Taivaallinen Louvre (museofriikin vinkit Pariisiin)

Porte des Lions sisäänkäynti.

Miksi joku haluaa väen vängällä jonottaa tunnin pyramidin juurella, kun Louvreen pääsee sisään jonottamattakin? Mitä, eikö kukaan ole kertonut, että Louvrella on toinenkin sisäänkäynti? Itse asiassa niitä on useampi (yksi tyhmille turisteille, yksi vammaisille, yksi fiksuille jne). Louvren nettisivuilla asiasta kerrotaan ihan selkeästi:

Entrances to the museum
- Pyramid and Galerie du Carrousel entrances: open every day (except Tuesday) from 9 a.m. to 7:30 p.m. on Mondays, Thursdays, Saturdays, Sundays; and from 9 a.m. to 10 p.m. on Wednesdays and Fridays.
- Passage Richelieu entrance: open every day (except Tuesday) from 9 a.m. to 5:30 p.m. (6:30 p.m. on Wednesdays and Fridays)
- Porte des Lions entrance: this entrance may be closed for technical reasons. Please contact us the day before your visit at +33 (0)1 40 20 53 17.

Porte des Lionsin sisäänkäynti sijaitsee Louvren palatsin Seinen puoleisessa siivessä suurin piirtein pienen riemukaaren kohdalla. Joudut siis kävelemään koko valtavan palatsin pihan halki, ylittämään tien ja pelkäämään, että sisäänkäynti onkin jostain teknisistä syistä kiinni juuri tänään. Mutta se on kaiken vaivan väärti, kun kävelet museoon sisään ilman pienintäkään jonoa. Ostat liput automaatista ja olet valmis museokierrokseen. 2015 hinta on 15 euroa per naama (alle 18-v. ilmaiseksi). Nappaa toki museon kartta mukaan ennen kuin suuntaat minnekään. Ilman sitä olet kusessa. Jos ehdottomasti haluat käyttää Louvren vuokraamaa Nintendo 3D-audioguidea, joudut ehkä hakemaan sen erikseen pääsisäänkäynnin eli pyramidin luota. Sen sijaan voit ladata puhelimeesi myös Louvre-appsin. Jos visiittisi on ensimmäinen, se on ehkä ihan hyvä opastaja.

Louvre oli kuninkaanlinna, josta tuli museo.

Olen kolunnut Louvren läpi jo pariin otteeseen, mutta se ei tietenkään estä minua haluamasta haahuilla sen koreilla käytävillä lisää. Tällä kertaa toin mukanani teinin, joka on juuri aloittanut opiskelemaan historiaa ja taiteita yläasteella. Hänellä oli siis omat prioriteettinsa sen suhteen, mitä halusimme museossa nähdä: Mona Lisa, Akhenaton ja keskiaikainen taulu, missä yksi nainen nipistää toisen naisen nänniä. Ei teini asiaa ihan näin onneksi ilmaissut, vaan kertoi taulusta sen mitä oli kuviksen tunnilla oppinut ja osoitti kartasta paikkaa, mistä sen löytää. Toinen museokaverini oli mummo, joka kuuliaisesti seurasi perässä ja räpsi kuvia kaikesta söpöstä.

Louvren viileät käytävät (Denon-siipi).

Jos hipsit Louvreen sisään leijonaportin kautta, pääset suoraan yläkertaan (1. krs) nousemalla sille käytävälle, joka vie Mona Lisa -saliin. Tällä ensimmäisellä, noin kilometrin pituisella käytävällä on viileä meininki. Ei liikaa populaa ja taulut eurooppalaista 1600/1700-lukua.

Jos ei Mona kiinnosta, niin käy salissa silti: tunnelma on hilpeä.
Muista kampitukset ja teroita kyynärpäät.

Katso kartasta se Denon-siiven sali, josta pääset kääntymään vasuriin ja löydät koko museon kuuluisimman teoksen. Moni muukin on tänne ennättänyt, mutta sehän tekee kokemuksesta sitäkin hilpeämmän. Jos olit vielä tähän asti luullut, ettei lähemmäs satavuotias kiinalaismummo voi jyrätä päällesi iloisesti hymyillen, noh, yllätyt. Varaudu, ole rohkea ja heittäydy leijonien kitaan. Mona Lisaa pitää lähestyä hitaasti, hieman etuillen, hieman tilaa antaen (muttei liikaa!) ja lopulta olet sen edessä, otat selfiet, jos se on juttusi, tai katselet ympärilläsi muita itsestään selfieitä ottavia (paljon opettavaisempaa). Palaa takaisin Denon-käytävälle ja jatka matkaa. Pian joudut kuitenkin kääntymään uudelleen vasemmalle ja päädyt portaikkoon, josta saat hienon kuvan Louvren toisesta päänähtävyydestä.

