Koulumuistoja osa 2

Aloitin "miten tänne päädyin" -sepityksen Koulumuistoja postauksella. Kerroin tavallisen vaihtariarjen muuttuneen sinä päivänä, kun aloitin miekkailun. Jospa nyt kertoisin siitä vähän enemmän.

En ollut missään vaiheessa elämääni haaveillut miekkailemisesta, saatikka ajatellut sellaista joskus harrastavani tai edes kokeilevani. En ole millään lailla ninja. Mutta kun kaverini äkkäsi "Tule miekkailemaan" -ilmoituksen kampuksella ja päätti, että tyttököörimme oli lähdettävä miekkailemaan, me lähdimme.

Eräs pimeä syysilta haahuilimme yliopistoalueen laitamilla piikkipensasaitojen ja harmaiden betonibunkkerien lomitse urheiluhallille, jonka oven aukaisimme epäröiden. Astuimme hämärästi valaistuun saliin, jossa seisoskeli muutama valkoisiin miekkailuvaatteisiin sonnustautunut ranskalainen. Näytimme hölmöiltä ulkomaalaisilta opiskelijoilta ja he näyttivät hölmistyneiltä miekkailevilta ranskalaisilta.

Maître d'armes eli päämiekkailunopettaja vastaanotti meidät hämmentynein sanoin ja elein ja hyväksyi pyyntömme kokeilla miekkailua (seurahan oli asiasta laittanut ilmoituksen). Olimme ainoat ilmoituksen paikalle vetämät ummikot. He luultavammin laittoivat ilmoituksen joka syksy samalle ilmoitustaululle, mutta tähän asti siihen ei ollut koskaan kukaan vastannut.

Meidät varustettiin valkoisella miekkailutakilla, kärpäsensilmä-verkkokypärällä ja épée'llä eli miekalla. Koska olimme tyttöjä, saimme myös metalliset rintasuojat. Pojilla kai on jonkinlainen suoja myös, mutta eri paikassa. Koetimme varusteita pukuhuoneessa, saimme ne päälle jotenkuten. Meille esiteltiin yksi seuran nuorista miekkailijoista, joka perehdytti meidät lajin alkeisiin. Kaikki alkoi perusasennosta. Jalat harallaan, polvet taivutettuina, miekkakäsi kohti vastustajaa, toinen käsi ja sydämen puoli ylävartaloa käännettynä vastustajasta pois. Meille opetettiin kuinka hyökätään, kuinka torjutaan ja kuinka liikutaan jne.

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Tunti oli mielenkiintoinen ja päättyi opettajiemme lämpimään pyyntöön tulla toistekin. Kun pääsimme taas viileään ulkoilmaan ja pimeyden suojiin, kikatimme kipeitä reisilihaksia, miekanterän jättämiä mustelmia, opettajiamme ja tumpelointiamme. Vain kaksi meistä palasi miekkailemaan seuraavalla viikolla. Kirjauduimme seuran jäseniksi ja tunsimme vihdoin kuuluvamme johonkin Ranskassa. Lähteä Ranskaan vaihto-oppilaaksi ja oppia miekkailemaan. Olimme tyytyväisiä ja kotiväkikin piti harrastustamme hauskana.

Siinä piili myös vaaransa. Rakkaus nimittäin iski (tai pisti) ja alkoi toisenlainen taistelu.