Aurinkoinen sunnuntai järvellä

Normandia on tunnettu rannikostaan. On maihinnousurantaa, kalasatamaa, rantajyrkännettä ja kanaalin yli kulkevaa autolauttaa. Itsekin meri-ihmisenä vietän mieluiten aikaa meren äärellä tai sen selkää purjehtien. Mutta eilen pääsin tutustumaan normandialaiseen järveen. Normandiassa ei ole kovin montaa järveä ja tämäkin on tekaistu jokea patoamalla.

Canielin puuhajärvi sijaitsee Seine-Maritimen seudulla Fecampin ja Saint-Valéry-en-Caux'n välimaastossa vartin ajomatkan päässä rannikolta. Järven ympäri kulkee kävelytie. Sen rannalta löytyy pieni uimaranta ja järven viereen on myös rakennettu jos jonkinmoista huvitusta: kesäkelkkarata, leikkipuisto, keilarata, ravintola, rullalautapuisto, koripallokenttä, petankkiradat ja piknik-pöydät.

Järven yhtä osaa kiertää erikoinen rata: vesihiihtorata. Vesihiihtäjiä ei vedä vene, vaan tarkoitusta varten rakennettu veden yllä pyörivä vesihiihtohissi. Näin järvellä ei pärise koko ajan moottoriveneet. Järvellä voi myös polkuveneillä, meloa ja purjehtia (opitimistijollilla ja pienillä hobbycat-katamaraaneilla).

En usko, että olen koskaan aiemmin nähnyt vesistöä, jolla voisi samaan aikaan harrastaa näin montaa asiaa. Varsinkin kun ottaa huomioon, että Caniel-järvi on vain kilometrin pituinen. Siitä huolimatta järvi vetää puoleensa populaa. Se on keskivertoranskalaiselle ihanne aurinkoisen sunnuntain viettoon. 


Minua ahdisti hieman se järven pää, minne kaikki olivat ahtautuneet ottamaan aurinkoa, syömään ja soitattamaan poppikoneitaan. Ja suomalaisittain ihmettelin, että miksi niin harva oli keksinyt kävellä pari sataa metriä kauemmas, missä oli tilaa, rauhaa ja ihan yhtä kaunis maisema. Mutta minä nyt olenkin tämmöinen mitään mistään ymmärtämätön. Sen verran ymmärsin silti, että järvi on ideaali paikka esim. niille perheille ja kaveriporukoille, jotka eivät ole päässeet kesälomaa viettämään kauemmas. Tai sitten järven ympäri voi käydä kävelemässä sunnuntailounasta sulatellakseen ja naureskella veteen pudonneille vesihiihtäjille.