Samothraken Nike (Victoire de Samothrace)

Nike on vasta restauroitu ja tuotu taikaisin hienolle paikalleen, missä sitä tarpeeksi ihailtuasi laskeudut patsaan luokse ja nouset portaat sen vasemmalta puolelta kohti seuraavia seikkailuja. Päädyt pieneen pyöreään saliin, jonka katto muistuttaa entisaikojen loistosta. Käännypä seuraavaksi oikelle ja olet taas pitkässä käytävässä.

Älä unhoita kattoja.

Kävele Apollo-gallerian päätyyn ja löydät pöydän, jolle on asetettu näytille osa Ranskan kruununjalokivistä. Näet mm. ällistyttävän ruman kuninkaan kruunun, jota ilmeisesti Ludwig XV -parka joutui käyttämään. Kruunun alla koreilevat pääsiäismunan kokoiset timantit, joista yksi on vaaleanpunainen.

Apollo-salin seiniä ja kattoja koristavat freskot.

Timantteja ja diadeemeja tarpeeksi ihmeteltyäsi voit katsastaa myös muutamat kuninkaalliset ruokailuvälineet. Limogesin posliinit ja hopeakannut loistavat kuin ne olisi vasta valmistettu. Louvressa on asustanut useampi sukupolvi kruunipäitä. Apollo-salin eestaas ravattuasi jatka matkaa oikealle, saavut antiikin Kreikan ja lopulta muinaisen Egyptin osastoille. Mutta myöhemmin sarkofaafien ja faaraoiden välissä tulet huoneeseen, jossa Ludwig IV eli Aurinkokuningas koisi ennen kuin päätti rakennuttaa Versaillesiin modernimman asuinpaikan itselleen ja hovilleen. Sanottakoon, että tuohon aikaan Louvressa ei ollut vielä ihanan tehokasta ilmastointia ja ilmeisesti hajutkin olivat toista luokkaa viemärittömässä Pariisissa. Tosin, jos minulta kysytään, Pariisissa haisee vieläkin aika peelle. Mutta Louvressa tuoksuu onneksi nykyään vain juuri sille kuin museossa kuuluukin haista, vanhoille esineille.

Ruma kruunu.

Egyptiläinen osasto, oltiin sitten missä päin maailmaa tahansa, on aina ollut lempiosastoni. Pieni pistos toki nipsaisee sydänalaa, kun muistaa kuinka pieni museo Luxorin kaupungissa on. Suurin osa esineistöä on ryövätty Eurooppaan: Louvreen, British Museumiin, Berliiniin ja taitaa noita muumioita Suomestakin löytyä. Sitten taas, jos katsoo uutisia ja esim. muinaisen Palmyran kaupungin tuhoa, ovat nämä esineet ehkä paremmassa turvassa Louvressa kuin muualla. Louvre muuten joutui muuttamaan esineistönsä pois natsisaksan sotakoneiston alta juuri ennen kuin saksalaiset saapuivat Pariisiin. Tarina on uskomaton, ehkä siitä lisää toiste, mutta kuvitelkaa koko Louvren esineistö junaan pakattuna, juna jossain keskellä maaseutua stopissa ja museointendetti, joka kärsivä ilme kasvoillaan tarkastaa pellolle puretun valtavan maalauksen tilaa. Louvre onnistui näyttämään pitkää nenää natseille.

Viimeinen lepopaikka, tai...

Teinini juoksee antiikin Kreikan ja Egyptin saleja ristiin rastiin, räpsii kuvia ja etsii saviruukkua, jossa on kuvattu Ilias Homeroksen Odysseijasta. Kiitos kouluhistoria ja kiitos tieteiden ja taiteiden jumalat, lapseni viihtyy museossa!

Kivisteela, siitä lähtee.

Egyptiläinen osasto kiemurtelee pieninä saleina ympäri Sully-päätysiipeä. Saleissa on yllättävän vähän porukkaa sunnuntaiksi, mutta arvelemme suurimman osan kiertävän vain ns. päänähtävyydet, kunnes saavumme jokaisessa historiankirjassa kuvatun istuvaa miestä esittävän patsaan eteen. Kirjuri. Ja olemme melkein ainoat turistit koko salissa.

Sen ajan sihteeri.

Jätämme muinaisen Egyptin esineet haikeina jälkeemme ja suuntaamme Richelieu-siipeen (aina samassa 1. kerroksessa). Alkaa osasto, johon on koottu paljon esineitä ja huonekaluja aikakaudelta, jonka parissa olen viettänyt viime vuodet taustatutkimuksen merkeissä. Ranskan 1700-luku. En tiedä lopulta, miksi juuri 1700-luku. Ehkä koska se oli monarkian loppu, uudet tuulet puhalsivat, myös Valistus puski läpi ja tieteet ottivat paikan luuloilta ja uskomuksilta. Se oli suurten mullistusten aikaa.

