Museofriikki Suomessa: Halosenniemi

Halosenniemi, Tuusulanjärvi

Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen kotimuseo Tuusulanjärven rannalla. Siellä sijaitsevat kaikkien muidenkin Suomen Suurien kesä- ja kotipaikat (Sibelius, Aho ja Erkko mm.). Tuusula on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja näin ollen oiva päiväretkikohde pääkaupungin pölyihin tukahtuvalle. Jokaisella 'taiteilijakodilla' on oma parkkipaikka ja lipunmyyntipiste, missä sijaitsee myös vessat ja usein pieni kahvila.

Ne maisemaikkunat

Friikkiseurueemme vieraili Ainolassa, Sibeliuksen kodissa, minne säveltäjä on myös haudattu Aino vaimonsa kanssa. Ainola ei jättänyt minuun suuria jälkia. Puutarha on toki kaunis, mutta järven rannalle niemen nokkaan rakennettu jykevä hirsilinna teki suuremman vaikutuksen ja sen tähden kerron tässä taidemaalari Pekka Halosesta ja hänen kodistaan.

Kannel iltajameja varten

Kuka teistä tuntee Pekka Halosen? Jokunen, ehkä. Myönnän, että minä en. En ole niin perehtynyt suomalaisen maalaustaiteen historiaan, että miehen nimi tai edes jokin teos olisi jättänyt muistijäljen. Gallen-Kallelat, Edelfeltit ja Schjerbeckit roikkuvat Ateneumissa, missä sentään on tullut käytyä jokunen kerta. Halonen, tuo hyvin suomalainen nimi, sen sijaan on jostain syystä jäänyt näiden aatelisten ja muiden varjoon.

Friikin omakuva ja pesuposliinit

Halosenniemi on vaikuttava paikka. Sisällä tuoksuu vanha puu ja suurien ikkunoiden läpi välkkyy Suomen sininen suvi, järvenselkä ja vastarannalla uhmaava kuusimetsä. Taloa hallitsevassa ateljeessa voi melkein kuulla siveltimen vedoista lähtevän suhinan. Tämä paikka oli taiteilijan inspiraatiopesä mutta myös lepo- ja pakopaikka maailman hulinoista. Halosenniemeen kantautuivat silti Pariisinkin kulttuurimaailman pulinat, ehkä hieman viulunsoittoa, miksi ei sekoitettuna kanteleen melankolisiin säveliin.

Siniset kukat peilissä 

Minä onneton olen museoiden kunnioittaja ja tahallaan en sääntöjä riko, mutta Halosenniemessä kävi niin, että räpsin valokuvia (ilman salamaa) viattomana, kunnes melkein visiitin lopussa huomasin seinällä kyltin, joka kielsi valokuvaamisen. Pöh, sanoin. No, kun nyt kerran vahingossa otin kuvia, niin en kyllä meinaa niitä kovelevyltä poistaa. Olisi aika tylsää kertoa paikasta ilman todistusaineistoa, eikö? Kaikkeen on omat hyvät syynsä, mutta juuri nyt en keksi yhtäkään, joka selittäisi miksi kuvaus on kielletty. Valaiskaa tietäväisemmät.

Kaapinoven koristemaalaus

Pekka Halonen maalasi talvisia maisemia, ihmisiä arkipuuhissaan, mutta myös kansallisromanttisia aiheita. Hänen teoksiaan voi ihastella Kansallisgallerian sivuilla. Oma lempi-Haloseni on 'Nainen veneessä'. Kauniin yksinkertainen ja mystinen. Inspiroiva teos. Tästä pääset Halosenniemen kotisivuille, missä on kuvagalleria museon omasta kokoelmasta. Kokoelmaan kuuluu myös monen muun taiteilijan teoksia.

Taulun näkeminen gallerian tai museon seinällä on asia sinällään, mutta kun tutustuu siihen paikassa, missä se on maalattu, on elämys aivan omaa laatuaan. Pekka Halonen oli luontoihminen, ei hän muuten olisi asunut järven rannalla ja maalannut japanilaistyylisiä lumisia mäntyjä. Hirsilinnasta henkii yksinkertaisten asioiden arvostus ja suhde elementteihin. Halonen taisi olla metsäsuomalainen, vaikka tekikin useamman opiskelumatkan Pariisiin. Ehkä ulkomailla vietetty aika vahvisti siteitä kotiin.

Pelargoniat ikkunalaudalla, taustalla Tuusulanjärvi.

Paul Gauguin oli Halosen opettaja Pariisissa. Se näkyy ilmeisesti ainakin miehen värien käytössä. Ehkä myös selkeissä linjoissa ja taiteilijan omakuvissa, joilla hän on halunnut kertoa, millainen on miehiään, avoin, terve, rohkea. Taitelija tietenkin myös näyttää teoksissaan sen mitä haluaa, mutta Halosen töistä välittyy maisema, joka on yhä totta: keskikesän valo, talven varjot, vakavat ilmeet.

Tuusulanjärven rannalla sijaitsee myös Lottamuseo. Emme valitettavasti ehtineet vierailemaan tuossa hulppeassa vaaleansinisessä puuhuvilassa, jonka ohi ajoimme, mutta ensi kerralla sitten. Sen sijaan kävimme syömässä oivassa kesäravintola Mankeli ssa, joka on osa Krapi-hotellikompleksia. Terasille kuului viereisen kesäteatterin näyttelijöiden huudot ja kiljaisut. Kesä-Suomea parhaimmillaan.

Friikkiseurueeseemme kuului eläkeläisfriikki, kuskifriikki, teinifriikki ja allekirjoittanut friikki. Emme riidelleet kertaakaan ja teinikin jaksoi tutustua toisen kotimaansa kulttuurihistoriaan. Tosin, edellispäivä Hämeenlinnan sotamuseossa ja itse linnassa taisi kiinnostaa poikaa enemmän.

Alla vielä muutama kuva lisää Halosenniemestä.