Lumihaaksirikkoutuneet

Vaikka aamusta asti taivaalta oli tullut vain lunta, en jotenkin tullut ajatelleeksi, että se voisi tuottaa minkäänlaista ongelmanpoikasta. Siinä vaiheessa, kun auto vain suti mäessä moottorin huutaessa tuskaansa, kävi mielessä, että olisihan tämä pitänyt arvata. Siihen sitten jäinkin vähäksi aikaa pohtimaan vaihtoehtoja:

a) soita miehelle, mies tietää mitä tehdä
b) mene kysymään takana autossaan istuvalta mieheltä, mitä voisi tehdä
c) huudata moottoria vielä vähän aikaa rattia eri suuntiin pyöritellen ja kirahtele haistaessasi hieman liikaa kuumenneet öljyt moottorin suunnalta

Tein nuo kaikki järjestyksessä c, b, a.

Neuvo:

Kun seuraavan kerran löydyt kesärenkailla lumiselta tieltä ja kun autosi ei ihan pienessä mäessä enää pääsekään etenemään:

Peruuta hyvin hiljaa muutama metri ja lähde sitten uudestaan hyvin hiljaa eteen päin. Se tepsi ainakin minulle. Tai katso sääennuste etukäteen. Pääsin seuraavaan tasaiseen paikkaa, mihin pysäytin auton ihmetelläkseni edessäni nousevaa todella pitkää ja paljon jyrkempää mäkeä, joka oli täynnä paikoillaan seisovia autoja. Heitin uukkarin ja palasin kylille. Matkalla katselin, kun kanssa-autoilijat virittivät lumiketjuja. Sellaiset olisin vähintään tarvinnut, jotta kotiin olisin päässyt eilen illalla.

Ei se mitään. Etunani on se, että sillä suunnalla, mistä olin tulossa, sijaitsee työpaikkani. Tosin en ollut työmatkalla. Oltiin jostain kumman syystä lähdetty lumimyräkässä pojan kanssa judokisoihin (eikä tullut edes ykkössijaa).

En tiedä onko teillä koskaan ollut mahdollisuutta hiippailla illan pimennossa täysin autiossa hotelliravintolassa. Siinä on jotain hyvin Stephen Kingimäistä ja mielikuvitukseni pärähti käyntiin kuin kiihdytysauto.

Kymmenen vuotta olen talossa käynyt päivisin töissä, mutta keskellä yötä koko pulju on ihan eri paikka. Hämärästä keittiöstä löytyi tietenkin kaikki tykötarpeet mukavaan illalliseen. Viinikellarin jätin rauhaan, sentään. Salissa oli kumma tunnelma. Varsinkin silloin, kun valot hetkittäin himmenivät sekunnin murto-osaksi. En pitänyt siitä ollenkaan. Pas du tout. Eivät ne tee tuota päivisin... Kuvittelin jo, että seuraavaksi alkaa respan puhelin soimaan, ja että Jack the Ripper soittaa jostakin hotellin 18:sta autiosta huoneesta. Ehkä juuri siitä, jonka olin varannut itselleni....

Joskus tuntuu siltä, että olisi kivempi, jos mielikuvitus olisi vähän hissukampi ja vähemmän tiellä erinäisissä autio-hotelli-episodeissa.

Poikani hyväntuulinen höpöttely sai onneksi suitsittua heikot hermoni. Nukuimme hyvin ja aamulla ajoimme kotiin turvallista aurattua tietä pitkin.

Ostoslista:

- lumiketjut
- how to silence your imagination when needed -elämäntapaopas
- käsilaukkuun mahtuva dynamolla toimiva taskulamppu (ihan vaan siltä varalta, että ne valot sammuvat oikeasti juuri silloin, kun nautit illallista tyhjässä ravintolassa)