Ajatuksia kirjan ääreltä

"Näyttää ihan oikealta kirjalta", sanoi eräs.

Juhlistan kirjan saapumista painosta tällä etäkuvalla. Paketti saapui tietenkin Suomeen. Ei sitä tänne Normandian nummille kannattanut postittaa. Matkaan Helsinkiin alle parin viikon päästä ja pääsen kirjaa vihdoin hypistelemään. Onhan se jotain, kun saa vauvansa ensimmäistä kertaa syliin.

Pääsen esikoistani samantien myös maailmalle esittelemään ja viime päivät olen pähkäillyt aivoni rikki kaikesta siihen liittyvästä. Minusta tuntuu yhä siltä, että olen huonoin mahdollinen henkilö kertomaan Enorasta ja hänen tarinastaan. Mutta kuka muu siihen pystyisi kuin itse kirjailija? Siinäpä se.

Harjoittelin kirjasta puhumista mieheni kanssa. Hän pyysi yksinkertaisesti kertomaan, mistä kirjassa on kyse. Vastaukseen kului kaksi tuntia ja kolme lasia rosé-viiniä. Se oli mukavaa, mutta mies totesi, että minun olisi syytä oppia tiivistämään hieman. Miten muka? Miten voin selittää mistä kirjassa on kyse, jos en esittele ensin henkilöhahmoja, heidän menneisyyttään ja motiiveitaan. Ja pitäähän minun kertoa, mistä kaikki alkoi ja kuka teki mitä ja miksi. Kuinka kukaan voi ymmärtää kirjasta mitään, jos en kerro siitä kaikkea?
Se ei tietenkään ole tarkoitus, jos mahdollinen lukija haluaa yllättyä edes hieman itse kirjaa lukiessaan.

Takakansiteksti toki kertoo kirjasta jo paljon vai kertooko? Ei se välttämättä kerro tarpeeksi, antaa vain hieman suuntaa, vinkkiä. Minun ei valitettavasti auta kuin yrittää jatkaa tiivistämisen jaloa taitoa ja löytää sanat, jotka parhaiten kuvaavat kirjaani. Mutta mikäs parempaa harjoittelua kuin esiintyminen conissa ja kirjan ääneenlukeminen ihan oikean yleisön edessä.

Hmmpf...ajattelin vetää ylleni imperial soldier -asuni, jonka suojista uskaltaa osoitella kännyköitään räplääviä katsojia laserpyssyllä. Toinen vaihtoehto on, että lähetän kloonin paikalle. Tai sitten opettelen vain puhumaan ja kertomaan ja olemaan nöyrä, avoin ja valmis navigoimaan kirjauniversumissa.