Paljastuksia hiljaisuuden keskeltä

Loppukesä haukotuttaa. Ei oikein jaksaisi mitään. Mitään sen ihmeempää. Riinalta onneksi tuli haaste, jonka varjolla saan jotain postattua, kiitos siitä. Tosin varaan oikeuden muokata haastetta mieleni (laiskuuteni) mukaan.

Haastella on alkuperäiset säännöt, jotka siis tässä:

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger( the person who nominated them) set for them.3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate)and create 11 questions for them to answer.Then they must go to their pages and let them know they were nominated!There are no tag backs!


Eli alkuun 11 faktaa issestä:
1. Toinen jalkani on sentin lyhyempi kuin toinen.
2. Keittiössäni on valkopunaiset seinäkaakelit.
3. Kissaltani leikattiin vastikään paise poskesta. Hän voi nyt paljon paremmin.
4. En valinnut Normandiaa, koska ekana vaihtoehtona opiskelupaikaksi oli Grenoble ja sitten Brest. Jouduin tänne. Mutta aina tämä Pariisin voittaa.
4.bis: minulla on jonkin sortin ongelma Pariisin kanssa.
5. Valinta tänne jäämisestäni oli varmasti (toivottavasti) elämäni vaikein päätös.
6. Ranskalaiset eivät aina ymmärrä, mitä yritän heille sanoa.
7. Normandialaiset eivät aina halua ymmärtää, mitä yritän heille väittää.
8. Olen tyytyväinen, jos minut ymmärretään suurinpiirtein.
9. En pidä patongista.
10. Meri on asuinpaikastani n. 50 km:a liian kaukana.
11. Miksi 11? Kymmenen on paljon parempi.

 

Riinalla oli kysyttävää:

1. Mistä raivostuit viimeksi?
= kun mies ei halunnut imuroida

2. Mitä nauroit viimeksi?
= aamulla autossa radion imitaattorille

3. Mikä nosti viimeksi kyyneleet silmiisi?
= taisi olla Spielbergin War Horse elokuva (hevosia ei saa satuttaa ja hevosilla ei ole mitään tekemistä missään ihmisten tyhmissä sodissa!!!!)

4. Kuka näyttelijä esittäisi sinua elämäkertaelokuvassasi?
= tekisi mieli sanoa Nicole Kidman, mutta Glenn Close liippaa ehkä lähempää tai Tilda Swinton tai joku muu sellainen vähän vakava ja häijy blondi...Cate Blanchett (ei valitettavasti tule mieleen yhtään suomalaista näyttelijää...ja vielä vähemmän ranskalaista...sepä vasta olisi outoa)

5. Millä aikakaudella/vuosikymmenellä haluaisit elää, ellet saisi elää nykyaikana?
= tulevaisuudessa jossain siinä 2465 tienoilla, jolloin kaikki sodat on sodittu ja tiede on ratkaissut kaikki ihmiskuntaa riivaavat ongelmat

6. Mitä tekisit, missä asuisit ja millainen olisi perheesi nyt, jos ensimmäiset lapsuudenhaaveesi olisivat toteutuneet?
= ensimmäinen lapsuuden haaveeni oli omistaa hevonen ja samaa haaveilen yhä

7. Mikä ajoi sinut bloggaamaan?
= puhdas laskelmointi (1 harras(taja) kirjoittaja + 1 käsikirjoitus + kasa novelleja + eksoottinen Normandia + luomisen tuska = edes blogi valmiina, puuttuu enää kustannussopimus)

8. Mikä on mielipaikkasi?
= nukkuminen purjeveneessä kilpailee kouluhevosen selän kanssa tasoissa

9. Mikä yksittäinen kirja tai elokuva on vaikuttanut sinuun/identiteettiisi/ideologiaasi/elämääsi eniten?
= UUUUFGHH palleaa heikottaa thämmöiset kysymykset ...elokuvia on niin monia ....kirja: no vaikka se jonka kirjoitin, jos siitä nyt (tuskin) kirjaa koskaan tulee

10. Kuvaile täydellinen aamiainen.
= AAAH aamiainen on täydellinen kunhan se ei ole ennen kello 11h

11. Seuraava matkakohteesi?
= Lillessä olisi kiva käydä.

Ja minun vuoro kysellä:

1. Oliko mielestäsi helppoa laatia näitä kysymyksiä (siis niitä omiasi sitten kun olet ehtinyt ne laatia)?
2. Minkä pituiset hiukset sinulla on ja miksi?
3. Kuka tai mikä on elämäsi tärkein ihminen tai asia?
4. Missä tehdään maailman parhaat plätyt?
5. Mitä mieltä olet maailman tämän hetkisestä poliittisesta tilanteesta lehmistä?
6. Luetko viihdekirjallisuutta?
7. Krokotiilin-, lehmän- vai tekonahkainen?
8. Millä kielellä teet päässälaskuja?
9. Jos olisit eläin, mitä sanoisit ihmisille?
10. Onko avaruuden tutkiminen ja kosmologia mielestäsi tärkeää?
11. joo antaa jo olla.

Seuraavaksi haastetuiksi joutuivat Tarja ja toinen Normandian Pomme.

Joki virtaa sen läpi

Yksi Veulesin vesimyllyistä

Sarjassamme Normandiaa ristiin rastiin esittelen teille pittoreskin pienen rantakylän. Veules-les-Roses sijaitsee Dieppen ja Saint-Valéry-en-Caux'n välimaastossa. Siellä on rantajyrkänteet, pyöreät rantakivet (galets), jäätelökoju rannalla, lokkeja, vaikea pysäköidä ja paljon populaa aurinkoisena sunnuntainta. Kuulostaa Etretat'alta. Mutta Veules-les-Roses on vielä paljon enemmän. Sinne pääsee merenrantaa mukailevaa kiemuraista reittiä Dieppestä ja matkalla saa ihailla menneinä aikoina rakennettujen kylien söpöjä keskusaukioita, huviloita, pieniä linnoja, puistoja ja sieltä täältä pilkistävää turkoosia merta.

Kivirantaa

Veules-les-Roses on yksi niistä herttaisista rannikkokylistä, joihin kirjailijat ja muut taiteilijat pakenivat Pariisin kuumuutta kesäisin. Victor Hugolle on pyhitetty vaikuttavan näköinen ja kokoinen muistomerkki Veulesin rantakadun vieressä ihan kirjailijan nimeä kantavan ravintolan lähellä.

Victor Hugon kunniaksi taiteiltu monumentti.

Kun satunnainen turisti on syönyt piknikin biitsillä ja vetänyt siestat lokin laulun tuudittamana, on aika tutustua itse kaupunkiin. Jos pitää pienistä kujista, vanhoista kivistä, kukista, vedestä, herttaisista arkkitehtuurisista ratkaisuista, taidenäyttelyistä, myllyistä, vehreydestä, valkoiseksi maalatuista pienistä silloista..., on varma että rakastuu Veulesiin. Antaa kuvien puhua:

Joen (puron?) vartta

Jonkin sortin mylly

Paratiisin portti

Ranskan pienin joki.

Hobbitien koti.



Salainen

Fifille

Teetäkin sympatian lisukkeeksi tarjolla

Tuijottelijoita

Cresson-salaattia kasvava vesipelto
(vähän kirpeä rehu, joka on parhaimmillaan talvisin)

Veules-les-Roses on ihanan unelias, piristävän satumainen ja näppärän taskukokoinen vierailukohde. Satunnainen turisti löytää kesäaikaan kylästä useamman ravintolan tai muutaman euron sämpylän ranskalaisilla potuilla. Edustusdinnerin voi järjestää rannan Victor Hugo -ravintolassa, jonka ulkoiset puitteet kyllä jättivät meitin kylmäksi, mutta ehkä arkkitehti on panostanut harmoniaan rakennuksen sisätiloja piirtäessään.

