Olin viikon lomalla ja mietin laukkua pakatessa, että otanko läppärin mukaan vai en. En ottanut. Se vie laukusta turhan paljon tilaa ja sen lisäksi tiesin, etten sillä kuitenkaan mitään tekisi. Vietin viikon katsellen seinämää.
Mont Blanc, Chamonix (Dôme de goûter etualalla) |
Kyse ei ole varsinaisesta kirjoittajan blokista tai muustakaan traumaattisesta. Tarvitsin vain aikaa olla täysin saamaton ja tyhjää tuottava. Ja koska joka tuutista saa kuulla, että pitää olla tehokas, hiki hatussa, hymy suussa ja tuottaa enemmän ja nopeammin, tunsin itseni pataluhaksi, kunnes luin seiniin tuijottelusta.
Jatkan tapittamista, vaikka jo tänä aamuna ajatukseni pitivät seminaaria tekstiprojosta. Annan alitajunnan puuhata ja kärsivällisesti odotan, että aivoni jaksavat taas työskennellä.
Tuijottelemisiin!
Joo, mäkin luin tämän artikkelin taannoin. Oivallinen. Pääsee vähän eroon siitä syyllisyydestä, kun ei "tee mitään".
VastaaPoistaHyvä idea lähteä lomalle ilman läppäriä. Itse kunkin pitäisi joskus kokeilla.