Olympialaiset ovat ranskalaisten lempi-urheilutapahtuma (alempana linkitetyn tutkimuksen mukaan).
Ylä-Normandiasta (Haute-Normandie) lähti kisoihin 14 sinivalkopunaista puolustavaa urheilijanuorukaista. Heistä yksi toi maalleen jo mitalin (judoka Ugo Legrand) ja muutkaan eivät ole mitään turhaa painolastia. Normandia tunnetaan (ainakin Ranskassa) judo-sankareiden kehtona. Seudun suuri poika (suuri siis myös kuvannollisessa merkityksessä) toi Ranskalle olympia-kultaa Atlantasta ja Sydneystä, ja siinä sivussa neljä maailmanmestaruutta. David Douillet syntyi Rouenissa, aloitti judon 11 vuotiaana ja painoi jo silloin 80 kg ja pituutta pojalla oli vaivaiset 1,80m. Sittemmin miehen mittaan kasvanut David siirtyi politiikan ihmeelliseen maailmaan ja toimi urheiluministerinä 2011-2012. Dédéä (D.D) valmensi Jacques Lemaître. Tunnettu mies näillä kulmilla. Hänen judo-koulussaan kasvatetaan Ranskan tulevia mestareita. Uskon ja luulen, että poikani on hyvässä opissa. En vain ole vielä päättänyt (jos se minusta riippuisi), että kumpaa maata hän sitten edustaisi.
Ranskalaiset eivät ole urheilukansaa, ainakaan samassa merkityksessä kuin miten suomalaiset urheilun ymmärtävät. Suomalainenhan urheilee joka päivä käydessään kaupassa kävellen, tai tampatessaan mattonsa (Heijaheijoo vaimikä). Virtaviivainen harjoitteluasu on päällä joka hetki, paitsi töissä, ja välillä sielläkin, jos sinne mennään pyörällä tai rullaluistimilla. Ja hyvä niin.
Ranskassa urheilu on ensinnäkin tehty vaikeaksi. Jos jostain lähistöltä löytyy uimahalli, ei se ole koskaan auki. Tai se on täynnä porukkaa, joka ei osaa uida radoilla niin kuin pitää (hallin yksinvaltias valtaa yhden kokonaisen radan itselleen uimalla sen keskellä). Suomalainen ei uskalla kuntouimareiden radoille edes eksyä. Ranskalainen urheilee ryhmässä. Metsäänkin pitää mennä joukolla, vai mitä ne randonnéet ovat? Vaelluskengät (ja sukat) jalassa ja vaelluskepit ojossa marssitaan 50 hengen lössinä metsään ja sieltä takaisin. Tok tok tok tok. Asuinkuntani läpi kulkee vaellusreitti (polku?), jolla en ole vielä koskaan nähnyt yhtäkään henkilöä yksin vaeltamassa. Kaksin ehkä kerran, mutta kyseessä oli ehkä joku naapureista, joita en vielä silloin tuntenut, jotka etsivät kissaansa. Sunnuntaisin talon ohi marssii lauma jos ei useampi tyyppejä, jotka varustuksensa puolesta voisivat lähteä Mont Blancia valloittamaan. Tasamaan valloitus vain on turvallisempaa.
Olikin melkoinen yllätys eräs harmaa aamu nähdä täysin yksinäinen lenkkeilijä. Ohi ajaessani havaitsin hänellä muutaman hikikarpalon otsalla ja hymyn suupielissä. Hullu ehkä. Tai britti.
Mitä ranskalaiset sitten harrastavat?
Erään tuoreen tutkimuksen mukaan ranskalaisista vain vähän yli puolet (54%) harrastaa urheilua. Tutkimuksesta artikkelin kirjoittanut toimittaja huomauttaa, että suuri osa (%?) urheilua harrastamattomista oli naisia (siis kyselyyn vastanneista naisista). Eli perheellisiä ja töissä käyviä naisia, joilla ei yksinkertaisesti ole aikaa pitää omasta terveydestään huolta. Näin arvelee toimittaja. Ja minä komppaan. Tarhan/koulun/ym kylätouhun parissa tapaamani ranskalaisäidit ovat usein kertoneet haluavansa harrastaa sitä ja tätä, mutta että tärkeämmät asiat (kuten lasten ajaminen harrastuksista toisiin) käy edeltä. Ja minua aina ihmetyttää heidän eräänlainen marttyyri-ylpeytensä. Sitten kun äidillä menee ruuvit ja mutterit sekaisin, voi koko perhe hyvin. (Anteeksi, ei tästä pitänyt tulla feministinen pamfletti.)
Ne, joilla on aikaa, harrastavat iltaisin tai viikonloppuisin kävelyä (27 %), lihasten kasvattamista, jumppaa tai uimista. Ranskalaisessa lähipiirissäni (joka on pieni) kukaan ei harrasta urheilua, paitsi mieheni, joka tähtää Rion kisoihin, heti kun saa mustan vyönsä (toim.huom: vitsi). Vain alle 50-vuotiaat osaavat uida. Ja kukaan ei ole koskaan kokeillut kaunoluistelua (vaikka Rouenissa on ihan hyvä halli).
Urheilu ei ole itseisarvo tässä maassa, vaikka jalkapallo onkin pyhää ja autourheilu viihdettä (hei Hirvonen ja Latvala, missä näkyy Loebin peräpeili kiäh kiäh kiäh). Monelle siivoaminen käy urheilusta (kunnes selkä katkeaa). Toiset kävelevät ryhmissä ollakseen vähemmän yksin. Mutta olympialaisten aikaan koko maa värisee sankareidensa kamppaillessa ja kukot kiekuvat kullan kopsahtaessa.
Missä muuten ovat suomalaiset? En ole siniristiä näissä kisoissa vielä nähnyt. On se vaan kivaa, kun voi valita mitä maata kannattaa.
Hyvä kirjoitus! Mulla on hyvin samanlaisia kokemuksia. Ja mäkin olen tässä odotellut, että siniristi vilahtaisi olympialaisissa. Tosiaan kiva kun voi välillä kannattaa maata, joka myös saa joskus mitaleja... ;)
VastaaPoistaNiin ja näissä kisoissa (kun ovat melkein kotona) ranskalais urheilijat ovat kunnostautuneet harvinaisen hyvin. On ollut ilo seurata varsinkin joukkuepelien naisia, jotka pelaavat palloa eikä rahaa. Ja kisat jatkuvat vielä viikon eli lisää tiedossa. Toivotaan, että siellä joku suomilainenkin näkyy.
VastaaPoistaMinä muistelen nähneeni Suomen lipun - katsomossa ;)
VastaaPoistaJudosta, Japanissa puolestaan on kansallinen häpeä, kun omasta lajista ei tullut yhtään kultaa. Tässä kohtaa mitalin värillä on väliä. Muissa lajeissa onkin sitten tullut, japanilaisten saralla siis, yllätyksiä, etenkin uinnissa. Huikeita suorituksia! Olenkin siinä mielessä onnekas, että on kaksi muuta melkein kotimaata joita voi hurrata, vaikka oma loistaakin poissaolollaan :)
No jospa tuo nyt sitten antaisi seuraavalle urheilija sukupolvelle (suomalaiselle) intoa tähdätä vähän korkeammalle. Ja kai välillä pitää tarpoa pohjamudassa, että tarpeeksi riittää tahtoa parempiin suorituksiin.
VastaaPoistaRanskassa judo on jostain syystä valtion tukema urheilulaji ja hyvä niin. Se ei ole kovin kallis laji ja periaatteessa sen harrastaminen on mahdollista kaikille 4-vuotiaista vaareihin. Ja käytännössäkin se on juuri näin.
No onhan se nyt nöyryyttävää, kun omassa lajissaan saa takkiin. Vähän sama kuin Suomen rallisankarit kotiajoissa yrittävät Loebin perässä pysyä.
Meidän judoklubi keräsi talvella rahaa Japanin punaiselle ristille ja 7 danin japanilainen mustavyö kävi noutamassa shekin kauden viimeisissä kisoissa. Kyllä siinä tais useammalta kuin yhdeltä tippa vierähtää. Ja klubin pääpuuhamies vaan totesi, että jotain oli tehtävä, vaikka sitten vain tuon verran.
Judoa meilläkin katsellaan :D
VastaaPoistaMutta joo, ei täällä sellaista samanlaista urheiluperinnettä ole. Tosin Nizzassa oli hirveästi juoksijoita, tai sitten se vain tuntui siltä, kun suunnilleen ainoa mahdollinen juoksureitti kulki meidän parvekkeen alta...