Marie-Antoinette -kokoelman kelloja.

Viivähdämme vain hitusen näissä saleissa, koska olemme saaneet aimoannoksen ranskalaisten kuninkaallisten hullutuksista jo edellisenä päivänä Versaillesin kuuman auringon alla ja nousemme toiseen kerrokseen, missä sijaitsee teinini ennalta ruksaama pakko-nähdä-tissi-taulu. Otamme sisäpihan ja pyramidipihan välisestä käytävästä hissin, jolla pääsee kaikkiin kerroksiin. Käytämme samaa hissiä hetkeä myöhemmin laskeutuaksemme Louvren kellarikerrokseen. Sitä ennen seikkailemme keskiaikaista taidetta seinillään pursuilevia saleja kohti tätä:

Gabrille d'Estrée ja yksi hänen siskoistaan (1594 Fontainebleaun koulukunta)

Voin kuvitella että juuri tuo kuviksentunti on jäänyt koulupojilla hyvin mieleen. Taide avartaa jne.

Turisteja tauolla.

Kiertelemme saleja sinne tänne matkalla takaisin sille kuuluisalle joka kerroksen hissille, jota jo mieluusti käytämme. Jalka nousee, mutta ei enää pitkään. Louvressahan olisi niin paljon nähtävää, aasialainen, lähi-itä, muinainen Rooma, Assyyria jne. Lista on loputon. Kaikkea ei voi. Mutta sitä ennen saavumme pieneen saliin, johon on koottu otos impressionistien teoksia. Teini on jo oppinut muutaman nimen. Monet'n kohdalla kuuluu aina hihkumista.

Mietin pitäisikö teini viedä Givernyyn. Ehkä ensi keväänä tulppaanien aikaan...

Takaisin hissille ja suunta kohti 'Lower ground flooria', minne moni muukin on äkännyt suunnata. Yhtäkkiä maan alla oleskelu näyttää miellyttävän jokaista Louvreen saapunutta turistia. Kierrämme 1200-luvulla rakennetun Louvren ensimmäisen linnan muuria ympäri. Se on häkellyttävän hyvässä kunnossa. Linnan pienoismallista saa hyvän kuvan siitä millaisesta rakennuksesta oli kyse. Älkäät sekoittako tänä linnoitusta sen kanssa, johon viikingit hyökkäsivät. Se tapahtui noin 300 vuotta aiemmin ja se linna sijaitsi Ile de la Cité:llä eli sillä samalla saarella, jolla Pariisin Notre Dame seisoo.

Vanha Louvre.

Olemme viettäneet parisen tuntia Louvren ihastuttavilla käytävillä. Se on ihan riittävä näin teinin ensikokemukseksi suuresta taidemuseosta. Seuraamme Exit/Sortie -kylttejä pyramidille ja marssimme ulos. Ulkona on yhä kamala jono. Ohitamme sen hymyillen ja seuraamme teiniä matkamuistomyymälään. Hiplaan tovin Ranskan liljalla koristettua metallista kirjanmerkkiä, kunnes puhahdan. Olisi ihana, mutta ei sitä sitten kuitenkaan löydä kun sitä tarvitsisi. Ja e-kirjat... Kauppa on täynnä ihania juttuja, mutta jätämme ne hyllyillensä notkuilemaan ja kävelemme Seinen rantaan.

Muuri on hyvin säilynyt tai säilytetty.

Juttelin muutama päivä sitten töissä vanhemman brittirouvan kanssa Pariisista. Hänen mielestään "Paris is sooo out of date, sooo passé". Ehkä onkin, mutta siksi se juuri onkin niin ihana. Oh my good, sanoinko juuri että Pariisi on I H A N A. Minä joka pidän Pariisia pissanhajuisena liikenneruuhkana. Hmm, se edellispäivän auringonpistos ehkä.

Ulkoilua Seinen rannassa.

Pariisissa on enemmän museoita kuin mitä yksi turisti elämässään ehtii vierailla. Louvressakin on aina jotain uutta ihmeteltävää, koska joku osastoista on aina kiinni ja ehkä auki kun seuraavan kerran käyt Pariisissa. Louvren voi kiertää kokonaan yhdessä päivässä, mutta se vaatii kuitenkin aika suurta rakkautta ja sitoutumista museotaiteelle. Parempi nauttia siitä pieninä parin tunnin palasina. Esineistäkin saa enemmän irti, kun tietää että voi tarkastella niitä kaikessa rauhassa.

Tsekkaa tätä aimpaa postausta, jos haluat tietää lisää Pariisin nähtävyyksistä ja museoista.

*********************************

Kuvista sen verran, että niistä suurin osa on varhaisteinin ottamia ja mielestäni ihan hyvin tuo selvisi tehtävästä. Museossa kuvaamisessa on omat vaikeutensa, ei salamaa, vitriinit heijastavat, paljon populaa, kärsivällisyys ei aina riitä riittävään rajaamiseen ja tarkkuuteen, kun hienoa kuvattavaa on ympärillä liikaa.