Ruma ravintola kauniilla paikalla

Majoitusta en osaa suositella, koska en sellaista tarvinnut, mutta uskon ja luulen, että tienoolta löytyy yksi jos ei useampikin aivan liian ihana chambre d'hôtes. Palaan tähän paikkaan pian, se on varma.

Normandian suuret - osa 1

Normandia on kautta aikojen tuottanut omenoiden lisäksi kirjailijoita. Johtuneeko pitkistä, kylmistä ja kosteista talvista. Esittelen tässä heistä ensimmäisen.

Guy de Maupassant (1850 - 1893)



Je suis entré dans la littérature comme un météore, j’en sortirai comme un coup de foudre."

Tämä mies eli niin kuin kuoli - hurjasti. Hän sairastui 27 vuotiaana syfilikseen, joka vei miehen hautaan vain 16 vuotta myöhemmin. Vaikka sairaus pilasi suuren osan hänen elämästään, ei se estänyt häntä olemasta siitä ylpeä "J'ai la vérole ! enfin la vraie !! (…) Et j'en suis fier morbleu et je méprise par-dessus tous les bourgeois." Tämä heppu vaikuttaisi aika surkealta tapaukselta, ellei hän olisi yksi Ranskan historian kuuluisimmista kirjailijoista.

Mitä hän sitten sai lyhyessä elämässään aikaan: 6 romaania ja sadoittain novelleja. Guy'stä ei tullut kirjailijaa sattumalta. Hän oli rikkaan perheen rillutteleva hunsvotti, jonka oma isä joutui pelastamaan vapaaehtoisarmeijasta maksamalla pojalleen sijaisen. Guy hyötyi myös suhteista. Hänen äitinsä tunsi hyvin erään tietyn lääkärin perheineen ja itse Gustave Flaubert otti pikku-Guy'n siipensä suojiin pojan hurjina Pariisin vuosina. Varttuessaan Guy löysi oman äänensä (inho)realismista ja maalaili hyvin todentuntuisia henkilöhahmoja täynnä viheliäisiä huonoja puolia. Yksi näistä Bel Ami'n Georges Duroy, joka keinoja kaihtamatta nousi pintaliitäjien huipulle lähinnä rakastajatariensa ansiosta (ja heitä hyväksi käyttäen). Miehen muut romaanit ovat: Une vie, Pierre et Jean, Mont-Oriol, Notre cœur, ja Fort comme la mort. Novelleista suosittelen La Parure, jonka voit lukea täällä.

Monsieur de Maupassant rakennutti Etretat'iin talon, joka sai nimekseen "La Guillette". Hän järjesti siellä juhlia kirjailijakamujensa kanssa ja sai aikaan muutaman liuskan tekstiäkin. Talo on yhä paikoillaan, mutta se myytiin yksityishenkilölle vuonna 2010, vaikka eri instansseilla oli ollut puhetta tehdä talosta museo. Rahat eivät valitettavasti siihen riittäneet. Ehkä yksi kirjailijatalo per pieni kaupunki on tarpeeksi. Tai sitten jokin seudun linnoista kaipasi kunnostusta vielä kipeämmin.

Seuraavassa osassa esittelen ao. kuvan herran.


Kukas?

Lähteenä käytin hyvin omaperäisesti Wikipediaa

Oma maa mansikka, muu maa omena

Koska minulla ei ollut kuvia oman maan omenoista...

