Kansainvälisen tason kirjallisuus ja mitä vielä

Sinivalkoista vai jotain muuta?

Erään kustantamon kevään uutuuksia selaillessani silmiin tärähti esikoiskirja, jota markkinoidaan kansainvälisen tason spekulatiivisena fiktiona. Kirja sinällään vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tapa jolla sitä markkinoidaan pisti miettimään: se että on kv-taso, merkitsisi myös että on kotimainen taso. Kustantamo ei mainitse muiden kotimaisten teostensa kohdalla kumpaa tasoa ne edustavat (eivätkä myöskään käännöskirjojensa kohdalla, että ovatko ne enemmän kotimaista vai sitä kansainvälistä tasoa).

Se on vain mainos. Ei muuta. Lupaus, jostain, mikä jää nähtäväksi. Meillä on Suomessa kovan tason kirjailijoita ja kirjoja, ihan universumin tasolla.

Tarkoituksella tehdyt markkinointikömpelyydet ovat kuriositeetti sinänsä, mutta pelkään, että tallaisen sloganinkin takana piilee pieni totuus: osalla suomalaisia lukijoita on ongelma kotimaisen kirjallisuuden kanssa. On lukijoita, joille kotimainen ei vain yksinkertaisesti kelpaa. Kustantamo on markkinoinnissaan tavallaan löytänyt keinon kiertää ongelman. Jos kotimaista markkinoidaan ihan yhtä hyvänä kuin kalliilla suomennettua (sitä kv-tason), niin ehkä potentiaalinen lukija saadaan huijattua tarttumaan kotimaiseen.

Kovina aikoina keinoja ei kaihdeta.

Suomalaiset rakastavat kotimaista sinappia, lätkää ja saunaa. Eipä tarvitse mainostaa kansalle, että oikein kv-tasoa pelit ja vehkeet. Miksi tämä ei päde kulttuuriin? 

On vaivatonta markkinoida jo maailmalla mainetta niittänyttä kirjaa, ja mainontaa ei tarvita ollenkaan, jos kirja on sovitettu Hollywood elokuvaksi. Sen tähden Suomessa julkaistaan varsinkin nuortenkirjojen kohdalla suhteessa kotimaiseen todella paljon käännöskirjallisuutta. Riittää kun menee kirjakauppaan tai kirjastoon nuortenkirjahyllylle. Se on täynnä hittileffabestsellereitä. Kotimaisen kirjan on vaikea taistella näkyvyydestä näitä monstereita vastaan, mutta ei se tee siitä vähemmän tasokasta.

Minusta olisi aika hienoa, jos suomalaiset suhtautuisivat kotimaisiin kirjailijoihin ja kirjoihin maailman parhaina niin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa tehdään. Ainakaan ranskalaista ei tarvitse opettaa lukemaan kotimaista. Tässä asiassa Suomi voi kerrankin ottaa mallia muualta, vaikka onkin maailman paras kaikessa muussa.