkertaisesti näyttää miksi ne ovat niin huonosti ja väärin kuin ovat. Hän ei myöskään etsi syyllisiä. Kaiken tämän tummuuden päällä hohtaa kuitenkin kirjailijan halu osoittaa kunniaa arabimaiden loistokkaalle historialle, tieteille, kulttuurille, kirjallisuudelle, kaikelle sille, joka voisi lopulta ehkä tuoda vakautta ja harmoniaa. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ennustan <i>The City of Brass</i>ille kasoittain tunnustusta, ehdokkuuksia ja ensimmäisiä sijoja. Se ansaitsee niistä kaiken. Odotan trilogian toista osaa tietenkin kuin lentävää mattoa maanantai aamun ruuhkassa (sori, oli pakko). Valitettavasti <i>The Kingdom of Copper</i> ilmestyy vasta noin vuoden päästä tammikuussa 2019. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /><br /></div>
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-42113914568426818962018-01-14T02:30:00.000+02:002018-01-14T02:30:08.695+02:00Mitä kirjailijat tekevät, kun he eivät...1. Julkaise?<br />
<br />
Makaavat joogamatolla harjoittelemassa hengittämistä ja suunnittelevat kirjoittamista ja äkisti huomaavat olevansa kykenemättömiä hengittämään normaalisti, saatikka muutenkaan.<br />
<br />
2. Kirjoita?<br />
<br />
He etsivät uusia työnimiä projekteilleen.<br />
<i>Sopisiko</i> "Viimeinen heijastus"? <i>Ei. Sovimme jo että emme käytä sanaa heijastus. Entä</i> "Läpi heijastusten"? <i>Mitä minä juuri sanoin? No...</i> "Mustat sirpaleet"? <i>Ooh, sehän kuulostaa hyvältä. Katsotaan onko sen niminen kirja jo joskus julkaistu......diipadii. Ei! Mutta tuo musta on melko synkkä sana. Haluammeko todella käyttää näin synkkää sanaa nimessä? Mitä vikaa synkkyydessä on? Dark on nyt muodissa. Niin kai sitten. Voimmeko kuitenkin harkita muutakin. Tarinahan ei sinänsään ole synkkä. No... </i>"Säteilevät sirpaleet"? <i>Duuuh. Ei. Nope. En halua kanteen glitteriä myöskään. No, okei. Mietitään. Miten olisi </i>"Haaleat heijastukset"?<br />
<br />
3. Keksi hyvää työnimeä projektilleen?<br />
<br />
He tilaavat uuden ratsastuspiiskan ja siirtyvät sen jälkeen kirjoittamaan.<br />
<br />
4. Kykene kirjoittamaan sanaakaan, koska viime kerrasta on liian kauan ja koko tarina on ihan hukassa ja seinät kaatuvat päälle ja tuskan hiki nousee otsalle ja kissallakin on nälkä?<br />
<br />
*rumpujen tärinää*<br />
**vielä kovempaa rumpujen tärinää**<br />
***ja vielä kov... (jostain lensi juuri kenkä)***<br />
<br />
He kirjoittavat silti. Sanan kerrallaan. Siitä huolimatta, että se saa heidän silmänsä, sormensa ja korvansa vuotamaan verta. Kirjoittaminen on työtä ja työn teko ei aina ole hauskaa.<br />
<br />
5. Mielestään (omastaan ja tietenkin myös koko maailman) osaa kirjoittaa?<br />
<br />
He vetävä kaapista esiin joulupukin tuoman pehmoisen poropuvun, pukevat sen päälleen ja siirtyvät uudelleen koneen äärelle leveästi virnuillen tuijottamaan ruutua kaikesta huolimatta. Elämä on kovaa ja kirjoittaminen vielä enemmän. Jos voit valita, teet sen ehkä mieluummin pehmustetuissa olosuhteissa.<br />
<br />
----------------------<br />
<br />
Sarjassamme <i>Kirjailija Prokrastinoi</i> keskitymme ensi kerralla klemmareiden, kumilenksujen ja Mini-Pritt tuotteiden ominaisuuksiin. Luittehan jo edellisellä viikolla julkaistun postauksen kutomisesta ja vuorikiipeilyssä tarvittavista solmuista?<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-69761432767700324012018-01-12T21:00:00.000+02:002018-01-12T21:01:05.201+02:00Luettu: Artemis, Andy Weir (2017)<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0-WWU9Qxj6IoRi832EHJ_MergFQNH-qvqv_SOIY3HYh0Lza2T1TdBYfwwww6PNffkpM6q5tI5d9F9CVBoXUxjHNkYc75kzXBGcJ0b2EwsSWidfuJlhdNXcL9D-fgazIPUdxhs0OCSFtgy/s1600/81vdKpA%252BDPL.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1041" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0-WWU9Qxj6IoRi832EHJ_MergFQNH-qvqv_SOIY3HYh0Lza2T1TdBYfwwww6PNffkpM6q5tI5d9F9CVBoXUxjHNkYc75kzXBGcJ0b2EwsSWidfuJlhdNXcL9D-fgazIPUdxhs0OCSFtgy/s400/81vdKpA%252BDPL.jpg" width="260" /></a></div>
<br />
<br />
<b>Scifi-nörtiltä muille scifi-nörteille, ilman sen suurempia hötkyilyitä.</b><br />
<br />
Artemis on hauska, nopealukuinen ja toimintatäyteinen tieteisseikkailu. Weir kirjoittaa konstailemattomasti viihdyttävää tekstiä. Kirjasta on tekeillä elokuva, joka varmasti tuo ruutuihin mukavan parituntisen toimintaräiskettä Kuun kevyen painovoiman ja avaruuden tyhjiön lisähöystein.<br />
<br />
Kuu on taianomainen tapahtumapaikka. Kirjan alkupuoli kuluukin päähenkilön erikoisen arjen ja kuuasema Artemiksen kuvailussa. Lukija viedään turistikierrokselle mm. Apollo 11:n laskeutumispaikalle. Kaikesta paistaa kirjailijan rakkaus avaruuden valloituksen historiaan. Weir on luonut aidolle maistuvan ja haistuvan maailman, josta ei puutu jänniä tieteellisiä yksityiskohtia, erikokoisia ja näköisiä kuu-ukkeleita ja -akkeleita, paikallispolitiikkaa ja siihen kytkeytyvää laillista ja laitontakin toimintaa. Välit selvitellään nyrkein ja pahimmassa tapauksessa (todella pahan rikoksen tapahduttua) syyllinen karkotetaan Maahan.<br />
<br />
Kirjan asetelma on herkullinen. Weir heittää läppää hersyvästi, hetkittäin jopa hämmentävästi. Juoni on yksinkertainen ja melko ennalta arvattava, mutta siitä huolimatta viihdyttävä. Kerronta on mutkatonta. Weir on ripotellut sekaan Jazzin ja tämän Maassa asuvan kirjekaverin Kelvinin välistä meilailuia lapsuusajoista aina tarinan nykyhetkeen asti. Ne luovat syvyyttä tarinaan ja sen päähenkilöön. Pätkät olivat mielestäni ehkä kirjan parasta antia.<br />
<br />
Tartuin Artemikseen ilman ennakkoluuloja. En voi sanoa, että olisin pettynyt. Viihdyin sen parissa, vaikka hetkittäin pudistelinkin päätäni tyyliin "Ei näin." Mutta romaanihenkilöt ovat mitä ovat, usein kaukana todellisuudesta. En haluaisi myöskään nipottaa liikaa sillä Weir on sentään kirjoittanut tieteisseikkailulleen naispäähenkilön. Onhan näitä jo, mutta ei silti liikaa.<br />
<br />
Artemiksessa ei ole suoranaista romanttista kuviota, vaikka seksistä ja ruumiinosista puhutaan jatkuvalla syötöllä. Jostain syystä Jazz painottaa koko ajan kuinka hän on kova paneskelemaan, mutta taitaa tyyppi puhua enemmän kuin varsinaisesti harrastaa. Aika rasittava tyyppi siis. Huomautan myös siitä epäkohdasta, että Jazzillamme ei ole yhtäkään naispuolista ystävää. Jep. Hänen hyvä kamunsa (mies) ryhtyi panemaan Jazzin poikaystävää ja Jazz pisti välit poikki kumpaankin sen takia. Jazzin ainut oikea ystävä on hänen tiedemieskamunsa, arkkinörtti, jota Jazz ei tietenkään pidä ystävänään ennen kuin tuo miekkonen pelastaa hänet monesta pulasta. Oudohko viha-rakkaussuhde lempipäähenkilöllämme on myös kuukaupungin kyttään Rudyyn. Rudy on isokokoinen lihaskimppu, väkivaltainen ja suorasanainen. Eräässä kohdassa Jazz vaipuu unelmoimaan Rudyn muskeleista ja ajaa väistämättä lukijat mitä kummallisimmille ja vaivaannuttavimmille sivuraitelle.<br />
<br />
Onneksi Artemiksessa puhutaan paljon muustakin. Weir selostaa meille kuinka parituhatpäinen ihmislauma voi elää Kuussa ja pysyä elossa. Tieteelliset selostukset ovat uskottavia. Joku saattaisi pitää infodumppi-kohtia raskaina lukea, mutta minä avaruusintoilijana pidin niistä hyvin paljonkin. Avaruuden valloitus on aina kiinnostanut ja voisin hyvinkin kuvitella haluavani itsekin käydä Kuussa turistina, jos se vain olisi mahdollista, vaikka ei minulla siihen tietty olisi varaa.<br />
<br />
Kuuhun lentäminen ja siellä asuminen maksavat ihan hitosti. Niin kuin oikeastikin. Siksi siellä ei kovin usein kukaan käykään. Tiedepiireissä hehkutellaan Mars-planeetan tutkimuksella ja silloin tällöin joku <i>richfuck</i> (Weirin ilmaisu) ilmoittelee, että toiselle planeetalla perustetaan siirtokunta joskus pian. Ihan ensin tosin, siirtokunta luultavammin perustetaan Kuuhun, jos minnekään. Artemis on uskottavan oloinen kuvaus siitä millainen tuo mahdollinen Kuu-city voisi olla. Tässä kirjassa on jotakin retroromanttista.<br />
<br />
Sanon sen nyt suoraan, mutta Andy Weir on ollut melkoisen kuutamolla kirjoittaessaan Artemiksen päähahmoa Jasmina Basharaa. Jazz on melko jatsaava nuori mimmi, joka ei kaihda keinoja selviytyäkseen elämän pienistä ja suurista vaikeuksista. Hän on nähnyt parempiakin aikoja, mutta muutaman surkean elämänvalinnan tuloksena Jazz sinnittelee Kuun ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kaupungin, Artemiksen, alipalkkaisena lähettinä, joka hengenpitimikseen harrastaa myös salakuljetusta. Jazz on niin sanotusti hyvä jätkä, vaikka mimmi nimittääkin itseään paskaksi tyypiksi. Tämä paskuus pitää tietenkin nähdä vain hyvänä puolena.<br />