Normandiassa kukkii laventeli, ainakin pihallani. Sen sijaan omenapuiden kukinnot menivät ihan plörinäksi kylmän ja sateisen kevään takia. Ja c'est le cata! Ei omenia. Ei Normandiassa ompun omppua. Punakeltaviher-poskisia on n. 70 % vähemmän kuin normaali vuosina*. Laskin pihan kahdesta puusta toisesta kolme ja toisesta seitsemän omenaa. Ei kovin paljon. Yleensä niitä tulee niin paljon, ettei kaikkia saa kerättyä talteen ennen kuin kottaraiset pistävät ne parempiin poskiin. Noh minkä luonnolle mahtaa. Minulle tuo nyt ei ole kovin paha juttu, koska joka tapauksessa en tee enkä syö piirakkaa enkä hilloista mitään tiedä. Hevosille omput on kelvanneet joka syksy.

Sen sijaan seudun jyväjemmareille, jotka myös tekevät lisätienestiä siiderin ja muiden omppumehujen tislaamisella, asia on vakavampi. Heistä suuri osa on vaivalla hankkinut tilalleen jonkin sortin Bio-laatumerkin, eivätkä he näin ollen voi ostaa omenoita  muualta (tosin tyhmän kallista se olisi ostaa, kun omassa pihassa niiden pitäisi kasvaa). Onneksi moni saa leipänsä etupäässä lehmästä, mistäs muualta.

Mutta älkäätkö unhoittakoot päärynää!

Päärynäpuut kukkivat ilmeisesti vähän vähemmän kylmällä viikolla ja niiden oksat suorastaan tursuilevat hedelmää. Ja niistäkin saa valmistettua alkoholipitoisia juomia*. Normandiassa päärynäsiideri kulkee nimellä Poiré. Vahvempia litkuja on montaa eri sorttia, yleensä Poire sitä ja tätä. Ja jos ette vielä tienneet, miten päärynä saadaan pullon sisään:

Täältä lisää aiheesta

*tämän päivän Paris-Normandie'n mukaan.
*alkoholin väärinkäyttö on vaaraksi terveydelle, minkä takia sitä on parempi käyttää oikein

En forme

Olympialaiset ovat ranskalaisten lempi-urheilutapahtuma (alempana linkitetyn tutkimuksen mukaan).

Ylä-Normandiasta (Haute-Normandie) lähti kisoihin 14 sinivalkopunaista puolustavaa urheilijanuorukaista. Heistä yksi toi maalleen jo mitalin (judoka Ugo Legrand) ja muutkaan eivät ole mitään turhaa painolastia. Normandia tunnetaan (ainakin Ranskassa) judo-sankareiden kehtona. Seudun suuri poika (suuri siis myös kuvannollisessa merkityksessä) toi Ranskalle olympia-kultaa Atlantasta ja Sydneystä, ja siinä sivussa neljä maailmanmestaruutta. David Douillet syntyi Rouenissa, aloitti judon 11 vuotiaana ja painoi jo silloin 80 kg ja pituutta pojalla oli vaivaiset 1,80m. Sittemmin miehen mittaan kasvanut David siirtyi politiikan ihmeelliseen maailmaan ja toimi urheiluministerinä 2011-2012. Dédéä (D.D) valmensi Jacques Lemaître. Tunnettu mies näillä kulmilla. Hänen judo-koulussaan kasvatetaan Ranskan tulevia mestareita. Uskon ja luulen, että poikani on hyvässä opissa. En vain ole vielä päättänyt (jos se minusta riippuisi), että kumpaa maata hän sitten edustaisi.

Ranskalaiset eivät ole urheilukansaa, ainakaan samassa merkityksessä kuin miten suomalaiset urheilun ymmärtävät. Suomalainenhan urheilee joka päivä käydessään kaupassa kävellen, tai tampatessaan mattonsa (Heijaheijoo vaimikä). Virtaviivainen harjoitteluasu on päällä joka hetki, paitsi töissä, ja välillä sielläkin, jos sinne mennään pyörällä tai rullaluistimilla. Ja hyvä niin.

