Lappi versus Aveyron

Tsahkaljärven retkeilyreitiltä

Paransimme luontosuhdettamme kuluneena kesänä vaeltamalla kahdessa eri maassa, hyvin erilaisissa olosuhteissa. Kesäkuussa vein perillisen road-tripille Kilpisjärvelle kokemaan Lappia ja elokuussa koko perhe leireili Tarn-joen varrella Aveyronissa, Millaun kaupungin kupeessa.

Kumpikin kohde on wau-elementeiltään takuuvarma valinta, mutta Lappi veti silti pidemmän korren, kun mietittiin missä luonto oli upein, sielu lepäsi ja minne mieli tekevi uudelleen. Lappi tosin on ulkkareille hieman kaukana ja vaatii periaatteessa kaksi matkaa yhden sijaan. Kun yrittää tunkea kahteen viikkoon perheen, sukuloimiset, kaverit, riittävät löylyt ja lenkit ja Lapin matkan, huomaa äkkiä, etteivät päivät riitä. Lopputulos on melkoinen määrä lentelyä ja autolla ajelua paikasta toiseen.*

Reittimme kulki Rovaniemen lentokentältä lähimmän Lidl-kaupan kautta Leville, missä pysähdyimme syömään. Poro-tortillat jäivät reissun ainokaiseksi Lappi-ruoaksi, mutta tulipahan kokeiltua. Kahvi sentään maittoi kuskeille. Automaattivaihteistoon tottumattomana sain pienen IBS-mahanpurun, kun ykköskuskimme ja eräjorma-sisareni heitti ratin hoiteisiini. Hyvin se kuitenkin sujui, vaikka pelkääjänpaikalta välillä valitettiin vauhdin hitautta (keskinopeus 75 km/h: matkaa yli 500 km). Eräjorma-siskon Poro-kello äppistä näki missä oli viimeisen tunnin aikana poroja havaittu. Ilmeisesti varsinkin rekkakuskit lisäsivät spotteja, koska ne olivat todella tarkkoja ja suurin piirtein aina tiesimme missä poloja jolkottaa. Sen vain sanon, että poroja oli paljon liikkeellä, enkä yhtään kadu hidastelua. Sitä paitsi: meillä oli koko päivä, ilta ja yö aikaa ajaa, koska keskiyön aurinko on ihan loistava juttu.

Poro paskalla.

Valon määrään ei totu ihan heti, mutta matkailijalle se on hieno homma. Päivää riittää ja nukkua ei tee mieli. Vuorokauteen saa mahtumaan parikin vaelluslenkkiä ja keskiyön saunat sen päälle. Majapaikassa on hyvä olla pimennysverhot, koska muuten polla menee sekaisin.

Rovaniemeltä ajaa noin viidessä tunnissa Kilpisjärven rantaan. Kittilästä olisi lyhyempi matka, mutta en saanut sinne lentoja, mikä ei ollut huono juttu, koska halusin tehdä nimen omaan automatkan Lappiin (ilman kuitenkaan koko Suomen halki köröttelyä, koska mun vauhdilla...). Suosittelen vuokra-autoksi suhteellisen mukavaa kärryä, koska paikoittain tiet olivat kuoppaiset.

Lapin reissusta ei olisi tullut mitään ellen olisi löytänyt sopivaa mökkiä. Halusin mökin, enkä hotellia, mutta mökit vuokrataan yleensä viikoksi kerrallaan ja minulla oli käytössä vain 5 päivää. Ongelma ratkesi Airbnb:n avulla, minkä kautta löytyi maailman suloisin kelomökki ihan järven rannasta. Mökin norjalaisen omistajan kanssa kommunikointi sujui ongelmitta (olen meriolento ja puhun norjaa sujuvasti) ja key-boxin ansiosta saapumis- ja lähtemisajat eivät myöskään tuottaneet probleemeita.

Wabi sabi kohdallaan.

   

Kilpisjärvi sijaitsee niin ylhäällä Käsivarren kärjessä, että sitä pohjoisempana on vain Norja. Norjan Alppien (Kölivuoristo) lumihuiput nousevat horisontissa tummien tuntureiden takana. Kilpisjärvestä oli vasta jäät lähteneet ja vedet liplattivat tummina ja pohjattomina. Joku idiootti oli keksinyt, että siellä pitää käydä uimassa, mutta haaste hyytyi isovarpaan pakastumiseen. Siinä järven rannassa saunajäähyjä istuessa idiootin mieli rauhoittui ensimmäisen kerran sitten moneen vuoteen - ja se on iso juttu perushermostuneelle.

Mallan luonnonpuiston Kitsi-putous

Lappiin ei itse asiassa mennä, koska siellä on se luonto, vaan siksi, että siellä on enimmäkseen vain se luonto. Lappiin mennään pakoon muita ihmisolentoja ja niiden hömpötyksiä. Mallan luonnonpuiston polulla tapasimme jonkun verran kulkijoita, mutta suurimman osan matkaa tallustimme omassa rauhassamme. Siinä oli aikaa olla miettimättä mitään ja se tekee aivoille hyvää. Sitten kun mutkan takaa paljastui poroja vasoineen, kaivettiin kiikarit esiin ja tehtiin Attenboroughit. Ja samat, kun tunturilammen laineilta tunnistettiin kummallisia sorsia, jotka paljastuivat kaakkureiksi. Polun varresta tietenkin kuvattiin jokainen kukka ja muisteltiin peruskoulun biologian tunteja. Siitä olen kiitollinen, että koulussa sain opetella kasvien nimiä, vaikka en minä niitä enää muista, mutta tärkeintä olikin se luonnon ihmettely. Japanilaiset kutsuvat sitä wabi sabi:ksi.

Yksin keskellä ei mitään.

Kilpisjärven ympärillä on monenlaista vaellusreittiä joka makuun. Sakhaljärven rantaan kävelee luontokeskukselta puolessa tunnissa (2km), jos ihailee jokaista vaivaiskoivua ja juolukkaa. Saana-tunturin laelle kiipeää parissa tunnissa, jos pysähtyy kuolemaan vartin välein. Kitsi-putousta ihastelemaan on käveltävä vaihtelevassa maastossa useampi tunti evästaukoineen. Vastaan tulevilta retkeilijöiltä haastelimme, että useampien päivien telttareissuja oli tehty rinkat ja koirat selässä. Joka makuun löytyy elämystä.

Yksi Lapin suurista elämyksistä jäi meiltä kokematta: hyttyset. Reissumme ajoittui sopivasti hetkeen, jolloin ne eivät olleet vielä kuoriutuneet. Kevät oli ollut kylmä, tunturissa kuivaa tjms. Järjestelmällisesti jokainen henkilö, joka oli joskus Lapissa käynyt, ja jolle matkasuunnitelmistani kerroin, varoitti minua, että ne voivat pilata ilon. No, joskus minullakin on hieman onnea matkassa mukana ja en joutunut räkän uhriksi.

Kuningasrapua à la Norge

Norja vuonoineen sijaitsee Kilpisjärveltä kivenheiton päässä. Kesäkuun alkupuolella Norjan teillä suhasi jo paljon turismoja. Ajoimme Tromssaan (2h) missä pällistelimme valaanpyyntialuksia, risteilyturismoja, kummallista arktista arkkitehtuuria, jossa yhdistyy perinteinen puu ja myllypuromainen teräsbetoni, suurta siltaa ja söimme lähiruokaa. Perillinen teki ilmastolakon ravintolan portailla, kun huomasi että menuulla oli valasta. Olin ylpeä, mutta päädyimme kuitenkin syömään paikallisten suosimaan puljuun, koska toinen vaihtoehto olisi ollut multiamerikkalainen hamppariketju.

Viiden päivän automatka Lappiin sujui mielestäni todella hyvin. Meillä oli onnea matkassa säiden ja hyttysten suhteen. Vettä satoi pariin otteeseen, mutta vain kun olimme tien päällä. Saimme paistatella auringossa Saana-tunturin huipulla, missä eväiden syöminen kohmeisin sormin olisi ollut ikävää. Näimme ihan hitosti poroja ja Norjassa kotkan! Luonto oli juuri niin mieleenpainuvan kaunista ja rauhoittavaa kuin mitä toivoin ja odotin.

No entä sitten Aveyron?

