Seikkailut

Unelma siintää

Olen viime päivinä tuskaillut erinäisten pienten valmisteluiden takia. Lähden kolmen viikon päästä kuukaudeksi matkalle, jonka aikana mm. ylitän valtameren purjehtien. Ongelma ei sinänsä ole enää se, etten tietäisi mitä kaikkea matkalle pitää ottaa mukaan, vaan se, että tavaramäärälle on tiukat rajoitukset. Ilmeisesti kapteenimme olisi mielissään, jos jokainen toisi mukanaan vain pienen "pussillisen" kamppeita.


Olin hankkinut hienon valtavan kankaisen rullilla varustetun matkakassin, johon olin varma saavani kaiken mahtumaan. Tuosta ei vain saa "pussia", vaikka risteyttäisin sen aidon merimiessäkin kanssa. Merimies ehkä pärjääkin vähällä, mutta entä merinainen? En ollut aikonut tuoda kaikkia vaatteitani, kenkiäni ja koko kylppäriäni, mutta silti.


Hmm. etsin siis "pussia" kuukaudeksi ja orientoidun matkaan niin, että mukavuus tulee sentään olemaan edes hieman parempi kuin Koh Lantan* kiljailijoilla.


Toinen seikka, joka hieman mietityttää on ebolan takia tehdyt matkustusrajoitukset, joita saatetaan määrätä milloin vain lisää. Reittimme kieppaa Kap Verdellä ja tuolle saariryhmälle mm. vaaditaan viisumi. Hankipa nyt sellainen. Noh, ei se sinänsä ole kuin päiväreissu Pariisiin, mutta minulle on hyvin pienet mahdollisuudet siellä juuri nyt käydä. Toinen vaihtoehto oli postitse, mutta en viitsisi luopua ainoasta henkilöllisyyspaprustani ja varsinkin passistani juuri ennen matkaa. Minulla ei periaatteessa ole mitään Ranskan postilaitosta vastaan, mutta kun Siperia on opettanut. Viisumin saa ilmeisesti myös paikan päällä, mutta parempi varautua pitkään odotukseen hikisessä satamakonttorissa tiukkailmeisten viranomaissetien kanssa. Make my day.

Toisaalta, jos otan paperisodan tutkimusmatkailun kannalta, saattaa asiasta kehkeytyä kihertäviäkin ihmispsykologian suuria hetkiä. Muistikirja mukaan, kamera, portugalin sanakirja. Ja tosiaan, ebola, tuo surullinen viirus, joka tekee niin paljon tuhoa ja saa aikaan suurta kärsimystä maissa, joilla ei ole resursseja omasta takaa sen pois kitkemiseen, saattaa joka tapauksessa sekoittaa pakan täysin.


Matka lähestyy, mutta se ei ole asia, joka minua juuri nyt eniten edes jännittää. Huh. Enpä olisi voinut kuvitella ajattelevani näin vielä muutama päivä sitten. Sattui nimittäin niin, että sain perjantaina hyvin mielenkiintoisen puhelinsoiton. Se sysäsi liikkeelle uuden ja täysin odottamattoman seikkailun, joka vie Maryä mukanaan koko ensi vuoden, ja ken tietää, ehkä koko loppuelämän. La vie est très bizarre. 



(*ranskalainen lempiohjelmani, vastaa Suomen Robinsonia)