Vapauta sisäinen rikkaruohonmurhaajasi

Sunnuntai oli ehkä vuoden kuumin päivä.

Nuhassa vietin siitä suuren osan puuhaten kylppärissä, juomalla marketin pussiteetä ja kirjoittamalla blogia. Jossain vaiheessa tajusin kaiken olevan väärin, mutta onneksi ei ollut liian myöhäistä pelastaa päivää.

Siniset Hai-saappaat jalkaan, vain topattu huppari niskaan ja pihalle. Kuten olin pelännyt, melkein sokaistuin kirkkaudesta ja pakahduin kuumasta tuulesta. Ryntäsin pihan poikki vajalle, jonka pimennosta kaivoin esiin pelit ja vehkeet. En tajunnut, että väsymys ja nuhaisuus oli tehnyt tilaa euforiselle rikkaruohojen tappamiselle ennen kuin olin täyttänyt kottikärryt. Olin myös kaapinut syksyllä pudonneet lehdet hiekkatieltä, haravoinut hiekat ojoon ja ehtinyt jutella ohi rymistelevien sunnuntairatsastajien kanssa.

Miten ihanaa on olla ulkona, pihalla, kädet mullassa, repiä ja kiskoa ja siistiä. Myllersin taloa ympäröivät kukkapenkit vihulaisista ja muista sinne kuulumattomista ärsytyksistä. Ajatusteni taustakohinoissa motivoi tietenkin jääkaapissa jököttävä rosé.

En ehtinyt kantaa puutarhakaluja autotallista pihalle, vaan istahdin kynnenaluset mustina kuumalle laatoitukselle, lasi vieressä, selkä seinää vasten ja katsoin taivaalla ohi suihkivia lentokoneita. En muista, että olisin tuntenut oloani yhtä kevyeksi kuukausiin.

Kuka kirjailija sanoi, että horisonttiin katoavat alukset vievät rannalla niitä katsovien toiveet mukanaan?

Kerrankin totesin olevani eri mieltä kirjailijan kanssa. Nope, olin siinä ja täydellisen tyytyväinen. Naapurin Nila-kissa tuli siihen viereen köllimään kuin kertoakseen olevani totisen oikeassa.