Vielä yksi ennen kesää

Olen varma, että kesä pian koittaa. Kyllä sen on pakko. Aamulla autoa, peltoja ja tiilikattoja peitti ystävämme lumi. Eipä tuo satanut edes yllätyksenä. Eilen illalla haistelimme sen tuloa Astuce-tamman kanssa. Astuce oli sitä mieltä, että jo riittää. Hän haluaa päästä vihreälle laitumelle syömään paksua ja ravinteikasta ruohoa. Itse tuumasin, että notta jopas olisi kiva, ettei enää tarvitsisi pukea kahta takkia hepon niskaan ja vielä pientä kävely-fleeceä tuntia varten. Ompahan talvi, en voi muuta turista.

Mutta on tästä kylmästä, pimeästä ja pitkästä jääkaudestakin ollut jotain hyötyä. Kuin varkain on käsikirjoitukseni - se sinne metsään sijoittuva - venynyt jo mukavaan 33 000 sanan mittaan. Ja tiedän vihdoin miten tarina tulee loppumaan, se on aina hyvä tietää vähän etukäteen. Ja olen ehkä ensimmäistä kertaa jopa tyytyväinen keksimääni loppuun. Se on tarinassa vaikeinta.

Kuva: Wikipedia.

Vielä muutama lumipäivä ja romaanini on kirjoitettu. Sitten kylmä ja sateinen kesä sen editointiin. Hirvittää jo, mutta en saisi ajatella tuota urakkaa nyt kun teksti luistaa ja homma etenee. Junnatkoon sitten kun sen aika tulee ja se tulee lopulta joka tapauksessa. Editoin edellistä käsistä kaksi/kolme vuotta ja se on vieläkin vaiheessa jossain jotain odottamassa, ihmettä?

Mitä? Minäkö pelkäisin editointia? En Pyh Pois Moiset Höyrähtäneet Ajatukset.Yritän valmistautua siihen henkisesti hokemalla, että sittenhän voin täysin siemauksin nauttia tekstistäni, sitä aina ja aina vain uudelleen ja uudelleen lukemalla. Onneksi kirjoitin hyvän tarinan.

Ainiin, jouduin kummalliseen tilanteeseen maanantaina, kun minulta kysyttiin kesken pääsiaislounaan, että mistä uusi tarinani kertoo (appiukko on ainut perheenjäsen, jota harrastukseni kiinnostaa). On uskomattoman vaikeaa selittää kirjoittamisesta mitään ymmärtämättömille, että mistä jokin vielä keskeneräinen tarina kertoo. Hyvä että itse sitä vielä täysin tiedän. Yritin siinä selittää, että se on fantasiaa, siinä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista hurjaa kolmessa eri ajassa...niin siis ei siinä aikamatkusteta vaan siinä on semmonen aikahommeli, niin kuin taikajuttu. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä kuin olisin juuri kertonut yrittäväni ottaa yhteyttä Veenukseen tv-antennillamme. Ja että olin siinä melkein onnistunut, mutta että lumipilvet estivät toistaiseksi kommunikoinnin emäaluksen kanssa. Siirryimme hyvin nopeasti puhumaan kirjakaupoista, kirjallisuuspalkinnoista ja aasinsiltojen kautta jostain ihan muusta.

Myöhemmin viikolla heräsin eräs aamu päässäni nimi romaanille. Toistaiseksi se on tallentunut tiedostoihin työnimellä, joka on päähenkilön etu ja sukunimi. Mikäs niissä, hienoja nimiä sinällään, mutta jos jotain muuta, vähän tarinaa kuvaavampaa silti. Ideoimassani nimessä esiintyy sana "metsä". Sehän on jo paljon selittävämpää, ei jää lukijalta ymmärtämättä, että missä tarinassa liikutaan.

Tämän huikaisevan haastattelu- ja ideaviikon tuloksena olen varma, että omine käsineni, sormineni, synapseineni sekä innolla, uutteruudella ja vaivalla kyhäämäni kässäri joskus valmistuu, ehkä nopeammin kuin lumet sulavat, Suomesta.