Fantasian kaikki värit (paletti sekaisin...)

Mustaa valkoisella

Hän katsoo minua otsa rypyssä, silmissä pieni vino pilke, toinen suupieli epävarmassa väreessä ja kysyy olkiensa asennolla Mikä aikuisten fantasia?

Hyvä kysymys. Tuostahan saa enemmän tai vähemmän kuumottavia aatoksia, jos ei ole perehtynyt spekulatiivisen fiktion alalajeihin, mikä tarkoittanee suurta osaa galaximme väestöstä. Vedän henkeä.

"Kirjani on historiallista reaalifantasiaa aikuisille."

"Ai siinä on jotain lohikäärmeitä Tampereella?"

"Ei ole."

"No jotain keijujuttuja Ahvenanmaalla?"

"Ei." Mutta hyvä idea.

"Susia Kainuussa?"

"Ei ole ihmissusia, ei vampyyrejä eikä....no kirjani ei ole paranormaalia romantiikkaa, vaikka siinä on romantiikkaa ja paranormaaleja juttuja."

"No, mitä siinä on?"

"Jotain muuta."

Aivan. Kun kuulet laulun varjojen on jotain muuta. Olen painiskellut termien ja lokeroiden kanssa siitä lähtien, kun lähetin käsikirjoitukseni kustantamoille ja jouduin tosissani miettimään fantasian eri alalajeja. Sain lohtua kustannustoimittajalta, joka asiaan syvällisesti perehtyneenä ihmisenä, osasi 'lokeroida' omani. Ja lokerointi on tarpeen, koska kuinka muuten lukija tietää mihin on tarttumassa?

Määrittely sinällään on vaikeaa. Sen lisäksi termit tarkoittavat yhtä yhdelle ja toista toiselle. Suomessa on uuskumma, reaalifantasia, maaginen realismi ja ties mitä. Ulkoavaruudesta tulleita nimityksiä taas käyttää kukin mitenkin. Ja maailmallakaan ei aina olla samaa mieltä niiden käytöstä tai yksinkertaisesti kirjallisuutta lokeroidaan sen mukaan mikä milloinkin lähinnä muistuttaa jotakin. Tästä esimerkkinä Jo Waltonin erinomainen kirjoitus Tor.com sivustolla.

Ja entä sitten se kaunokirjallisuus, joka onkin ihan fantasiaa, vaikkei sitä takakannessa mainita? Tietoinen valinta, toisenlainen tapa tiedottaa, parempi? Ne jotka vierastavat fantasia- ja scifijuttuja lukevat fantasiaa ja scifiä tietämättään. Mennään maagisille rajoille, joita ei ehkä tarvitsekaan piirtää. Sen sijaan fantasiafanit kyllä arvostavat, jos kirjastossa fantasiakirjallisuus on tarkasti sijoitettu samaan hyllyyn: ei tarvitse kiertää koko taloa luettavaa etsiessä. Itse sen sijaan olisin todella kiitollinen, jos paranormaali romantiikka olisi ihan omassa hyllyssään, kaikesta muusta erillään, kellarissa tai vintillä.*

Raaputan hieman lisää otsaani. Mitä oma teokseni sitten muistuttaa?

Tarinan tapahtumapaikka on Normandia ja siinä liikutaan 1700-luvulla ja 1950- ja 60-luvun vaihteessa, niin ja myös hetken paljon kaukaisemmassa historiassa...jo muinaiset viikingit. Henkilöhahmot käyttävät taikavoimia. Päätapahtumapaikka Eavin metsä on noiduttu. Tarinassa nainen kohtaa miehen, tai toisin päin, ja rakastumista tapahtuu. Myös murha ja muutakin inhaa. Seikkaillaan paljon. On hirviöitä. On pelastavia olentoja. On hevosia, on paljon pieniä hevosia.

Ja sitten kirjassani on teemoja. Kyllä kyllä, viihteellinen seikkailuromaani, joka on tunnelmaltaan kaihoisa, voi pitää sisällään teemoja. Yksi kantava sellainen on ehdottomasti yksinlönvapaus ja vallankumous: se suuri ja sitten ne monet pienemmät. Ja kaiken keskiössä ihminen valintoineen. Hieman filosofista pohdintaa ja peilausta nykyhetken tapahtumiin.

Onko tässä nyt jotain epäselvää? Historiallista fantasiaa... historiallista reaalifantasiaa, aikuisille, siis ei lapsille. Ei lanua vaan enemmän kirja aikuisille ja nuorille aikuisille, mutta myös vanhoille aikuisille, ja kaikille niille, joita keskenkasvuisuus ei estä lukemasta aikuisille kirjoitettua kirjallisuutta. Selvä. Itse luin ihan kaikkea ihan keskenkasvuisena. Olkaa anarkisteja ja lukekaa mitä huvittaa! Paitsi, hyvät lapset, älkää lukeko sitä aikuisten fantasiaa, you know, wink wink.

Pidän teostani omaperäisenä (suoraan omasta p..äästä). Se on ehdottomasti spekulatiivista fiktiota. Siinä liikutaan historian eri aikakausissa, jotka toimivat tarinan näyttämöinä, mutta kirjani ei ole historiallinen romaani. Olen käyttänyt myös aikaa, sen epämuodostumia ja niiden seuraamuksia teemana. Liippaa hieman tieteiskirjallisuuden puolelle, sinne varsinaisesti kuitenkaan astumatta. En ole tahallani yrittänyt rikkoa rajoja, mutta kirjoitin esikoiseni jumiutumatta jonkin tietyn fantasia- tai tieteiskirjallisuuden lokeroon. Tarina kulkee aina etualalla, kaikki muut hilavitkuttimet ovat vain keinoja, eivät itsetarkoitus. Ja nyt kun työstän jatko-osaa, totean että soppa sen kun sakenee.

Joskus valovuosien päässä, kaukaisessa tulevaisuudessa, aion kirjoittaa avaruusoopperaa, ehkä historiallista avaruusoopperaa...tai jotain muuta.

- - - - - - -


*Paranormaali romantiikka on ihanaa, mutta liian koukuttavaa ja sarjat hurjan pitkiä ja jatko-osia joutuu aina odottamaan liian kauan. Paitsi, jos päättää lukea koko seitsemänosaisen sarjan yhdeltä istumalta ja sitten ihmettelee, miksi iskias vaivaa nuorta ihmistä.
Omaan hyllyynsä ja käytettäväksi harkinnan varaisesti!