Malice muutti (heppahörinää)

Uusi iso maneesi

Ihmisten muutto asumuksesta toiseen on rasittavaa touhua, mutta ei se eläimen muuttaminen tallilta toiseen aina mutkitta suju myöskään. Sain loppukeväästä tallinomistajalta ilmoituksen, että hän on saanut tarpeekseen ja vaihtaa seutua kuukauden päästä. Noh, olin kyllä ymmärtänyt hänen puheistaan jo aiemmin, ettei tallinpito aina ole helppoa, rahallisesti järkevää, terveyden kannalta fiksua jne. Osasin odottaa, että hän lyö hanskat tiskiin ennemmin tai myöhemmin. Olihan hän jo lopettanut opetustuntitoiminnankin.

Silti, otin uutisen vastaan hampaita kiristellen. Malice oli ollut hyvässä hoidossa ja pelkäsin, ettei uutta ja yhtä hyvää tallia löydy lähitienoolta helposti tai ei ainakaan samaan hintaan. Vähimmäisvaatimukseni hyvästä täysihoitotallista on : boksi talveksi ja päivittäiset ulkoilut tarhassa, turvalliset ja rauhalliset laitumet kesäksi, järkevä ammattinsa osaava tallinpitäjä, joka tuntee hevoset ja niiden tarpeet, fiksu hevoskohtainen ruokinta, jonkinlainen kenttä ja jopa mielellään edes pieni maneesi (koska Normandia) ja hyvät maastot lenkkejä varten.

Rauhallinen laidun

Entinen tallinpitäjäni ei onneksi jättänyt minua tyhjän päälle vaan suositteli uutta tallia, joka sijaitsee työmatkani varrella. Sovin sinne tapaamisen heti seuraavalle viikolle ja tutustuin Sophieen, joka oli perustanut yrityksensä vasta viime syksynä. Ihastuin paikkaan saman tien. Huomasin heti sisäboksit, jotka on rakennettu betoniharkoista, suihkun, valtavan hiekkapohjaisen maneesin, isot laitumet ympärillä, pienen mutta näppärän satulahuoneen. Kaiken tämän lisäksi Sophie kertoi lisäävänsä säilytystilaa kaapistoilla ja yrittävänsä muutenkin parantaa viihtyvyyttä.

Uusi talli ja uudet boksit

Huoahdin helpotuksesta. Olin löytänyt unelmieni tallipaikan. Tiesin heti, että täällä viihtyisi niin Malice kuin sen omistajakin. Sitten puhuimme rahasta. Maksoin edellisestä tallipaikasta 200 euroa kuussa. Se on oli mielestäni jo enemmän kuin korrektia, mutta Sophie pyysi tästä mielestäni luxus-heppahotellista vain 190 euroa. Raavin päätäni hetken ja kysyi, että kuuluuko tuohon hintaan nyt ihan kaikki, siis heinä, vesi ja rehutkin? Hän nyökytteli päätään ja lähetti minulle kopion vuokrasopimuksesta kännykkääni. Kaikki näytti hyvältä. Liian hyvältä?

Satulahuoneen ovi ja uudet laatikostot

Sovin entisen ja tulevan tallinpitäjäni kanssa Malicen kuljetuksesta ja kuukautta myöhemmin madame muutti. Lastasin ensimmäistä kertaa pienen kimon tammani kuljetusperävaunuun ja teimme 20 minuutin matkan uuteen talliin jännitys vatsanpohjaa kutitellen. Malicelle annettiin matolääke heti tulijaislahjana ja sitten hänet laitettiin pieneen karanteeniaitaukseen neljän ensimmäisen päivän ajaksi. Siinä Malice ehti tottua uuteen ympäristöön ja aidan takana höriseviin uusiin tallikavereihin kaikessa rauhassa.

Uusi suihku ja mietteliäs tallipoika

Täysin kolhuitta Malicen muutto ei sujunut. Kolme päivää ennen uuteen paikkaan lähtöä entinen tallinpitäjä oli siirtänyt pienen ja vihaisen takkutukkaponin samalle laitumelle Malicen ja Malicen rauhallisten kavereiden kanssa. En kaikesta yrittämisestä huolimatta onnistu ymmärtämään miksi. Keskellä yötä takkutukka oli häiriköinyt muita hevosia ja ajanut Malicen päin sähköpaimennettua aitausnauhaa. Tulos: syvä haava jalassa. Ja tallinpitäjä ei kaikilta omilta muuttopaineiltaan ja kiireiltään ollut huomannut sitä. Näin sen vasta illalla, jolloin oli myöhäistä kutsua eläinkääkäriä ompelemaan haavaan tikkejä. Onneksi haava ei vuotanut. Tein perusteellisen betadiinipesun ja heitin rukouksen hevoshaavoista huolehtivalle pyhimykselle, jotta se ei tulehtuisi.

Kävin seuraavan viikon ajan joka päivä tarkistamassa, puhdistamassa ja desinfioimassa Malicen jalkaa. Onneksi haava ei alkanut märkimään kuumasta ilmasta ja kärpäsistä huolimatta. Sen sijaan säikähdin hieman, kun Malice laskettiin uudessa tallissa uusien laidunkaverien seuraan. Jostain syystä suurikokoinen ja tähän asti rauhallisena tunnettu ruuna hyökkäsi Malicen kimppuun ja ajoi tätä takaa ympäri laidunta. En ollut koskaan ennen nähnyt moista. Uusi tallinpitäjäni haroi tukkaansa huolestuneena ja kysyi, olinko varma, että Malice on rauhallinen laidunkaveri. Vastasin, että tähän asti ollaan selvitty ongelmitta. Tietenkään keissiäni ei puoltanut tamman jalkaa koristava haava. Sophie huokaisi ja sanoi, että kai ne tuosta rauhoittuvat, mutta aivan varmalta se ei näyttänyt. Lopulta ruuna kyllästyi ja jätti Malice-paran rauhaan.

Seuraavien päivien aikana kävin tallilla joka päivä tarkistamassa, että kaikki on hyvin ja puhdistin samalla Malicen haavan. Sophie päätti lopulta vaihtaa laidunkavereita ja Malice pääsi sellaisten hevosten seuraan, jotka eivät yrittäneet hyökätä hänen kimppuunsa. Juttelin vihaisen ruunan omistajan kanssa siitä kuinka hevosemme joskus meidät yllättävät. Ne ovat eläimiä, niillä on omat hierarkiansa ja aina kemiat eivät pelaa. Uusi ympäristö voi tuoda esiin uusia piirteitä. Itse asiassa sama pätee ihmiseläimiinkin.

Malicen haava sulkeutui ja on jo paranemaan päin. Sen suhteen selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Olemme totuttaneet pikkutammaa uuteen kotiin pikkuruinen pala kerrallaan. Juoksutusta uudessa maneesissa. Lenkkeilyä lähimaastossa. Ratsain maneesiin kerta kerralta pidempään. Erityisesti nautimme suihkusta, jossa on ihanaa huljuttaa hiet ja liat pois. Talvella sitä tullaan käyttämään tiuhaan myös mudan poistoon.

Olen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen Malicen uuteen talliin. Tallinomistajan kanssa kaikki on sujunut todella hyvin ja muutkin omistajat vaikuttavat mukavilta. Joskus muutos on parempaan suuntaan. Sitä ei kannata pelätä.