Pitkän matkan kulkijoita

Tuulee. Sataa. Värisyttää.
Moottoritien viertä kävelee joukko ihmisiä. He ovat matkalla pohjoiseen. He ovat matkalla pois. Santarmit pysäyttävät heidät rekkojen taukopaikalla ja vievät pois, mutta eivät sinne, minne kävelijät halusivat. Osa heistä viedään kyllä pohjoiseen ja sinne he jäävät kuukausiksi, jos eivät vuosiksi, leirille odottamaan, että jotain tapahtuisi. Osa joutuu palaamaan sinne, josta he halusivat pois. Osan annetaan jatkaa matkaa, koska heitä ei voi mihinkään viedä. Heillä on lapsia mukanaan, alaikäisiä, joille ei voi mitään. Ei ole tietoa, ei varoja, ei ennakkotapauksia, ei käytäntöjä ei tiedotteita, ei mitään. Kukaan ei tiedä, eikä haluaisi tietää.

He tulivat Roueniin laivalla, ei risteilyaluksella, vaan sellaisella joka kuljettaa tavaraa. He tarvitsevat katon päänsä päälle, koska kadulla ei voi nukkua, ainakaan perheen pienin. He haluavat päästä toiseen laivaan. Sellaiseen joka veisi heidät turvaan kanaalin yli.

Heidän ei pitäisi olla täällä, mutta sano se heille.

***************************************

Niin, Mary on taas lukenut lehtiä. Ei kai pitäisi, koska ei siitä ainakaan viisaammaksi tule. Joukko pakolaisia oli yrittänyt matkata jalan Normandian halki moottoritietä pitkin. He olisivat ilmeisesti halunneet päästä tavalla tai toisella Englannin puolelle kanaalia. He olivat lähteneet matkaan jostain päin Syyriaa, Irakia, Libyaa tai jotain muuta kaaokseen vaipunutta maanpalaa.

Normandia on nähnyt aikojen saatossa monenlaista matkaajaa: niin valloittajia kuin heitä pakeneviakin. Sivusta seuraajia näky on tainnut aina shokeerata ja jonkin verran ärsyttää, kun ei asioille oikein mitään voi, kukaan tee mitään, ainakaan ilmeisesti he, jotka jotain voisivat. Mutta näin tämä kaiketi on aina mennyt, jos asiaa tarkastelee historiallisesta näkökulmasta.  Kun Normandiaa pommitettiin 70 vuotta sitten, oli tilanne toinen, vaikkakin yksilön näkökulmasta melko sama. Siviilit maksoivat kovan hinnan. Yksittäiset sotilaat perheineen yhtä kamalan.

Ei tämä maailma tästä paremmaksi muutu yhden Maryn märehtemisillä, mutta keljulta tuo silti tuntui, kun luin noista pakolaisista ja vielä enemmän kun kuulin, että osa heistä oli vain heitetty ulos kasarmilta, kun ei heille kukaan ollut muutakaan osannut/voinut tehdä, lapsineen kaikkineen.