Kustantamo: Orbit
Sivumäärä: 448 (kovakantinen)
Sarja: The Broken Earth
Waroitus: jos et ole vielä lukenut sarjan ensimmäistä osaa, en suosittele, että luet tätä arviota, sillä saatan spoilata jotain yksityiskohtia The Fifth Seasonista, vaikka periaatteessa yritän sitä välttää.
Minun pitäisi olla juuri nyt todellakin editoimassa omia tekstejä.
Mutta kun Jemisin.
The Broken Earth sarjan aloitusosan luettuani hihkuin ilosta tajutessani, että sarjan seuraava osa The Obelisk Gate oli jo ilmestynyt. Tilasin sen saman tien. Näin käy, kun kirja kolahtaa. Jemisinin fantastinen maailma jossain kaukana tulevaisuudessa ei ole pelkästään kiehtova, vaan täysin kaappaava. Hänen luomansa henkilöhahmot ihastuttavat kaikessa inhimillisessä epätäydellisyydessään.
Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se The Fifth Seasonin lopussa päättyi. Hieman selitellään menneitä, mutta ei onneksi paljoa. Essun, Hoa ja Tonkee on hyväksytty osaksi Castrimaa, yhteisöä, joka asuu maan alla kristalliluolassa. Ihmiset ja orogen-olennot elävät sulassa solussa, tai melkein. Essun on toistaiseksi luopunut tyttärensä Nassunin etsimisestä, sillä tytön jäljet ovat kadonneet. Essun on ehkä väsynyt vaikeisiin oloihin, ikuiseen matkaamiseen ja vaaroihin. Castrimassa hän on ystävineen turvassa edes hetken. Ehkä hänen kostonhimonsa Jijaa kohtaan on myös hivenen laantunut. Sitä hän ei tietenkään myönnä itselleen, mutta Alabasterin jälleennäkeminen saa hänet sopivasti ajattelemaan muuta kuin pienen poikansa raakaa murhaa.
Alkaa sopeutuminen uuteen ympäristöön ja uusiin ystäviin. Castrima on kaikessa outoudessaan upea kohde tarinan jatkolle. The Obelisk Gate on trilogian keskimmäinen osa, mutta mielestäni se ei kärsi keskimmäisen osan perinteisistä ongelmista: viimeisen osan tapahtumien valmistelusta. Luin kirjan kahdessa päivässä, liian nopeasti jopa, koska karsastan upean teoksen vauhdilla ahmimista, mutta tämä on täysin Jemisinin omaa syytä. Mitäs kirjoittaa niin hemmetin hyviä kirjoja.
Maailmanloppu on siirtynyt uuteen vaiheeseen: matka tuhkaan peittyvän maiseman halki on ohi ja Essunin ja hänen ystävien on opittava elämään osana yhteisöä. He eivät enää yksin päätä omista tekemisistään, vaan joutuvat noudattamaan sääntöjä, kuuntelemaan käskyjä ja kantamaan kortensa kekoon yhteisen hyvän vuoksi. Periaatteessa tämä ei tuota ongelmia Essunille, mutta hän säilyttää silti jatkuvan varuillaolon ja yleisen epäluuloisuuden.
Yhteisöelon tuomien uusien haasteiden lisäksi Essunin on aika hyväksyä ja antaa anteeksi niin itselleen kuin rakkaalle ystävälleen Alabasterille. He ovat sentään jakaneet paljon Essunin edellisessä elämässä. Se ei ole helppoa. Jemisin kuvaa heidän viha/rakkaus -suhteen koskettavan kauniisti. Alabaster yrittää opettaa Essunille obeliskien käyttöä, mutta hän ei ole muuttunut ja kuvaukset Essunin turhautumisesta mentoriaan kohtaan ovat surkuhupaisia. Heillä ei ole paljoa aikaa sillä Alabaster kärsii tekojensa seurauksista: hän on muuttumassa kiveksi kirjaimellisesti ja se murtaa Essunin oman kivisen sydämen.
Yhteisöelämän ja uusien taitojen (taikojen) opettelun lisäksi saamme tietää lisää kivensyöjä-olennoista. Essunin matkakumppanista Hoa'sta paljastuu jotain mielenkiintoista, jota osasin arvailla jo The Fifth Seasonin aikana. Hoan ja Essunin ystävyydestä kehkeytynee jotain massiivista trilogian päätösosassa. Niin paljon kaikkea kutkuttavaa odotettavaa taas...
Toisaalla myös Nassun, Essunin kadonnut tytär, saapuu isänsä kanssa uuteen yhteisöön, paitsi että siellä heitä odottaa ensimmäisestä osasta lukijalle tuttu Vartija. Mikä ilahduttava yllätys. Schaffa on mielestäni yksi sarjan mielenkiintoisimpia hahmoja: hän on vaarallinen ja samalla rakastettava, omalla kuollettavalla tavallaan. Tämä tapaaminen muovaa Nassunin tulevaisuutta lähtemättömällä tavalla. Saamme tietää siitä lisää trilogian päätösjaksossa The Stone Sky, jonka on määrä ilmestyä kauppoihin tämän vuoden elokuussa (hipheijaa!).
Ainut motkotuksen aihe liittyy nimiin: Essunin ja Nassunin, äidin ja tyttären nimet ovat mielestäni liian samanlaiset. Hetkittäin sekoitin ne ja saatoin pudota kärryiltä parin rivin ajaksi. Ei kovin kauhistuttavaa, mutta mielestäni hyvä muistutus siitä kuinka henkilöhahmojen nimien pitäisi aina olla riittävän erilaiset (vaikka he ovatkin samaa perhettä), jotta lukija ei sekoita heitä pienessä päässään.
Toki The Obelisk Gate on se vaikea keskikohdan kirja, toki, mutta Jemisin on suoriutunut tehtävästä loistavasti, sillä nautin lukemisesta aivan yhtä lailla ja tiedän etten tule pettymään sarjan päätösjakson kanssa. Se on vain mahdotonta. N. K. Jemisin on tähti Hugo-palkittujen kirjailijoiden taivaalla. Hän on lassonnut oman kuunsa!
Suosittelen The Broken Earth sarjaa kaikille fantasian ystäville!
Arvioni sarjan ensimmäisestä osasta The Fifth Season.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti