Uusi vanha vuosi ja mitä tiedossa

Kaunis kaunis Helsingin talvi

Tjaa, vuosi on vaihtunut. Hienoa.

On opeteltava kirjoittamaan seiska kuutosen tilalle. Muuten mikään ei muutu. Sää jatkuu.

Tämä kuluva vuosi tuoksahtaa silti muutosten vuodelta. Mielen perukoilla ei käy vain kutina uusista asioista, vaan myös toistensa päälle kasaantuvien suunnitelmien kolina.

Minusta tulee pian keski-ikäinen, virallisestikin. Tulkoon, sillä koskaan en ole ollut yhtä sinut itseni ja tekemisieni kanssa. Myös puolisoni juhlii tänä vuonna pyöreitä ja suunnitelmissa on kaikenlaista kivaa vanhenemisemme johdosta.

Päivätyörintama on jo vuosia uhkaillut räjähtää ja myyrien viime aikaisten raporttien mukaan tänä vuonna jotain konkreettista on ehkä vihdoin tapahtumassa. Olen tottunut roikkumaan löysässä lieassa, mutta mielelläni vihdoin ryntäisin poterosta ulos ja kohtaisin työelämän realiteetit naamatusten. Tulkoon mitä tulee, olen valmis.

Kirjarintamalla on täysi sota käynnissä. Lataan luukusta sisään uusia kässäriohjuksia, joilla täsmäpommitan kustantamoja, esilukijaparkoja ja ateljeekriitikoita. Näin hamaan hautaan asti. Ehkä vanhempana ja viisaampana joskus opin olemaan hätäilemättä, mutta toistaiseksi jätän sen tulevien vuosien to do -listoille. Kirjoittaminen on intohimo ja teen sitä sen mukaisesti.

Terveys on ikuisuusprojekti, joka viitoittaa tietä tänäkin vuonna. Ilman kun ei voi tehdä mitään muutakaan. Etsin yhä tasapainoa terveellisen sapuskan, riittävän liikunnan ja kummallisten vaivojeni pyhään kolminaisuuteen. On päiviä, kun kaikki kusee ja sitten toisia, kun tuntuu menevän melkein hyvin. Tavoitteellisuus on hyvästä, mutta tulos vielä parempi.

Haastoin itseni vuosi sitten aloittamaan lenkkeilyn. Olen aina vihannut juoksemista. Naamani muuttuu punaiseksi kuin tomaatti ja hengitys salpautuu, penikat kipuilevat. Ihan persiistä koko homma, mutta silti puskin juoksemiseen epäkelvon kroppani ylittämään rajaviivan: vaikeinta oli aloittaminen. Ulos lähteminen on yhä tahtojen kamppailu, mutta mielelläni silti vedän vermeet niskaan, solmin nyörit ja asetan ajastimen käyntiin. Meni miten meni, olen voittaja joka tapauksessa, koska edes yritin.

Tänä vuonna aion juosta 10 km. En toistaiseksi puhu mihinkään juoksutapahtumaan osallistumisesta, koska se olisi täysin tyhmää minun vaivoillani. On viikkoja, kun en vain voi, ja noiden hetkien ennalta määrittäminen on toistaiseksi mahdotonta. En halua ilmoittautua johonkin ja sitten perua viime hetkellä, koska happi ei kulje tai jotakin raajaa kolottaa. Silti aion juosta, mutta kropan ehdoilla, vaikka sitten hitaasti lyllertäen. Kroppa kiittää lopulta niin juoksemisesta kuin sen omistajan armeliaisuudestakin.

Ei tässä muuta. Olkaa kilttejä, kivoja ja armeliaita jatkossakin ja hyvää uutta vuotta!

Yllätystalvi Normandiassa