Ulkosuomalaislapsen suomitietous

Sauna, järvi ja futis.

Muutama viikko tai päivä Suomessa, kerran vuodessa tai parissa... eikö siinä ole noin suurin piirtein se aika, jonka ulkosuomalainen lapsi Suomessa viettää (kun elää ja asuu pysyvästi ulkomailla)?

Kaksikielisyyden opettelu on vaikeus sinänsä ja aiheesta on vuodatettu mustetta keskustelufoorumeilla ja facebookin ryhmissä sangoittain. Entäs sitten kaiken sen muun omaksuminen?

Historia, kulttuuri, maantiede, suopursut ja kansalliseläimet? Sauna, makkara ja kalja tulevat tutuiksi joka tapauksessa. Silli, uudet perunat ja Suomipoprock imeytyvät äidinmaidossa, mutta miten ulkosuomalainen vanhempi kaataa yleissivistyksen lapsensa päähän? Asuinmaan peruskoulussa opetetaan enimmäkseen vain sen oman maan asiat, ja sekin on jo hyvin.

Heräsin miettimään tätä syvempää yleissivistykseen perehdyttämistä, kun poikani repi minut letistä Hämeenlinnan sotamuseoon. Museofriikki minussa oli tietenkin tyytyväinen, mutta että jotain kanuunankuulia katsomaan. Ilmastoiduissa saleissa haahuillassemme intouduin kuitenkin opettamaan pojalle Suomen historiaa, sillä sotamuseossa se tuli melko hyvin käytyä läpi. 

Kun lopulta ihmettelimme Suomen YK-sotilaiden prenikoita, poika oli vaikuttunut. Hän näki Suomen täysin uusin silmin. Yhtäkkiä tällä hyttystäytteisellä metsäisellä kolkalla oli historia. Ajattelin, että ehkä tuo ensi Itsenäisyyspäivänä ymmärtää paremmin kaiken sen hartaudella harjoitetun haikeuden. Kyllä poikaan iski myös tieto siitä, että sukulaisia menehtyi sodassa ja että Karjalaan jäi yhden kokonaisen sukuhaaran omistamat maat ja talot.

Sota on onneksi vain yksi osa historiaa. Aivan yhtä innoissaan penska tutustui Kansallismuseon kokoelmiin Helsingissä ja Hämeen linnassa. No, sielläkin kiinnostivat eniten viikinkimiekat. Mutta on tuo nyt hieman erilaista kuin Versailles. Jotenkin jännempää ja samalla lähempänä tavallisia ihmisiä.

Maantiedettä saa parhaiten opetettu road tripillä kartta kädessä. Paikannimet tietenkin taipuvat ranskansuomalaisen suussa omaperäisesti, mutta Hammeenhliinan nyt tunnistaa kuka tahansa. Tussulasta puhumattakaan.

Vie lapsi metsään. Metsä = Suomi. Varsinkin, jos siellä on suo. Kerätkää sieniä ja mustikoita. Siinä ne mehut värjäävät viikset, mutta myös maut, äänet ja tuoksut jäävät aivokuoreen. Samat muistot kumpuavat ulkosuomalaisen omasta lapsuudesta. Hyvällä lykyllä näet city-oravan lisäksi lokkeja ja pari aasialaista marjankorjaajaa. Peura keskellä peltoa, poroja tiellä, tikankoputukset jossain järven tuolla puolen. Aistien matka Suomen luontoon on elämys niin aikuiselle kuin lapselle. Vie lapsi myös saaristoon. Se on uniikki maailmassa. Näytte ehkä käärmeen tai ikuiselta tuntuvan vaaleanpunaisen auringonlaskun vetten yllä.

Mitä on suomalainen kulttuuri? Miten sitä voi opettaa ulkosuomalaiselle? Kirjoista? Niistäkin, mutta ehkä se on elinikäinen tehtävä, velvollisuus, harrastus ennen muuta. Vie penskat kesäteatteriin, kirjastoon, Ateneumiin, taiteilijakotiin, museoon, puutalokortteliin, vanhaan saaristolaiskirkkoon. Ei voi ainakaan olla haittaa. Sivistyksellä on painonsa, mutta se ei imeydy itsestään.

Ulkosuomlaisella lapsella on etuoikeutettu asema maailmassa oppia kaksi tai useampi äidinkieltä ja kulttuuria. Ongelma on vain se, että tämä kaikki ei tapahdu itsestään. Niin kuin kielen omaksuminen myös kulttuuri on tuputettava aikuisten toimesta.

Suomi-koulut tekevät osan työstä maailmalla, mutta jos asut hiemankin maailman laidalla, et pääse niiden eduista hyötymään. Ja netitsekään ei voi oppia ihan kaikkea. Tylsääkin sellainen ruudun tuijotus on. Mielestäni paras keino on raahata penska(t) paikan päälle. Harkinnassa on myös kesäleirit. Keskenään lapset oppivat ihan eri lailla kuin aikuisten kanssa. Eräs päivä perilliselle koittaa ehkä myös palveleminen Suomen armeijassa, mutta katsotaan sitä sitten aikanaan.

Onko sinulla vinkkejä ulkosuomalaislapsen suomitietouden laajentamiseen?