<br />
Andy Weir loi esikoiskirjassaan Yksin Marsissa yhden miehen armeijan, avaruuden MacGyverin, joka setvi hengissäpysymiskysymyksiä matikkapäällään tuosta noin, lukijaa hauskuuttaen. Artemiksen Jazz on tämän saman hahmotyypin kopio, mutta naisen nahoissa, ei-amerikkalaisine juurineen (Saudi Arabia). Tämä on virkistävää, vaikkakin hetkittäin hämmentävää. Kirjassa on kohtia, jotka saavat kulmakarvat kohoilemaan. Esimerkiksi kun Jazz vertaa kuukaupungin kupoleita naisen rintavarustukseen, ja sitten kysyy vielä lukijalta, että eikö olekin ihan sen näköistä.<br />
<i>Noh.</i><br />
Weir kiittelee kirjan lopussa useampaa henkilöä (mm. äitiään) avusta naispuolisen päähenkilön kirjoittamisessa.<br />
Sanotaan, että onneksi häntä on autettu, sillä jos Weir olisi luottanut vain omiin vaistoihinsa...<br />
<br />
Suosittelen kirjaa kaikille kuuhulluille ja muillekin tiedenörpelöille.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-22519371939015247022017-12-07T19:00:00.000+02:002017-12-07T19:00:26.500+02:00Suomi Finland wazzuup<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikqZHZrpD7XA7eAHh5dAVcT4DmwxRKzrvAZM42-7l9KBnBZLqGMk1p1-cVOkDpqODXBZr9NjCwiymHUMbT3zXZbxYHLVud0SJsehH3_NBasIuCN3gG9G4BZZsa2rWWvjvT_o3b5M3EvJ-K/s1600/IMG_7128.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikqZHZrpD7XA7eAHh5dAVcT4DmwxRKzrvAZM42-7l9KBnBZLqGMk1p1-cVOkDpqODXBZr9NjCwiymHUMbT3zXZbxYHLVud0SJsehH3_NBasIuCN3gG9G4BZZsa2rWWvjvT_o3b5M3EvJ-K/s400/IMG_7128.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jalat tukevasti graniittisella rannalla</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Eilen Ranskassa itkettiin rock-legenda Jean-Philippe Smet'n siirtymistä vehreämmille areenoille laulelemahan. Ette ole tainneet kuulla hänestä? En minäkään, en ennen hämyisiä karaoke iltoja campingin ravintolassa. Hänet tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Johnny Hallyday ja herra poistui maailmastamme eilen.<br />
<br />
Samaan aikaan Suomessa juhlittiin satavuotiasta itsenäistä Suomea.<br />
<br />
Sitä ei Ranskassa huomannut kukaan ja se on täysin normaalia. Ranskalaisille heidän oma Bastiljin valtauksen muistopäivä ei merkitsi juuri mitään. Silloin mennään katsomaan ilotulitusta naapurikaupunkiin, jos uskalletaan. Itsenäisyys ei ole koskaan ollut kovin suuri issuu ranskalaisille, ei edes sodan aikana. Sotiahan tässä maassa on ollut ja mennyt, joka vuosisadalle muutama. Ranska on ollut ja pysynyt. Mitä kuta nyt joku naapurivaltion jeppe on välillä käynyt marssittamassa joukko-osastojaan pääkaupungin kaduilla.<br />
<br />
Suomalaisen näkökulmasta tämänlainen välinpitämättömyys omaa maata, sen kansallispäivää ja -laulua kohtaan maistuu maanpetturuudelta. Kun siniristilippu kohoaa salkoon, otetaan lakit päästä ja kajautetaan <i>Maamme laulu</i> vakavina väinämöisinä. Ranskassa kulautetaan puoli lasia viiniä naamaan ja lauletaan Johnny Hallydayn <i>Allumer le feu</i>, noh, ainakin syvällä maaseutu-Ranskan laidunmailla.<br />
<br />
Syvä-normandialaisen baskeri-persun näkökulmasta suomalainen itsenäisyyspäivän "juhlinta" saattaa vaikuttaa kansallismieliseltä jäykistelyltä. Ei semmoinen käy päinsä, ei Ranskassa. Täältä vastaavanlaiset tiukkapipot ajettiin pois amerikkalaisten tankkien avulla jo aikoja sitten.<br />
<br />
Tämän kulttuurieroja esitelmöivän aloituksen jälkeen siirryn puhumaan itsestäni. Tietty.<br />
Ulkosuomalaisena ja maantieteellisesti kaukana kaikenlaisesta muiden ulkosuomalaisten järjestämästä juhlasta ja muusta kerhotoiminnasta tai tapahtumasta en pahemmin tule edes ajatelleeksi suomalaisia pyhäpäiviä ja juhlimisen aiheita, elleivät ne jotenkin kalenteristeknisistä syistä sovi yhteen paikallisten merkkipäivien kanssa. Mutta tänä vuonna itsenäisyyspäivää en voinut edes minä paatunut erakko olla huomaamatta.<br />
<br />
Jos #Suomi100 humua ei ole huomannut, niin asuu toisessa galaksissa.<br />
<br />
Varsin tietoisena kaikesta tästä, jätin kuitenkin äärettömän huomioimatta koko touhun. Se ei tuntunut sopivan ylleni, hieman kuin kaapin perukalle unohtunut vanha ylioppilasjuhlamekko, jota voi katsella nostalgialla, mutta josta tietää koettamattakin ettei väri, leikkaus, koko ym enää pelitä. Olen myös tullut enenevissä määrin allergiseksi kansallismieliselle läpätykselle, tuli se sitten mistä suunnasta tahansa.<br />
<br />
Suomalaisuutta on monenlaista ja jokainen juhlikoon sitä omalla tavallaan, sanoisin. Eilen aamulla avasin nettihesarin ja tuijottelin uutisia kunnes silmiin osui päivän leimalla varustettu Ylipäällikön päiväkäsky. No huh. Näitähän ei usein jaelle termistä huolimatta. Kaikesta karvastelustani väliä pitämättä sulin nopeasti sisältä heimohenkiseksi nostalgikoksi. Ranskalainen puoliso siinä vieressä yritti olla nauramatta, vaikka oli itse hetkea aiemmin purrut huulta idolinsa kuoleman johdosta.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="background-color: white; font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif; font-size: 12px;">"Suomi on paras maa suomalaisille ja puolustamisen arvoinen tänään ja huomenna." </span><span style="background-color: white; font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif; font-size: 12px;">(ote Ylipäällikön päiväkäskystä päivältä 6.12.2017, Tasavallan presidentti Sauli Niinistö)</span></blockquote>
<br />
Itse päiväkäsky oli jollain tavalla sovitteleva, ponnetonkin hieman. Varsinkin kohta, jossa kehuskellaan Suomea turvalliseksi maaksi. Hmmm. Kenelle turvallinen? Lastensuojelusta ainakin on valitettu paljon viime aikoina. Ei ole rahaa ja resursseja ja niin pois päin. Eikö se kansakunnan voima ja uljaus mitata sen kyvystä suojella heikoimpiaan? Tyytymättömyyttä riittää monen asian suhteen.<br />
<br />
Hieno maa Suomi silti on, monella tapaa. Suomea kehtaa esitellä maailmalla pienenä, mutta innovatiivisena teknologia-maana, jossa tasa-arvoa edes yritetään ajaa eteenpäin, missä on melkoisen puhdas luonto ja vielä jotain autenttista erämaissa jäljellä. Kulttuurimaakin Suomi on. Joka toinen kansalainen on julkaissut kirjan tai haaveilee siitä*. Vähäinen väestö on korkeasti koulutettua. Suomen kirjastolaitos on yksi maailman parhaita, mikä osaltaan suo mahdollisuuden kansalaiselle sivistää itseään, jos kansalainen niin haluaa. Virkavaltaa ja myös muita kansalaisia kunnioitetaan, jos ei olla liikaa tintattu.<br />
<br />
Kyllä kehtaa olla suomalainen tässä maailmassa. Suomen passia (varsinkin juhlavuonna painettua, missä on joka aukeamalta eri luontokuva koristeena) voi ylpeänä esitellä hakiessa pakettia postista. Vain joku tanskalainen tai bhutanilainen saa olla polleampi.<br />
<br />
Otin tuon päiväkäskyn hieman henkilökohtaisesti, vaikka kyllä sitä on toteutettu täällä maailman turuilla ja toreilla, ja varsinkin ranskalaisissa uimahalleissa jo vuodesta 2000. Päätin jatkossakin olla pirun itsepäinen minuun penskana iskostettuja arvoja puolustaessani (jonossa ei etuilla, lupaukset pidetään, muutkin pitää ottaa huomioon, heikompia autetaan ja liikaa ei saa omia juttujaan kehuskella). Ranskalaiset tällainen käytös saa hieman hämilleen. Täällä rehellisyys ei peri maata, tai jotain.<br />
<br />
Viimeksi eilen postissa kassahenkilö erehtyi laskuissaan ja huomautin siitä. Summa oli puolet alhaisempi kuin mitä ostin Unicefin joulukortteja ja postimerkkejä. Kassahenkilö oli laskenut vain yhden merkin kymmenen sijasta ja huusi (juu, Ranskassa huudetaan ja huudahdellaan), että "Voi madama kuinka kilttiä, että huomasitte virheen."<br />
No, ei hän siitä huomaamisesta iloinen ollut, vaan siitä huomauttamisesta. Vastasin, että ei se ole kiltteyttä vaan normaalia, madame. Kassahenkilö katsoi minua sitten helpottuneena kieroon. Mikälie kumma ulkomaanhattutäti taas.<br />
<br />