Ranskassa urheilu on ensinnäkin tehty vaikeaksi. Jos jostain lähistöltä löytyy uimahalli, ei se ole koskaan auki. Tai se on täynnä porukkaa, joka ei osaa uida radoilla niin kuin pitää (hallin yksinvaltias valtaa yhden kokonaisen radan itselleen uimalla sen keskellä). Suomalainen ei uskalla kuntouimareiden radoille edes eksyä. Ranskalainen urheilee ryhmässä. Metsäänkin pitää mennä joukolla, vai mitä ne randonnéet ovat? Vaelluskengät (ja sukat) jalassa ja vaelluskepit ojossa marssitaan 50 hengen lössinä metsään ja sieltä takaisin. Tok tok tok tok. Asuinkuntani läpi kulkee vaellusreitti (polku?), jolla en ole vielä koskaan nähnyt yhtäkään henkilöä yksin vaeltamassa. Kaksin ehkä kerran, mutta kyseessä oli ehkä joku naapureista, joita en vielä silloin tuntenut, jotka etsivät kissaansa. Sunnuntaisin talon ohi marssii lauma jos ei useampi tyyppejä, jotka varustuksensa puolesta voisivat lähteä Mont Blancia valloittamaan. Tasamaan valloitus vain on turvallisempaa.

Olikin melkoinen yllätys eräs harmaa aamu nähdä täysin yksinäinen lenkkeilijä. Ohi ajaessani havaitsin hänellä muutaman hikikarpalon otsalla ja hymyn suupielissä. Hullu ehkä. Tai britti.

Mitä ranskalaiset sitten harrastavat?

Erään tuoreen tutkimuksen mukaan ranskalaisista vain vähän yli puolet (54%) harrastaa urheilua. Tutkimuksesta artikkelin kirjoittanut toimittaja huomauttaa, että suuri osa (%?) urheilua harrastamattomista oli naisia (siis kyselyyn vastanneista naisista). Eli perheellisiä ja töissä käyviä naisia, joilla ei yksinkertaisesti ole aikaa pitää omasta terveydestään huolta. Näin arvelee toimittaja. Ja minä komppaan. Tarhan/koulun/ym kylätouhun parissa tapaamani ranskalaisäidit ovat usein kertoneet haluavansa harrastaa sitä ja tätä, mutta että tärkeämmät asiat (kuten lasten ajaminen harrastuksista toisiin) käy edeltä. Ja minua aina ihmetyttää heidän eräänlainen marttyyri-ylpeytensä. Sitten kun äidillä menee ruuvit ja mutterit sekaisin, voi koko perhe hyvin. (Anteeksi, ei tästä pitänyt tulla feministinen pamfletti.)

Ne, joilla on aikaa, harrastavat iltaisin tai viikonloppuisin kävelyä (27 %), lihasten kasvattamista, jumppaa tai uimista. Ranskalaisessa lähipiirissäni (joka on pieni) kukaan ei harrasta urheilua, paitsi mieheni, joka tähtää Rion kisoihin, heti kun saa mustan vyönsä (toim.huom: vitsi). Vain alle 50-vuotiaat osaavat uida. Ja kukaan ei ole koskaan kokeillut kaunoluistelua (vaikka Rouenissa on ihan hyvä halli).

Urheilu ei ole itseisarvo tässä maassa, vaikka jalkapallo onkin pyhää ja autourheilu viihdettä (hei Hirvonen ja Latvala, missä näkyy Loebin peräpeili kiäh kiäh kiäh). Monelle siivoaminen käy urheilusta (kunnes selkä katkeaa). Toiset kävelevät ryhmissä ollakseen vähemmän yksin. Mutta olympialaisten aikaan koko maa värisee sankareidensa kamppaillessa ja kukot kiekuvat kullan kopsahtaessa.

Missä muuten ovat suomalaiset? En ole siniristiä näissä kisoissa vielä nähnyt. On se vaan kivaa, kun voi valita mitä maata kannattaa.