Helvetillinen Versailles (museofriikin vinkit Pariisiin)

'Helvetin' kultaiset portit.

Ihmisellä pitää olla pahemman kerran päässä vikaa, jos hän tieten tahtoen haluaa nähdä koko Versaillesin linnan puistoineen yhdessä vaivaisessa kesälauantaissa. Turistijumalat hänelle selkänsä kääntäkööt. Versaillesin linnassa käyntiä ei suositella heinä- elokuussa eläville olennoille, jotka ovat vähänkin mukavuuteen tottuneet. Mutta sitten on näitä hulluja, jotka turistimassoja kohti ryntäävät ja jonottavat tunteja mukisematta, tukehtuvat kuumiin ahtaisiin saleihin ja maksavat itsensä kipeiksi jokaisesta turistille langetetusta ansasta. Tässä hullunrohkea tarina Versaillesista.

Versaillesin kattoja on kullattu.

Versaillesin linna, tai linnat, koska niitä on itse asiassa kolme (niin kuin yksi ei riittäisi), on Ranskan, jos ei koko maailman, eniten turisteja puoleensa vetävä kohde. Sen kun olet nähnyt, voit kuolla tyytyväisenä (ilmansaasteisiin), sanoo kiinalaisturisti. Saat tuta tämän tosiseikan, vaikka olisit herännyt seitsemältä lauantaiaamuna hotellisänkysi valkoisten lakanoiden välistä, koska kiinalaisturisti herää aina aikaisemmin. Ehkä he eivät nuku ollenkaan. Olit varautunut RER-junan ratatöihin ja valinnut kulkuneuvoksi Saint Lazaren asemalta suoraan Versaillesiin ajavan SNCF:n L-junan (matka 28 minuuttia ja junia kulkee 20 minuutin välein) ja luullut olevasi ensimmäisten joukossa. Valitettavasti ilmastoituja turistibusseja on linnan viereisellä parkkipaikalla jo sata ja linnanpiha mustanaan väkeä.

Monikulttuurinen ihmiskäärme on muodostanut sinun ja sisäänkäynnin väliin monen monta säännöllisen kaunista mutkaa. Tajuat että muutama muukin on älynnyt ostaa liput ennakkoon netistä, koska yllättäen lipunmyynnissä ei ole jonoa ollenkaan. Ensimmäinen havainto: on turha ostaa lippuja etukäteen netistä. Sillä aikaa kun matkakumppanisi jää jonoon, on sinulla noin tunti aikaa käydä ostamassa niin paljon sisäänpääsyjä kuin haluat.

Portteja vahtii tietenkin nainen.

Jonossa kärtsäät niskasi ja juot litran vettä. Mietit miksi et älynnyt varustautua sateenvarjolla kuten jokainen kiinalaisturisti. Se suojaa auringoltakin. Ja missä on vessa?! Lähin WC on lipunmyynnin vieressä, ihmiskäärmeestä vasemmalla ja ehdit toki käyskennellä hotellihelpotuksessa niin pitkään kuin jaksat, koska jono ei etene kuin yhden mutkan per 15 minuuttia. Lopulta unohdat miksi koko linnanpihalla edes seisoskelet, kunnes olet sisäänpääsyn edessä ja esität edellisenä iltana kännykkään ladatut liput kummallisen iloisesti hymyilevälle lipuntarkastajalle. Ei kun metallin, räjähteen ja turistihien vainuavan tarkastusportin läpi. Linnan sisään ei tuoda eväitä! Jos repussasi on ruokaa, joudut jättämään repun narikkaan. Vesipulloja linnan sisälle saa tuoda. Onneksi, koska muuten ambulanssit eivät lakkaisi hakemasta pökertyneitä turisteja parempaan talteen.

Linnan kappeli, missä turisti voi rukoilla turistisielunsa puolesta
ennen kuin varsinainen kierros alkaa.

Vihdoin sisällä ja melkein jo luulit, että pahin on ohi, kunnes huomaat, että ei. Ulkona jonossa ihmiset osaavat suurin piirtein käyttäytyä: olla astumatta varpaillesi, odottaa sivistyneesti vuoroaan ja melkein hymyillä. Odotas kun pääset sisälle, minne turistikäärme on kärsivällisesti luikerrellut yli tunnin verran edelläsi. Siellähän ne kaikki sitten ovat yhdessä samassa ahtaassa käytävässä kanssasi. Juot lisää vettä ja ahdistut. Tässä vaiheessa tiedät jo, että olet pirun tyhmä, ja että edessä on yksi elämäsi tuskaisimmista ja pisimmistä päivistä turistihelvetissä.

Museoesineet lohduttavat kuten pystyvät.