Enivei. Aina välillä minulta kysytään, että mistäs päin muoilmaa sitä tullaan ja jatkossakin kerron mielelläni uteliaille esiäitieni maasta, pienestä kaukaisesta satujen tasavallasta, missä elää itsepäinen ja sisukas heimo, jolle ei isotella. Meitä ulkosuomalaisia on 2 miljoonaa. Se on suomalaisissa mittakaavoissa iso määrä. Se tarkoittaa montaa asiaa. Moni on Suomessa ollut aikoinaan kaukomielinen, halajanut muille maille. Tai sinne on lähdetty, kun kotimaasta ei ole löytynyt sitä mitä on etsitty. Pieni maa, pienet resurssit. Tai sitten se pimeys ja kylmyys...<br />
<br />
Mutta ei maksa vaivaa itsenäisyyden juhlan kunniaksi itse kunkin miettiä mistä on tultu ja mitä se tarkoittaa, Ylipäällikön käsky tai ei.<br />
<br />
<br />
<br />
*hanurin tietämiltä haettua mutuhuttuaMary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-30651403608729819912017-11-09T15:25:00.005+02:002017-11-09T15:25:42.460+02:00Luettu: The Stone Sky, N.K. Jemisin (2017)<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivruhJNmG749Qx_kTpD8T9D0E3MixbqezVVJve50AsHBPLEVGjhRBxBLa4HBwQoKAJYCMpt55AfLi6_JiUouGdlaZUBL_AMTrK7lwUVGvHBKNdTLc55hOSucs8maNc1WXy_Ve_2cb2Uhsz/s1600/31817749._UY507_SS507_.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="507" data-original-width="507" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivruhJNmG749Qx_kTpD8T9D0E3MixbqezVVJve50AsHBPLEVGjhRBxBLa4HBwQoKAJYCMpt55AfLi6_JiUouGdlaZUBL_AMTrK7lwUVGvHBKNdTLc55hOSucs8maNc1WXy_Ve_2cb2Uhsz/s320/31817749._UY507_SS507_.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><a href="http://nkjemisin.com/">N.K. Jemisinin kotisivut</a></td></tr>
</tbody></table>
<br />
<span style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;">kustantamo: Orbit (08/2017)</span><br style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;" /><span style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;">sivumäärä: 464 (kovakantinen)</span><br style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;" /><span style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;">sarja: The Broken Earth #3</span><br style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;" /><br /><br style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;" /><b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;">Järisyttävän sarjan murtava päätös.</b><br />
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;"><br /></b>
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;">Huom. sisältää juonipaljastuksia!!!</b><br />
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;"><br /></b>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Odotin The Stone Sky'ta kuin, noh, kuuta nousevaa. Aloitin lukemisen heti sen ilmestyttyä lukulaitteelle elokuussa. Ja luin ja sitten välillä lakkasin lukemasta. Päätösosa ei pitänyt minua yhtä lailla pauloissaan kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, jotka ravistelivat siinä määrin, että luin ne melkein yhdeltä istumalta. Ehkä N.K. Jemisinin luoman maailman uutuudenviehätys oli kulunut hiljalleen loppuun (tuskin) tai sitten olin itse siinä mielentilassa, että kirjan tunnelma ei istunut ajatushorisonttiini.</span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Kirja on hyvin synkkä jo pelkästään ilmapiirin puolesta. Taivaasta sataa tuhkaa, maailmanloppu on tullut ja sankarittaren pitkäaikainen ystävä/rakas on muuttunut kiveksi. Synkkähän tämä sarja on alusta alkaenkin, mutta The Stone Sky'ssa entisten osien dramaattisten tapahtumien paino alkaa painaa hieman liikaa ja niiden päälle kasautuu aina vain uusia. Essun ei ole vieläkään löytänyt tytärtään, vaikka tietää Nassunin liikkuvan vanhan vihollisensa Schaffan seurassa ja heidän punovan omia juoniaan.</span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Essunin velvollisuudentunto estää häntä lähtemästä etsimään tytärtään ja sen sijaan hän jatkaa matkaa Castriman tuhosta selvinneiden kanssa kohti uutta kaupunkia. He tarvitsevat voimakasta <i>orogene</i>a suojelemaan taivaltaan. Essunilla on vain pieni suuri ongelma. Joka kerta kun hän käyttää voimiaan, tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tämä uusi ongelma luo tarinaan asetelman, jonka lopputulemaa lukija ei halua tietää. </span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Jemisinin teksti on tarinan tummuudesta huolimatta kevyttä ja dialogit nokkelia. Hän välttää paatosta ja lukijalle suodaan myös viihdyttäviä kohtauksia vastapainoksi lopussa häämöttäville uhille. Kirjan sivuhenkilöistä Essunin entinen naapuri, nuori lääkäri Lerna saa enemmän tilaa Essunin elämässä. Heidän suhteensa ei varsinaisesti syvene, mutta Essun päästää miehen vihdoin lähelleen. Se ei tule lukijalle yllätyksenä, koska Essun on aina kaikesta itsenäisyydestään ja itsepäisyydestään huolimatta tarvinnut läheisyyttä ja rakkautta. </span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Essunin <i>stone eater</i> ystävä Hoa on sarjan päätösjakson toinen päähenkilö. Hänestä paljastuu koko tarinan kertojanääni ja kirjassa on monta lukua takaumaa Hoan entisestä elämästä, ajoista jolloin kaikki alkoi. Jemisin solmii taitavin sormin tarinansa irralliset langanpätkät ja jokainen mysteeri saa selityksensä. Siitä huolimatta pidin näitä takaumia pakkopullana, välttämättömänä pakkona lukea/kahlata läpi. Ne rikkoivat tekstin rytmin ja loivat siitä raskaamman. Kirja vaatii pitkää pinnaa.</span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">The Stone Sky'ssa sarjan pääteemojen, maailmanlopun, rotuerottelun ja syrjinnän, ohelle nousee uusi teema. N.K. Jemisin kirjoitti tarinaansa samaan aikaan, kun hänen omassa elämässään tapahtui järisyttäviä asioita. The Broken Earth sarjan alussa äiti menettää lapsensa. Sarjan loppu heijastelee sen aloitusta. Pahimmiltakaan murtumilta ei vältytä. Lukijaa ei päästetä helpolla. Jemisin käsittelee äiti-tytär -suhdetta brutaalin realistisesti. Äidinrakkaudelle ei ole vertaista, mutta usein lapsi tajuaa sen liian myöhään. </span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Kaiken päätyttyä alkaa kuitenkin uusi maailma, niin monella tapaa kuin mahdollista. Miellyttikö se minua? No totta hemmetissä. The Stone Sky on tyylikäs päätös sarjalle, joka sijoittuu fantasiakaanonin kirkkaimpiin tähtiin.</span></span><br />
<br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">N.K. Jemisin on palkittu sarjastaan kahdella Hugo-palkinnolla. Hänen fantasiansa on taiantäyteistä ja tummaa. Suosittelen sitä niin fantasiaa jo lukeville kuin heille, jotka eivät ole sitä oikein vielä uskaltaneet kokeilla. </span></span><br />
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;"><br /></b>
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;"><br /></b>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;">Postaukseni edellisistä osista löytyvät <a href="http://normandiani.blogspot.fr/2017/01/luettu-fifth-season-nkjemisin-2015.html">täältä</a> (The Fifth Season #1) ja <a href="http://normandiani.blogspot.fr/2017/03/luettu-obelisk-gate-n-k-jemisin-2016.html">täältä</a> (The Obelisk Gate #2).</span></span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, Trebuchet, sans-serif;"><span style="background-color: white;"><br /></span></span>
<b style="background-color: white; font-family: "Trebuchet MS", Trebuchet, sans-serif; font-size: 16px;"><br /></b>Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-62045544424377985942017-11-03T13:11:00.001+02:002017-11-03T13:11:30.983+02:00Koulutuksen tasa-arvosta ja monikielisyydestä<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdx1hqTZr9Ge0ktXaVg5i3JMzdDIHHURHCBk3cYuw_r7LxYlLLX8qqvzo3EHTqUw8a50ozmlhhTt0AlhRrEgNcaIsDUBIOXKiMSP5efbifmiQ652-Pqqif1fysHOeOICR5vEyUjGraGBmR/s1600/IMG_20171026_184021.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1584" data-original-width="1456" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdx1hqTZr9Ge0ktXaVg5i3JMzdDIHHURHCBk3cYuw_r7LxYlLLX8qqvzo3EHTqUw8a50ozmlhhTt0AlhRrEgNcaIsDUBIOXKiMSP5efbifmiQ652-Pqqif1fysHOeOICR5vEyUjGraGBmR/s400/IMG_20171026_184021.jpg" width="367" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><i>Paris</i> lokakuussa.</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Ranskalainen anoppini pyysi myyjältä jotakin helsinkiläisessä ruokakaupassa ja lisäsi pyynnön loppuun kohteliaasti <i>s'il vous please</i>. Lausahdus jäi elämään niin perheemme suomen- kuin ranskakielistenkin jäsenten parissa. Myyjä sen sijaan ei tainnut itse pyyntöä ymmärtää, mutta ilmeen perusteella loppu meni perille.<br />
<br />
Kieltä voi puhua ja kirjoittaa monella eri tavalla. Eri versioista on vaikea sanoa, mikä on se oikein tapa. Äidinkielenopettaja tietenkin osaisi kertoa, mikä lause on oikeinkirjoitettu, mutta oikeinkirjoitus onkin eri asia kuin hyvin tai ymmärrettävästi kirjoitettu. Kieli elää, liikkuu, paukkuu ja naksahtelee niin kuin vanha puu syysmyrskyssä.<br />
<br />
Sopeutamme puhekielen sujuvasti riippuen puhekumppanista. Kieli on tapa erottua tai sulautua joukkoon. Sillä voi nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja osoittaa erinomaisuutensa. Ranskassa "hyvin puhuva" henkilö mielletään korkeasti koulutetuksi ja yhteiskunnan ylemmän luokan edustajaksi. Hyvin puhuvan henkilön ei välttämättä tarvitse käyttää kirjakieltä. Ranskassa kirjakieli joka tapauksessa eroaa niin paljon puhutusta, että sen "puhuminen" kuulostaisi äärettömän naurettavalta. Kielellisesti paremmuuttaan osoittava ranskalainen käyttää sivistyssanoja ja välttää kielioppivirheitä ja slangia. Tämän lisäksi hänellä on yleensä hieman falsettiin taipuva intonaatio, joka pidemmän päälle antaa kuulijalle ihottuman.<br />
<br />
Kirjallisessa viestinnässä toimii sama kuvio. Töissä vastaanotan työhakemuksia ja hakijoista erittäin suuri osa taitaa huonommin ranskaa kuin minä, kurja ulkomaalainen. Tämä on harmittavaa, koska se lähinnä paljastaa ranskalaisen julkisen koululaitoksen epäonnistuneen tehtävässään. Kielellä erotutaan niin hyvässä kuin huonossa. Rahalla maksetaan paremman kansan lapsukaisille tukiopetusta.<br />
<br />
Suomessakin kehitys on menossa tähän suuntaan. Pelkkä kouluopetus ei enää riitä vaan luku- ja ilmaisutaidon puolesta perustetaan kampanjoita. Toistaiseksi riittää, että lapsia ja nuoria kannustetaan lukemaan kirjallisuutta vapaa-ajalla. Mutta samaan aikaan yritysten tai opettajien tarjoama maksullinen tukiopetus laajenee. Aiemmin tukiopetus miellettiin tarpeelliseksi niille oppilaille, joilla oli vaikeuksia, mutta muoti on menossa siihen suuntaan, että tukiopetuksella vanhemmat maksavat lapselleen tasokkaamman opetuksen kuin mitä julkinen opetuslaitos voi tarjota. Koulutuksen määrärahojen leikkaukset ovat johtaneet tähän. Koulutuksen tasa-arvo on Suomessa vaarassa.<br />
<br />
Suomessa oleillessani kiinnostun kirjakielellä puhuvista. Miksi kukaan haluaa puhua kirjakieltä Suomessa, missä ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluminen ei tradition mukaan ole mainostettavan arvoinen asia? Suomessa kirjakieltä puhutaankin, jos halutaan mainostaa kuuluvansa sivistyneempään osaan yhteiskuntaa. Olen tulkinnut, ettei kirjakielellä puhuminen Suomessa kielikään statuksesta vaan henkisestä pääomasta. Halutaan erottua junteista.<br />
<br />
Jostain syystä joissain piireissä kirjakielellä puhuminen mielletään paremmaksi, hienommaksi tai sivistyneemmäksi kuin sillä omalla murteella puhuminen. Moni näistä kirjakieli-ihmisistä kavahtaa stadin slangiani. Se on puhekieleni. En osaa edes puhua kirjakieltä, hyvä että osaan sitä kirjoittaa. Hyvin usein nuoruudessani muilta paikkakunnilta kotoisin olevat luulivat minun jotenkin brassailevan, kun puhuin niin kuin puhuin. Stadilaisia nyt muutenkin pidettiin leuhkina. Tokihan pääkaupunkiseutulaisia on aina hieman naurattanut kuulla muulta tulevien murteita, mutta ei siksi että murteissa sinänsä olisi jotain hassua, vaan siksi, että ne ovat osa itse kunkin persoonaa ja tuovat hauskalla tapaa esiin henkilön taustoja. Ymmärrän kyllä, jos leveästi murtava henkilö vaihtaa kirjakieleen. Joukosta erottuminen ei ole aina hauskaa.<br />
<br />
Monikielisyydestä voi olla niin haittaa kuin hyötyäkin. Olen kirkonkirjojen mukaan suomenruotsalainen. Se on hyvä, jos asuu pienessä rannikkokaupungissa, jolla on hassu ruotsinkielinen nimikin. Se voi olla hyvä, jos halajaa Hankeniin opiskelemaan tai jos asuu siellä missä muutkin NJK:n venekerhon jäsenet. Itä-helsinkiläiselle siitä ei varsinaisesti ollut hyötyä aikana, jolloin kävin kouluja, koska lähistöllä ei tarjottu opetusta äidinkielelläni. Näin ollen ja yleisen <i>svedupelle</i>-vihan* ilmapiirin vallitessa ruotsini näivettyi ennen kuin pääsi edes kukoistamaan. Suomi tukahdutti ruotsini. Jollain toisella asuinalueella näin ei ehkä olisi käynyt tai jollain toisella aikakaudella.<br />
<br />
Perimässäni sekoittuu neljä kulttuuria ja kieltä: suomi, ruotsi, karjala ja stadi. En ole koskaan osannut olla täysin suomalainen tai suomenkielinen. Olen sekakielinen tai monikielinen, täysin sekarotuinen. Lisätään tähän vielä ulkosuomalaisuus ja ranskan eri kielet, plus ne kaikki muut kielet, joita yritän ylläpitää. Olen kielisekasikiö.<br />
<br />
Pitkään monikielisyyteni on tuntunut minusta taakalta, vaikealta ja hankalalta kielipuhtauteen pyrkivän kulttuurimankelin otteissa. Siinä vaiheessa kun ryhdyin kirjailijaksi, sain toden teolla huomata kuinka sinnikkäästi tätä monikielisyyttä vihataan. Kirjoitan suomeksi ja mielestäni suomea, mutta sellaisenaan kieleni ei mene kaikkien kielipuhtausvaatimuksista läpi, ei vaikka sen olisi sataprosenttisen suomenkielinen kustannustoimittaja toimittanut. Toisille lukutaito on enemmänkin lukutottumustaito. On niin totuttu siihen yhteen suomeen, ettei muille ole tilaa.<br />
<br />
Monikielisyys on niin arkinen asia Ranskassa, ettei siihen kiinnitä huomiota, jollei joku halua varta vasten erottua erinomaisella täydellisellä ranskallaan. Ranskankielentaitoa on vaalittava ensi sijaisesti kouluissa. Vanhempien olisi myös huolehdittava, että heidän lapsensa lukevat riittävästi kirjoja. Valitettavasti juuri niiden perheiden lapset, jotka eniten tarvitsisivat taitoa lukea, kirjoittaa ja puhua hyvin, jäävät kirjallisuudesta lähes paitsi, koulun pakkopullaklassikoita lukuun ottamatta.<br />
<br />
Suomalaisten pitäisi miettiä mikä on tärkeämpää: se että vain ylemmät yhteiskuntaluokat taitavat virheettömän suomenkielen vai se, että kaikki taitaisivat monipuolisesti niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia kieliä ja ymmärtäisivät toisiaan. Luku- ja kirjoitustaito on vaarassa, jos pyritään suuren maailman tapaan sulkemaan monikieliset ja sekakieliset ulkopuolelle järjettömillä puhtausopeilla. Ranskassa tämä on ollut yleisesti hyväksytty käytäntö niistä ajoista lähtien, kun munkeille alettiin opettaa latinaa.<br />
<br />
Monikielisyys voi olla taakka, mutta on siinä ilonsa myös. Ymmärrän useampaa kieltä kuin osaan kirjoittaa tai puhua. Samalla osaan luoda sydämenkielelläni tekstiä, joka ei ole ainoastaan suomea vaan myös jotain paljon enemmän. Riippuu lukijan tottumuksista, meneekö teksti perille vai ei.<br />
<br />
<br />
<br />
*svedupelle-viha on suomalaisen rasismin muoto, joka suuntautuu ruotsalaisia, suomenruotsalaisia ja muuten vain ruotsia puhuvia kohtaan, ja varsinkin, jos Leijonat ovat juuri hävinneet perivihollista vastaan. Tämä <i>viha</i> on hieman laantunut aikojen saatossa, mutta saattaa putkahdella esiin yhä keskustelussa ruotsinkielen opiskelun pakollisuudesta. Stadin slangin sanoista suuri osa juontaa juurensa ruotsinkielestä. Suomi nousi viralliseksi kieleksi vasta 1863. Helsingissä nämä kaksi kieltä sekoittuivat toisiinsa. Veikkaan, että stadin slangia kavahdetaan tästäkin syystä.<br />
