Ennen kesän loppua katsaus koulujuttuihin

En ole innoissani vääjäämättä lähestyvästä jokasyksyisestä tapahtumasta: koulut alkavat tiistaina 3. syyskuuta (huom. Opettajien "rentrée scolaire" on maanantaina ja oppilaiden tiistaina, ei mitään sen normaalimpaa, ja ne vanhemmat, jotka eivät tiedä mihin lapsensa tunkea maanantaina 2. syyskuuta, saavat vaikka ottaa lomaa tai irtisanoutua töistään tuoksi maanantaiksi). Erään ulkosuomalaisen öklimöklin ehdotus koko Ranskanmaan uudistamiseksi: jospa opettajat tekisivät tuon koulunaloittamisen omalta osaltaan jo edellisenä perjantaina, jospa.

Mutta ennen ensimmäistä koulupäivää, on koululaisen vanhemman valmistauduttuva sekä henkisesti että fyysisesti tulevaan koitokseen. Tai eihän tuota voi muuta kuin murista. On myös aika tehdä hankintoja.

Koulurepun on oltava uusi, sellainen johon voi sulloa surutta 30 kiloa vihkoja, kirjoja ja erimuotoisia viivoittimia. Koulutarvikkeethan on ostettu etukäteen summa mutikassa, koska tänäkään vuonna emme ole saaneet sitä kuuluisaa listaa koululta, jossa nuo ensi lukuvuotena tarvittavat tarvikkeet olisi mainittu....onneksi ne ovat suurin piirtein samat joka vuosi. Paitsi vuoden päästä, kun lapsi menee yläasteelle (mon de diu...jo...JO...harmaat hapset puskekoot) ja tarvikkeiden määrä ehkä noin tuplaantuu ja lapselle pitää hankkiman ehkä kaksi reppua, tai rinkka...reki.

(Ovikello soi, ja koska meillä ovikellon soittonappi ei sijaitse etuovella vaan etupihalla portin pielessä, avaan keittiön ikkunan ja mietin millä asialla portillani seisova mies ja nainen voivat olla. Kumpainenkin on pukeutunut kuin sunnuntaikirkkoon ja lempeästi hymyilevä mies pitelee kourassaan jonkinlaista lehdykkää. Mies avaa suunsa ensin, toivottaa hyvää päivää ja kysyy voiko hän esitellä minulle lehdykkänsä, jossa puhutaan päivän kuumista aiheista evankelistien näkökulmasta. Kiitän miestä ehdotuksesta, mutta sanon ettei lehti kiinnosta minua. Toivotan hyvää päivää ja suljen keittiön ikkunan. En usko että evankelisteilla on mitään minua kiinnostavaa sanottavaa minua askarruttavista asioista.)

Palataampa päivän kuumiin aiheisiin: koulureppuihin ja opettajiin.

Olen saanut nauttia omasta ajasta ja rauhasta koko pitkän koululaisten kesäloman. On ihanaa, kun illalla töistä kotiin palattuani, minun ei heti tarvitse ryhtyä matematiikan tukiopettajaksi, valmistaa lapselle välipalaa seuraavaa päivää varten, laittaa ruokaa aikaisin, jotta lapsi pääsisi nukkumaan aikaisin, jotta lapsi ja myös minä pääsisimme seuraavana aamuna aikaisin sängystä ylös ja ajoissa kouluun. Hallelujah aikaisille kouluaamuille!

Läksyt. Niistähän riippuu lapseni tulevaisuus. Niihin on panostettava. Ja niitä on paljon. Läksyjen tekoon kuluu toisinaan kokonainen arki-ilta. Ja koska teemme pitkää päivää ja palaamme illalla noin kuuden maissa kotiin, on iltakin lyhyt. Ja kun se vietetään kertotauluja, runoja ja englannin kohteliaisuuksia opetellen, jää aikaa omalle itselle ja itsensä kehittämiselle 0 sekuntia. Voihan lapsen myös jättää huoneenseensa selviämään sadasta sivusta läksyjä yksin ja pilata lapsen loistava tulevaisuus jo etukään. Non non ja non. Elämässä niin moni asia voi mennä päin peetä, että jos edes jossain vanhemmat voivat jälkikasvuaan auttaa, niin läksyissä. Meni siihin sitten kaikki aika tai ei.

Siksi rakastan kesälomaa, lomia ylipäätään ja otsaani rypistellen mietin miten tulevasta kouluvuodesta taas selvitään. Vanhemman on parasta olla aseistautunut hampaita myöten kehuilla, perusteluilla, kannustuksilla ja erimuotoisilla kiristysmenetelmillä, jotta onnistuu valamaan lapseen uskoa ja halua opiskella.

Joissain ranskalaisperheissä lapsia valmennetaan hampaat irvessä juuri tällä hetkellä koulun alkamiseen. Siltä varalta että lapsi olisi unohtanut kaiken tähän asti oppimansa loman aikana, hänet pakotetaan kesken kuuminta kesäpäïvää pänttäämään kaikki ranskankielen verbimuodot ja kertotaulut ja geometriset kuviot. Tätä valmennusta auttamaan kirjakaupat ja supermarketit myyvät kesäläksyvihkosia, jotka ilmeisesti myyvät hyvin, koska joka vuosi niitä näkee kaupoissa hyllyt pullollaan. Minä en niihin koske, koska jos olisin lapsi, tuntisin oloni melkoisen huijatuksi. Kesäloma on ennen muuta LOMA, eikä mikään valmennusleiri loistavaa tulevaisuutta varten.

Kesälomalla lapseni saa ajatella vain lomailua ja tehdä vain lomajuttuja. Hän saa lukea kirjaa, jos siltä tuntuu, oppia uuden harrastuksen kesäleirillä, käydä toisessa kotimaassaan vahvistamassa kulttuurisidoksia ja kylpeä suomenkielessä, ihastella museossa tauluja ja kummallisia esineitä aikojen takaa, yrittää selittää äidilleen jotain manga-juttuja joistä äiti on ihan out, kerätä kiviä rannalta, nukkua jokaikinen aamu keskipäivään asti jos siltä tuntuu, syödä mansikoita ja liata valkoinen paita vastaleikatulla nurmella. Sitä on kesäloma.

Kummallisesti kummallinen lapseni rakastaa silti koulua ja odottaa jo innolla syyslukukauden alkua, uutta opettajaa, luokkakavereita, luokkavihollisia ja kouluruokalan tätetä ja luokkaretkiä ja uutta koulunäytelmää.

Itse odotan ehkä vähän vähemmän, mutta kun lapsi onnistuu ja saa hyviä arvosanoja ja tuo ne iloisena kotiin näytille, ei väsynyt ja vähän nuhjaantunut tiikeri pikkupussipeto-äiti voi muuta kuin hyvin mielin jatkaa uurastustaan. Ja eihän ensi kesään ole enää kuin muutama pitkä viikko.

Kuvat: kesälomalta silloin joskus jo kauan sitten.