Luettua: The Left Hand of Darkness, Ursula K. Le Guin (1969)

Ensipainos julkaistu: 1969 (Ace Books, Yhdysvallat)
Sivuja: 300 (suurimmassa osassa viimeisimpiä painoksia)

Valitsin The left hand of darkness'in, koska se on tieteiskirjallisuuden klassikko, mutta myös koska Jo Waltonin romaanin Among Others'in henkilöhahmo Morwenna kehuu kirjaa brill'iksi. Ja sitä se onkin.

Tarinassa seurataan Genly Ai'n mahdotonta tehtävää Gethen-planeetalla, jolle hänet on lähetetty tuomaan sanomaa Ekumen'ista. Hän on ensimmäinen avaruudesta tullut mies Gethenillä. Karhidin kuningaskunta on ottanut hänet vastaan ja tarjonnut hänelle vieraanvaraisuutensa, mutta Genlyn tehtävä ei silti ole helppo, koska karhidilaiset eivät vaikuta uskovan hänen puheitaan. Häntä pidetään kummallisuutena ja asiaa ei auta se että hänellä on vain yksi sukupuoli ja että hän näyttäisi olevan pysyvässä kemmerissä. Getheniläiset eroavat tunnetun avaruuden muista ihmisistä siinä, että he ovat sukupuolettomia, tai paremminkin androgyynejä ja seikka on muokannut heidän kulttuurinsa, historiansa ja tavat sen mukaiseksi. Tämän lisäksi planeetalla eletään jonkinlaista myöhäisjääkautta ja Gethenin eri kansojen välit ovat diplomaattisesta kanssakäynnistä huolimatta hivenen kireät.

Ursula K. Le Guin on luonut maailman, joka eroaa täysin omastamme. Samalla se on hyvin samanlainen. Taustoituksessa hän on käyttänyt selvästi hyväkseen antropologi isänsä kirjahyllyjä ja miettinyt läpikotaisin kirjan pääteeman: sukupuolen ja sen miten se vaikuttaa synnynnäisenä ja kulttuurin kautta ihmisen elämään. Hyvin mielenkiintoisia ja ajattomia ajatuksia, jotka ovat yhä ajankohtaisia 40 vuotta kirjan ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen.

Lukukokemustani jäi silti hieman kaihertamaan eräs seikka. Kirja on loistava kaikessa mahtavuudessaan ja siltä ei voi evätä yhtäkään sen saamista suitsutuksista, mutta jäin hieman nälkäiseksi itse tarinan suhteen. Kaipasin enemmän ja ennen kirjan puoliväliä yritin arvailla miten tarina tulisi etenemään, mutta lopussa petyin, kun tajusin, että se olikin vain siinä. Tämä on mielestäni harmittava seikka klassikon kohdalla, mutta ei suinkaan ensimmäinen. En suuresti pitänyt Stanislaw Lemin Solariksestakaan, joka on tietenkin klassikkojen klassikko.

Vai onko tässä nyt juuri kyse itse klassikkoudesta? Millainen kirja päätyy tähän kategoriaan? Solaris oli mielestäni melko tylsä ja The left hand of darkness taas jätti kaipaamaan "enemmän". Silti ne ovat kumpikin tieteiskirjallisuuden jättiläisiä. Ne syväluotaavat kukin omalla tavallaan ihmisyyttä, sitä mitä on olla ihminen, lähettämällä tämän toiselle puolelle galaksia. Ongelmanasettelu on omaa luokkaansa, yksioikoisia vastauksia ei anneta, mutta näissä kirjoissa kosketetaan sellaisia filosofian osa-alueita, joita olisikin vaikea käsitellä reaalifiktion keinoin. Siksi ne luokitellaan tieteiskirjallisuuden helmiksi. Ne ovat hyödyntäneet täysimittaisesti kaikki lajinsa voimavarat.

The left hand of darkness on kirja, josta ei voi puhua olematta sanomatta sanaakaan feminismistä. Sitä ei hierota lukijan naamaan joka sivulla, tai edes joka luvussa, mutta naisasia kulkee siitä huolimatta ovelana sivuteemana tarinan alusta loppuun näpäytellen lukijaa kuin pienellä sähkökynällä ohimoon tyyliin "ajatteles nyt tätäkin". Gethen ei suinkaan ole paratiisi, senkin huomassa elelee monenmoista juonittelijaa ja oman edun tavoittelijaa. Getheniläiset ovat vain ihmisiä, kaikkine inhimillisine heikkouksineen, mutta silti niin erilaisia ja Genly saakin pähkäillä kuinka tulla toimeen moisten kanssa, mutta hänellä on keinonsa ja Gethenilläkin yllätyksensä.

Lukeminen englanniksi oli melko vaivalloista, ainakin aluksi. Le Guin ei säästele hieman harvinaisempia sivistyssanoja, joihin onneksi sain selkoa Kindlen sanakirjalla. Lopulta pokkuroivaan kieleen tottui. Tieteiskirjallisuuden perinteitä kunnioittaen (ja niille ehkä perustaa luoden) Le Guin on keksinyt suuren määrän asioita ja niille eksoottiset nimet, joihin totutteluun myös menee lukijalta hetki. Kirjan lopussa on kyllä selitykset kaikille näille ja vähän muuhunkin.

Luin teoksen 40-vuotis juhlapainoksen. Sanoisin ettei tuo ole saanut ryppyäkään, mutta mutta. Le Guin on ilmeisesti lisännyt kirjaansa kohtia, modernisoinut ja parannellut alkuperäistä versiota. Notta miksipä ei, jos siihen kerran tarjoutuu mahdollisuus. Aika harvalla kirjailijalla on tämä ässä hihassaan. Yleensä kun kirja tulee painosta, on turha murehtia typoja ja muita häröjä tai ajan lepattaessa eteen päin vanhentuvia ideoita tai asioita.

Seuraavaksi tarttuisin mielelläni Le Guinin fantasiaan, mutta sitä ennen matkaan suomalaisen dystopian pariin. Olisiko muuten kellään vinkata hyvää päänlepuutus lomalukemista?