Tule meri, lennä laine, puhalla purjeisiini suolasi

Venäläisen nelimastoparkki Kruzenshternin keulapuu
 ja Rouenin Wilhelm Valloittaja -silta valaistuna.

Normandia on nähnyt niin Viikingit, keskiajalla uuteen maailmaan purjehtineet seikkailijat, maailmankaupan avanneet purjelaivat kuin kalastajien troolarit. Meri on aina ollut ja tullut Normandiaan joko sen vuorovesialtailla varustettuihin satamiin tai sitten Seinen kiemuraista joenuomaa pitkin ja Euroopan korkeimman nostosillan ali Roueniin, syvälle sisämaahan.

Rouenin kaupunki järjestää viiden vuoden välein suurten purjelaivojen kokoontumisajot, jota myös Armadaksi kutsutaan. Naismuistiin kyseessä on seudun suurin ja eniten katsojia keräävä tapahtuma. Armada maksaa maltaita Ylä-Normandian pääkaupungille, tai näin ainakin kuvittelen: 10 päivää erikoisia liikennejärjestelyitä, konsertteja, ylimääräisiä turvallisuus- ja muita touhotuksia ja ilotulitus joka ilta. Joku pessimisti voisi pitää tätä kaikkea hankalana, turhana ja turhan kalliina.

Luulen, että jokainen, suuret, upeat, mahtavat uudet ja vanhat purjelaivat nähnyt lapsi, nainen, mies, nuori tai vanha, ei katunut hetkeäkään. Ainakaan näinä vaikeina aikoina, jolloin ilo ei helpolla irtoa. Tapahtuma on tietenkin myös kaupallinen. En tiedä missä määrin paikalliset kauppiaat ovat Armadasta hyötyneet, mutta kaupungin hotellit ja ravintolat ovat myyneet täpötäyttä.

Jostain syystä purjelaivat ja niillä navigoivat merenelevät vetävät maakrapuja puoleensa. Ei tarvitse tietää mikä on kapyysi, pylpyrä tai etuprammi voidakseen nauttia tervan hajusta ja kauniisti lakatuista puupinnoista. Rouenin toisinaan alakuloiset satamalaiturit syttyivät elämään, nauruun ja merimiesten lauluun. Meri yhdistää, se on sama kaikille, sellainen yhteinen asia. Ja ilman laivoja maailma olisi kovin toisenlainen.

Vinkki kotipohjolassa heinäkuussa heiluvaisille: suuret purjelaivat saapuvat Helsinkiin 17. - 20. heinäkuuta, eli pian.

Eric Tabarlyn kuuluisat Pen Duick'it.