Teoksen alkuperäinen nimi: The long way to a small, angry planet (2014)
Sarja: Wayfarers #1
Kirjallisuuspalkinnot: Library Journal's Best SFF of 2016, Barnes & Nobles Sci-Fi Fantasy Blog Best Book of 2015, Reader's Choise, ja ehdokkuudet Arthur C. Clarke Award, Kitschie ja Bailey's Women's Prize.
Lukiessani Becky Chambersin avaruusseikkailua tulin miettineeksi useammin kuin kerran, että lukijat, jotka eivät lue tieteiskirjallisuutta, todella jäävät paitsi paljosta. The long way to a small, angry planet on ihastuttava kirja ja saa lukijan monella tapaa hyvälle mielelle. Se on kirja avaruudesta, suurista kysymyksistä ja ihmisyydestä.
'Planet' julkaistiin alkujaan yhteisörahoituksen voimin, mutta nopeasti se saavutti niin suuren suosion, että Hodderscape osti kirjan maailmanlaajuiset julkaisuoikeudet. Omakustennekin voi olla menestystarina. Ja en ihmettele sitä tämän kirjan kohdalla, niin vetoavasti se imaisi minut mukaansa.
Chambers on luonut universumin, jossa ihmiskunta ei suinkaan ole tapahtumien keskipisteessä. Toiset rodut ovat edistyneempiä niin teknologian kuin yhteiskunnallistenkin asioiden suhteen. Ihmisiä suvaitaan, vaikka jotkut olisivat mieluummin jättäneet heidät GC:n (the Galactic Commons) ulkopuolelle.
Matka alkaa, kun uusi miehistönjäsen Rosemary saapuu The Wayfarer alukselle. Tarina etenee paljon hänen kauttaan kerrottuna, mutta hyppii usein aluksen muiden miehistönjäsenten näkökulmiin, mikä ei haittaa ollenkaan. Pääosaa esittää enemmän aluksen tehtävä porata aliavaruuteen madonreikätunneleita kuin yksittäinen henkilö tai henkilöt. Aluksen jäsenet kapteenista tekoälyyn ovat riemastuttavaa seurattavaa. Heistä muodostuu omanlaisensa rakastettava perhe, joiden puolesta lukija pelkää ja toivoo, ja joiden seurassa saa viettää monta hyvää hetkeä. Jos etsit hyvänmielen kirjaa, tartu heti tähän!
The Wayfarer saa uuden tunnelin porattavakseen, mutta sitä varten aluksen on matkattava Linnunradan keskustaan ja potentiaalisesti vihamieliseen avaruuteen. Matkalla vaanii monta vaaraa, mutta myös ystäviä omine omituisuuksineen. Kaiken lisäksi Rosemaryllä on salaisuus, jonka paljastumista hän pelkää enemmän kuin mitään muuta.
Spefikirjallisuudelle ominaiseen tapaan 'Planet' tuo esiin moninaisuuden kirjon ja tarkastelee konventioita kriittisesti. Chambers ei sorru motkottamaan vaan näyttää vain että asiat voi toki nähdä toisinkin ja mahdollisesti tehdä paremmin. Hän on suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, ja heitä ei universumissa ole koskaan liikaa.
Suosittelen kirjaa avaruusoopperan ja hyvän tarinan ystäville. The Wayfarer-sarja sai jatkoa 2016 itsenäisellä osalla 'A closed and common orbit'. Luen varmasti myös tuon jatko-osan, heti kun ehdin, sillä juuri nyt pukkaa markkinoille liikaa hyvää luettavaa, että joudun oikein suunnittelemaan lukemisiani. Hittolainen kuin hyvä juttu!
Seuraavat arviot kirjoitan N.K. Jemisinin The Fifth Season romaanista (WAUWAUWAU) ja kunhan ensin ehdin lukea, Hannu Rajaniemen Näkymättömät planeetat (teleskooppi jo valmiina!). Jossain vaiheessa minun pitäisi lukea jotain muutakin kuin vain spefiä... tai no, helkkari soikoon. Pelkän spefiperheen parissa riittää hyvää luettavaa loppuelämäksi. Miksi soutaa kauemmas kalaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti