Tarinasta toiseen (kirjallisuusblaablaata)

Kuilun pohjalla vai valoa tunnelin päässä? (Gouffre de Padirac)

Rämmin pois upottavasta tarinasta. Olen viettänyt sen parissa kuukausia, vihannut ja rakastanut, juonitellut ja jumittanut, luistellut ja kompastellut. Mutta nyt käsikirjoitus on tältä erää valmis. On esilukijoiden vuoro rypistellä kulmakarvojaan. Minä en halua kuulla, nähdä enkä haistaa sitä hetkeen.

Olen siirtynyt uuden tarinan suunnitteluun. Minähän en kirjoittamisesta lomaile. En suhtaudu siihen edes työnä, vaikka sitä se enimmäkseen on, mutta kirjoittaminen kaikkine monimutkaisine vaiheineen on niin osa minua, että en tietäisi kuinka päin olla, jos en jostain syystä voisi koko ajan kirjoittaa*.

Suunnitella voi missä vain ja yleensä se tapahtuukin hetkinä, joina sen ei varsinaisesti suunnitellut tapahtuvan. Kun hyvä idea on juurtunut ja alkanut versoamaan, voidaan kai sanoa, että suunnittelu alkaa. Eilen istuin hevosen selässä maneesissa ja kävelimme hiljaa ympyrää kuunnellen sadetta. En ajatellut mitään. Kunnes henkilöhahmot aloittivat jäpättää päässäni. Kuuntelin heitä tovin kunnes hiljensin radiota ja mietin, miksi he tuollaisia puhuvat. Esitin kysymyksiä ja keksin niihin vastauksia ja sain syvennettyä henkilöhahmojen motiiveja. Tarina nytkähti askeleen eteenpäin.

Toissapäivänä imuroin ullakolla kuolleita kärpäsiä. (Eikö teillä ole ullakolla jokasyksyistä kuolleiden kärpästen imurointioperaatiota?) Puuhaan kului tunti ja koko sen ajan kirjoitin päässäni toisen päähenkilön henkilöhistoriaa. Ajattelutyöhön ei aina ole aikaa, joten se on parasta tehdä silloin kun mahdollista. Yksi toinen hyvä suunnitteluhetki on hölkkälenkki, jolloin pää tarvitsee muuta ajateltavaa kuin tuskan, jonka juokseminen aiheuttaa. Suihkussa ajatukset valuvat myös helposti päänahasta hiuksia pitkin. Osa päätyy viemäriin, osa jää elämään. Vältän ideointia ajaessani, koska henkeni on kallis, mutta jonkun muun ajaessa, ratkon usein juonenkäänteitä. Ette voi uskoa kuinka mullistavia käänteitä on keksitty liikenneympyröissä.

Päänsisäisen suunnittelun lisäksi kirjaan ylös kaiken ajattelemani muistikirjaan ja ensimmäiseen tekstitiedostoon, johon jokin tuleva kaunis päivä alan kirjottamaan uutta tarinaa. Mutta sitä ennen suunnittelen. Kaikki suunnittelu ei siirry lopulliseen tarinaan, koska suunnitelmat muuttuvat aina matkan varrella. Ja liika suunnittelu voi olla tarinalle vahingollista, koska se vie kirjoittamisesta puhtia. Kirjottaminen vaatii inspiraatiota polttoaineekseen, ja jos suunnitelma on liian kaiken kattava, ei inspiraatiolle jää tilaa. Suunnittelu on luuranko, joka voi muuttaa muotoa, jos sen jättää riittävän väljäksi. Suunnittelit hevosen ja lopulta synnytit virtahevon. 

Kirjoitusvaiheessa tarinalle rakennetaan luurangon ympärille lihakset ja jänteet ja inspiraatio puhaltaa kokonaisuuteen sielun. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jokainen joka on joskus kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen, tietää ettei se sitä ole. 

Hyvä suunnittelu helpottaa kirjoittajaa tarpomaan eri vaiheiden läpi kohti valmista käsikirjoitusta. Tein lyhyen listan asioista, joita suunnittelussa voi ottaa huomioon:

- timantin kova idea, joka raapii takaraivossa riittävän pitkään ja lujaa (tämä viimeisin idea on pyörinyt mielessäni jo noin vuoden)

- henkilöhahmot ja keitä he ovat (jos et tiedä mitä heistä jokainen sanoisi tai ajattelisi Brexitistä tai USA:n pressanvaaleista (tai mistä nyt lie), et tunne heitä vielä riittävän hyvin, jotta voisit kertoa heidän tarinaansa muille)

- maailma ja tapahtumapaikat (riittävän hyvin suunniteltuasi tiedät mitä näissä paikoissa eläminen maksaa, kuinka siellä liikutaan paikasta toiseen ja kuka pitää valtaa ja miten verorahat käytetään)

- taika (tarina tarvitsee taikapölyä tai sitä jotakin, minkä takia lukija haluaa lukea tarinaasi; mikä tekee siitä erilaisen kuin kaikki muut rikosromaanit tai tieteisseikkailut, omaperäisen ja ainutlaatuisen, ihanan ja koskettavan, hurjan ja pelottavan...)

- juoni (hyvässä tarinassa on juoni, jos ei ole, se ei ole hyvä tarina**; kehittele juoni niin pitkälle, että tiedät kuinka taistelet tarinan vaikean keskikohdan yli ja sen jälkeen sinun on enää kirjoitettava stoori loppuun)

Suunnittelu on se vaihe kirjoittamista, jolloin kaikki on vielä mahdollista. Voit käyttää mielikuvitustasi rajattomasti, kehittää niin monimutkaisen juonen, että vietät loppuelämäsi sitä ihmetellessä tai syventää henkilöhahmojesi tarinaa tasolle, jolla luot jotain elävämpää kuin oikean ihmisen. 

Suunnittelutapoja on yhtä monta kuin kirjoittajia, jokaisella omansa. Joku tekee muutaman muistiinpanon ja se riittää. Toiset suunnittelevat vuosia ja kirjoittavat raakaversion kuukaudessa. Jos voisin uppoutua pelkkään suunnitteluun ja unohtaa elämässä kaiken muun (päivätyön, perheen ja kaikenmaailman karvakuonot, kärpäsiä unohtamatta) luulen, että noin kuukausi riittäisi luurangon rakentamiseen, mutta koska elän normaalia elämää, saattaa tämä venyä pariin tai kolmeen.  

Ideaalissa kirjoittajaparatiisissa viettäisin suunnittelukuukauden pienessä bretagnelaisessa kalastajakylässä, valkoiseksi kalkitussa majatalossa, siideriä siemaillen, koiria*** rantakallioilla ulkoiluttaen ja inspiraatio viuhuen.  

--------

*tämä ei ole totta, koska pidin kesällä kaksi viikkoa lomaa kirjoittamisesta (ensimmäiset vuosiin), ja se tuli tarpeeseen

**blogistin henkilökohtainen mielipide

***kissaa ei voi ulkoiluttaa ja kai minulle ideaalissa kirjailijaparatiisissa joku koiran tai pari lainaisi