Kesä ei ole täällä ihan vielä, vaikka puut kantavat jo lehtensä ja pääskyset piipertävät kesämökeissään ladon kattoparruilla. Pihalla on +12 ° C. Se on valitettava asia, kun pitäisi täyttää puutarha kukilla, lyhentää nurmea, valmistaa ruusupenkkien lannoiteseos (hevonpeetä ja mustaa multaa), siirtää muutama väärään paikkaan viime kesänä istutettu kasvi ja imeä elinterkeää aurinkoenergiaa ja valmistaa d-vitamiinia sen avulla.
Ehkä kesä on täällä ensi viikonloppuna.
Tämä viikonloppu meni selitellessä, että miksi minä en äänestä. No kun en minä saa. Tulihan siinä vähän hömppänä olo, kun itsekin miettii, että miksei. Olen suomalainen, mutta asun ja käyn töissä Ranskassa, olen naimisissa ranskalaisen kanssa ja kasvatan ranskalaista lasta. Olen velkaa ranskalaiselle pankille ja maksan kaikki veroni Ranskan valtiolle. Tulen saamaan eläkkeeni ranskalaisesta eläkekassasta kuten myös työttömyys- ja sairaus- ym päivärahat Ranskan sosiaaliturvalta.
Suomalaista minussa on vielä lapsuudenmuistot, kaipuu kaikista rakkaista, sipulisillin ja salmiakin himo, hiljaisuuden kunnioitus ja matcho-allergia. En tiedä mitä mieltä Monsieur Hollande on näistä asioista, mutta uskon hänellä olevan tärkeämpääkin puuhaa kuin Ranskan ulkomaalaisten tunneherkät kaipailut.
Olenkin tässä viime aikoina miettinyt, että mitä jos hakisin itselleni uuden kansalaisuuden. Tähän asti en ole löytänyt sille yhtään hyvää syytä. Ja eikö se ole loppujen lopuksi vähän niin kuin avioliittokin. Ei se mitään muuta. Ei se tekisi minusta sen vähämpää suomalaista.
Kuulun niihin idealistisiin pehmoihin, jotka vielä uskovat demokratiaan ja kansanvaltaan ja jotka pitävät äänestysoikeutta velvollisuutena. Milloin kävin viimeksi äänestämässä? Onko ulkosuomalaisuus tarpeeksi hyvä tekosyy olla ottamatta osaa asuin- ja/tai synnyinmaan poliittiseen päätöksentekoon?
Jotta olemassaoloni jotekin painaisi jossakin vaakakupissa, niin miksei sitten asuinmaan vaalisaaliissa. Ja ei uusi passi tekisi minusta yhtään sen enempää ranskalaista kuin punainen baskeri, joka sopii päähäni kuin varpaat nenään.
Oikeastaan ainoa asia, joka voi vielä saada minut muuttamaan mieleni tässä uuden kansalaisuuden anomis -asiassa, on Ranskan byrokratia. Pelkkä ajatus saa kylmän hien virtaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti