Valkoinen

Olisi vähättelyä sanoa, että täällä sataa lunta. Sitä piiskaa myrskynä koko taivaan teholla. Senpä takia, ensimmäistä kertaa, tässä toisessa Normandian talossani asuessani, olen lumen vanki. Kissa silti kinusi pihalle, mutta kun avasin ovea mokomalle, kaatui ovea vasten kasaantunut kinos eteiseen ja kah, ovi ei enää mennytkään kiinni. Rikkalapioin valkoiset möhnät keittiön lavuaariin ja tuhisin maukuvalle Maxoulle, että hänen olisi ollut parempi sinne pihalle edes painua. Mokoma hysteerikko siirtyi sohvalle.

Katsahdus keittiön ikkunasta pihalle riitti sen jälkeen vakuuttamaan minutkin, talvirallimestarin, jättämään rellun tänään rauhaan. Tuskin koulussakaan ketään on, saatikka töissä. Tänään on virallinen sataa-lunta-jään-kotiin -päivä. Eilen kävimme seikkailemassa lyhennetyn päivän merkeissä, mutta eilen oli eilen. Tänään tuo ihohuokosiin pureutuva koillistuuli on puskenut teille lumikasoja ja niiden yli ei edes superturbolla hypitä.



Kansallisella väylällä jalankulkijoita? Matkalla töihin? Leipomoon? Kylään?
Huom. myös taustalla puurtava lumitraktori.

Otsaryppyni alta katselen vuoroin säätiedotuksia ja terassiani, jolle tuuli on taiteillut lumidyynin. Joku joutuu jossain vaiheessa vetämään luminais-naamiaispuvun ylleen ja tarttumaan lapionvarteen. Joku minä. Jossain toisessa vaiheessa päivää kuin juuri nyt. Nyt lisää kahvia. Lumentulo on jollain mystisellä tavalla suorassa yhteydessä kahvinkulutukseeni. Vesisade taasen on enemmän tee-keli.

Hysteerikko.

Tämä talvi pääsi sittenkin niskan päälle. Ei sitä olisi vielä lauantain kevätpaisteessa uskonut. Komeetoista en enää haaveile, niitä katsellaan jokin toinen kevät. Tai onhan vielä talvi, noin muutaman päivän ajan.