Päivä Pariisissa = päivä museossa Palais Découverte

Palais Découverte sijaitsee Grande Palais'n sivusiivessä
(tai sen takapuolella tarkkaan ottaen).

Pariisissa on tsiljoona museota. Niiden läpikäymiseen ei yksi ihmiselämä riitä, vaikka yrittäähän voi. Tällä kertaa annoin pojan valita: joko Grande Palais'n Gauguin näyttely tai samaisen palatsin sivusiiven tuntemattomampi tiedemuseo. Joko Gauguin on todella has been tai sitten... Noh, teiniperillinen ei miettinyt pitkään. Ranskansuomalaisille vinkkinä: Suomen suurlähetystö sijaitsee kivenheiton matkan päässä Alexandre III:n sillan toisella puolen. Esimerkiksi passin uusimiskeikka kannattaa yhdistää vierailuun historiallisiin maailmannäyttelykohteisiin.

Jonotimme sisään noin vartin, mutta vain koska samaan aikaan porteille saapui opiskelijaryhmä.
Muussa tapauksessa olisimme voineet kävellä suoraan sisään.
Ovilla katsotaan laukut ja kävellään läpivalaisusta (perussettiä).

Grande Palais'n kortteli on viehättävä. Se sijaitsee Seinen ja Champs Elysées'n välissä. Lokakuussa aurinko lämmitti päivän vielä mukavaksi reippailla ja valokuvata. Turistina Pariisissa on totuttu näkemään poliiseja ja santarmeja joka kadunkulmassa. Näillä kulmilla arvelin tuon tiheyden olevan yksi poliisi per neliömetri. Mietimme pojan kanssa luoko se enemmän turvallisuuden vai turvattomuuden tunnetta.

Palatsin kulmalla sijaitsee puisto, joka kaikessa ihanassa klassisessa loistossaan
on niin kitch, että sitä kannattaa vilkaista myös.

Tiedemuseot ovat mielenkiintoisia niin aikuisille kuin lapsillekin. Palais Découverten näyttelyt on rakennettu sopivan kokoisiksi tutkia niin perheen pienten kuin suurten lasten kanssa. Näyttelyiden lisäksi museo tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden osallistua eri tieteenalojen esitelmiin. Me missasimme gravitaatioaaltojen luennon, joka alkoi samalla kellonlyömällä kuin nälkä. Nälkä voitti. First things first. Sen sijaan kuuntelimme selkokielisen algoritmi-esitelmän ja hyvin innostuneen tiedenaisen esitelmän valon aalto-hiukkasdualismin historiasta.

Avaruuden tutkimuksen osastolla oli näytillä eri aikakausien mönkijöiden pienoismalleja.

Esitelmien jälkeen pää oli hieman pyörällä ja vaelsimme osastojen läpi ihmetellen pienoismalleja avaruuskaukoputkista ja mönkijöistä. Palais Découverten perusti 1937 fyysikko Jean Perrin. Tarkoitus oli alkujaankin tuoda tiede lähemmäs tavallista kaduntallaajaa. Rakennus on klassisen kaunis lattiamosaiikkeineen ja kipsikoristeineen. Hieman huonosti entisöity ehkä. Viereinen Grande Palais taisi imaista entisöintirahoista suuremman lohkon.

Tästä kaverista tulee mieleen Wall-E piirretty.

Pariisissa sijaitsee toinenkin tiedemuseo Cité des Sciences. Siitä postaukseni täällä. Palais Découverte on pieni ja hitusen pölyinen Cité'hen verrattuna, mutta jokaisella museolla on oma funktionsa. Tuo keskustan ulkopuolella sijaitseva tiedeteemapuisto on näkemisen arvoinen, mutta sitä ei kierrä parissa tunnissa. Siihen on varattava paremminkin pari päivää. Se on tieteen Disneyland.

Avaruusteleskooppi Hubblen pienoismalli.

Museon kävijän ei tarvitse osata ranskaa. Näyttelyiden selostukset on käännetty niin englanniksi kuin saksaksikin. Sen sijaan konferenssit ja esitelmät ovat ranskaksi, naturellement.  Veikkaan, ettei tähän museoon eksy kovinkaan montaa ulkomaalaista turistia. Koululaisten syyslomien takia se oli tietenkin täynnä lapsia ja tiedehörhöjä vanhempia. Minulla on sellainen aavistus, että paikka on melko autio lomien ulkopuolella.

