Jokimelonnan alkeet Ranskan lomalla

Ranskassa on niin paljon tekemistä ja näkemistä, mutta top-listan kärkeen merkkaan luontoaktiviteetit museoiden ja linnojen lisäksi. Riippuu ilman kosteusprosentista ja lämpötilasta mitä milloinkin. Vien teidät virtuaaliretkelle kahdelle eri joelle, jotka olen laskenut kanootilla perheen kanssa kesälomilla. Suosittelen melontaa rennosta luonnossa liikkumisesta pitäville. Siihen ei tarvita sen suurempaa fyysistä kuntoa kuin varusteitakaan. Riittää kun käsivarret jaksavat veivata. Muksut voi ottaa mukaan, jos nuo ovat yli 8-vuotiaita ja osaavat uida. Kanootteja on yksi-, kaksi-, ja kolmepaikkaisia.

Kanootin vuokrausta on Ranskassa tarjolla monen joen varrella, mutta kaikki joet eivät ole matkailijan näkökulmasta yhtä mielenkiintoisia. Esittelen tässä kaksi melontaretkikohdetta, joita uskallan suositella muillekin.

Joki numero yksi: l'Ardèche (Rhône-joen sivuhaara matkalla Vallon-Pont-d'Arc - Saint-Martin, 32 km (1 päivä)

Repos-hetki kivikaaren juurella (Ardèche-joki)

Ardèche on pieni departementti n. 150 kilometriä Marseillesta pohjoiseen. Ilmasto on Välimerenmaisen kuiva ja lämpötilat nousevat kesällä usein yli 30 C°:een. Seudun päänähtävyys on sitä halkova joki, joka laskee samannimisen kanjonin ja luonnonsuojelualueen läpi ja maisemat ovat sen mukaiset - Grand Canyon Euroopan mittakaavassa. Retkelle voi lähteä pariksi tunniksi tai koko päiväksi. Elämyksenä ehdoton on 32 km:n pituinen joenlasku, joka alkaa aamutuimaan ja päättyy illansuussa väsyneenä mutta onnellisena. Ardèche on matala joki ja vedenmäärästä riippuen sen virtaus voi olla paikoittain hyvinkin nopeaa. Sademäärien mukaan joella liikkuu kokeneempaa melojaa varsinkin keväisin ja syksyihin, kun kuohut muuttuvat hieman liian jänniksi turisteille. Kesähelteillä vedenpinta laskee ja eteen päin pääsee vain hauksia pullistelemalla. Siitä huolimatta koko päivän retkelle mahtuu useampi koski, joissa on vain neuvoteltava tiensä kivien ja tyrskyjen läpi.

Ardèche-joen uomaa

Meidän perhe onnistui kiepsauttamaan kanootin ympäri kolme kertaa, mutta me olemmekin melkoisia artisteja kanootin käsittelyssä (yksi meloo yhteen ja toinen toiseen suuntaan, kaikki kolme huutavat kukin milläkin kielellä). Vesi on kirkasta ja se on juuri mukavan virkistävän lämpöistä, ettei pieni pulahdus sen huomaan haittaa kuumana päivänä. Saapahan hiet pestyä samalla. Matkan varrella on mahdollista pysähtyä moneen otteeseen lepuuttamaan käsivarsia, syömään piknikkiä ja ihailemaan maisemia. Vedenvaraan joutuminen ei ole juttu eikä mikään, koska kanootin mukana tulee vedenpitävä tynnyri, johon mahtuu eväät, kamerat, aurinkorasvat, vesipullot, vaihtovaatteet, pyyhkeet jne. mitä itse kukin haluaa mukaan ottaa. Koko päivän melonnasta tulee jano ja nälkä, joten eväisiin kannattaa satsata. Isompaan tynnyriin mahtuu kankainen jääboksi, jossa eväät ja juomat pysyvät kylminä. Vettä kannattaa ottaa vähintään litra per henki koko päivän reissulle.

