Karvaiset normandialaiset

Kuono tarjoaisi pusuja

Tyypillinen päivä maalla taas. Aurinko haahuilee jossain pilvien takana, mutta maanpinnassa sentään tarkenee jo istumaan ponituntia katsomassa villapaitasillaan. Poniopen koirat pitävät myös huolen, ettei katsoja pääse kyllästymään. Lapsia, poneja, kaikenlaisia viipottajia.

Päikkärit nurtsilla

Olen huomannut, että moni täällä suorastaan keräilee eläimiä. Tutustuin kerran tyttöön, joka oli rakentanut takapihalleen tallin ja siellä asui neljä hevosta. Sen lisäksi hänen pihallaan juoksi viisi koiraa, vaikeasti määriteltävä luku kissoja ja kaneja ja hänen olohuoneensa muistutti  Korkeasaaren Amazonia-taloa lukemattomine jyrsijä- ja lintuhäkkeineen. Taisi siellä olla käärmekin jossain...ja jotain epäilyttävän näköisiä hyönteisterraarioita. Vakavaa, sanoin.

Piipittäjät

Eläimillä on rauhoittava vaikutus meihin kiireisiin ihmisolentoihin. Olen miettinyt pitäisikö minunkin perustaa oma eläintarha, kun pihaakin riittää ja toistaiseksi sen pääasiallinen toimi on puskea ruohoa, jota jo taas leikkaamme. Ah kiitos kevät! Ja toinen ruohonleikkuri on sopivasti rikki. Niin, yksi ei riitä normandialaisen nurmen leikkuuseen. 

Neljän päivän ikäinen

Toisaalta pelkän pienen kanatarhankin pitäminen, muodikkuudestaan huolimatta, on melko työlästä. Onhan niitä siivekkäitä käytävä joka päivä ihmettelemässä, ruokkimassa, siivoamassa jätöksiään, hoitamassa niiden terveysongelmia....keräämässä munankin tai pari. Täällä kun käymme puutarhakaupassa, pysähtyy poika aina tipu- ja ankanpoikahäkkien ääreen. "Eikö äiti yksi tuollainen olisi hieno?" Puutarhakaupoissa myydään myös pupuja ja muita pieniä karvapalleroita, mutta poika haluaisi oman kanan. Ehta maalaispoika!

Etsii tuttipulloa

Ponitallin alle viikon vanhat kilipukit kyllä melkein laitoin hihaani ennen kotiin ajamista. Söpömpää ei ole. Nehän söisivät sen nurtsinkin sitten. Eikö?

Laitumen ja sen asukkaiden tarkastus

Mutta tietenkin se mieluisin olisi oma hevoseläin. Siihen ei kyllä oma piha riitä ja se muuttuisikin kavioitten alla mutapelloksi joka talvi. Onneksi lähellä on hyvä ponitalli, minne mokoman voisi laittaa täysihoitoon. Olisi se ehkä parempi kuin kana, vai? Poika saattaisi olla samaa mieltä. Ehkä ensi vuonna. Nyt pukkaa liikaa muuta projektia. Mutta miten on? Onko pelkoa että se yksi hevoseläin alkaisi sitten vetämään kaikenlaista muutakin karvaista normandialaista nurkkiini? Kissapedon lisäksi? Kuuluuko eläinhöperyys luokiteltuihin tauteihin?