Taikametsä

Kyllä se on tiedetty jo aikapäiviä sitten, että metsällä ja luonnolla on positiivinen vaikutus kiireisen nykyihmisen olotilaan. Nyt tämä vaikutus on tuotteistettu ja sitä saa reseptillä. Tai, näin ainakin Suomessa ja Japanissa. Entäs Normandiassa?

Viidentoista vuoden Ranskan kokemuksella voin suoralta kädeltä väittää, että perusranskalaisen luontosuhde on melko mitätön, jos ei oteta huomioon etanansyöjien pakkomiellettä hamstrata kissoja ja koiria nurkkiinsa. Kotieläimet on juttu erikseen ja maaseudulla maaseudun eläimet toinen juttu konsanaan. Ranskalaiset ovat ehkä hieman ihmisvihaista kansaa ja kompensoivat tätä olemalla eläinrakkaita. Siitä huolimatta he tuskin koskaan käyskentelevät luonnossa, jos voivat siltä jotenkin välttyä. Ja koska olemme Ranskassa, on tässäkin säännössä poikkeuksensa: lomat. Lomalla kyllä vaelletaan vuorilla, pyöräillään Loiren laaksossa ja kerätään simpukoita rannalta.

Heh, olen opettanut perilliseni metsäläiseksi. Veri vetää. Tai universaali poikuus, johon lupaus majan rakentamisesta vetoaa. Sen sijaan, kun kysyn hänen hänen perinormandialaiselta isältään haluaako hän liittyä seuraamme ja rämpiä metsässä, vastaus on "sans façon" (lue: menkää te toki, mutta älkää sekoittako minua kummallisiin pakanapuuhiinne).

Metsään ranskis ei lähde vapaaehtoisesti, ei edes sitä koiraansa kusettamaan, ellei ole metsästyskausi. Ja se on taas asia erikseen. Minulla ei ole mielipidettä metsästykseen. Piste. Kunhan kaikki kunnioittavat lakeja, toisiaan ja mitä lie muuta mahdollista, mutta en osaa puhua metsästyksestä ja luontosuhteesta samassa lauseessa. Pas du tout.

Miksi ranskalaiset eivät käy luontoilemassa? Ranska on kaunis maa. On täällä toki paljon rumaakin, mutta kun kaupungista ajaa pois, Ranska on melko söpö ja pittoreski. Ja ranskalainen luonto kaikkine eri ilmastovyöhykkeineen, vuorineen, rannikkoineen on yksinkertaisesti upea. Normandian maaseutu ja metsät ovat sen lisäksi mystisiä ja satumaisia paikkoja, joissa luulisi jokaisen paikallisen haluavan voimaantua vapaa-ajallaan.

Käypä ranskalaisessa metsässä (ei puistossa) ja huomaat sen olevan typötyhjä ihmisistä. No joku halkojen hakkaaja saattaa säikähtää, kun yllätät hänet kesken aherruksen. Tai sitten se metsästäjä. Ehkä syynä on myös se yksinkertainen seikka, että suuri osa Ranskan metsistä on yksityisiä. Privé. Suomalaiselle tämä on pyhäinhäväistys. Koitapa estää suomalaista jäärää menemästä metsään. Et pety. En tiedä miksi, mutta suomalaisen luontosuhde on kovin erilainen ranskalaisesta. Ehkei kukaan ole kertonut heille, että metsä on hyvä paikka. Joku on varmaan pelotellut heidät lapsina kuoliaiksi Grimmin satumaisilla tarinoilla pahoista ilkeistä metsistä.

Ei ole metsää voittanutta, siitä huolimatta. Ja toisaalta, olisihan se nyt hemmetin sääli, jos kaikki ranskalaiset yhtäkkiä keksisivätkin rynnätä metsäpoluille, joilla olen tottunut haahuilemaan ylhäisessä yksinäisyydessäni, rentoutuen täysin ilmaiseksi luontosuhdettani hyväksi käyttäen.

Metsässä on taikaa. Olkaa metsän noitia!

-------------------------------------------------------------------------------------
Kuvissa äiti yrittää pysyä perillisen ja taikaponin kintereillä meidän landen lähirentoutumispusikoissa.