Linnoja ja noopeleita

Mitä haluat nähdä, kun tulet Ranskaan? Minne suuntaat visiitille? Mikä vetää tässä maassa eniten puoleensa?

En tiedä teistä kaikista muista, mutta äitini lempikohde ovat les châteaux! Ja äitini on oikeassa, koska niitä on täällä pilvin pimein. 

Tuossa muutaman metrin päässä kotioveltani on tämä myytävänä:

Vai voiko tätä linnaksi kutsua? Itse sanoisin manoir, mutta paikallisille se on château eikä yhtään sen vähempää. Château'n verran siitä pyydetään hintaa (750 000). Ostajan on parempi olla vähintään pienen maan prinssi. Lämmityskuluista puhumattakaan. Pytingissä on 8 kylppäriä, mutta ilmoituksessa ei kerrota tuleeko henkilökunta paketin mukana.

Jossain kouluvuosieni pölyisissä muistoissa lojuu haperoituneena kuva Ranskan Vallankumouksesta ja giljotiinista. Kun kohtasin ensimmäistä kertaa ns. noble'n, ranskalaisen aristokraatin, tuo kellastunut kuva vallankumouksesta repeytyi pieneksi silpuksi ja hävisi historian tuuleen. Kaikilta siniverisiltä ei siis katkottukkaan kaulaa. Ehkä muutama pääsi pakoon ja tuli takaisin, kun pöly oli laskeutunut.

Joka tapauksessa vähän joka kylästä löytyy sen ja sen paroni- tai kreivisuvun sukulinna. Yleensä linnan on ostanut ökyrikas kiinalainen tai venäläinen, mutta toisinaan itse paroni tai kreivi tai paronitar tai kreivitär asuu sukulinnassaan ja kasvattaa harvinaisia ruusulajikkeita monen hehtaarin puutarhassaan. Parasta on se, että rahvas pääsee nykyään ihailemaan näitä monisatavuotisia paikallismonumentteja ja niiden huolella vaalittuja kukkarivistöjä. Suuri osa pikkulinnoista on yleisölle auki viikonloppuisin ja koululomien aikaan. Osa on remontoitu luksus-hotelleiksi. Ja muutamassa asuu kärttyinen vanha mummo.

Ratsun selässä koettua:

Huoletonna ei tavallisen maatiaisen kannata itsensä ylhäisyyden tiluksilla käyskennellä, koska kreivittären garde forestier, metsävahti, hätyyttää maasturillaan luvattomat alamaiset pois Madamen mailta. Ranskassa ei tunneta joka miehen (naisen) oikeutta kuleksia metsässä. Ja valitettavasti Madame La Vicomtessen garde forestier ei ymmärrä huumoria, kun häneltä kysyy kulkulupaa suuren siperialaisen ylhäisön viimeinen perillinen, hänen mahtipontisuutensa Madame Von Törne Smithers. Silmääkään räväyttämättä mies toistaa pyyntönsä poistumaan Madamen mailta. Kyllä Jeeves.

Jäpätystä kun malheur kohtaa

Simpukka haastoi minut jäpättämään. Siinä hän on oikeassa, koska se niin hyvin sopii minulle. Ainoa ongelma on se, että valituksen aiheita saa olla vain kolme. No yritän suoltaa esille, näkyville ja paperille ne kolme päällimmäistä:

1. Paha: Auto ei käynnisty ja olen jo myöhässä. Viis ympäristökatastrofista, rahakriisistä ja köyhien maiden naisten ja lasten asemasta. Kun rellu ei puhu eikä pukahda, olen merdessä. Minä ylipäätään vihaan autoja, ajamista ja kaikkea niihin liittyvää. Ja kun hemmetin vekotin ei edes toimi...

2. Paha: Riitely. En osaa väitellä, mutta olen usein eri mieltä. Jos vain voin, vältän konflikteja. Elän ja annan elää. Mutta välillä tulee riita ja se harmittaa.

3. Paha: Sairaus. Sen kanssa voi elää, mutta se ei helpota elämää. Ja kun itse vielä sen kanssa tulee toimeen, niin aina löytyy niitä jotka eivät ymmärrä ja pistävät kapuloita rattaisiin.

Auton saa korjattua, riidat sovittua ja sairauden kanssa oppii elämään. Jäljelle jäävät oikeastaan vain ne isot pahat, joille kukaan ei voi mitään. Miksi maailmassa on niin paljon pahaa ja kärsimystä, sotaa ja vihaa, sotkemista ja välinpitämättömyyttä...

Parempi valittaa siitä, mille voi jotain tehdä. Minua harmittaa myös hidas nettiyhteys, epäergonominen toimistotuoli, vuotava viemäriputki, takkuileva sähkötaulu ja penskan opettaja, joka katkaisi kätensä (3 kk:tta sairaslomaa) ja jolla on ollut jo kolme eri sijaista, joista kukin on ollut vuorollaan ihan pihalla. 

Haastan vuorostani kolme kolleegaa jäpättämään:

- Stazzy
- Mme Kissankulma
- Riina Pariisista

Kylässä taas juhlitaan

Tänään on Les Rameaux eli pääsiäistä edeltävä sunnuntai. Elin Ranskassa yli kymmenen vuotta ymmärtämättä mistä on kyse. Se ei ole varsinainen kirkollinen pyhäpäivä, vaikka se sitä vähän onkin. Täällä asiat eivät vain ole jotain tai sitten eivät, ne usein ovat siltä väliltä, vähän kumpaakin. Ja kysypä joltakulta ranskalaiselta tietääkö hän mistä on kyse...quelqu'un? Suomessa virvotaan, selitäpä se ranskalaiselle.

Mutta siitä viis. Pääasia että kylässä on juhlat. Ei minun kylässäni, koska se on liian pieni varsinaiseksi kyläksi, mutta kyläni on kuitenkin kylä. Isommassa kylässä pidetään keräilytraktoreiden kokoontumisajot (onnekkaat pääsevät harvinaisimman kyytiin ajelulle). Esitteillä on myös kaikki seudulla kasvatettavat kanarodut, aasit ja lapsille järjestetään poniratsastusta. Torilla on erikoismarkkinat (kerran viikossa on tavalliset markkinat) ja erikoisuuksien joukosta löytyy muun muassa maustettuja makkaroita ja chileläisiä karjahattuja. Voihallilla myydään juustoja. Ja kaiken kruunaa tietenkin kylän Missin valinta ja sen päälle kylän orkesteri marssii kaduilla.

Maalla asumisessa on puolensa. Kylillä aina tapahtuu, kunhan ensin löytää parkkipaikan. Tai sitten unohtaa "melkein juhlapyhän" konsanaan ja nukkuu koko kauniin sunnuntain.

Mitähän pellosta puskee tänä vuonna?

Naapuritilan Monsieur P kynti peltonsa menneellä viikolla. Osallistuukohan hän kokoontumisajoihin.

Hetkiä keväässä

Peukaloni ei ole sen vihreämpi kuin vereni sininen, mutta jos joskus viihdyn pihalla kukkia katsellen, niitä istuttaen ja luontoa kuunnellen, on takuulla kevät. Kesällä on liikaa kärpäsiä (thaks to naapurin lehmät) ja rikkaruohoja (kun kiskot samaa sissirehua viidettä kertaa maasta siitä samasta kohtaa ruusun ja kiveyksen välistä, alat toivoa talvea). Antaa kaikkien kukkien kukkia vain.

Päätin odottaa vielä pari viikkoa ennen kuin isken geraniumit ikkunoille. Meteo Francen mukaan sää ei tule jatkumaan. Se loppuu ja pian taivaalta sataa taas kuuroja, entä ne sokeat ja mykät?

Autokoulussa

Rallin maailmanmestari on ranskalainen! Älkää sitä unohtako.

Moni ranskalainen pitää myös juuri itseään rallikuskina.

Heti lähipiirissäni on useampi rallin ystävä. Autoja on romutettu nuorena, vähemmän nuorena ja ei enää niin nuorena. Jos et ole koskaan ollut auto-onnettomuudessa osallisena, et voi pitää itseäsi ranskalaisena. Joka tapauksessa Ranskan teillä siltä on vaikea välttyä, vaikka tilastojen mukaan kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien määrä on laskenut viime vuosina. Liekö syynä nopeusrajoitusten tarkempi valvonta (peltipoliisit)?

Itse olen ollut mukana pelastamassa lapsiperhettä katolleen kiepsahtaneesta autosta moottoritiellä. Kaikki selvisivät onneksi pelkällä säikähdyksellä. Perheen isä oli nukahtanut rattiin perheen palatessa sukulaisten luota kotiin yöllä.

Jos juot, vaimo ajaa sinut kotiin. Vaimot eivät yleensä siis paljoa juo. Vaimoilla myös yleensä on ajokortti. Se ei ole kovin kallis Ranskassa, ainakaan verrattuna Suomen hintoihin. Ajoin omani vuonna 2001 (Ranskassa) ja taisin selvitä siitä muutamalla satasella. Liukasajoa ei testata, koska sen saa itse kukin opiskella etänä omalla autollaan kortin saatuaan.

Autotkaan eivät ole kovin kalliita. Niitähän ei täällä rakenneta kestämään, kun ne joka tapauksessa ajetaan romuksi myöhemmin. Ja jos rellu, pösö tai sitikka hajoaa, älä ainakaan vie sitä korjaamolle. Se tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen.

Ranksa on vanha sivistysvaltio ja kulttuurimaa. Sen tähden täällä on myös värikäs liikennekultturi. Sääntöjä on, mutta niitä ei noudateta. K A I K K I ajavat ylinopeutta. Jos et aja vähintään 10 km/h nopeusrajoitusta nopeammin, heitetään sinut pois maasta. Rallimaan kansallisuus pitää ansaita. Ajokieli muistuttaa ranskaa, mutta se puhutaan huutamalla ja sormimerkein.

Hain kerran töihin täällä Ranskassa suomalaiseen yritykseen, jonka aulassa heilutti kättään hymyilevä Ari Vatanen. Ari oli pahvia. Siitä on jo pitkä aika. Mutta jos meidät suomalaiset täällä jostain tunnetaan, niin kuskeistamme. Senpä takia ranskalaiset ymmärtävät, kun näkevät miten minä ajan. He heti tajuavat, että minut on lähetetty maanpakoon tai vähintään ottamaan oppia suurilta mestareilta.

Osaan jo ajaa ylinopeutta. Sormimerkkien oppiminen myös onnistui. Mutta en vieläkään osaa parkkeerata autoani muualle kuin siihen tarkoitettuun paikkaan. Sen sijaan osaan kehua kanssa-autoilijoita vuohiksi, jos siihen on tarvetta, ja siihen on usein tarvetta. Miksi chèvre? Kun tilanne tiellä kuumenee, pelkkä ajatus vuohista ratin takana saa minut nauramaan ja sitä myötä suhtautumaan ajamiseen lunkimmin.

Olen myös lopettanut opettamasta ranskalaisille liikennesääntöjä. Eivät he millään tule koskaan ymmärtämään mitään turvaväleistä, keltaisilla suhahtamisista taikka sateella ohittamisesta. Kerran yritin mittelöidä rekan kanssa kansallisella väylällä, koska rekan kuljettaja liimautui takapuskuriini monen kilometrin matkalta. Raivostuin, päästelin vuohia partaani ja yllätys-jarruttelin miestä kiusatakseni. Lopulta hän päätti minut ohittaa ja sitä tehdessään melkein työnsi minut tieltä pois. Vuohet eivät riittäneet.

Nykyään keskityn opettamaan ranskalaisille liikennesääntöjä ihan muilla kaistoilla, nimittäin uima-hallissa. Siellä on pienemmät riskit, mutta yhtä huonot tavat.