Ranskalle uusi hallitsija

Napoleonin tossut

Ranskalaiset valitsevat toukokuussa maalle uuden presidentin. Vanha päätti jo olla ottamatta osaa kilpaan, mikä on sinällään erikoista, mutta ymmärrettävää: sitä itseään on satanut herra Hollanden niskaan riittävästi. On turha lähteä kaatamaan saavia päähän itse.

Vaaliehdokkaat ovat kirjava joukko henkilöitä, joita melkein kaikkia yhdistää halu (jos ei jopa varmuus) tehdä paremmin kuin edeltäjä. Äkkisiltään moni ehkä hörähtää ja ajattelee, että tuo nyt ei ole vaikeaa, sillä mitä sosialistit muka saivat aikaan? Avioliitto-oikeuden samaa sukupuolta edustaville. Ja siinä kaikki?

Ranskalainen puoluemaailma on hassussa tilanteessa: kerrankin kaikki ovat samaa mieltä edellisen hallituksen epäonnistumisista. Oikeiston lisäksi myös vasemmisto on pahoillaan, käärmeissään. Sen tähden varsinaisen sosialistipuolueen rinnalle (tai siitä riittävän pitkän hajuraon päähän) on syntynyt rypäle uusia puolueita, joiden ohjelmat vaihtelevat äärivasemmistolaisesta liberaaliin.

Vasemmisto on jakautunut. He eivät ole onnistuneet yhdistymään yhdeksi rintamaksi oikeistoa ja äärioikeistoa vastaan. Heidän ainut tukensa ja turvansa liittyy erinäisiin skandaaleihin, joista heidän kilpailijansa kärsivät. Jatkaako oikeiston Fillon kisassa mukana, hampaat irvessä? Minne asti venyy Le Penin hymy?

Toistaiseksi on puhuttu enemmän fiktiivisistä työpaikoista kuin varsinaisista vaaliohjelmista. Sääli sinällään, vaikka hupaisaahan tämä ruljanssi on ollut, niin kovin ranskalaista myös. Pieni (tai suurikaan) skandaali ei ole koskaan estänyt ranskalaispoliitikkoa osallistumasta vaaleihin. Heidän mottonsa taitaakin olla: linna se vankilakin on.

Ranska on yhä toistaiseksi pinnalla. Maa ei ole hukkunut velkoineen EKK:n koronkiskontaan tahi Brysselin pamputukseen. Ranskan ei ole annettu upota. Jos Hollande onkin epäsuosittu, ei häntä voi kuitenkaan syyttää siitä, että Ranskalla olisi asiat huonommin kuin viisi vuotta sitten. Silloin maata todella uhkasi bankrotti.

En ole koskaan kuullut ranskalaisten työnantajien valittavan yhtä vähän kuin viimeisen presidenttikauden aikana. En ole varma ovatko he varsinaisesti olleet tyytyväisiä, mutta ainakin he ovat olleet harvinaisen hiljaa. Sen sijaan, työntekijät, opiskelijat, eläkeläiset ja muut ovat vastustaneet harvinaisen paljon hallituksen toimia tänä samana aikana.

Muistutus: sosialistit ovat pitäneet valtaa Ranskassa viimeiset viisi vuotta.

Poliittinen ilmapiiri on kääntynyt laelleen. Kukaan ei oikein enää tiedä mihin luottaa. Tai ei. Kukaan ei enää luota mihinkään. Ranskalainen äänestäjä on hukassa, ehkä hukkumassa omiin asenteisiinsa, tuhkahtumassa poliittiseen sonnanheittoon ja saattaa viime hädässä turvautua äärioikeiston ojentamaan puukarahkaan, vaikka sen toisessa päässä liehuukin häpeällinen lippu. Vai nouseeko vasemmiston rypäleistä uusi ylpeä viiniköynnös, jonka hedelmistä koko Eurooppa voi olla ylpeä loistavassa tulevaisuudessa?

Les Echos -lehden artikkelissa mietittiin eilen,  mitä tapahtuu, jos Ranska eroaa eurosta. Kutsutaan sitä nyt vaikka Frexitiksi. Uhkakuva on epätodellinen, mutta se voisi artikkelin mukaan keventää Ranskan velkataakkaa. Kuvio on monimutkainen ja sen nieleminen velkojille melkoinen mic mac, mutta ei mahdottomuus, jos ranskalaiset päätyvät ajamaan oman maan etua, kuten nykyään on muodissa. Olisiko eurosta eroaminen heille hyvä vaihtoehto. Ei. Lapsikin sen tajuaa. Uuden frangin arvo tuskin yltäisi euron tasolle (koskaan?). Sitä varten Ranskan pitäisi yhtäkkiä saavuttaa nopea talouden kasvu ja hankkiutua eroon lainoistaan très vite vite vite. Impossible. Talousihmettä odotellessa tavallinen ranskalainen lyhentäisi omaa asuntolainaansa yhä euroissa. Les Echos -lehden artikkelin mukaan yli 70 % ranskalaisista onkin mahdollista eurosta eroamista vastaan, naturellement.

Entä sitten ne vaalilupaukset? Ranska eroaa EU:sta, sulkee rajat maahanmuuttajilta, perustaa uuden ylpeän mahtavan Ranskan (tyyliin Pohjois-Korea, tai Trumplandia). Kukaan ei halua tätä. Siksi Ranskalla on edessä koko Euroopan kannalta mielenkiintoinen kevät. Ranskalaisten vastustamattoman vastarannankiiskeyden tuntien ennustan, ettei maalle valita Trumpettia eikä Putinin langoissa roikkuvaa leikki-hallitsijaa, koska ranskalainen poliittinen värihajoama tarjoaa niin monta muutakin, vähemmän huonoa, vaihtoehtoa. Mutta siellä se vaara piileekin. Jos äänet jakautuvat liian laajalle, saattaa äärioikeisto päätyä toiselle kierrokselle, koska Mr Mme François(e) Francotte maan syvistä riveistä on saanut tarpeekseen muista tavoista "hallita", vaikkei periaatteessa kannatakaan Front National -puoluetta (hieman à l'americaine).

Olisi hienoa, jos ranskalaiset saisivat äänestää kiihkoilematta, vaaliohjelmiin tutustuen ja tehdä päätöksensä rauhassa. Mutta miten käy, jos tapahtuu jotain katastrofaalista sitä ennen, kuten uusi skandaali à la Strauss-Kahn, terroristihyökkäys tai ydinvoimalan possahtaminen. Kaikki on mahdollista.

Ranskan presidentinvaalin ensimmäinen kierros on sunnuntaina 23.04.2017 ja toinen kierros kaksi viikkoa myöhemmin 7.05.2017.