Moni hevosihminen haaveilee omasta hevosesta tai ponista, mutta kun tuo toivottu hetki lopulta koittaa, ei se parhaan mahdollisen ratsun valinta välttämättä olekaan helppoa. Kerron tässä omia, ei kilparatsastajan, aatoksiani. Olkoon niistä iloa muille kaltaisilleni, hevoseläinten seurassa viihtyville, rauhallisista maastolenkeistä ja luonnosta nauttiville ja jonkun verran peruskoulu- ja -esteharjoittelusta kiinnostuneille.
Oman hevosen valinta on tärkeä. Jos valitset itsellesi sopimattoman ratsun, kärsit siitä itse, mutta myös hevosesi saattaa joutua loppumattomaan omistajakierteeseen, mikä ei ole hyväksi eläimelle, joka periaatteessa nauttii eniten siitä kun saa oleilla rauhassa laitumella laumatovereidensa kanssa. Turha tallin ja omistajanvaihto on eläimelle stressaavaa.
Hevoskriteereiden pohtimisen voi aloittaa hevosen koosta. Jos itse on iso, on hevosenkin hyvä olla iso ja kantava. Jos olet pieni, riittänee pienempi ratsu. Iso hevonen vaatii jo pelkän hoidonkin osalta enemmän: enemmän suittavaa! Satula on nostettava selkään korkeammalle. Riitävätkö voimasi taltuttaa temppuileva kolossi? Itse valitsin pienen hevosen (melkein ponin), jotta niin minä kuin poikani pystyisimme kumpikin siitä huolehtimaan ongelmitta.
Olet varmasti kuullut vanhan sananlaskun: kokeneelle ratsastajalle nuori ratsu ja kokemattomalle vanha. Vanha opettaa nuorta ja niin pois päin. Tämä on hyvä nyrkkisääntö, mutta mitä tarkoittaa vanha? Minkä ikäinen on vanha hevonen ja milloin ratsastaja voi pitää itseään kokeneena? Riittääkö kymmenen vuotta 1h/vkko ratsastusta, pitääkö olla puolihoitohevoskokemusta ja millä se kokemus mitataan? Vaikea tästä on minkäänlaista taulukkoa piirtää, koska jokainen ratsastaja on yksilö ja jokainen hevonen myös. Oma 17-vuotias tammani on vanha, mutta se ei näy kuin papereista. Energiaa riittää juuri sopivasti. Olen ratsastanut 4-vuotiaasta lähtien, mutta silti minulta puuttuu paljon kokemusta monelta hevosalueelta. Pääasia on kai se, että on halua aina oppia lisää ja että lähettyvillä on joku itseään kokeneempi, jolta voi kysyä neuvoa, kun sormi menee suuhun.
Kokemuksella voisi kai tarkoittaa sitä, että on jo jonkin verran pyörinyt hevosmaailmassa. Hyvä mittari voisi olla se, että tuleva hevosenomistaja osaisi esimerkiksi itse arvioida tarpeen soittaa eläinlääkäri paikalle. Tämän lisäksi olisi hyvä osata pitää huolta rokotuksista ja matolääkityksistä, kengityksistä, riittävästä ja terveellisestä ruokinnasta ja arvioida myös hevosen ikään ja terveydentilaan sopivan liikunnan määrä ja tarve. Hyvin nuorelta hevoselta ei voi pyytää samaa kuin kymmenenvuotiaalta.
Hevosen lisäksi tulee tulevan omistajan pohtia omia tarpeitaan ja ennen muuta talleilla heilumiseen liikenevää aikaa. Jos tiedät, että pääset hevostasi hoitamaan ja ratsastamaan vain pari kertaa viikossa, on parasta valita hevonen, joka ei välttämättä tarvitse hikiliikuntaa joka päivä. Vanhemmalle taas tuo määrä riittää vallan mainiosti. Tähän tietenkin vaikuttaa myös tallipaikka, ja se pääsekö hevonen joka päivä ulos. Jos et itse pääse tarkistamaan hevosesi kuntoa joka päivä, hanki sille tallipaikka, missä tallinomistaja tekee sen puolestasi. On äärimmäisen tärkeää, että voit luottaa hevosesi osaaviin käsiin. Vain siten voit nukkua yösi huoletta, ja myös lähteä matkoille tai sairastaa.