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-56939524614232164652017-10-27T14:59:00.000+03:002017-10-27T14:59:42.367+03:00Päivä Pariisissa = päivä museossa Palais Découverte<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJyN8Bxh9CCejzoR6UHZ80aTVzMl6aEoqP0oUTKodr8wt8xo4yyHt6DxM3hFRpAjqicWR_OIdbeWzMRvWJV-VzwuIB3wRGDcBq9tCcgO_WSTEdofKBd4HGoVcGnaNDHkhzf22GziMEbfSh/s1600/IMG_9283.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJyN8Bxh9CCejzoR6UHZ80aTVzMl6aEoqP0oUTKodr8wt8xo4yyHt6DxM3hFRpAjqicWR_OIdbeWzMRvWJV-VzwuIB3wRGDcBq9tCcgO_WSTEdofKBd4HGoVcGnaNDHkhzf22GziMEbfSh/s400/IMG_9283.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Palais Découverte sijaitsee Grande Palais'n sivusiivessä<br />(tai sen takapuolella tarkkaan ottaen).</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Pariisissa on tsiljoona museota. Niiden läpikäymiseen ei yksi ihmiselämä riitä, vaikka yrittäähän voi. Tällä kertaa annoin pojan valita: joko Grande Palais'n Gauguin näyttely tai samaisen palatsin sivusiiven tuntemattomampi tiedemuseo. Joko Gauguin on todella <i>has been </i>tai sitten... Noh, teiniperillinen ei miettinyt pitkään. Ranskansuomalaisille vinkkinä: Suomen suurlähetystö sijaitsee kivenheiton matkan päässä Alexandre III:n sillan toisella puolen. Esimerkiksi passin uusimiskeikka kannattaa yhdistää vierailuun historiallisiin maailmannäyttelykohteisiin.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOMakVQQKl3CUlW-buMlPoTSbcNdgZ7cai9KxHmIpv2Y1-gRxOS4CSQaVtEwmcqZBEz9zyzJVO1c8kJZoIRpj5Mc10U_B4ZQB7-CwPBAmqiSy9uKcO-55WB988961vy8C_uxr5kM6MKWyK/s1600/IMG_9286.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOMakVQQKl3CUlW-buMlPoTSbcNdgZ7cai9KxHmIpv2Y1-gRxOS4CSQaVtEwmcqZBEz9zyzJVO1c8kJZoIRpj5Mc10U_B4ZQB7-CwPBAmqiSy9uKcO-55WB988961vy8C_uxr5kM6MKWyK/s400/IMG_9286.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jonotimme sisään noin vartin, mutta vain koska samaan aikaan porteille saapui opiskelijaryhmä. <br />Muussa tapauksessa olisimme voineet kävellä suoraan sisään. <br />Ovilla katsotaan laukut ja kävellään läpivalaisusta (perussettiä).</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Grande Palais'n kortteli on viehättävä. Se sijaitsee Seinen ja Champs Elysées'n välissä. Lokakuussa aurinko lämmitti päivän vielä mukavaksi reippailla ja valokuvata. Turistina Pariisissa on totuttu näkemään poliiseja ja santarmeja joka kadunkulmassa. Näillä kulmilla arvelin tuon tiheyden olevan yksi poliisi per neliömetri. Mietimme pojan kanssa luoko se enemmän turvallisuuden vai turvattomuuden tunnetta.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmXrAUQxe8bSZYA3Jn07geOODsUbcl_VdpfyLUavvG3D1wNKRj3y5bJ2cgtGSVYunJSyyEHvnE_E73-k4cspxMeOlaQgCMaJm2rILoH6LgN9-S2VqfDX3HPQ9FnDS3jEGN8L0C-srWeiLf/s1600/IMG_9282.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmXrAUQxe8bSZYA3Jn07geOODsUbcl_VdpfyLUavvG3D1wNKRj3y5bJ2cgtGSVYunJSyyEHvnE_E73-k4cspxMeOlaQgCMaJm2rILoH6LgN9-S2VqfDX3HPQ9FnDS3jEGN8L0C-srWeiLf/s400/IMG_9282.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Palatsin kulmalla sijaitsee puisto, joka kaikessa ihanassa klassisessa loistossaan <br />on niin kitch, että sitä kannattaa vilkaista myös.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Tiedemuseot ovat mielenkiintoisia niin aikuisille kuin lapsillekin. Palais Découverten näyttelyt on rakennettu sopivan kokoisiksi tutkia niin perheen pienten kuin suurten lasten kanssa. Näyttelyiden lisäksi museo tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden osallistua eri tieteenalojen esitelmiin. Me missasimme gravitaatioaaltojen luennon, joka alkoi samalla kellonlyömällä kuin nälkä. Nälkä voitti. <i>First things first.</i> Sen sijaan kuuntelimme selkokielisen algoritmi-esitelmän ja hyvin innostuneen tiedenaisen esitelmän valon aalto-hiukkasdualismin historiasta.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9eDWnUx1dnwt05V1txCc7o5LUWizD7tui0V64D6Hed-lqBc78MLh4SQPPfMYIw7uqhmCgzzlZ-1FFaubPzR4JS4XkvZfjaBdr13FoYQlVYZ3_cGC80cpMmKSQI2f47kkuwMKXq290iFE9/s1600/IMG_9289.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9eDWnUx1dnwt05V1txCc7o5LUWizD7tui0V64D6Hed-lqBc78MLh4SQPPfMYIw7uqhmCgzzlZ-1FFaubPzR4JS4XkvZfjaBdr13FoYQlVYZ3_cGC80cpMmKSQI2f47kkuwMKXq290iFE9/s400/IMG_9289.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Avaruuden tutkimuksen osastolla oli näytillä eri aikakausien mönkijöiden pienoismalleja.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Esitelmien jälkeen pää oli hieman pyörällä ja vaelsimme osastojen läpi ihmetellen pienoismalleja avaruuskaukoputkista ja mönkijöistä. Palais Découverten perusti 1937 fyysikko Jean Perrin. Tarkoitus oli alkujaankin tuoda tiede lähemmäs tavallista kaduntallaajaa. Rakennus on klassisen kaunis lattiamosaiikkeineen ja kipsikoristeineen. Hieman huonosti entisöity ehkä. Viereinen Grande Palais taisi imaista entisöintirahoista suuremman lohkon.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPmZ02DORcObYj5vHEcxy_Z1Q5THUh2etuNkoo7tWhOGYXBb2MWqw7CpOZwaDRnfFo1f6BU3-F8Vjof41JymJUv1Ub752cX_Jq4qxobojnIsaMpE4KoLgHAKkUvGLxArL1JXwMn40PSYXi/s1600/IMG_9291.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPmZ02DORcObYj5vHEcxy_Z1Q5THUh2etuNkoo7tWhOGYXBb2MWqw7CpOZwaDRnfFo1f6BU3-F8Vjof41JymJUv1Ub752cX_Jq4qxobojnIsaMpE4KoLgHAKkUvGLxArL1JXwMn40PSYXi/s400/IMG_9291.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tästä kaverista tulee mieleen Wall-E piirretty.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Pariisissa sijaitsee toinenkin tiedemuseo Cité des Sciences. Siitä postaukseni <a href="http://normandiani.blogspot.fr/2012/02/rakettitiedetta.html">täällä.</a> Palais Découverte on pieni ja hitusen pölyinen Cité'hen verrattuna, mutta jokaisella museolla on oma funktionsa. Tuo keskustan ulkopuolella sijaitseva tiedeteemapuisto on näkemisen arvoinen, mutta sitä ei kierrä parissa tunnissa. Siihen on varattava paremminkin pari päivää. Se on tieteen Disneyland.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSsgKRXY377t5nIPLYkNTMSkTHTiuDpwdqNQsDrSbCjd6JhCwj8U_AIWLA2Ke1l5jkgzdIZjTXdLFtWAYGg7dGNf10W0Z-LFvF6JjXQFrAKx96RTaYVaM5akXRYwHFpT7Odn02roI40kF4/s1600/IMG_9293.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSsgKRXY377t5nIPLYkNTMSkTHTiuDpwdqNQsDrSbCjd6JhCwj8U_AIWLA2Ke1l5jkgzdIZjTXdLFtWAYGg7dGNf10W0Z-LFvF6JjXQFrAKx96RTaYVaM5akXRYwHFpT7Odn02roI40kF4/s400/IMG_9293.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Avaruusteleskooppi Hubblen pienoismalli.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Museon kävijän ei tarvitse osata ranskaa. Näyttelyiden selostukset on käännetty niin englanniksi kuin saksaksikin. Sen sijaan konferenssit ja esitelmät ovat ranskaksi, <i>naturellement.</i> Veikkaan, ettei tähän museoon eksy kovinkaan montaa ulkomaalaista turistia. Koululaisten syyslomien takia se oli tietenkin täynnä lapsia ja tiedehörhöjä vanhempia. Minulla on sellainen aavistus, että paikka on melko autio lomien ulkopuolella.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigw8PBTBWoBOHK1VerQ_2o-jQ2cCGwGGScLdBWEmewO_Z8W2-e4ntH2rJFMt5LoGg-NM40BMSuJNuPblIVOgMGrvhV0nVPdFpbmzK0JPn3hOZPOjxql0ga8kebKcsmqyf7aXzQ4M1gbHQ6/s1600/IMG_9299.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigw8PBTBWoBOHK1VerQ_2o-jQ2cCGwGGScLdBWEmewO_Z8W2-e4ntH2rJFMt5LoGg-NM40BMSuJNuPblIVOgMGrvhV0nVPdFpbmzK0JPn3hOZPOjxql0ga8kebKcsmqyf7aXzQ4M1gbHQ6/s400/IMG_9299.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suuria keksintöjä: mikroskooppi.</td></tr>
</tbody></table>
Pieneksi museoksi Palais Découverte tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa. Sen astronomia-osastolla on planetaario. Näytös on perustavaraa, jonka avulla selviää astronomian alkeet. Suosittelen niin pikku-Einsteineille kuin perheen mameille ja papeille. Koko perhe mukaan! Jokaisella osastolla on interaktiivisia pelejä ja leikkejä, joiden testaamisessa menee oma aikansa. Sähkö-osastolla huvittelimme antamalla toisillemme pieniä sähköiskuja... (älkää kokeilko kotona).<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPgOq7kx_Tz3Y35q-xDZGgTnsgoAii0JUrHabEjLKgvyxQoOVGrQiyCgnKZyqPJctbwgikZjMTpriswl87RK334fTf6BnJzLjtNg_8qr-NP1iMFOfBcWm-V7IB_vL5qtSsBT9rwYsheunu/s1600/IMG_9302.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPgOq7kx_Tz3Y35q-xDZGgTnsgoAii0JUrHabEjLKgvyxQoOVGrQiyCgnKZyqPJctbwgikZjMTpriswl87RK334fTf6BnJzLjtNg_8qr-NP1iMFOfBcWm-V7IB_vL5qtSsBT9rwYsheunu/s400/IMG_9302.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Testaa miltä eri valonpituudet näyttävät putken läpi... tjms.</td></tr>
</tbody></table>
Palais Découverte yhdistää tieteen ja keksintöjen historian nykyaikaan. Valon ja optiikan osastolla viihdyin pitkän tovin 1800-luvun loppupuolen löytöjen parissa. On mielenkiintoista huomata kuinka tiede on jatkuvassa myllerryksessä. Hypitään löydöstä toiseen, todistetaan teorioita oikeiksi ja vääriksi. Paljon tieteestä nojaa luuloihin ja epäilyihin, kaikki on totta niin kauan kunnes todistetaan toisin.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhJan1-79m549YdgLS-Q36xkoch8m4BZdB6iWsLQ_bmmV0TYmGBpfkuafvOfJWmkw15ZdXfQHrK2x68k3vI3UWxc2olUJ3QfjzSEZbUS44F-uWVDM_9gVz7pNIfMmbo7lVRY0nK4jjwwuG/s1600/IMG_9294.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhJan1-79m549YdgLS-Q36xkoch8m4BZdB6iWsLQ_bmmV0TYmGBpfkuafvOfJWmkw15ZdXfQHrK2x68k3vI3UWxc2olUJ3QfjzSEZbUS44F-uWVDM_9gVz7pNIfMmbo7lVRY0nK4jjwwuG/s400/IMG_9294.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">He yrittivät todistaa eteeri-nimisen aineen olemassaolon ja epäonnistuivat.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
