Syksyn satoa ja säätöä

Tämä syksy on ollut aika kummallinen. Ensinnäkin, koska se ei ole ollut niin syksymäinen kuin mihin Normandiassa olen tottunut. Aurinkoa, lämpöä ja kuivuutta on riittänyt mukavasti. Sillä lailla erikoisena vaihteluna muuten vallitsevaan kylmään kosteuteen.

Ilmeisesti pihan pähkinäpuu on tykännyt, koska sen oksilta on ropissut pihalle saaveittain pyöreitä ja rasvaisia 'aivopähkinöitä'. Katselin sunnuntaina kiehtovaa näytelmää anopistani ja anopin äidistä, jotka pistivät pystyyn pähkinäbileet terassillamme. Tyhjensivät kahdestaan pienen saavillisen. Huh. Pähkinät ovat tuoreina kitkeriä, mutta jos niistä kuorii 'nahat' pois, maistuvat ne ilmeisesti paremmalle. En kokeillut, mutta jäin miettimään miltä pähkinäkeitto maistuisi, jos sellaisen osaisin valmistaa.

Malice, pieni ihana hevoseni, on iso osa tämän syksyn, tulevan talven, vuosien ohjelmaa. Nautin. En tarvitse juuri muuta. Hanki tyttö polle ja tiedät, mitä rakkaus, taika ja onnellisuus ovat. Ratsastaminen on meditoimista, täydellistä olemista kaikesta muusta erillään, oman itsensä, luonnon, luontokappaleen kuuntelua ja täydellisyyden tavoittelemista. Ja näin myös, kun kerään kikkareita kentältä, rasvaan suitsia ja harjaan peitteitä puhtaaksi. Mutta olen huomannut, että eniten nautin, kun katselen poikaani, joka ratsastaa. Opetan häntä, sekin on hauskaa, kun saa huutaa ja sättiä niin kuin kunnon ratsastusopen kuuluu. Ja poikahan oppii. Ei tässä nyt vielä pohkeenväistöjä mennä, mutta kaikki aikanaan, hyvä istunta, pehmeä käsi jne. Ja Malice on niin kaunis katsella, kun hän kärsivällisesti hakeutuu kuolaintuntumalle lapsen käsissä. Se on koskettavaa.

Kirjalliset seikkailuni sen sijaan ovat edenneet ehkä kaikista ahdistavimpaan vaiheeseen. Esikoiskirjan julkaisun jälkeen on vastaan tullut niinkin uusi asia kuin arviot. Blogi-arviot. Lehtiarvioista en edes uneksi. Suhtaudun yllättäen aivan erityisellä herkkyydellä kirjabloggaamiseen. Kirjani on saanut jo kolme ihanaa arviota. Ne ja myös muut tulevat arviot voi lukea tuolta oikeasta palkista. Myönnän, ettei niiden lukeminen ole ollut helppoa, mutta ei niitä minulle palautteeksi ole kirjoitettukaan. Ja silti, onhan minun ne luettava, koska joku on vaivaantunut lukemaan kirjani ja kaiken lisäksi kirjoittamaan kokemuksestaan. Hattua nostan! Ja kiitän! Ja olen hämilläni, koska arvioiden lukeminen on vaikeaa. Ehkä tämä muuttuu helpommaksi ajan myötä. Muuttuuhan? MUUTTUHAN?

Keep Calm and ride on.

Kun kuulet laulun varjojen jatko-osan editointi on edennyt lukuun 9. Lukuja on toistaiseksi 24. En ole tyytyväinen. Joka päivä saan uusia ideoita ja keksin lisää ongelmakohtia. Täydellisyyden tavoittelu ei ole juttuni, mutta päässäni manaa kuorollinen piruja, joilla on ruoskat (sähköruoskat). Olenko kasvanut kirjoittajana vai ainoastaan muuttunut entistä hysteerisemmäksi? Va savoir...

Kaikesta huolimatta, olen onnellinen, kun kerron näitä tarinoitani. Kirjoittaminen ei ole hohdokasta, loistokasta, riemukasta. Se on paljon enemmän. Ja saa ihminen tehdä virheitä, olla epätäydellinen, kasvaa hitaasti, epäröidä ja tuntea olonsa paskaksi. Ehdin olla loistava, kekseliäs ja omaperäinen huomenna.

Kun katsot minua tuolla lailla...

Uutta on ollut myös kirjasta tiedottaminen. Voi hemmetin kuustoista, vai mites se meni. Kirjatapahtumiin osallistuminen nyt vielä menisi. Archipelaconissa oli hauskaa, mutta se oli kesäkuussa. Kirjamessuilu olisi ollut kiva kokemus myös, mutta jäänee johonkin toiseen vuoteen, elämään. Olisin kammennut takapuoleni täältä Normandian vehmeiltä nummilta aina Helsinkiin asti, jos kutsu olisi kolahtanut, mutta kun ei niin ei. Ei voi mitään. Enkä ole ainut, jota ei ohjelmaan mahtunut. Helsingin kirjamessuille on hyvin vaikea päästä ohjelmaan. No eipä tarvitse niitä nyt jännittää, ja kun on tuota editoimistakin jäljellä, ehkä parempi näin. Sen sijaan olen lähetellyt ja yrittänyt tuputtaa kirjaa arvosteltavaksi ei tahoille. Katsotaan miten niiden kanssa käy. Sain aikaiseksi fb-kirjailijasivut, wuhuu, wuhuu?  Se on varmasti todella hyödyllinen. Postailen sinne filtteroituja kännykuvia ja muiden kirjoittamia mietelauseita. Ja joku päivä joku ehkä eksyy sinne ja jopa löytää jotain. Tein myös mainosbannerin. Minulle on oikeasti ylpeyden aihe olla pienen ja keskisuuren kustantamon kirjailija: sitä oppii tekemään ihan itse kaikenlaista.

Onneksi minulla on tämä oikeakin elämä, joka vain odottaa, että haukkaan siitä suuren palan. Maistelen sitä, taputan vatsaani ja kerron lisää tarinoita. Elämä on kuin ranta, anna aaltojen sitä pyyhkiä, auringon sitä säteillään hyväillä.