Suuria keksintöjä: mikroskooppi.

Pieneksi museoksi Palais Découverte tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa. Sen astronomia-osastolla on planetaario. Näytös on perustavaraa, jonka avulla selviää astronomian alkeet. Suosittelen niin pikku-Einsteineille kuin perheen mameille ja papeille. Koko perhe mukaan! Jokaisella osastolla on interaktiivisia pelejä ja leikkejä, joiden testaamisessa menee oma aikansa. Sähkö-osastolla huvittelimme antamalla toisillemme pieniä sähköiskuja... (älkää kokeilko kotona).

Testaa miltä eri valonpituudet näyttävät putken läpi... tjms.

Palais Découverte yhdistää tieteen ja keksintöjen historian nykyaikaan. Valon ja optiikan osastolla viihdyin pitkän tovin 1800-luvun loppupuolen löytöjen parissa. On mielenkiintoista huomata kuinka tiede on jatkuvassa myllerryksessä. Hypitään löydöstä toiseen, todistetaan teorioita oikeiksi ja vääriksi. Paljon tieteestä nojaa luuloihin ja epäilyihin, kaikki on totta niin kauan kunnes todistetaan toisin.

He yrittivät todistaa eteeri-nimisen aineen olemassaolon ja epäonnistuivat.

Palais Découverte - tieteiden ja keksintöjen museo (fysiikka, kemia, lääketiede, maantiede, astronomia, matematiikka ja tietotekniikka)

Avenue Franklin Delano Roosevelt (75008 Paris)
metro: Franklin Roosevelt tai Champs-Elysées Clemenceau
palais-decouverte.fr
Aukioloajat: ti- la 9h30-18h, su 10h-19h, kiinni ma
Kahvila, narikka ja kauppa
Pääsyliput: aikuinen 9 €, lapsi 7 €

Luettu: Muistojenlukija (#1 Väki), Elina Rouhiainen, 2017

Väki-trilogian kotisivut

Kustantaja: Tammi 08/2017
Sivumäärä: 388 (kovakantinen)
Ikäryhmä: 15+
Kategoria: lapset ja nuoret, nuorten romaanit
Sarja: Väki


Muistojenlukija on helsinkiläisen Elina Rouhiaisen uuden Väki-fantasiasarjan ensimmäinen osa. Tarina sijoittuu entisille koti-hoodeilleni Itä-Helsinkiin. Rouhiainen on vaihtanut Kainuun susimetsät urbaaniin ympäristöön, uudenlaisiin henkilöhahmoihin ja omaperäisyydessään ihastuttavaan fantasiaan.

"Ehkä hyvät kirjoittajat olivat niitä, jotka keksivät sanottavaa silloin kun sanominen oli kaikkein tärkeintä, eikä vain silloin, kun heitä huvitti." s. 10

Kiuru on 16-vuotias hiljainen tyttö, joka haluaisi lähentyä romanijuuriaan, joista hänen äitinsä yrittää pitää Kiurun erossa kaikin keinoin. Kiurulla on perheensä lisäksi toinen salaisuus, jonka hän on jakanut ainoastaan parhaan ystävänsä, ja salaisen ihastuksen kohteen, Samuelin kanssa. Kiurulla on kyky lukea toisten ihmisten muistoja. Hän näkee ne lintujen muodossa ja voi myös napata sellaisen lennosta. Eräs päivä hän varastaa sattumalta hekumallisen muiston edessään kävelevältä pojalta. Tämä sattuma tutustuttaa Kiurun ja Samuelin Eurooppaa kierteleviin romaniveljiin, Dai'hin ja Neluun, mutta myös intialaistaustaiseen genderqueeriin, Bollywoodiin. Heillä kaikilla on enemmän yhteistä kuin he voisivat alkuun luullakaan.