Palais Découverte - tieteiden ja keksintöjen museo (fysiikka, kemia, lääketiede, maantiede, astronomia, matematiikka ja tietotekniikka)<br />
<br />
Avenue Franklin Delano Roosevelt (75008 Paris)<br />
metro: Franklin Roosevelt tai Champs-Elysées Clemenceau<br />
palais-decouverte.fr<br />
Aukioloajat: ti- la 9h30-18h, su 10h-19h, kiinni ma<br />
Kahvila, narikka ja kauppa<br />
Pääsyliput: aikuinen 9 €, lapsi 7 €<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-67480816263765923382017-10-14T13:00:00.000+03:002017-10-14T13:00:10.535+03:00Luettu: Muistojenlukija (#1 Väki), Elina Rouhiainen, 2017<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvi3klr2DUT6152PoQzN9rPXzIXEOFV25_JPK5dsdyaWEy8SEcvKdzahFhbL3RIAVVL4uteey3ieKercXMM3AfDgxwdImyvEPM7RQlsI-FHyyVyMNE30FDRJp3DRgOViJCH8DNPE6i4Ige/s1600/9789513196622_frontcover_draft_medium.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="279" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvi3klr2DUT6152PoQzN9rPXzIXEOFV25_JPK5dsdyaWEy8SEcvKdzahFhbL3RIAVVL4uteey3ieKercXMM3AfDgxwdImyvEPM7RQlsI-FHyyVyMNE30FDRJp3DRgOViJCH8DNPE6i4Ige/s400/9789513196622_frontcover_draft_medium.jpg" width="266" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><a href="http://www.elinarouhiainen.com/fi/kirjat/vaki-trilogia/">Väki-trilogian kotisivut</a></td></tr>
</tbody></table>
<br />
Kustantaja: Tammi 08/2017<br />
Sivumäärä: 388 (kovakantinen)<br />
Ikäryhmä: 15+<br />
Kategoria: lapset ja nuoret, nuorten romaanit<br />
Sarja: Väki<br />
<br />
<br />
<i>Muistojenlukija</i> on helsinkiläisen Elina Rouhiaisen uuden <i>Väki</i>-fantasiasarjan ensimmäinen osa. Tarina sijoittuu entisille koti-hoodeilleni Itä-Helsinkiin. Rouhiainen on vaihtanut Kainuun susimetsät urbaaniin ympäristöön, uudenlaisiin henkilöhahmoihin ja omaperäisyydessään ihastuttavaan fantasiaan.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
"Ehkä hyvät kirjoittajat olivat niitä, jotka keksivät sanottavaa silloin kun sanominen oli kaikkein tärkeintä, eikä vain silloin, kun heitä huvitti." s. 10</blockquote>
<br />
Kiuru on 16-vuotias hiljainen tyttö, joka haluaisi lähentyä romanijuuriaan, joista hänen äitinsä yrittää pitää Kiurun erossa kaikin keinoin. Kiurulla on perheensä lisäksi toinen salaisuus, jonka hän on jakanut ainoastaan parhaan ystävänsä, ja salaisen ihastuksen kohteen, Samuelin kanssa. Kiurulla on kyky lukea toisten ihmisten muistoja. Hän näkee ne lintujen muodossa ja voi myös napata sellaisen lennosta. Eräs päivä hän varastaa sattumalta hekumallisen muiston edessään kävelevältä pojalta. Tämä sattuma tutustuttaa Kiurun ja Samuelin Eurooppaa kierteleviin romaniveljiin, Dai'hin ja Neluun, mutta myös intialaistaustaiseen genderqueeriin, Bollywoodiin. Heillä kaikilla on enemmän yhteistä kuin he voisivat alkuun luullakaan.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
"Kiuru olisi tietenkin voinut itsekin mennä tekemään tuttavuutta. Mutta hän ei liikahtanut. Koska Kiuru luki niin paljon, hän uskoi ymmärtävänsä ihmisiä keskivertoa paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi osannut olla sosiaalinen." s. 80</blockquote>
<br />
Rouhiaisen <i>Susiraja</i>-sarja jo paljasti kirjailijan kyvyn luoda mukaansa tempaava tarina ja moniulotteisia henkilöhahmoja, joihin on helppo samaistua. <i>Väki</i>-sarja alkaa niin voimakkaan vakuuttavasti, että hengästyin ihastuksesta. Odotin kirjalta viihdyttävyyttä, mutta se olikin jotain paljon enemmän. Heittäydyin sen maailmaan ja tarinaan siivet levällään (heko heko). Rouhiainen on leiponut nuortenkirjallisuuden ystäville modernin tarinan, jonka keskiössä pieni ihminen yrittää selvitä miten parhaiten kykenee. Muistojenlukija tuo henkilöhahmojensa kautta esiin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajaon niihin, joilla on kaikkea, ja niihin, joilla ei ole mitään. Rouhiainen käsittelee arjen rasismia ja eriarvoisuutta realistisesti.<br />
<br />
Itäkeskus ja Vuosaari ovat minulle tuttuja paikkoja. Niin meren, metron kuin seudun arkkitehtuurin ja asukkaiden puolesta. Aiemmin en ajatellut, että Helsinki Herttoniemestä itään voisi toimia minkään muunlaisen kuin hyvin ankean ja masentavan romaanin tapahtumapaikkana, mutta Rouhiainen todistaa tämän luulon vääräksi. Hän kertoo, että sieltä löytyvät Helsingin kauneimmat uimarannat. Hänen kuvailunsa muovaa paikasta salaisen paratiisin, jonne vain ani harva keskustasta uskaltautuu.<br />
<br />
Romaanin on oltava hieman todellisuutta parempi, tietenkin, niin tapahtumapaikkojen kuin henkilöhahmojenkin kohdalla.<br />
<br />
Kiuru on omanlaisensa sankaritar. Hänestä ei näin tarinan alkumetreillä oikein ole muuhun kuin pohtimaan omaa kykenemättömyyttään. Oletettavasti tarinan kaareutuessa Kiuru onnistuu kuoriutumaan ujoudestaan ja muuntautuu rohkeaksi ja räiskyväksi. Lukija ei voi muuta kuin ahmaista kirjan yhdeltä istumalta. Rouhiainen taitaa tämän pelin niin hyvin, että harmitus on melkoinen, kun kirja päättyy. Jos sarjan toinen osa olisi jo julkaistu, olisin tarttunut siihen saman tien.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
"Tällaisina päivinä Kiurusta tuntui, että koko universumi oli päättänyt kokeilla, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin hän oppisi sanomaan ei." s. 81</blockquote>
<blockquote class="tr_bq">
"Mitä vikaa oli siinä, että tulisi unohdetuksi? Ettei jättäisi mitään jälkeä?" s. 123 </blockquote>
<br />
Eikö meissä kaikissa ole hieman undulaattia (lue <i>Muistojenlukija</i>n sivulta 213)? Itse ujona ja päättämättömänä samaistun helposti Kiuruun ja olen varma, että haukat söisivät minut heti, jos häkkini ovi aukaistaisiin.<br />
<br />
<i>Muistojenlukija</i> noudattaa lajinsa kivee hakattuja sääntöjä sankareiden ihastumisista, pettymyksistä ja draamoista. Tämän suhteen lukija ei voi pettyä. Lempi räiskyy ja sydämet murtuvat. Tämän vastakohtana dialogiin tuo kepeyttä loistava Bollywood, jonka vitseiltä ei kukaan ole turvassa. Hän on täydellinen ystävä, vaikkakin oman menneisyytensä varjojen traaginen vanki.<br />
<br />
Sarjan pahiksista emme saa tietää paljoa sadistisia metodeja ja jakunväriä enempää tässä ensimmäisessä osassa. He ovat ilmeisen vaarallisia ja tämä uhka toimiikin sankareidemme pääasiallisena motiivina. Rouhiainen on onnistunut ripottelemaan riittävän määrän mysteerejä ratkottavaksi, mutta hän ei sorru viljelemään niitä liikaa ja lukija voi turvallisin mielin luottaa hänen kerronnallisiin taitoihinsa. <br />
<br />
Suosittelen <i>Muistojenlukija</i>a ya-kirjallisuuden ystäville ja heille, jotka mielellään pakenevat karua todellisuutta fantasian pariin. <i>Muistojenlukija</i>ssa tuo sama todellisuus on yhtä betonisen harmaa, mutta sen asukkailla on kyky manipuloida unia, tunteita ja muistoja. Mitä sinä tekisit, jos voisit nähdä toisten mieliin?<br />
<br />
<div class="sub-heading--large" style="background-color: white; box-sizing: border-box; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 1.25em; font-stretch: normal; font-weight: 600; line-height: 1.4em; margin-bottom: 0.5em; text-transform: uppercase;">
<br /></div>
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-21289238102619178782017-09-18T22:30:00.000+03:002017-09-18T22:30:00.689+03:00Herkkyystestaus (blaa blaata kirjoittamisesta)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK7pMh0zw8JTtDPU-XJaJHs3DYehI7Sz_iAmowQt4lpYrKdv17iO7q1GW7nJP1utIW8fKFNcumgoXBhACGvjUVPwYOIPXS4kOgrnMot4giEvjvu_IbRtYqv4f3Na4CwwkW-ngELwj5CBI6/s1600/IMG_20170910_163849.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1121" data-original-width="1600" height="280" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK7pMh0zw8JTtDPU-XJaJHs3DYehI7Sz_iAmowQt4lpYrKdv17iO7q1GW7nJP1utIW8fKFNcumgoXBhACGvjUVPwYOIPXS4kOgrnMot4giEvjvu_IbRtYqv4f3Na4CwwkW-ngELwj5CBI6/s400/IMG_20170910_163849.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Kysyin eräällä foorumilla kirjoittamista harjoittavien mielipidettä kirjamaailmaa ravistelevasta <i>sensitivity reading</i> -ilmiöstä. Kyseessä on kirjailijan tai kustantamon käyttämä palveluntarjoaja, joka esilukee tekstin jonkin vähemmistön tai ihmisryhmän näkökulmasta. Näin kirjailija yrittää välttää sisällyttämästä tulevaan kirjaansa asioita, jotka voisivat mahdollisesti olla loukkaavia jotain vähemmistöä tai jonkin kulttuurin edustajia kohtaan. Teksti käy läpi eräänlaisen herkkyystestin.<br />
