Ihmiset jotka tekevät hulluja asioita



Inspiraatio piileksii näissä maisemista.

Kun kerron jollekulle, että kirjoitan romaania, hän harvemmin yllättyy. Jos hän tuntee minut vuosien takaa, hän tietää että en viihdy tavanomaisuuksissa. Jos olemme vasta tutustuneet, hän ymmärtää, että joskus ihmiset vain tekevät hulluja asioita. Se on inhimillistä.

Mikä tekee romaanin kirjoittamisesta päätöntä, on se että minä en ole kirjailija. Kuka tahansa voi silti kirjoittaa romaanin, periaatteessa. Mutta se on vähän hölmöä, koska kaikki tietävät, että sen julkaiseminen on melkein täysin mahdotonta ellei ole jo kirjailija.

On ihmisiä jotka opettelevat lentämään, vaikka tietävät ettei heillä ole varaa lentokoneeseen. Se ei estä heitä haluamasta. Kun he lentävät ensimmäistä kertaa yksin, he lentävät. He eivät kävele, kellu saatikka kiipeile. Heillä on siivet.

Kaukaisuudessa siintää metsä.

Lentämisellä on hintansa: lupakirja maksaa maltaita.

Olen viettänyt niin paljon aikaa käsikirjoitustani suunnitellen, etten muista mistä kaikki alkoi. Enkä tiedä saanko sen koskaan kirjoitettua. Eikä minulla ei ole takeen taetta kustannussopimuksesta. Miksi siis kaikki vaiva? Voisin viettää aikani puutarhaa kastellen tai kuntoa kohottaen. Määränpää olisi saavutettavissa ja tuloksiakin odotettavissa.

Valitettavasti kuulun niihin kädellisiin, joille ei riitä puutarhan kaikkien kukkien loisto eikä piukka takamus. Siksi kirjoitan. Ne jotka ovat joskus lentäneet omilla siivillään ymmärtänevät.