Luettu: Kivitasku, Anni Kytömäki (2017)

Kivitasku Gummeruksen sivuilla.

Julkaistu: 08/2017 Gummerus kustannus
Sivumäärä: 645 (sidottu)


Kivitasku kuuluu niihin monikerroksisiin romaaneihin, jonka tarinaa lukija palaa mietiskelemään vielä viikkoja, jopa kuukausia, lukemisen jälkeen. Anni Kytömäen uutuus vie lukijan eri aikakausille ja mitä moninaisimpien henkilöhahmojen kautta kokemaan ja toteamaan, kuinka voimaannuttava ja parantava voima luonnolla ja varsinkin suomalaisella järvimaisemalla, rantaviivalla, sileillä kallioilla ja synkkenevällä metsänreunalla on. Sen tietää jokainen hiljaista saunailtaa vesistön ääressä istunut.

Anni Kytömäki häikäisi meidät esikoisellaan Kultarinta, joka keskittyi ihmisen - ja myös eläimen - oikeuteen omasta elintilasta. Kivitasku sen sijaan pistää miettimään yksilön itsemääräämisoikeutta. Kytömäen vahvuuksiin kuuluu rakastettavien, realististen ja ennen muuta romanttiset mittakaavat täyttävien henkilöhahmojen luominen. Hän kirjoittaa rakkaudesta. Se on kaiken takana ja taustalla, tarinaa ei olisi ilman. Mutta Kytömäki tekee sen tyylikkäästi ja historian painaviin kerrostumiin taiten nakutellen. Mikään ei ole turhaa, saatikka päälle liimattua.

Kivitaskun tapahtumat sijoittuvat kolmeen eri historian ajankohtaan. Tapahtumapaikakseen tarina on valinnut Louhurannan, jossa sijaitsee ajankohdan mukaan koti, vankityöleiri tai mökki. Tarina lähtee liikkeelle Helenasta, joka haikailee kaukomaille sodanjälkeisessä Suomessa. Kaukomaiden sijaan häntä odottaa hyvin toisenlainen muutos. Toisaalla Sergei odottaa telotusta vuoden 1849 Pietarissa. Hän on nuoruudenvimmassaan tehnyt tsaarin valtaa arvostelevia kirjoituksia. Sergein matka teloituslavalta vankileirille ja aina Saimaan kanavan rakentajaksi on koskettava ja tuo hyvin esiin, miten helposti voi menettää kaiken. Hänestä kasvaa kokonaan toinen mies koettelemuksien kautta, ja muutenkin. Veka sen sijaan yrittää paeta osastohoitoa ja itse asiassa koko maailmaa. Hän joutuu pakenemaan vuonna 2012 sukunsa mökille saadakseen olla rauhassa.

Jokainen kirjan kolmesta tarinakaaresta on kiehtova ja antoisa. Olisin kaivannut hieman enemmän, tai suurempaa osuutta Helenalle. Olin myös pitkään eksyksissä Vekan kanssa, mutta se on vain omaa syytäni. On parasta vain luottaa kirjailijan käyttämiin tehokeinoihin. Kytömäki kyllä paljastaa kaiken lopussa. Eniten nautin Sergein tarinasta. Kytömäki tuo esiin aiheita, joista mielellään vaietaan, tai joista puhuminen on pitkään ollut vaikeaa. Hän antaa äänen hyljeksityille.

Jään innolla odottamaan Anni Kytömäen seuraavaa romaania ja uskallan jo arvuutella, mikä sen luontoteema tulee olemaan. Esikoisessa liikuttiin metsässä. Kivitasku vei lukijat vesistöjen rannoille. Mahtaisiko kolmas teos liittyä ilmaan? Ilmastoon? Ei auta kuin odottaa, vesi kielellä, käsi sydämellä.

Toivoisin, että Anni Kytömäki voittaa Finlandian Kivitaskulla. Mikään ei tietenkään ole ennalta taskussa. Kävi miten kävi, on Kivitasku merkittävä teos ja suosittelen sitä lämpimästi lukijoille, jotka nauttivat luonnon parissa liikkumisesta, historiasta ja monimutkaisista ihmiskohtaloista.