Tarn-joki virtaa Cevennesin ylängön halki ja on kovertanut matkallaan kanjonin, jonka tyrskyissä kävimme melomassa. Jokilaakson törmillä rohkeat kävivät kiipeämässä 100-m reitin 'Hampaalle'. Jylhän kalliokylän huomissa maistelimme hurjan suolaista Roquefort-juustoa. Ranskassa matkustaminen on aina ilo vatsalle, mutta luonnonrauhaa on melko turha etsiä, kunnes löydät le coin secret eli salaisen mestan.

Salainen mesta, jossa uiminen oli kielletty (uimataidottomien takia) virtauksen takia, jotenka uimme. 

Aveyron on Ranskan takapuoli. Sinne on pitkä matka ja se on hieman syrjässä ja siellä ei ole paljoa mitään. Loistava paikka kaikin puolin. Paitsi että, meni Ranskassa minne tahansa (perähikiälle) on siellä elokuussa paljon turismoja. Se on ikävää, jos ei pidä ihmisistä. Paikan päällä auto on välttämättömyys, jotenka sinne on oli ajettava. Mietimme pyörien mukaan ottamista, mutta Aveyron ei ole Bretagne, eli tasamaata, vaan vuoristoa ja me emme ole olympiakunnossa. Pyörät jäivät kotiin. Paikasta toiseen liikkuminen oli hankalaa, koska tiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja pitkiä. Vietimmekin paljon aikaa pelaamalla petankkia mobile-homen edustalla.

Kuvaajaa oksetti kiipeilijöiden puolesta.

Ranska on kiipeilijän paratiisi. Missä on vähänkin vuorta, löytyy kiipeilyreittejä ja oppaita ja paljon hikeä ja hyvää mieltä. Tällä kertaa en lähtenyt roikkumaan poikien mukana, koska pelkästään kiipeilysaitille pääseminen vei kaikki voimani. 'Tunne voimasi ja heikkoutesi', soi päässäni ja istuin kivellä valokuvaamassa hyvin tyytyväisenä päätöksestäni, kun kuuntelin poikieni perässä reitille lähteneen teinitytön kauhunhuutoja. Rakastan vuoria, mutta rajat minullakin. Sen sijaan olin tyytyväinen puolison ja perillisen urhoollisesta huiputuksesta. Toisten ilo on myös oma ilo.

Matkalla kohti "Hammasta".

Kiipeilyyn en suostunut, mutta tartuin melaan ja navigoimme Tarn-joen kanjonissa kaksikymmentä kilometriä. Se oli sopiva etäisyys. Ardèche-joen kolmikymppiä on hieman liikaa yhdelle päivälle. Tosin, lomalla on aikaa palautua. Tarn-joen maisemat olivat jylhät ja joelta nähden autiot. Olisin nauttinut hieman enemmän, jos reitillä ei olisi ollut niin paljon muita kanootteja, mutta silti päivä oli leppoisa ja tietenkin super-aurinkoinen. Melontaretkelle kannattaa ottaa mukaan ihan hitosti vettä, paljon ruokaa, pyyhkeet, vaihtovaatteet, aurinkolasit, hattu, aurinkorasvaa ja joko kissa tai koira mielen mukaan. Kanoottiin saa vesitiiviin tynnyrin. Vuokrauspuljuja löytyy joka puolelta. Aamulla minibussi vie joelle ja hakee iltapäivällä (tai illalla) väsyneet ja rapaiset melojat takaisin parkkiksen tuntumaan.

Hyönteisille omistettu museo Micropolis. Kuvissa Cicadanus Cicadas.

Melomisen traumoista parannuttua (auringonpolttamat ja rakkulat) on hyvä suunnata kulttuurikohteisiin. Kävimme piskuisen Ayssènes kylän hevoskastanja-museossa, missä opimme, että keskiajalla kastanjapuut olivat niin arvokkaita, että ne saattoivat olla osa morsiamen myötäjäisiä. Hevoskastanjoista tehtiin jauhoja ja jauhoista leipää. Hevoskastanjojen salojen tutustumisen lisäksi Millaun lähistöllä voi vierailla hyönteismuseossa, missä oli elävien mehiläisten pesä ja paljon kuolleita hyönteisiä. Kerrankin sain mahdollisuuden vertailla ampiaista ja mehiläistä lähietäisyydeltä ilman kylmiä väreitä ja opiskella niiden anatomioiden eroavaisuuksia. Mehiläinen on pienempi ja pörröisempi ja muutenkin symppiksemmän oloisempi. 

Tarn-joki ja kanjoni ja joku keskiaikainen kylä.

Kaiken keskellä virtaa joki. Oletteko koskaan huomanneet kuinka joessa kuntouiminen on kivempaa kuin altaassa. Joessa on tilaa, koska se on isompi ja sinne mahtuu enemmän porukkaa, mutta laajemmalle pinta-alalle ja uidessa voi tuntua paljon kivemmalta, kun ei kukaan ole tiellä. Retkeilymajapaikassamme ei ollut siis uima-allasta vaan joki, mikä oli virkistävää.

Vesiputous, mutta kuivuuden takia se oli vesinoro.

Eteläisen Ranskan pikkukivikeskiaikakylissä tulee helposti too much olo, koska kaikkea kaunista, söpöä, super-vanhaa ja mielenkiintoista on liikaa. Voisin vaellella tunteja kapeilla kujilla ja ihmetellä ovenkahvoja ja kolkuttimia . Onneksi Aveyronissa on myös vaellusreittejä, ettei mene liiasta söpöstä pilalle. Tarn-jokilaakso tarjoaa monenlaista reittiä, mutta me valitsimme vaikeimman, eli 'Korppikotkan kiepin'. Reitin pituus on vain 10 km, mutta korkeuseroa kertyy 480 m. Siinähän kipuat ja kapuat. Le Rozierin keskiaikaisesta pikkukylästä alkava reitti vie sienimäisten kalkkikivimuodostumien luokse korkeuksiin, missä seudulle uudelleen 'istutettu' korppikotkalauma liihottelee iltapäivän nousevissa ilmavirtauksissa.

Korppikotka-vaelluksen kohokohtia.

Polulla keskityin katselemaan maahan ja mihin jalkani asetan, koska mäki oli jyrkkä, mutta kun kuulin yläpuolelta ensimmäisen kerran siipien suhinaa ja valtaisa varjo pyyhkäisi ylitseni, kohotin katseeni ja näin kotkan kaartavan parin metrin päässä. Se oli melko ohos-elämys. Korppikotkat metsästettiin näiltä tienoilta kauan sitten, mutta laji on onnistuttu saamaan pesimään Cevennesin vuoristossa uudelleen. Jotkin asiat menevät maailmassa parempaan suuntaan, muistakaa se.

Kotkat lentää.

Suurin ero Lapissa ja Aveyronissa vaeltamisessa on ihmismäärä. Lapissa on todella tyhjää, niin tien päällä kuin vaellusreiteilläkin, verrattuna Ranskan touhuun. Minua alkoi ärsyttämään kotkareitillä jatkuva vastaantulijoiden moikkailu. Porukkaa ramppasi vastaan ihan koko ajan. Reitti on sentään melko hevon peessä, mutta silti sinne riittää jengiä. Omaa rauhaa löytyi, kun lähti reitiltä hieman sivuun, mutta siinä on tietty riskinä, että eksyy ja myös luonnon eroosio paikoissa, missä sen voi jättää rauhaan.

Pään päällä liihotti koko ajan joku. Hermostuttavaa.

Aveyronissa oli omat puolensa, kuten petankki, halpa viini ja haisevat juustot, mutta kohteena Kilpisjärvi jätti syvemmät jäljet. Olen ehkä liian tottunut Ranskaan ja se ei enää niin säväytä kuin joskus parikymmentä vuotta sitten, ja Lapin eksotiikka sopi juuri tähän kohtaan paremmin. Tai sitten minusta on tulossa erakko ja haluan paeta mahdollisimman kauas sivistyksestä.

Joen rauhaa. Vesi elementtinä on todella wabi sabi.

* Ilmastoahdistus mea-culpa:

Laskin mielessäni, että ekologisin vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin ja istuttaa kasvimaalle (jos sellainen olisi) tomaatteja, salaattia ja perunaa ja katsoa kun ne kasvavat. Lupaan tehdä sen eläkkeellä. Nyt oli paljon akuutimpaa päästä näyttämään Koti-Suomea puolisuomalaiselle perilliselle, joka ei ollut aiemmin Lapissa käynyt (enkä kyllä minäkään), joten en potenut Helsinkiin ja Rovaniemelle lentämällä matkustamisesta ahdistusta.