The most beautiful archipelago in mid winter light. |
Sunset colours. |
Beauty or the beast? |
Boy and the sea. |
Only the wind. |
December bay. |
Saimme ihailla pittoreskejä maisemia ja hauskoja ihmisiä Tukholman saaristossa, siellä seikkailevasta kirjastolaivasta ja vanhalla armeijan saarella majapaikkaa pitävää dynaamista eläkeläisrouvaa. Wasa-laiva myös esiteltiin ja laulettiin snapsilauluja. Herttaista.
Norjasta näytettiin Hurtigruten, vuonoja pitkin kulkeva laivalinja, ja Jäämeren jättikravut. Sanallakaan ei puhuttu Pohjanmeren öljystä ja sen vaikutuksista norjalaiseen yhteiskuntaan.
Ruotsin ja Norjan osuudet olivat puhdasta matkailumarkkinointia. Anoppi ainakin oli ihan myyty. Vuonojen ja snapsilaulujen kanssa kai on vaikea kilpailla.
Odotin suurella mielenkiinnolla, mistä Suomen osuudessa kerrottaisiin. Luonnosta ja sen puhtaudesta? Miljoonista retkeilymahdollisuuksista? Ahvenanmaan saaristosta? Järvistä, suurpetobongaamisesta, Lapin perhoskalastuksesta, revontulisafareista? Suomella on järjettömän pitkä rantaviiva ja älyttömästi eri näköisiä ja kokoisia vesistöjä, satamakaupunkeja, laivanrakennusta. Pääkaupunki on rakennettu osittain saarille. Risteilylaivat. Suomenlinna, missä rakennetaan ja kunnostetaan puisia purjelaivoja! Aiheita ei ainakaan puutu.
Suomen osuudessa kerrottiin ennimmäkseen kaamoksesta. Siitä kuinka Suomessa on talvisin hemmetin pimeetä. (Ihan kuin kaamos ei koskisi ruotsalaisia ja norjalaisia mitenkään.) Ohimennen mainittiin maahamme jostain syystä liitetyt kliseet alkoholismi ja itsemurhat. Sitten kerrottiin kuinka urheat mutta hieman melankoliset suomalaiset taistelevat kaamosmasennusta vastaan koko kuusi kuukautta kestävän pitkän, kylmän ja pimeän talven ajan: haaveilemalla kesästä, polttamalla wattitolkulla kirkasvaloa niin ulkona kuin sisällä ja tanssimalla tangoa. TANGOA! Kaamosmasennusta ruodittiin oikein psykiatrin voimin ja käytiin Tangomarkkinoilla. Ja Tangokuninkaan kyydissä reissattiin Suomen pimeillä teillä ja mietittiin avantouimareiden hulluutta.
Yksitoistavuotias poikani on ehtinyt tutustua toiseen kotimaahansa niin kesäisin kuin talvisin. Thalassan nähtyään hän katsoi minua silmät suurina ja totesi hieman järkyttyneenä, että hän ei tiennyt että Suomessa on paljon alkoholisteja ja että siellä harrastetaan tangoa.
En tiedä missä määrin Thalassaa tekevät toimittajat ovat olleet yhteydessä kunkin esitellyn maan turistiviranomaisiin, mutta mutu-tuntumani on että: aika paljon. Ainakin Hurtigrutenin risteilyjä mainostetaan räikeästi ohjelman nettisivuilla. Oletan toimittajien ainakin kysyneen kunkin maan matkailuviranomaisilta, että mitäs nähtävää ja erikoista siellä teillä on.
Suomella ei ole vuonoja tai pirtsakoita tukholmalaisia palomiehiä, mutta on kai meillä sentään muitakin matkailuvaltteja kuin Tangomarkkinat? Onhan? Jos on niin, kertokaa mieluummin niistä ensi kerralla ulkomaalaisille toimittajille. Suomalaiset matkailuyrittäjät olisivat varmasti kiitollisia, kuten myös Suomi-kuvasta huolissaan oleva ulkoavaruuden öklimökli.
Ja selvyyden vuoksi: minulla ei ole mitään tangoa, Tangomarkkinoita saatikka tangokuningasta vastaan.
Ja selvyyden vuoksi n° 2: kaamos on eksoottinen luonnonilmiö, jota voisi markkinoida potentiaalisille ulkomaisille matkailijoille enemmänkin hyvänä kuin huonona asiana. Ja miksi juuri kaamos, miksei yötön yö?
Ja selvyyden vuoksi n° 3: matkailun edistäminen ja yhteiskunnallinen dokumentointi ovat kaksi täysin eri asiaa. Thalassassa markkinoitu kuva Suomesta olisi sopinut mielestäni oivasti ARTE-kanavalle, josta tulee Ranskan laadukkaimmat dokumenttiohjelmat.
------------------
Kuvat: napsittu kaamosmasentuneesta Helsingistä kesken pimeimmän ja kurjimman talven.
Näytettiinköhän tuo sama homma täällä Saksassakin..täällä ainakin näytettiin juuri tuollainen tangopätkä ja jokin ihme tukkipuun uittokohtaus..ihan outoa kuvaa täällä Suomesta jaellaan. Pitää aina olla selventämässä, että ei, Suomessa ei juoda sen enempää alkoholia kuin Saksassakaan (musta tuntuu, että täällä juodaan paljon enemmän!) ja että juu, on siellä talvisin pimeää, mutta onhan täälläkin pimeät kaudet jne.
VastaaPoistaNiinpä, ja sitten ihmetellään miksi ulkomaalaisilla on ihan väärentynyt kuva Suomesta ;)))). Jumprahuti sentään. Minä kinaan aina ranskalaisten kanssa siitä, että joo ehkä Suomessa on muutama yhteiskunnallinen epäkohta, mutta että Ranskastahan niitä vasta löytyykin. Jauhot suuhun ja sitten voidaan olla hyvin mielin yhtä mieltä siitä, että Ameriikassa sitä vasta asiat huonosti ovat. Mutta tämä, että loistava mahdollisuus markkinoida Suomea matkakohteena missataan näin täydellisesti, pisti harmiksi.
Poista