Normandian kroniikat: Puutarhan aarre

Paris-Normandie -lehden La Une 

Kukapa ei olisi joskus haaveillut löytävänsä aarretta. Kolmen työmiehen kohdalla haaveista tuli totta, kun heidän kaivurinsa kauha kolahti johonkin kovaan heidän tehdessään maansiirtotöitä asiakkaan puutarhassa. Kauhan alta paljastui kultaharkoilla ja vuosina 1924-27 lyödyillä kultaisilla 20:n US-dollarin kolikoilla täytettyjä lasipulloja. Aarteella oli arvoa n. 900 000 euroa.

Yllätys taisi olla melkoinen, mutta sitä seurannut hiljaisuus (oletan) vielä pahempi. Mitä miesten mielissä on juuri tuolla hetkellä tapahtunut? Katsoivatko he toisiaan huulta purren, toivoen että joku sanoisi sen mitä itse ei uskaltanut? Kuka heistä puhui ensin? Nuorin vai vanhin (20,33 ja 40 vuotiaat)?

Lehden artikkelista selviää, että he olivat jakaneet aarteen kolmeen osaan puutarhan omistajalle mitään sanomatta ja kukin myynyt osansa paikalliselle kullanostajalle. He tekivät kolme virhettä.

Ranskan lain mukaan: "Se ken aarteen löytää, saapi sen pitää, jos sen omalta pihaltaan löytää. Muussa tapauksessa on aarre jaettava puoliksi aarteen löytöpaikan omistajan kanssa.*" Työmiehet täysin ja suorastaan rikkoivat lakia .

Sen lisäksi en voi olla ajattelematta, että he olivat hieman yksinkertaisia. Mennä nyt kauppaamaan 900 000 euron arvosta kultaharkkoja ja vanhoja kultarahoja paikalliselle numismaatille ja kullanostajalle. Tavallisen pulliaisen on hyvin vaikeaa myydä, ostaa tai tehdä ylipäätään mitään rahaan liittyvää, niin etteivät viranomaiset siitä jossain vaiheessa saa vihiä. Cahuzac'kin jäi kiinni ja hän oli sentään ministeri.

Saamansa rahat miehet olivat käyttäneet kuin kuka tahansa oikean arpapelin raaputtanut: ostaneet kukin uuden auton, laittaneet rahaa säästötilille, teettäneet rakennustöitä omissa kodeissaan. Ei mitään sen pröystäilevämpää, mutta tarpeeksi, että verottaja oli kiinnittänyt huomiota herrojen tileille tipahtaneisiin shekkeihin. Kun tilille tupsahtaa 300 000 euroa kuin tyhjästä, on siihen syytä olla hyvä selitys, muuten verottaja huolestuu. Jos ei ole fiksu, on parasta olla rehellinen.

Työmiehet olivat kertoneet kaiken verottajan luona ja poliisisedät olivat takavarikoineet autot (mm. Citroën DS3) ja rahat.

Puutarhan omistaja oli kuullut asiasta jälkikäteen santarmeilta. Hän oli uutisesta niin järkyttynyt, ettei enää saa öisin nukuttua. Ei sitä joka päivä omasta puutarhasta löydy melkein miljoonan arvosta kultaa, joka varastetaan ja, kiitos verottajan, jäljitetään loppujen lopuksi. Omistajaparka oli kahveja työmiehille tarjotessaan laskenut leikkiä ja käskenyt heitä kertomaan, jos hänen puutarhastaan löytyy aarre.

On vielä epäselvää kuinka aarre oli puutarhaan päätynyt, mutta todennäköisin selitys liittynee toiseen maailmansotaan, mikä sinällään on tarina, joka olisi mielenkiintoista kuulla, mutta sitä odotellessa ajattelen hykerrellen työmiesten pähkäilyä heidän nähtyään mitä kauhan alta löytyi: kerrassaan hervotonta, vaikka heitä hieman säälinkin. Näin Normandiassa.

* vapaa käännös, article 716 Code Civil (ei koske historiallisesti merkittäviä esineitä ja muinaismuistoja)

Lähde: Paris-Normandie, 11-08-2014