"Kiuru olisi tietenkin voinut itsekin mennä tekemään tuttavuutta. Mutta hän ei liikahtanut. Koska Kiuru luki niin paljon, hän uskoi ymmärtävänsä ihmisiä keskivertoa paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi osannut olla sosiaalinen." s. 80

Rouhiaisen Susiraja-sarja jo paljasti kirjailijan kyvyn luoda mukaansa tempaava tarina ja moniulotteisia henkilöhahmoja, joihin on helppo samaistua. Väki-sarja alkaa niin voimakkaan vakuuttavasti, että hengästyin ihastuksesta. Odotin kirjalta viihdyttävyyttä, mutta se olikin jotain paljon enemmän. Heittäydyin sen maailmaan ja tarinaan siivet levällään (heko heko). Rouhiainen on leiponut nuortenkirjallisuuden ystäville modernin tarinan, jonka keskiössä pieni ihminen yrittää selvitä miten parhaiten kykenee. Muistojenlukija tuo henkilöhahmojensa kautta esiin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajaon niihin, joilla on kaikkea, ja niihin, joilla ei ole mitään. Rouhiainen käsittelee arjen rasismia ja eriarvoisuutta realistisesti.

Itäkeskus ja Vuosaari ovat minulle tuttuja paikkoja. Niin meren, metron kuin seudun arkkitehtuurin ja asukkaiden puolesta. Aiemmin en ajatellut, että Helsinki Herttoniemestä itään voisi toimia minkään muunlaisen kuin hyvin ankean ja masentavan romaanin tapahtumapaikkana, mutta Rouhiainen todistaa tämän luulon vääräksi. Hän kertoo, että sieltä löytyvät Helsingin kauneimmat uimarannat. Hänen kuvailunsa muovaa paikasta salaisen paratiisin, jonne vain ani harva keskustasta uskaltautuu.

Romaanin on oltava hieman todellisuutta parempi, tietenkin, niin tapahtumapaikkojen kuin henkilöhahmojenkin kohdalla.

Kiuru on omanlaisensa sankaritar. Hänestä ei näin tarinan alkumetreillä oikein ole muuhun kuin pohtimaan omaa kykenemättömyyttään. Oletettavasti tarinan kaareutuessa Kiuru onnistuu kuoriutumaan ujoudestaan ja muuntautuu rohkeaksi ja räiskyväksi. Lukija ei voi muuta kuin ahmaista kirjan yhdeltä istumalta. Rouhiainen taitaa tämän pelin niin hyvin, että harmitus on melkoinen, kun kirja päättyy. Jos sarjan toinen osa olisi jo julkaistu, olisin tarttunut siihen saman tien.

"Tällaisina päivinä Kiurusta tuntui, että koko universumi oli päättänyt kokeilla, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin hän oppisi sanomaan ei." s. 81

"Mitä vikaa oli siinä, että tulisi unohdetuksi? Ettei jättäisi mitään jälkeä?" s. 123 

Eikö meissä kaikissa ole hieman undulaattia (lue Muistojenlukijan sivulta 213)? Itse ujona ja päättämättömänä samaistun helposti Kiuruun ja olen varma, että haukat söisivät minut heti, jos häkkini ovi aukaistaisiin.

Muistojenlukija noudattaa lajinsa kivee hakattuja sääntöjä sankareiden ihastumisista, pettymyksistä ja draamoista. Tämän suhteen lukija ei voi pettyä. Lempi räiskyy ja sydämet murtuvat. Tämän vastakohtana dialogiin tuo kepeyttä loistava Bollywood, jonka vitseiltä ei kukaan ole turvassa. Hän on täydellinen ystävä, vaikkakin oman menneisyytensä varjojen traaginen vanki.

Sarjan pahiksista emme saa tietää paljoa sadistisia metodeja ja jakunväriä enempää tässä ensimmäisessä osassa. He ovat ilmeisen vaarallisia ja tämä uhka toimiikin sankareidemme pääasiallisena motiivina. Rouhiainen on onnistunut ripottelemaan riittävän määrän mysteerejä ratkottavaksi, mutta hän ei sorru viljelemään niitä liikaa ja lukija voi turvallisin mielin luottaa hänen  kerronnallisiin taitoihinsa. 

Suosittelen Muistojenlukijaa ya-kirjallisuuden ystäville ja heille, jotka mielellään pakenevat karua todellisuutta fantasian pariin. Muistojenlukijassa tuo sama todellisuus on yhtä betonisen harmaa, mutta sen asukkailla on kyky manipuloida unia, tunteita ja muistoja. Mitä sinä tekisit, jos voisit nähdä toisten mieliin?