Lämpömittari on hylätty, koska kärpäset ovat kadonneet. Ulko-ovi on lakannut paukkumasta ja ikkunoista vain vilkuillaan jottei kylmä tarttuisi. Nurmi kiiltää kosteudesta kuin avomeri. Taivasta ei erota sumuisesta pellosta. Tappurainen tuuli puhalsi pääskyset pois. Peilikuva muistelee kultaisia pisamia, jonnekin nekin matkanneet. Seisahdus sateessa, katse vaeltaa lätäköstä toiseen. Kevättä ei ollut, mutta syksy palasi varmasti kuin yö.
Jossain joku nääntyy janoon saman tähden alla. Tohtisiko sitä tuijottaa hetken lisää, maistaa kaukaista kuivuutta. On luotava oma aurinko, lämmön lähde. Tulet syttyvät, suuret ja pienet, savua tuprahtaa luukusta. Hetken kuuluu vain rätinää. Sitten seinien sisään suljetut käpertyvät. Vedämme viltit ylle. Kirjanmerkki tipahtaa lattialle. Luemme kuviteltuja maailmoja ja kohtaloita. Ruusut eivät tarvitse meitä kuihtuakseen. Keittiöstä leijuu shampanjavoissa paistetut osterit.
Hyvää syksyä ja käpertymistä.
Kiitos tästä tunnelmallisesta tekstistä. Syksyssä on jotain haikeaa ja kaunista, joka vetoaa ihmisiin. Ehkä syksy on myös tietynlainen mielentila.
VastaaPoistaJään kaipaamaan kesää ja lämpöä aivan valtavan hirveästi ;). Se meni ohi taas liian nopeasti. Toisaalta syksy on se vuodenaika, jolloin kaikki kirjalliset projektit sykähtävät liikkeelle ja tekstiä syntyy ja ideat pursuilevat korvista ulos.
PoistaIhanat kuvat ja kirjoitus -ah, kiitos! Laitan hienot sanasi muieleen, vaikka meillä ollaan menossa käpertymistä vastakkaiseen suuntaan...
VastaaPoista(mieleen)
PoistaJustiinsa sataa kuin sumutepullosta. No sinun blogista saa sitten aurinkohoitoa pahimpaan kosteuslaskeumaan.
Poista