Eilen illalla jyrähti ukkonen. Selvä merkki kesästä. Jo oli aikakin.
Vielä viikko sitten peljättiin, ettei se saavu ollenkaan Normandiaan.
Kummallisesti mieli kepeni samaa vauhtia kun lämpömittarin elohopea nousi.
Uskaltauduin jopa ulkoilemaan ja tein lenkin talon ohi kulkevalla chemin de randonnéella. Viime kerrasta olikin päässyt kulumaan viikkoja. Tajusin kuinka vähän liikun. Se on toki johtunut säistä, mutta myös autolla töihin-autolla kauppaan-autolla kaupasta kotiin -elämästäni. Täällä ei tunneta julkista liikennettä juuri ollenkaan, maaseudulla kun ollaan.
Hyötyliikunta jää minulla kotona rappusissa ramppaamiseen. Tulee niissä joka päivä jokusen kerran juostua, mutta ei se silti riitä. Töissä istun päivät pitkät altistumassa tuki- ja liikuntaelinsairauksille. Harrastaa pitäisi se 3x30 minsaa urheilua (liikuntaa) per viikko, jotta peruskunto pysyisi edes jotenkin yllä.
Päätin jo talvella, että helkutti nyt pistän menemään ja käyn edes kerran viikossa lenkillä, siis kävelylenkillä (minä nyt mitään juoksentelua...sairastuisin vielä). Toteutin päätöstäni yhden kerran koko talven ja kevään aikana.
Yksi lenkkeilyyn pakottautumiskeino olisi koira, mutta talossa on jo reviirinsä merkinnyt kolli. Toinen jonkinlainen psykotiukka omakidutuskuri, jota en kuitenkaan tottelisi. Eeh en ole tainnut kertoa kuinka "lopetin" tupakoimisen...en kerrokaan.
Eli jäljelle jää aurinkoinen ilma, joka kehoittaa painumaan pihalle ja liikkumaan luonnossa.
Hyvää viikonloppua ja aurinkoa itse kullekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti