Kirjoittava Mary on kärsinyt rytmihäiriöstä viimeiset viikot. Hänen tarinoidensa sydän on jättänyt lyöntejä väliin, hidastellut, nykähdellyt. Kirjoittamisesta ei ole tullut mitään. Ideat ovat jumittaneet ja niin myös luominen, tekstiä ei ole syntynyt, edes päiväunen vertaa.
Kaikelle on syynsä. Häiriö sai alkunsa tilasta, jota nimitän valmiin tekstin tyhjiöksi. Kun yksi tarina on valmis, on sen kirjoittanut henkilö kuin tyhjentynyt ilmapallo. Hetken hurmio muuttuu piinaksi. Millä pallo taas täytetään? Mistä uusi into? Uusi luovuus? Inspiraatio? Tahto?
Minulla oli päänmäärä, ennalta piirretty kartta, jota on turha ajaa GPS:n avulla. Tarvitaan suunnistustaitoa saapua valmiin tekstin turvasatamaan. Siellä on kivaa. Ei tarvitse enää huhkia hihat musteessa, otsa rypyssä ja tekemisen palo pelkkänä polttoaineena. Mutta satamaan jämähtynyt purjelaiva on surkea näky, varsinkin kun ulappa kutsuu ja ulappa kutsuu aina tarinoitsijaa.
Istuin hetki sitten terassilla, vasta kaakeloidulla terassillani, tai paremminkin etuoven askelmalla, koska usva oli laskeutunut uutuuttaan hohtavien terassilaattojeni päälle rasvamaiseksi vesipeitteeksi, ja adoptoiduksi normanniksi inhoan kumman paljon kosteuden kosketusta. Ilmassa tuoksui savu. Sisällä paloi tuli takassa ja savupiipusta nouseva savu laskeutui puutarhaa reunustavien puiden latvoille. Satakieli lauloi jossain näistä puista. Katselin ja kuuntelin. Juuri sillä hetkellä tarina lähti taas liikkeelle päässäni, kirjoitti. Uusi henkilöhahmo syntyi ja kasvoi itsensä kokoiseksi tarinaksi.
Se on alku. Mutta yhä ihmettelen tyhjyyttä ja sen rytmittömyyttä. Luonnossa tyhjiöitä ei esiinny, ei edes avaruudessa, missä tilan täyttävät hiukkaset, koko universumin rakennuspalikat. Maryn tyhjiö sai alkunsa yhden tekstin valmistumisesta, mutta se otti ja lähti, kun tarina voitti. Tarinaa ei voi taikoa esiin. Se tulee kun on tullakseen. Ja uskon että "valmiin" lähettäminen muitten tuomittavaksi myös auttoi. Sen kohtalo ei ole enää pelkästään omilla hiirilavasta kärsivillä olkapäilläni. Olo on huomattavasti kevyempi, kun äpärä on lähetetty maailmalle repussaan ruisleivän käntty ja äitinsä hyvän matkan toivotukset.
Tulkoon tarina. Tulkoon kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti