Kutsumaton yövieras (Normandiassa tapahtuuhuuhuu)

"Äiti täällä on LEPAKKO!"

Niin niin tietenkin on. Ihan varmasti. Oikeasti, mitä itse ajattelisitte, kun lapsi huutaa kesken unien huoneestaan. Pompin yläkertaan, vaikka Forrest Gump jäikin kesken (ehdottomasti yksi lempielokuvistani) ja avaan oven. Yllätyn pahan kerran, kun piskuinen nahkasiipinen hiiri, tai sen näköinen, lentää päin näköä. Sen pikimustat siivet lyövät katsettani nopeammin ees taas lapsen huonetta. Vähän yritän väistellä, kun en halua sen tarttuvan hiuksiini, tai muuta sellaista. Huudahdan silti ihastuksesta, koska harvoin olen läheltä nähnyt oikean ja elävän lepakon, siis valossa. Yössä ne kiitävät pihalla pimeyttä halkoen ja niiden läsnäolon enemmän aistii kuin näkee.

Ja sitten yövieras lakkaa liihottamasta ja tarttuu pienillä kynsillään katosta roikkuvaan pelleen (eikö teillä pellet roiku katosta?). Astun lähemmäs. Toivon että se ei lähde taas lentoon. Mietin miltä tuntuu lepakonsiiven läpsähdys poskea vasten. Poikakin on hiljaa ja ihailee kaukaa sen turkkia ja pieniä korvia. Mies pelmahtaa huoneeseen eikä oikein tahdo ymmärtää, mitä nainen ja lapsi mesoavat.

"Chauve-souris....impossible...sans déconner...ah oui quand même", mies pukeltaa ja astuu lähemmäs pelleä ja lentävää hiirtä, selvästi miettien mistä kummallisuus on päässyt sisälle ja pojan huoneeseen. En itsekään heti keksi hyvää selitystä. Poika puhuu vampyyreistä ja selitän, ettei sellaisia ole kuin elokuvissa, koska tämä tyyppi tässä on Batman. Poika pyörittelee silmiään ja ehdottaa, että jospa yrittäisimme pyydystää lepakon jotenkin varovaisesti ja päästää sen takaisin ulos, elämään normaalia lepakon elämää.

Milläs lepakko pyydystetään varovaisesti? Olette varmaan joskus joutuneet seuraamaan sisätiloihin eksyneen varpusen tai tiaisen päätöntä kohellusta ympäri huushollia ennen kuin tipu älyää lentää ulos avonaisesta ulko-ovesta/ikkunasta, mitä ennen se on kuitenkin ehtinyt kakata keittiön pöydälle tai sänkyysi. Lepakko ei ilmeisesti toimi samalla tavalla. Se roikkuu pellestä korvat höröllään ja lähettää lepakko-gps-signaalia ympäri poikani huonetta ja kolmea ihmisapinaa, jotka sitä tuijottavat.

Tartun ensimmäisenä käteen osuvaan vaatteeseen, poikani teepaitaan, ja lähestyn piskuista nisäkästä musta paita kohollaan, todella hitaasti. Ja flips fläps flops lepakko karkaa puisen kattoparrun suojiin. Katsomme toisiamme lyhyen hetken silmästä silmään, lepakko kääntää minulle selkänsä ja totean sille: sorry baby, you must go home. Lepakko vastaa teepaidan kosketukseen lepakkokielellä: knip stik stiiik. Suljen onnettoman vaatteen sisälle. Se ei rypistele vastaan, kun kurotan käteni ikkunasta yöilmaan ja avaan paketin. Yövieras katoaa niin kuin ilmeistyikin, yllättäen.

Kaikki lepakkolajit ovat uhanalaisia ja suojeltuja Ranskassa. Ne ovat hämähäkkien lisäksi luonnon omia hyönteiseksterminaattoreita. Elokuussa vietettiin kansainvälistä lepakkojen yötä. En valitettavasti tajunnut valokuvata vierastamme, mutta osaattehan te nyt yhden pienen lepakon kuvitella.

Pojastani koko juttu oli vähän liian jännä ja hän ei ihan heti saanutkaan unen päästä uudelleen kiinni, mutta onpahan jotain kerrottavaa kavereille koulussa...tai äidillään blogattavaa (aiheena piti alkujaan olla sää tai naapurin peltotyöt...pitäkää itseänne onnekkaina).

Pariisin Garnier-oopperan kattotaidetta.