Uimatauko ja piknik biitsillä Ardèche-joen varrella

Melojan ehdottomiin suojavarusteisiin kuuluvat tietenkin liivit, jotka saa kanootin, melojen ja tynnyrin mukana. Sen lisäksi on pukeuduttava auringolta suojaavasti. Päähineen on hyvä olla sellainen, ettei se lennä tuulessa tai lähde laineiden mukana, jos kanootti kiepsahtaa (jokin nyörillä varustettu malli on paras, lippalakitkin ovat pojilla pysyneet päissä). Hihallinen t-paita on myös suositeltava, koska mitkään aurinkorasvat eivät suojaa olkapäille porottavalta keskipäivän auringolta. Aurinkolasit ovat myös ehdottomuus, koska vesi heijastaa ja jos ei halua siristellä koko päivää. Paidan ja sortsien alle on hyvä laittaa heti aamusta uimapuku, joka on näin ollen valmiiksi päällä, kun uimareissun hetki koittaa. Sitten tärkeä juttu: kengät. Melomaan ei lähdetä ilman kenkiä, eikä varvastossuissa tai sellaisissa jalkineissa, jotka helposti putoavat jalasta. Joki on suurimmaksi osaksi matala ja varsinkin koskien kohdalla vesi ylettyy vain polviin tai vyötäröön, mutta joen pohjalla on kiviä (huom!) ja niiden päällä käveleminen on melkein mahdotonta paljain jaloin. Jalkaan siis vanhat tennarit.

Ardèche-jokea reunustavaa kalkkijyrkännettä.
Maailmanperintökohde Chauvet-luola
sijaitsee Vallon Pont d'Arcin lähellä. 

Joen kuohuissa liikkuminen (ilman kanoottia, joka oli vedetty rannalle odottamaan ja kuivumaan) ei ole juttu eikä mikään aikuiselle, mutta saimme avustaa muita turisteja koskissa, koska he olivat paljain jaloin eivätkä pystyneet itse kalastelemaan omia tavaroitaan joesta. Yksi vanhempi pariskunta jäi vain istumaan joen pohjalle ja katseli ilmeettömänä, kun minä ja mies juoksimme heidän kanoottinsa ja melojensa perässä. Ohjelmaa siis riitti.

Yksi hieman vaikeaksi havaittu asia koko päivän melontaretkellä on vessassa käyminen. Yleisesti ottaen vessoja ei ole. Ardèche-joen varrella on kaksi leirintäaluetta, joilla on vessat, mutta pitää olla aika hyvä ajoitus (tai pidättelykyky), että hätä sopii juuri sille hetkelle, kun on kyseisellä sektrorilla. Muuten on sitten puskaa tarjolla. Parasta ottaa mukaan kosteuspyyhkeitä ja roskapussi.

Melominen tuntui käsivarsissa hetkittäin, mutta silloin tehtiin stoppi ja vedettiin kanootti rannalle. Koko päiväksi ei lepäilemään voinut jäädä, koska kanootin vuokranneen firman kanssa sovittiin treffit illaksi retken toiseen päähän eli maaliin, missä meidän tuli olla ennen kuutta. Pysähdyimme matkan varrella kolme varsinaista kertaa, plus ne kerrat, jolloin "putosimme" kanootista. Päivän retki on maisemien ja koitoksen puolesta niin antoisa, että suosittelen vetämään koko hoidon kerralla ja varsinkin sen takia, että vain koko päivän retkellä näkee Ardèche-jokilaakson hienoimmat maisemat. Mutta rankkaa se on silti ja viimeiset kaksi kilometriä menevät "kaasuilla". Maalissa rantaan ryömitään ja kanootti loihditaan jollain taikavoimilla vuokrafirman peräkärrylle. Matka takaisin yläjuoksulle ja Vallon Pont d'Arcin kylään mini-bussilla kestää noin tunnin ja useampi matkustajista nukkuu autuaan tietämättömänä siitä, että bussi kiihdyttelee huoletta hurjia mutkia suoraksi rotkon reunalla....alhaalla melovat vielä mattimyöhäiset.

Ardèche-joki ylhäältä.

 Lisätietoa jokimelonnasta Ardèche-joella tarjoaa paikallisen turisti-infon sivusto englanniksikin. Hinnat vaihtelevat sesongin, matkan pituuden ja puljun mukaan. Maksoimme 2013 n. 80 euroa kolmen hengen kanootin koko päivän vuokrasta. Hintaan kuului kuljetus majapaikasta melontaretken lähtöpaikkaan ja maalista takaisin melkein omaan petiin.


Joki numero kaksi: La Vèzere  (Dordogne, Perigord: Saint-Christophe - Les Eyzies de Tayac), 13 km, puoli päivää

Hiekkasärkällä La Vèzere-joella

Ardèche-joen jälkeen luonnonmuodostelmiltaan rauhallisemman Perigordin joissa meloo sormet nenässä. Meno on leppoisaa ja sopiikin ehkä paremmin pienten lasten kanssa meloville. En nähnyt ikarajoja kanootin vuokrausfirmojen sivuilla. Omaa kanoottia saa meloa 12 ikävuodesta alkaen. Sitä nuoremmat matkaavat vanhempien kanssa. Valitsimme Perigord Noir'en läpi virtaavan La Vèzere-joen tai sen pätkän. Tällä kertaa 13 kilometriä melottavaa riitti tälle porukalle. Pelkäsimme että joessa olisi vähemmän virtausta, koska matkalle ei osunut yhtäkään varsinaista koskea. Poika oli vähän pettynyt, mutta melottavaa riitti silti kolmeksi tunniksi, johon mahtui eväs-stoppi.

Tällä kertaa meidät vietiin mini-bussilla Les-Eyziestä yläjuoksuun St-Christophen kylään ja kanootti laskettiin veteen kohdassa, jonka vastarannalla komeili valtaisa kalkkiseinämä luolineen. Paikka olisi ilmeisesti ollut näkemisen arvoinen jalan, koska luolissa on asuttu esihistoriasta lähtien. Me lykimme kanoottimme matkaan ja vauhtiin. Tarkoitus oli kai jättää kaikki muut taakse. Matkan varrella ei ole montakaan kohtaa, joissa voisi nousta maihin jalkoja (tai ketteryydestä riippuen koko tyyppiä) kastelematta. Näin ollen pysähdyimme vain kerran ja sekin oli pieni hiekkasärkkä, jolle kanoottimme mahtui juuri ja juuri. Söimme eväät särkän päällä kanootissa istuen.

Vuokrausfirman kartan mukaan matkan varrelle osuisi useampi linna, luola ja kivimuodostelma. Olihan niitä, mutta meillä pojat suihkivat melomaan niin vauhdilla, että maisemien ihailu jäi vähemmälle. Yrittivät kai jotain ennätystä. En saanut otettua kuviakaan, kun kamera oli tynnyrin pohjalla eikä sitä sieltä viitsinyt koko aikaa olla kaivamassa esiin. La Vèzere joella oli hyvin hiljaista, koska muita melojia ei näkynyt paljoa ja ne vähätkin ohitettiin vauhdilla. Hetkittäin joen yli lensi suuri haukka ja rantapenkan runsas vehreä kasvillisuus sulki joen sisäänsä kuin tunneliin. Kun mutkan takaa ilmestyi luolainen kallio, jota koristi restauroitu linnoitus, hiljensimme vauhtia ja tuijotimme näkymää virran vietävinä.

La Vèzere on mutapohjainen joki ja joenpohjaa ei sen tähden näe, koska vesi on enimmäkseen mustaa. Joella ei ole kauniita hiekkarantoja ja piknik-paikat ovat kortilla. Emme pulahtaneet jokeen tällä kertaa ja olin tyytyväinen, ettei kohdallemme osunut koskia. Meidän tuurilla ja taidoilla... Joen paras anti onkin sen rauhaisuus, niin virtauksen kuin turistimäärien puolesta.

Dordognen melontapaikoista saa tietoa täältä, mutta sivustot ovat vain ranskaksi. Vuokrausfirmojen sivut on käännetty yleensä myös englanniksi. Pulitimme puolen päivän kanootin käytöstä 43 euroa ja siihen kuului kuljetus vuokrafirman jokirantakonttorilta kanootin vesillelaskun paikalle.

Melominen on mukavan leppoisan urheilullista. Sää on hyvä tarkistaa etukäteen, ettei tule soossi niskaan. Jokimelontaan liittyy ehkä joitain vaaroja. Parasta on ennalta arvioida omat kyvyt ja taidot tai kysyä neuvoa (hotellilta, leipurilta, turisti-infosta). Joelta käsin näkee maisemat eri tavalla. Se on omaan tahtiin matkaamista ja luonnosta nauttimista.

Kesäluettua: Leviathan Wakes, James S.A.Corey (2011)

Sarja: The Expanse
Julkaistu: 2011, The Orbit Books
Sivumäärä: 582
Palkintoehdokkuudet: Hugo ja Locus Awards 2012

Jessus. Se olo, kun on löytänyt uuden kirjasarjan ja se on avaruusoopperaa-ah-hah-haah. Nyt on minulle mieluista luettavaa, kiitos James S.A. Corey kirjailijanimen taakse piiloutuvien veikkokultien, Daniel Abrahamin ja Ty Frankin. Ty Frank tunnetaan myös George R.R. Martinin assistenttina. Kiva ammatti muuten: kirjailijan assistentti, joka kirjoittaa myös itse...maailma on heti parempi paikka elää, kun tietää tämän.

Kirjasta. Tieteisfaneille kirjoitettu tarina sijoittuu omaan aurinkokuntaamme - ainakin tässä sarjan ensimmäisessä osassa. Leviathan Wakes kertoo Jim Holdenin seikkailuista. Hän rahtaa työkseen jäätä aurinkokunnan kolkasta toiseen, mutta törmää sattumalta haaksirikkoutuneeseen Scopuli-alukseen, jolta löytyy salaisuus, jonka puolesta eräät ovat valmiit tappamaan ja toiset aloittamaan sotia. Samaan aikaan etsivä Miller yrittää löytää rikkaan perheen kadonnutta tytärtä ja hänen työnsä saattaa hänet ja Holdenin yhteen. Miesten on toimittava yhdessä, jotta heille selviäisi mistä on kyse ja samalla pidettävä itsensä ja Holdenin miehistö elossa. 

Kerronta on melkoista tykitystä, mutta annan kiitosta myös toimintakohtien välille kirjoitettuihin mietiskelyihin ja hauskoihin hetkiin. Seikkailu etenee lujaa, henkilöhahmot ovat ihastuttavia ja juoni vie heitä mukanaan enemmän kuin tarpeeksi. Lukija pysyy kärryillä tapahtumista, koska Leviathan Wakes ei makeile virtuaalitodellisuuksilla tai kvanttifysiikalla vaan tapahtuu tässä ja nyt ja jokainen henkilöhahmo on ihan oikeasti tarinassa mukana, tai melkein. Sen lisäksi kirjasta puuttuvat onneksi ne sata megaa painavat selostukset alusten moottoreista, avaruusasemien ilmastoinnin mekaanisista nippeleistä ja muut tietieskirjallisuudelle tyypilliset infodumpit.

"Holden leaned back in his chair and listened to the creaks of the Canterbury's final maneuvers, the steel and ceramics as loud and ominous as the wood planks of a sailing ship. Or an Earther's joints after high g. For a moment, Holden felt sympathy for the ship. They weren't really stopping, of course. Nothing in space ever actually stopped; it only came into a matching orbit with some other object. They were now following CA-2216862 on its merry millennium-long trip around the sun." s. 29

Kahden kirjailijan yhteistyö on tuottanut miellyttävää jälkeä. Kieli on selkeää, nokkelaa ja juoni kulkee ilman Whiskey Tango Foxtrott -kohtia. Ainoa pään raavintaa aiheuttava asia kirjassa on sen omaperäisyys. Jouduin miettimään asiaa kelaamalla muutamat avaruusoopperat ja tieteiskirjat läpi mielessäni ja myös filmit ja tulin siihen johtopäätökseen, että perusidea on ihan omanlaisensa, mutta jos sitä hieman vääntää ja kääntää saattaa se jostain vinkkelistä katsottuna muistuttaa yllättävän paljon eräässä viime vuosina ilmestyneessä tieteiselokuvassa käytettyä ideaa. Tosin tämä on ihan oma aivoitukseni ja näin ollen vain sen painoinen, mutta ei seikka kirjan lukemiselta vienyt mitään pois. Kunhan niuhotan. Ja jotkuthan kutsuvat tätä vaikutteiden saamiseksi. Herrat Abraham ja Frank ovat tietenkin lukeneet tieteis-esi-isiensä ja -äitiensä teokset ja imeneet niistä vaikutteita, kuten kuka tahansa fiktiota kirjoittava. Ilman perustuksia on vaikeaa rakentaa uutta ja jonkinlaista monumenttia he ovatkin tässä leiponeet.

Syfy-televisiokanava on tilannut huhtikuussa 2014 kirjasarjasta 10 jakson "direct-to-TV" -sarjan. Saapa nähdä tuleeko tästä scifittäjien uusi hitti. Suosittelen tietenkin lukemaan ensin kirjat. Sen jälkeen on kivempaa todeta tv-tuotos joko huonoksi tai ei.

"Sometimes people fell of airlocks."

Kesälomalupauksista

En tee uudenvuodenlupauksia. Niiden pitäminen olisi mahdotonta, koska vuosi on liian pitkä aika tietää etukäteen mitä sen aikana pystyy tai ei pysty tekemään. Sen sijaan kesäloma on juuri sopiva erinäisten pienten vannomisten toteuttamiseen. Tänä vuonna etusijalla oli lepo. Olin sen tarpeessa ja sainkin riittävästi vain oltua ja lepuutettua työn raadannassa rampautunutta rankaani. Hesarissa juuri varoiteltiin, että töiden tekeminen lomalla on vaaraksi terveydelle. Absurdia. Jos on lomalla, niin ei silloin tehdä töitä, koska kun tehdään töitä, ei silloin lomailla.

Lupasin ennen lomia lepuutuksen lisäksi urheilla joka päivä. Ajattelin jumpata ja venytellä ja uida ja pyöräillä mahdollisimman paljon, vaikka koko vuoden edestä. Tässä taisin onnistuakin. Jos en liiku ja venyttele, jämähdän täysin ja joko liikun kuin robootti raaja kerrallaan tai sitten liikuttamiseeni tarvitaan nostokurkea. Loma on ihana, koska on aikaa itselleen ja omalle pöljälle kropalleen.

Tarkoitukseni oli myös tehdä yksi korjauskierros lisää käsikirjoitukseen ja viikon röhnöttämisen jälkeen editoin joka ilta ja parina sadepäivänäkin koko hoidon taas kertaalleen. Tämä ei ollut kovin vaikeaa. Mitä pidemmäs teksti höylääntyy sen helpompaa sitä on korjailla, sormet nenässä. Se ei silti ole vielä "valmis", koska haluan lukea sen vielä kerran, poistaa typoja ja muita pikkuhäröjä, koska niitä käsiksessä on varmasti vielä sata, jos ei yli. Olin myös luvannut itselleni kirjoittavani käsikselle saatekirjeen kustantamoille lähetettäväksi. Tein sen eilen. Loman viimeisen päivän viimeisinä tunteina. Se oli vaikeaa, vaikeampaa kuin itse romaanikäsikirjoituksen kyhääminen, no melkein. Mutta tämäkin on nyt tehtyjen listalla.

Brantôme, Perigord blanc

Olimme lomilla Dordognen Perigordeissa (niitä on neljä: blanc, noir, rouge ja vert). En tiennyt seudusta mitään ennen lomia ja hieman pettyneenä totesin, että Perigord muistuttaa himpun verran liikaa Normandiaa: vehreitä laaksoja, pieniä kyläpahasia ja sadetta. Hyvän loman perusedellytys on minulle maisemanvaihdos. Onneksi Perigordissa (+21°) oli lämpöisempää kuin Normandiassa (+15°). Ja siellä on paljon vanhoja kivikasoja, joita kävimme ihmettelemässä. Halusin nähdä paljon ja ilmeisesti kävimme kaikkialla siellä, missä meille oli jotain mieluista puuhattavaa tai nähtävää. Totesimme kuitenkin miehen kanssa, että Ardèche on seutuna meille mieuluisempi kuin Dordogne.

Tämä ei ole se hanhisalaatti. En saanut siitä kuvaa,
kun se piti hotkia parempiin suihin heti äkkiä.
Tämä on taimenfilee, jonka söin joen rannassa. Sekin oli ihan nam.

Olin myös laittanut listalleni paikallisten viinien ja muiden herkkujen testaamisen. Perigord on kuulu hanhistaan ja jonkun verran maistelin kyseisestä siivekkäästä valmistettuja erikoisuuksia. Erityisesti ihastuin salaattiin, jonka aineksiin kuului hanhenmaksalla täytetty savustettu ankkafilee, paikallinen vuohenjuusto Cabécou, pinjansiemenet ja salaatti ja tomaatti. Ihan perussalaatti, mutta perhanan herkullinen. Alas satsin sai huuhdottua Bergeracin kuivalla valkkarilla, joka on mukavan savuinen maultaan ja pullo kustantaa yleensä samalla laadulla yli puolet vähemmän kuin Loiren laakson savuviinit (Pouilly fumé). Paino ei silti odotuksista huolimatta räjäyttänyt vaakaa kotiin palattuamme, mutta laitetaan se vuoden urheilusuoritusten piikkiin.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen lomasaavutuksiini. Sain pidettyä kaikki paitsi yhden vannomistani lomalupauksista. Se siirtyi rikottujen, muttei epätoivoisesti luovutettujen, lupausten listalle, ja tuleehan noita lomia toistekin.