Onneksi Versailles on Versailles ja hetkittäin huomiosi kohdistuu hyvin vanhoihin esineisiin tökerösti käyttäytyvien kanssaturistien sijaan. Seuraat massaa ja yrität olla menettämättä näköyhteyttä omaan laumaasi, mikä on yllättäen vaikeaa, koska jokainen haluaa jäädä ihmettelemään eri asioita, edetä omaa tahtiaan ja eksyminen muista on väistämätöntä. Kun lopulta et enää löydäkään pellavapäistä teiniäsi suurin piirtein samanpituisten kiinalaisten seasta, alkaa pulssisi pullistella ohimolla. Ja kun teini lopulta tupsahtaa viereesi jostain sivukäytävästä, jota et ollut nähnyt, seuraa päivän ensimmäinen eikö-äiti-sanonut-saarna. Ja kaikilla on niin mukavaa.

Maisema puistoon vetää puoleensa, mutta edessäsi on
vielä monta hikistä hetkeä ennen kuin pääset ulos.

Olet suurin piirtein kypsä koko linnaan, kun lopulta, ja todellakin lopulta saavut peilisaliin, tai peilikäytävään, koska se on käytävä eikä sali. Alla pari havainnollistavaa kuvaa. Katselin mielelläni kattoja, koska katoissa ei ainakaan toistaiseksi näkynyt muita turisteja. 

Kuuletko historian lehtien havinan? No et, vaan kameroiden surinan
 ja jotain monista kiinassa puhuttavista kielistä.

Vain korkeuksissa rauha.

Katot olivat hienoja. Kiinnität niiden lisäksi huomiota pieniin yksityiskohtiin, kuten vielä restaurointia kaipaaviin ovikoristeluihin ja vanhoihin salpoihin. Versaillesissa iskee himo aukaista jokainen suljettu ovi, jonka ohi kuljet. Mutta hiplaat sen sijaan vesipulloasi ja räpsit kuvia. Kunnon turisti ei koske mihinkään.

Mitähän sen takana on?

Saavut lopulta kuninkaan huoneisiin. Kuljet niiden halki hitaasti töpsötellen ja valut massan mukana. Tässä ei jäädä ottamaan kuvia. Kuninkaan makuuhuoneeseen tullessasi huomaat kyltin, jossa lukee: liikkukaa eteenpäin, älkää jääkö töpeksimään! Ja massahan liikkuu, vaivalloisen hitaasti. Vieressäsi joku haisee hielle ja toivot, että Aurinkokuningas olisi rakentanut hieman pienemmän linnan. Mutta sitten hän ei olisi ollut Aurinkokuningas. Vihaat hetken historian kirjoihin nimensä kaivertanutta miestä. Valut seuraavaan huoneeseen ja vielä seuraavaan. Massa ympärilläsi helpottaa hetken ja juot kuumaa vettä pullostasi. Seuraavaksi löntystät kuningattaren huoneistojen, hallien, salien, huoneiden, alkovien ym. halki. Olet jo melko ryde kuninkaallisiin.

Sitten tajuat, ettei linnakierros ole vielä ohi. On kuuma. On jano. On pissahätä. Katselet pitkää käytävää, jonka seinillä roikkuu öljyvärimaalauksia eri aikoina eri sodissa ja taisteluissa kannuksensa hankkineista kenraaleista, amiraaleista, prinsseissä, aatelisista, sotilaista, miehistä. Tämä on jonkin sortin kuka-pissi-pisimmäs sali. Hyvin sotainen. Taulut kertovat Euroopan tarinaa.

Les Mesdames, prinsessat

Ludwig XV:sta tyttäret katselevat oven yltä ja se lohduttaa. Heillä oli linnassa isoissa mekoissaan pakostakin kuumempi kuin minulla ja loppujen lopuksi, ehkä ihan yhtä paljon populaa ympärillään. Ja he sentään asuivat täällä. Naisparat. Versailles on vasta taannoin restauroinut Les Mesdames huoneistot ja niitä pääsee katsomaan, kun varsinainen linnakierros on ohi. Kun tulet linnasta ulos takaisin linnanpihalle, käännös vasuriin ja saavut näidän ihastuttuvien daamien asunnoille, joiden ilmapiiri on kevyempi kuin muun linnan. Suosittelen, jos et ole jo aivan ryde koko linnatouhusta.

Daamien asuntojen jälkeen joudut takasin linnan paraatipuolelle ja havaitset, että linnan edessä kiemurteleva jono on huomattavasti lyhentynyt viimeisen puolentoista tunnin aikana. Johtopäätös: Versaillesiin on turha yrittää tulla mahdollisimman aikaisin aamusta, koska kaikki muutkin tekevät niin. Parempi tulla keskipäivän jälkeen, jolloin jonot ovat paljon lyhyemmät!!!

Versaillesin puisto on Versaillesin puisto.

Sadattelet hiljaa päässäsi ja suuntaat kohti linnanpuistoa. Eteen tulee seuraava probleemi. Hullujen turistien etukäteissuunnitelmassa lukee: ensin päälinna ja sen jälkeen Trianonin pikkulinnat. Haa, sehän on hyvä idea. Jostain on luettu myös etukäteen, että Trianonin linnoille on kaksi kilometriä matkaa päälinnalta, mutta että matkan voi taittaa kätsysti pienellä turistijunalla. Junajonoon siis. Seisomme jonossa. Seisomme ja hikoilemme lisää Versaillesin paahtavan auringon alla. Nälkä yllättää. Ja jonossa seisomisen kiintiö on suurinpiirtein täynnä. Miksei jono etene? Missä se hiivatin juna on? Prkl...jonosta pois. Pääseehän sinne kävellenkin, onhan meillä jalat ja nähdään puistoa samalla. Okei, se on jo nähty vuosia aiemmin, mutta hei, tuolta saa ostaa eväitä! Ai, pitääkö tänne puistoonkin ostaa liput erikseen? Oui Madame. Paljonko kustantaa? 30 eurosrahaa neljältä! Oh mon dieu! Puisto on ilmainen kaikkina muina päivinä paitsi tiistaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Perspektiiviä puistossa. 

Puisto on puisto ja puistonpenkeistä on kova kilpailu. Yllättäen jokainen puiston puolelle ennättänyt turisti haluaa syödä eväitään varjoisalla penkillä. Löydämme lopulta yhden ja vihdoin nautimme hieman Versaillesista.

Puiston varjoisa sivukuja.

Versaillesin puisto on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se on hieman kuin huvipuisto, mutta satojen vuosien takaa. Ehdottomasti. Näkemisin. Arvoinen. Mutta neuvo: älä yritä nähdä sitä ja linnaa yhdessä päivässä. Se on huono idea, ellet ole jonkin sortin pikakävelijä, koska puisto levittäytyy pirun laajalle alueelle. Ei pidä unohtaa, että Versaillesia ja sen puistoja on rakennettu vuosikymmenien ajan, laajennettu, paranneltu, lisätty ja muunneltu. Versaillesissa oli lähes koko 1600-luvun ajan jonkinlainen rakentaminen meneillään.

Pieni sivuhuomautus: emme jaksaneet matkallamme kohti Trianonin linnoja ihmetellä pätkänkään vertaa puistoon aseteltuja ja polemiikkiakin herättäneitä Anish Kapoorin moderneja taideteoksia. Olisi ehkä pitänyt, mutta turisti joutuu priorisoimaan.

Antiikkista marmoria.

Ohitsemme hurahtaa golf-auto. Ja sitten toinenkin. Ne näyttävät perhanan mukavilta ja nopeilta. Ei tyhmempi idea. Varmasti kallista vuokrata ja jalat vievät sinut ilmaiseksi. Ja johan pääsylippuihin on mennyt 130 euroa....mutta silti tuo kärry...ei tyhmä. Tarkistin silti hinnan: 32 euroa tunnilta. Ja ajokortti pakollinen. Ehkä hyvä vaihtoehto niille, joilla jalat ei enää pitele pystyssä. Harmi, ettei linnan sivustoilla ole mainintaa saako liikuntarajoitteiset alennusta. Näin Versaillesissa yhden henkilön pyörätuolissa, kun häntä saatettiin/puoliksi nostettiin sisään Les Mesdames asuntojen uloskäynnistä. Ranskassa on laki, jonka mukaan julkisten paikkojen pitäisi kyetä vastaanottamaan vammaisia. Moni paikka on aikataulusta myöhässä. Tosin en tiedä onko historiallisilla rakennuksilla poikkeuslupia olla noudattamatta lakia.

Pitkän kävelyn ja monenmoisten pohdintojen jälkeen saavut lopulta suuremman Trianonin linnan luokse. Ja toivot, että se on lonkkaasi kolottavan rasituksen arvoinen. Linna on koristeltu vaaleanpunaisella kivellä, marmorilla? Kaunista, mutta niin vaaleanpunaista. Oikeasti, jokainen talonsa vaaleanpunaiseksi koristellut, kertokaa minulle miksi?

Trianonin linnoihin on ostettava lippu erikseen: Versaillesin varsinainen linna on 15 euroa per naama ja Trianonin linnat 10 (2015). On hyvä tietää etukäteen, että alle 18-vuotiaat pääsevät linnaan ilmaiseksi. Sitä ei välttämättä huomaa, kun ostaa lippuja netistä, Lastenlippua etsiessäsi alat miettimään miksi sellaista ei ole tarjolla. Oikeasti: parempi ostaa kaikki liput paikan päältä. Mutta koska liput saa etukäteen netistä, sinun on näin ollen pakko jaksaa kävellä kaikkialle minne liput ostit etukäteen. Strategiansa kullakin.

Myös Trianonin linnoilla on kummallakin oma puistonsa.

Trianonin suurempi linna rakennettiin Aurinkokuninkaalle, joka pakeni muuta hovia sen vaaleanpunaisten marmoriseinien suojiin rakastajattarensa Madame de Montespanin kanssa. Linnan kalusteet hävisivät Suuressa Vallankumouksessa ja Napoleon kalusti linnan omaan käyttöönsä historian myöhemmissä vaihessa. Myös Charles de Gaulle on asustellut Trianonissa ja majoittanut sinne muita valtiopäämiehiä. Sanoisin hieman pettyneeni linnan saleihin. Ne ovat hyvin riisuttuja, jotenkin paljaita ja äärimmäisen valkoisia. Salien seinien puu- ja kipsikoristelut on vasta restauroitu, mutta niistä puuttuu toistaiseksi lehtikultaukset. Lehtikultaaminen on kallista. Ehkä salit on kullattu sitten kun palaan Versaillesiin kymmenen vuoden päästä. Tässä on Versaillesin taika. Se on paikka, joka on elänyt vuosisatojen ajan historian myllerryksestä toiseen, ehtinyt lahota ja murentua ja nousee vakaasti ja varmasti uuteen kukoistukseen nykyajan artisaanien rakastavien siveltimenvetojen ja kivitaltan kopautusten myötä.

Suuren Trianonin linnan ranskalaista puutarhaa.

Huvimaja.

Suurelta Trianonilta vie kukitettu puistotie pienelle Trianonille ja matkalla vastaan tulee myös pieni huvimaja. Sellainen kuninkaallinen huvimaja, jonka katolla kirmaa jos jonkinmoista immeistä.

Pienempi Trianon syntyi erilaisten botanististen kokeilujen ja muiden ylhäisten hullutusten lopputuloksena. Se rakennettiin Ludwig XV:sta käskystä, luultavammin hieman Madame de Pompadourin ideoimana ja linnaan majoitettiinkin kuninkaan tuore rakastajatar Du Barryn kreivitär (se on pitkä tarina). Kun huono-onninen Ludwig XVI nousi valtaistuimelle, pienen Trianonin uudeksi emännäksi saapui kuninkaan tuore itävaltalainen morsian Marie-Antoinette.

Pienempi Trianon

Marie-Antoinette teki pikkulinnastaan itsensä näköisen. Hän sisusti sen kevyemmin ja aikaansa sopivin teemoin. J.J. Rousseau'n ideat vaikuttivat nuoren kuningattaren makuun ja tyyliin ja linnan ympärille myllättiin englantilainen puutarha, joka lähestyi enemmän "takaisin luontoon" ajattelua, joka tuolloin vallitsi. Linna kärsi pahoin Vallankumouksessa eikä alkuperäisestä kalustuksesta ole mitään jäljellä. Suurin osa Versaillesin kaikkien kolmen linnan kalusteista on joko myöhempää empiiristä tyyliä tai tuotu paikalle muista kuninkaallisista linnoista, joita Ranskassa onneksi riittää.

Kuningatar itse.

Trianonin linnat ovat vaikeasti vierailtavat, mutta näin museofriikin näkökulmasta sen arvoiset kuitenkin. Versaillesin loppumattomilla hiekkakujilla raahustaessa ja kuninkaallisissa lehtikullalla koristelluissa saleissa käyskennellessä ei voi kuin todeta kuinka helposti valtiota johtavat ihmiset saattoivat erkaantua ja vieraantua tavallisen kansan ongelmista. Kaikki maailman paha ei vain yllä tänne asti. Ne ovat muualla, ne ongelmat. Väistämättä mieleen juolahtaa ajatus tämän päivän ranskalaisista johtajista, jotka yhä asuttavat linnoja Pariisissa (l'Elysée). Ovatko he yhtään sen lähempänä kansaa kuin yksinvaltiaat satoja vuosia sitten?

Yksi pienen Trianonin salongeista.

Herttaista ja kevyttä. Kunnes vartija tulee ja kehottaa minua kantamaan reppuani edessäni. Rypistän otsaa ja kysyn ylimielisen väsyneen turistidaamin äänelläni Pourquoi? Ajattelen taskuvarkaita, vaikka olenhan minä tämän jo käynyt läpi Egyptissä, mutta siitä on aikaa. En muista enää, että reppuja selässään kantavat turistit tuhoavat museoissa ja arkeologisissa nähtävyyksissä enemmän ja nopeammin kuin aika. Reppu voi ruhjaista vanhaa mööpeliä huomaamattomasti, vaikka muuten yrität liikkua paikkaa kunnioittaen. Nolostun. Punastun. Ja kannan reppua vatsan päällä nöyränä.

Vielä tämä yksi viimeinen sali.

Pieni Trianon on melkein nähty. Näissä Versaillesin pienemmissä linnoissa on hieman vähemmän vierailijoita, mikä on todella mukava asia, koska kolmen linnan kiertämisen jälkeen turistimassakiintiö on melkoisen täynnä.

Pienen Trianonin keittiöiden puusija.

Laskeudumme vielä viimeiseksi kellariin, koska sellainen on ja sinne pääsee. Linnalla on omat keittiöt.

Ranskalainen kulinarismi alkoi täältä. Näissä kattiloissa keitettiin ensimmäiset gourmet't. Museofriikki osoittaa kattiloiden yläpuolella roikkuvia kattilankansia: ne ovat yhä tänä päivänä samanlaiset ranskalaisen ravintolan keittiössä!

Turistin viimeinen hullutus.

Tässä vaiheessa hullun turistin jalat, lonkat, olkapäät ja pää sanovat AUTS! Ei jaksaisi enää yhtään kävellä mihinkään. Tuokaa kärryni ja ajakaa minut suoraan hotelliini, s'il vous plaît. Mutta Versaillesin linna ei ole vielä vienyt kaikkia mehujasi, koska suuntaat kaikkea järkeä vastaan kuningatar Marie-Antoinettelle rakennettua maalaiskylää 'Le Hameau'ta' kohti. Se on ihan tossa lähellä sanot itsellesi ja muille hulluille turistikumppaneillesi, jotka ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa väittää vastaan. Alkaa matka halki eksyttävien hiekkakujien ja vehreiden puistomaisemien, taas kerran. Matka on pidempi kuin luulit, mutta lopulta edessä häämättöö kummallisia rakennuksia, jotka eivät mitenkään sovi aiemmin näkemääsi Versaillesin pompöösiyteen. Talot ovat söpöjä, niillä on pienet söpöt puutarhat, lammessa ui karppeja ja ankkoja je hei tuolla on pupuja ja kanoja! Le Hameau on söpö. Tänne Marie-Antoinette tuli leikkimään todellista maailmaa hovineitojensa kanssa. Ei ihme että kansa halusi katkoa häneltä kaulan.

Le Hameau'ssa on mylly, missä on myös Le Hameau'n ainut WC. Älä missään nimessä missaa sitä. Muista myös täyttää vesipullot, joille on vielä käyttöä ennen kuin pääset Versaillesista pois.

Le Hameau'n pikkumökin pikkuputarhassa kasvoi isoja sipuleita.

Tekojoki, tekotalo ja tekomaaseutu.

Hetken kuningattaren turhamaisia söpöyksiä ihmeteltyämme aloimme etsiä poispääsyä Versaillesin linnan puistosta, koska olimme saaneet tarpeeksemme. Löysimme poispääsyn, mutta se oli lukittu. Se oli kiinni. Siitä ei päässyt ulos. Pyörimme ympyrää ymmärtämättä, miksi turisteja ei päästetä pois Versaillesista. Linnatoiminta ja kaiken linnamaisuuden ylläpitäminen veisi Ranskan valtion vararikkoon, ellei sitä maksatettaisi turisteilla, mikä on mielestäni ihan okei. Mutta olimme jumissa silti. Ainut mahdollisuutemme oli marssia verenmaku suussa pölyistä 'Via Dolorosaa' pitkin takaisin pienelle Trianonille ja hypätä sen edustalla maksulliseen (4 euroa per henki yhteen suuntaan) turistijunaan, joka tällä kertaa lähti matkaan suhteellisen nopeasti, kiitos turistijumalien.

Istuimme hiljaa. Kuolemanhiljaa. Pikkuturistijuna nytkähtelee kujalla kohti päälinnaa. Minua vastapäätä istuu brasilialainen nainen, joka imee vaikuttavan kokoista violettia sähkötupakkaa. Napsaisen kuvan ohi matelevasta Versaillesin puistosta ja mietin, etten enää koskaan tule tänne takaisin kesälauantaina. Ei, seuraavalla kerralla tulen keväällä ennen kiinalaisia ja vierailen vain puistossa ja varaan paikat Les Grandes Eaux -suihkulähdeshowhun ja illan ilotulutuksiin. Tai otan osaa oppaan selostamaan kierrokseen. Versailles on liikaa, liian paljon, liian hieno, liian too much. Mutta ensi kerralla sitten lisää. Turisti ei ole koskaan täysin vieraillut Versaillesissa.

* * * * * * * * * * * * * * * * *    

Jos Pariisi museoineen ja linnoineen pyörähtelee matkasuunnitelmissasi, julkaisen pian postauksen Louvren museosta ja siitä kuinka pääset sisään jonottamatta ja millaista reittiä museossa kannattaa kulkea, jos haluaa nähdä pääteokset parissa tunnissa.

Ole Louvressa The Winner.