<br />
Mielestäni ilmiö kertoo kirjallisuuden pyrkimyksestä kehittyä parempaan suuntaan, ottamalla huomioon ne, joiden ääntä ei aiemmin kuultu tai haluttu kuulla tai ylipäätänsä osattu kuunnella. On täysin eri asia sen sijaan, onko ilmiöstä paisunut hilmiö (kärpäsen tapaan). Slate-sivuston <a href="http://www.slate.com/articles/arts/culturebox/2017/02/how_sensitivity_readers_from_minority_groups_are_changing_the_book_publishing.html">artikkelin </a>mukaan Yhdysvalloissa <i>sensitivity reader</i>-palveluita käyttäneet kirjailijat joko uskovat palvelun parantaneen heidän työnsä jälkeä tai vaikeuttaneen sitä. Osa myöntää saaneensa tukea herkkyys-esilukijoilta asioihin, joissa he eivät ehkä olisi omin neuvoin pärjänneet. Toiset taas pitivät herkkyys-esilukijoiden ehdottamia muutoksia liian suurina ja lopulta koko käsikirjoituksen pohjaideaa muuttavina.<br />
<br />
Foorumilla minulle vastasi vain muutama henkilö. Luulen, ettei ilmiö toistaiseksi kiinnosta tai ainakaan huolestuta kirjoittajia Suomessa. Sitä pidetään valtameren toisella puolella tapahtuvana touhotuksena. Vastanneet tukeutuvat omissa töissään perusteelliseen esitutkimukseen ja kirjailijan kykyyn eläytyä henkilöhahmoihinsa olivat he sitten sinisiä, pilkullisia tai kaksitoistaraajaisia.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSaAnbyD3FVdB4PbaZYAzaZoGmAPQkSSvHavQFgL26k_SVlLYu-uBRLj8FiobpQOrqtRWTsN8YlfR4me3_vimX8xxPer8FzIh1B9-0us0njNdps6aXc1JqTREOsO1E-y5HL5ZrOh0JmIVr/s1600/IMG_20170910_163739.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1278" data-original-width="1600" height="318" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSaAnbyD3FVdB4PbaZYAzaZoGmAPQkSSvHavQFgL26k_SVlLYu-uBRLj8FiobpQOrqtRWTsN8YlfR4me3_vimX8xxPer8FzIh1B9-0us0njNdps6aXc1JqTREOsO1E-y5HL5ZrOh0JmIVr/s400/IMG_20170910_163739.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Oikeiden termien tarkistaminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Hieman haastavampaa on ehkä ymmärtää tarkkuudella kuinka toimii tietynlaisen yksilön mieli tai minkälainen käytös on loogista tietyn ihmisryhmän tai kulttuurin edustajalta. Kirjailijat ovat kautta aikain luoneet henkilöhahmoja, jotka edustavat jotain muuta kuin heidän omaa ihonväriään, seksuaalista suuntautumista, sukupuolta, kulttuuriperintöä, heimoa, kansallisuutta, poliittista näkemystä jne. Joskus he onnistuvat siinä ja joskus eivät.<br />
<br />
Sanat ovat voimakkaita ja niitä tulee käyttää harkiten. Kirjallisuuden pyrkimyksenä on tuoda esiin monipuolisesti ihmisyyttä koskettavia aiheita ja tämä käy parhaiten monipuolisen ja tasa-arvoisen representaation kautta. Henkilöhahmoja luodessa on suotavaa tuottaa totuudenmukainen kuva yhteiskunnasta: ei vain valkoihoisia, ei vain motoriikaltaan valideja, ei vain heteroja, ei vain lihansyöjiä.<br />
<br />
Vallitsevassa ilmapiirissä esimerkiksi albanialainen valkoihoinen heterokirjailija saattaa kuitenkin miettiä kaksi kertaa ennen kuin kirjoittaa tummaihoisesta muunsukupuolisesta vietnamilaisesta. Häntä kun saatettaisiin syyttää ensin kulttuurisesta omimisesta ja sen jälkeen vielä monesta muusta ajan henkeen liittyvästä epäkorrektiudesta.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCFpDs_fU37VCzRebaGBoX7diizPy78wl5KQokui7SzAui2nOanff-zeVjMbvOipVMrTaESZwX2oMNpda0spJ0nVd8kRI9KyC0zxTdmBVpkElakuMMUO6aXQgogkT8mwS0PO_YTQpcvbEq/s1600/IMG_20170910_163829.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1234" data-original-width="1600" height="307" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCFpDs_fU37VCzRebaGBoX7diizPy78wl5KQokui7SzAui2nOanff-zeVjMbvOipVMrTaESZwX2oMNpda0spJ0nVd8kRI9KyC0zxTdmBVpkElakuMMUO6aXQgogkT8mwS0PO_YTQpcvbEq/s400/IMG_20170910_163829.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Ei kukaan halua tieten tahtoen syrjiä ketään tai luoda henkilöhahmoja, jotka eivät kuvasta todellisuutta, eihän? Sen sijaan en usko, että on kenenkään parhaaksi, että kirjailijat(kaan) eivät enää uskalla luoda (painotan sanaa luoda), koska pelkäävät kritiikkiä. <div>
<br />Kirjailijuus vaatii paksua nahkaa. Kritiikiltä ei voi välttyä yksikään kaunokirjallisia tekstejä luova. Täydellistä tekstistä ei saa, vaikka mitä tekisi. Kieliasuun jää aina jotain parannettavaa. Juonikin voi kulkea omia polkujaan. Historiallinen tarkkuus yksityiskohdissa saattaa jäädä epävarmaksi. Tahdon vain sanoa, että täydelliseen tarkkuuteen tähtääminen on hyvä asia, mutta onko se lopputuloksessa täysin välttämätöntä? Voiko yksi asia kaataa koko teoksen?<br />
<br />
Lukijana arvioin romaania aina kokonaisuutena, mutta jokin yksityiskohta ei siitä tee huonoa tai sen kirjoittaneesta kirjailijasta pölvästiä, ellei kyse ole suorasta aivottomuudesta, kuten homofobiasta. Olen varsin tietoinen, että on kyse vain fiktiosta. Jos haluan varmaa tietoa, luen tietokirjan. <br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHn1fJrea92evGOwkbWmEsdVxFafwsqXg8remvHHeyAIPeyqDoH-1QxpAhcqsXJYhiokXpyW2XL_GhSqAT1d6d-GbAyifa79Dc63xqJ9A0aStP3nlJ5Z2jrznghmkjPceC-OtK8nih7Nbe/s1600/IMG_20170910_153509837.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="899" data-original-width="1600" height="223" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHn1fJrea92evGOwkbWmEsdVxFafwsqXg8remvHHeyAIPeyqDoH-1QxpAhcqsXJYhiokXpyW2XL_GhSqAT1d6d-GbAyifa79Dc63xqJ9A0aStP3nlJ5Z2jrznghmkjPceC-OtK8nih7Nbe/s400/IMG_20170910_153509837.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Kirjailijoilla on ollut ja tulee aina olemaan vapaus kirjoittaa siitä mistä he haluavat. On eri asia julkaistaanko teos tai haluaako sitä kukaan lukea. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, saattaa herkkyys-esilukijoitakin käyttänyt kirjailija kuitenkin saada kritiikkiä, koska mielipiteetkin ovat vapaita. Kuka tahansa voi loukkaantua mistä tahansa, ja näinhän nykyään käy. Kirjailija ei voi millään välttyä siltä, etteikö joku loukkaantuisi hänen kirjoittamastaan. Provokaatiohan eräällä tapaa jopa kuuluu kirjallisuuteen.<br />
<br />
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu romaani <i>Oneiron</i> sai <a href="http://www.lily.fi/blogit/ruskeat-tytot/otheiron">kuraa niskaansa</a> kulttuurisesta omimisesta. Hän kirjoitti fantasiakirjan ei-valkoihoisista naisista. Olisiko Lindsted voinut hyötyä herkkyys-esilukijoista? Haluaisin muistuttaa, että hän sai jonkin verran kuraa niskaansa myös yksinkertaisesti sen takia, että on sukupuoleltaan nainen. Kaikkia ei voi miellyttää.<br />
<br />
Kirjailijan ei pitäisi antaa kenenkään määrittää sitä, mistä hän kirjoittaa. Se on sydämen valinta ja ylittää kaikki mielipiteet ja konsensukset. Kyse on kirjailijan kyvystä asettua toisen ihmisen asemaan, edusti hän sitten mitä ihonväriä tai suuntautumista tahansa. Aina se ei ole helppoa. Kirjoittamisessa mikään ei ole. Yhdysvalloissa <i>sensitivity reader </i>on ammattinimike, ja se jo pelkästään kielii liiketoiminnasta ja näin ollen rahasta. Hyvin menestyvällä kirjailijalla ehkä onkin varaa esiluetuttaa tuleva teoksensa kahdellatoista eri herkkyystestaajalla. Suomalaisella marginaalikirjailijalla on lykkyä, jos hän löytää enemmän kuin kaksi asiansa osaavaa tavallista esilukijaa.<br />
<br />
Kirjailijan ei pitäisi myöskään tieten tahtoen loukata ketään. Jos oma tietämys ei riitä, on hyvä ratkaisu tukeutua asiaan perehtyneeseen esilukijaan tai taustatutkimusta tehdessä kysyä neuvoa asiantuntijalta. Minulla oli ilo hiljattain neuvoa nuorta kirjoittajaa historiallisissa purjealustyypeissä. Historialliset alustyypit eivät tunnetusti pahoita mieltään helposti, mutta faktat on pidettävä faktoina ja fiktio fiktiona.<br />
<br />
<br />
<br /></div>
Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-17755748774271969622017-09-09T14:00:00.000+03:002017-09-09T14:00:13.366+03:00Luettu: Kivitasku, Anni Kytömäki (2017)<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUGSdkAhQJ4iirfopHPMusFAjk5mxlcaJlt8VvBosUHFY4y_H_IJo8Mr4OKHInyor9kGlkUSYHCYM5e8AyRjAaedGCon5qqvd-C4X351KrfFD4CWhHQXZXu-gmkAuQZnrEjOsNUrhLsME8/s1600/kivitasku07019.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="462" data-original-width="302" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUGSdkAhQJ4iirfopHPMusFAjk5mxlcaJlt8VvBosUHFY4y_H_IJo8Mr4OKHInyor9kGlkUSYHCYM5e8AyRjAaedGCon5qqvd-C4X351KrfFD4CWhHQXZXu-gmkAuQZnrEjOsNUrhLsME8/s400/kivitasku07019.jpg" width="261" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kivitasku Gummeruksen <a href="https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512407019/kivitasku/">sivuilla</a>.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Julkaistu: 08/2017 Gummerus kustannus<br />
Sivumäärä: 645 (sidottu)<br />
<br />
<br />
<i>Kivitasku</i> kuuluu niihin monikerroksisiin romaaneihin, jonka tarinaa lukija palaa mietiskelemään vielä viikkoja, jopa kuukausia, lukemisen jälkeen. Anni Kytömäen uutuus vie lukijan eri aikakausille ja mitä moninaisimpien henkilöhahmojen kautta kokemaan ja toteamaan, kuinka voimaannuttava ja parantava voima luonnolla ja varsinkin suomalaisella järvimaisemalla, rantaviivalla, sileillä kallioilla ja synkkenevällä metsänreunalla on. Sen tietää jokainen hiljaista saunailtaa vesistön ääressä istunut.<br />
<br />
Anni Kytömäki häikäisi meidät esikoisellaan <i>Kultarinta</i>, joka keskittyi ihmisen - ja myös eläimen - oikeuteen omasta elintilasta. <i>Kivitasku</i> sen sijaan pistää miettimään yksilön itsemääräämisoikeutta. Kytömäen vahvuuksiin kuuluu rakastettavien, realististen ja ennen muuta romanttiset mittakaavat täyttävien henkilöhahmojen luominen. Hän kirjoittaa rakkaudesta. Se on kaiken takana ja taustalla, tarinaa ei olisi ilman. Mutta Kytömäki tekee sen tyylikkäästi ja historian painaviin kerrostumiin taiten nakutellen. Mikään ei ole turhaa, saatikka päälle liimattua.<br />
<br />
<i>Kivitasku</i>n tapahtumat sijoittuvat kolmeen eri historian ajankohtaan. Tapahtumapaikakseen tarina on valinnut Louhurannan, jossa sijaitsee ajankohdan mukaan koti, vankityöleiri tai mökki. Tarina lähtee liikkeelle Helenasta, joka haikailee kaukomaille sodanjälkeisessä Suomessa. Kaukomaiden sijaan häntä odottaa hyvin toisenlainen muutos. Toisaalla Sergei odottaa telotusta vuoden 1849 Pietarissa. Hän on nuoruudenvimmassaan tehnyt tsaarin valtaa arvostelevia kirjoituksia. Sergein matka teloituslavalta vankileirille ja aina Saimaan kanavan rakentajaksi on koskettava ja tuo hyvin esiin, miten helposti voi menettää kaiken. Hänestä kasvaa kokonaan toinen mies koettelemuksien kautta, ja muutenkin. Veka sen sijaan yrittää paeta osastohoitoa ja itse asiassa koko maailmaa. Hän joutuu pakenemaan vuonna 2012 sukunsa mökille saadakseen olla rauhassa.<br />
<br />
Jokainen kirjan kolmesta tarinakaaresta on kiehtova ja antoisa. Olisin kaivannut hieman enemmän, tai suurempaa osuutta Helenalle. Olin myös pitkään eksyksissä Vekan kanssa, mutta se on vain omaa syytäni. On parasta vain luottaa kirjailijan käyttämiin tehokeinoihin. Kytömäki kyllä paljastaa kaiken lopussa. Eniten nautin Sergein tarinasta. Kytömäki tuo esiin aiheita, joista mielellään vaietaan, tai joista puhuminen on pitkään ollut vaikeaa. Hän antaa äänen hyljeksityille.<br />
<br />
Jään innolla odottamaan Anni Kytömäen seuraavaa romaania ja uskallan jo arvuutella, mikä sen luontoteema tulee olemaan. Esikoisessa liikuttiin metsässä. Kivitasku vei lukijat vesistöjen rannoille. Mahtaisiko kolmas teos liittyä ilmaan? Ilmastoon? Ei auta kuin odottaa, vesi kielellä, käsi sydämellä.<br />
<br />
Toivoisin, että Anni Kytömäki voittaa Finlandian <i>Kivitasku</i>lla. Mikään ei tietenkään ole ennalta taskussa. Kävi miten kävi, on <i>Kivitasku</i> merkittävä teos ja suosittelen sitä lämpimästi lukijoille, jotka nauttivat luonnon parissa liikkumisesta, historiasta ja monimutkaisista ihmiskohtaloista.<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1160843917220457802.post-91449108677090925282017-09-07T22:30:00.000+03:002017-09-07T22:30:10.508+03:00YA-kirjallisuus ja mikä siinä on niin vaikeaa<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY_B3Ijrh3BLK11GKNbpi28YZJYPc20gAlcZYh5oYlHNx35eiPRs59Vmwge7A8jRwdvKrhemQybeKIXaSJAmgOcBLAo6AlPLYoVrnVdQlZ-Za64VrKJI5iLLKevhia1oaRtPaeva3H7lS-/s1600/IMG_7035.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY_B3Ijrh3BLK11GKNbpi28YZJYPc20gAlcZYh5oYlHNx35eiPRs59Vmwge7A8jRwdvKrhemQybeKIXaSJAmgOcBLAo6AlPLYoVrnVdQlZ-Za64VrKJI5iLLKevhia1oaRtPaeva3H7lS-/s400/IMG_7035.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Firenzen Yipi Yipi Yeah -liikennemerkki.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Minusta viihtyminen on tärkeä osa ihmisen ja lukijan elämää. Eikö? Onko kirjallisuus, joka lisää lukijan viihtymistä, ja näin ollen ehkä myös hyvinvointia, huonompaa kirjallisuutta kuin kirjallisuus, joka tuo lukijalleen jotakin muuta? Ja mitä on se mahdollinen muu 'lisä', jota taideproosa tuo lukijalleen, johon viihdyttävä kirjallisuus ei kykenisi? Eikö kirja voi olla samaan aikaan viihdyttävä, ajatuksia herättävä ja lukijan maailmankuvaa avartava? Ja eikö ole sen parempi, mitä nuorempana lukijoiden suodaan viihtyvän kirjojen parissa?<br />
<br />
Kyllä te kaikki tunnette perhe- ja tuttavapiirissä sen nuoren, joka lakkasi lukemasta kirjoja tietyssä iässä. Ja kun tuolta nuorelta kysytään, miksi hän ei enää lue kirjoja, on vastaus usein "Ööhm, kun en mä löytäny mitää kivaa luettavaa." Kärjistettynä totean, että vakavamieliset kirjallisuuspiirit suorastaan puskevat nuoria pois kirjallisuuden parista. Sen jälkeen he valittavat, kun ihmiset eivät osta kirjoja.<br />
<br />
YA:ta lukevat onneksi paljon myös yli-ikäiset nuoret, joista osa myös kertoo lukukokemuksistaan muille lukutoukille kirjablogeissaan. Näin YA-kirjallisuus saa huomiota, jota se ei saa helposti muista medioista. Ilmeisesti tätäkään ei saisi tehdä, koska kaikenlainen huomio vääränlaiselle kirjallisuudelle pahoittaa vakavamielisen kirjallisuushenkilön mielen. Puhumattakaan nyt pelkästään YA-kirjallisuuteen keskittyvästä kirjallisuustapahtumasta. Sehän olisi jo täysin ajattelematonta. Rikollista!<br />
<br />
Viihdekirjallisuushan on suorastaan vaarallista. Se syö muuta kirjallisuutta ja myös arvaamattomia lukijoita.<br />
<br />
Vieläkään en oikein ymmärrä, miksi YA mielletään automaattisesti viihdekirjallisuudeksi. Johtuuko se siitä, että YA on kohdistettu nuorille ja nuorenmielisille? Nuorethan eivät voi mitenkään olla vakavia tai vakavasti otettavia. Hehän ovat vain planeetan tulevaisuus. Rock and Roll'han myös korruptoi nuoria maailmanlaajuisesti. Pyhä häväistys sentään.<br />
<br />
Hmmm, vastarinta on todellista. YA:ta ei päästetä helpolla, ja kaikista vähiten omien parissa. Helsingin Worldconissa päätettiin elokuussa <i>WSFS Business Meeting</i> -vuosikokouksessa uudesta kirjapalkinnosta. Kokonainen kirjailijakunta hurrasi ilosta. Huomio! Hugo-palkinnot tullaan jatkossakin jakamaan tiettyjen kategorioiden teoksille, mutta YA-kirjoille luotiin oma kirjapalkinto (mikä on suuri mahtavuus), mutta palkinto ei tule kuulumaan Hugoihin. Worldcon-75:ssä tehty päätös oli käänteentekevä siitäkin huolimatta. Hugojen rinnalla tullaan jakamaan oma erillinen spekulatiivisen fiktion YA-kirjapalkinto. Matka tähän päätökseen on ollut pitkä.<br />
<br />
Eli. Jos arvostus on hankalaa hankkia oman perheen piirissä, eikö se ole lähes mahdotonta suuressa pelottavassa maailmassa?<br />
<br />
Ei, jos lukijat saavat päättää.<br />
<br />
Kuten minä itse, hiemän yli-ikäinen nuori, joka kirja-anarkistina viis veisaan muiden arvotuksista ja veisauksista, luen mitä mieleni tekevi. Parasta on olla kaikkinälkäinen. Se, että joku lukee jotain muuta kuin mitä itse kirjoittaa, ei ole pois itseltä. Jokainen lukeva ihminen, kirjamaustaan riippumatta, on tärkeä ja arvokas lukija.<br />
<br />
<br />
-- -- -- -- -- --<br />
<br />
Tämä postaus ei ole vastareaktio mihinkään tiettyyn kirjoitteluun, tai kenenkään tietyn mielipiteisiin, vaan yleisreaktio yleiseen kirjallisuusilmapiiriin, jossa lukijan on yhä vaikea tulla ulos YA-kirjakaapistaan. Yritän vain levittää kirjallisuuden ilosanomaa itse kullekin. Olkaa kilttejä, suvaitsevaisia ja katselkaa kirjamaailmaa avarin mielin.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Mary Von Törnehttp://www.blogger.com/profile/14862441743446855850noreply@blogger.com0