Näen liian usein nuoria omistajia (lapsia), jotka pääsevät tallille vain kerran viikossa. Heillä on nuori poni tai hevonen, joka päästää ensialkuun kentällä viikon aikana kertyneet kaasut pois, pelästyttää nuoren ratsastajansa toliltaan ja tuon mokoman vanhemmat yltyvät pitämään hevosta hulluna ja myyvät sen pois ennen kuin pöly kentällä on laskeutunut. Olen myös nähnyt huono-onnisia hevosia kokemattomien aikuisten käsissä. Tuskin on ehditty ravurin selkään sovittaa satulaa, kun se on kaupattu hevoskuumeiselle aloittelijalle, joka heti ensialkuun teloo itsensä sairaalaan ja hevonen päätyy lopetettavaksi. Ei näin.
Jos hevonen nyt kuitenkin on pakko hankkia, yksi hyvä keino on jakaa omistajuus kahtia ja 'vuokrata' se puolihoitoon. Näin tallilla käy joku liikuttamassa hevostasi, kun sinne ei itse ehdi. Tämä on loistava järjestely, kun kaikkien kemiat synkkaavat. Valitettavasti se on melko harvinaista. Parempi valita alusta alkaen itselleen sopiva ratsu, eikä kitistä myöhemmin 'huonojen' puolihoitajien takia. Hevosesi onni ei ole sen puolihoitajan harteilla, vaan sinun itsesi, hevosenomistaja.
Tulevan hevosenomistajan on myös huomioitava, että hevosenomistajuudessa eniten aikaa vie kaikki muu paitsi varsinainen ratsastaminen. Sitä ennen on hoidettava hevosta, odottettava kengittäjää, juteltava rokotuksista ja madotuksista tallinomistajan kanssa, mietittävä loimitusta, harjattava/pestävä/korjattava varusteita ja myös vietettävä aikaa muutenkin tuon karvaisen perheenjäsenen kanssa, Hevosenomistajuus on elämäntapa, josta ei saa koskaan tarpeeksi, paitsi ehkä niinä mudantäyteisinä talviaamuina, joilloin tallilla kaikki on jäässä ja kohmeessa. Mutta silloinkin tallille on mentävä, ja varsinkin silloin. Jos aikasi on kortilla, älä valitse ratsuksesi erilaisia päivittäisiä kaviohoitoja vaativaa ibeeriä, jonka herkkä hipiä myös kärähtää auringossa ja jouhet tippuvat, jos niitä ei pese ja käherrä joka viikko (vitsi).
Niin ratsastajan ja hevosen osaamisella on merkitystä. Jos olet hyvinkin taitava ja haluat vielä kehittyä, on tulevan hevosesi periaatteessa osattava enemmän kuin sinä, jotta voitte viettää vuosia yhdessä ja oppia lisää. Erittäin kokenut ratsastaja taas saattaa nauttia eniten siitä kun pääsee opettamaan nuorelle hevoselle kaiken aasta ööhön. Pienemmillä taidoilla ehkä riittää iloksi se kun yhdessä jankataan koko talvi yksinkertaisia pohkeenväistöjä, ympyröitä, pieniä esteitä ja päästään niistä yhteisymmärrykseen edes silloin tällöin. On hyvä myös testata hevosen maastovarmuus, jos haluaa maastoilla ilman suuria ongelmia.
Kriteereitä voi olla monta, mutta yksi sellainen, joka omalla kohdalla oli tärkeässä asemassa, oli tulevan hevosen sopivuus niin minulle kuin pojalleni. Poikani on (yhä) aloittelija. Etsin kokenutta ja kärsivällistä hevosta, jonka selässä poikani voisi kehittyä, mutta jonka kanssa myös minä hieman edistyneempi voisin kerrata jo opittua. Ei helppo yhtälö. Monta kertaa jouduin sanomaan ei, koska minulle tarjottu hevonen ei yksinkertaisesti sopinut myös lapselle.
Lopulta haaveisiin vastattiin, kun Malice saapui tallille ja päätyi lopulta huomaani, vaikka olinkin juuri sillä hetkellä haudannut kaikki hevosen omistajuushaaveet. Joskus asiat menevät juuri niin kuin niiden pitääkin mennä, vaikka sitten yllättäen. Malice on unelmieni hevonen ja juuri minulle ja pojalleni sopiva. Käymme tallilla kaksi kertaa viikossa. En yksinkertaisesti ratkea enempään, vaikka kuinka haluaisin. Malice ei näytä valittavan ja kunnossa on pysytty. Kärsivällisyys on valttia. Itselleen parasta hevosta kannattaa odottaa.
Vielä kun jaksaisi satulan pestä ja rasvata tällä viikolla. Hmmm. toisaalta poikakin voisi tehdä jotain... hyvä tallirenki on myös plussaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti