Unohtumaton vuosi (muutama vilkaisu menneisyyteen) osa 1 Atlantti

Yksi elämäni unohtumattomimmista kokemuksista päättyi vuosi sitten. Olin juuri viettänyt kuukauden Suomen purjelaivasäätiön koulupurjealus kuunari Helenalla. Meri on aina ollut osa minua ja elämääni, mutta nyt voin sanoa, että kannan kokonaista valtamerta sydämessäni ja suonissani virtaa, noh...pilssivesi...rommi....reggae.

Yksi kirjailijan pahimpia paheita on se, ettei hän lakkaa koskaan kirjoittamasta. Vaikka hän itse olisi täysi hologrammi univajeen ja loppumattomien laivaköökkivuorojen jäljiltä, ei hänen mielensä lakkaa koskaan imemestä itseensä ideoita, värejä ja värinöitä. Tein koko ylityksen taustatutkimusta, jota olen kuluneen vuoden aikana purkanut muodossa ja toisessa paperille. Yksi Helenan miehistönjäsenistä mainitsikin tervetulopuheessaan, että tästä alkaa melkoinen ihmiskoe. Oi, jos hän vain olisi tiennyt, että matkassa oli mukana fiktiivisiä haaksirikkoja, armottomia myrskyjä, epävakaita ihmismieliä ja murhia hautova tarinanikkari.

Mutta kaiken sen yllä taivas ja ympärillä meri.

Ja maissa odotti vieraiden maiden vieraita neuvoja.

Ja meri levitti ikuiset lakeutensa eteemme.

Ja laguunien jalokivisinessä nautimme lämmöstä ja uimme kilpikonnien kanssa.

Ja merirosvoja horisontissa...

Ja matka toisiin aikoihin.

Sadepilviäkin paratiisissa.

Kohti pitoneita....tältä ne näyttivät myos kaksisataa vuotta sitten, tosin myrskyssä niitä lähestyttiin vähemmän rennosti.

Hurricane hole, Marigot Bay ja paikallismenoa. Tänne rantautui mielellään, myrsky tai ei.

Ja taikahetki palmujen varjoissa.

Ja lopussa loppu ja Martinique ja Le Diamant. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta mieleni ei ole lakannut palaamasta näihin maisemiin kerta toisensa jälkeen, muistellen, mutta myös kirjoittaen.

Ansaittu hotelliaamiainen ei ole koskaan maistunut yhtä hyvälle. Ja tällä kertaa pöytä ei keikkunut joka suuntaan. Meidän maajalat sen sijaan vaappuivat vielä viikko rantautumisen jälkeen.

Hmmmph, unohtumaton elämys, toteutettu unelma. Se oli kaiken sen unettomuuden arvoista. Vielä toisinaan herään tunteeseen, että sängyn tilalla on kallistunut punkka, josta olen melkein putoamassa, kuulen merenkuohut laipion takaa ja valmistaudun apinahyppäämään hytin lattialle tavarasekamelskaan, jonottamaan vessaan ja etsimään pelastusliivejä ja vesipulloa pimeässä, mutta onnellisena, koska kannella odottaa maailman kirkkain tähtitaivas ja oma vahtiporukka, jonka yö-vahtivitsejä jään kaipaamaan. Meri-ihmiset ovat omanlaisensa laji, parempaa on vaikea löytää, ainakaan maan päältä.

Ja pian alkava vuosi 2015 toisi mukanaan pari muuta unelmaa toteutettavaksi.

#touchedbythegrace