Yhden kerran elämässä: pari muuttujaa

Unelman toteuttaminen ei ole helppoa. Juuri tämä kyseinen vaikeus antaa haaveelle sen makeansuolaisen ominaismaun. Se kirpaisee ja hellii samalla. Toteutuessaan uneksija hyppelehtii valtavalta vaahtokumikarkilta toiselle ja humpsuttelee tähtipölyä jalanjäljistään kuin mikäkin My Little Pony. Ja kun homma ei pelitäkään, niin no, onko toista yhtä surkeaa kuin unelmansa roskakoppaan heivannut.

Tässä vaiheessa suuren unelmani toteuttamista liikun jossain toteuttamisen pyrkimisen edistämisen ja kaikinpuolin unelmia vastustavan todellisuuden kuoppaisessa välimaastossa.


Konkreettisesti. En jaksa edes ajatella koko valtameren ylitystä koulupurjelaivalla toistaiseksi, koska hermoni, aikani ja kaikenlainen kapasiteettini punnertaa ylikierroksilla ja taidan kohta vain poksahtaa. Ping. Kokopäivätöitä tekevälle perheenäidille tämänlainen hullutus on melkoisen vaikea toteuttaa, ei mahdoton, mutta hiton vaikea.


Olen tullut ajatelleeksi myös että olenko liian tunnollinen. Miksi huolehdin kaikesta ja kaikista? Vastaus on yksinkertainen: koska se on näin, tällainen olen. En voi jättää kaikkea ja kaikkia kuukaudeksi huolehtimatta ennalta, että arki rullaa moitteettomasti ilman minua(kin). Tiedän, olen korvaamaton.


Tein noin vuosi sitten mielessäni listan kaikista niistä oivista tekosyistä, jotka voisivat estää minua toteuttamasta Atlantin ylitystä:


 1. Koska lapseni tarvitsee jatkuvaa läsnäoloani ja jos häivyn kuukaudeksi seikkailemaan, menee hänen pieni elämänsä sekaisin (kuka vie hänet kouluun, kuka hakee iltapäiväkerhosta, kuka laittaa eväät, kuka tarkista läksyt, kuka käskee siivoamaan huoneen, kuka vie harrastuksiin).


2. Koska mieheni tarvitsee lähes jatkuvaa läsnäoloani ja jos häivyn kuukaudeksi seikkailemaan, menee hänen pieni elämänsä täysin sekaisin (kuka käy kaupassa, kuka siivoaa, kuka silittää kauluspaidat, kuka laittaa illallista, kuka hieroo kipeää niskaa ja kuka kuuntelee ilot ja harmit).


3. Koska kissani....okei: kissa selviää kuukauden yksin ilman ketään tai mitään ja onhan tuolla yksi lapsi ja yksi mies hoitajinaan (ainakin teoriassa).


4. Koska työpaikkani menee konkurssiin, palaa poroksi tai sen kaikki asiakkaat kuolevat ruokamyrkytykseen ilman jatkuvaa läsnäoloani, ja koska en varmasti tule saamaan kuukautta vapaata töistä.


Itse asiassa tuo viimeinen kohta huolestutti minua noin vuosi sitten kaikista vähiten. Juuri nyt , ja näitä paria muuttujaa joka puolelta tutkiskeltuani, voin tyytyväisenä todeta, että tuo viimeinen kohta on luultavammin se ainut, joka voi estää minua toteuttamasta unelmaani.


Lapsi on jo sen verran iso, ettei hän enää tarvitse minua ihan joka asiassa. Nyyh. Ja Jippikaijee.


Ja mies no...mieskin on ehkä jo sen verran iso, että osaa pyörittää huushollia kuukauden. Ja appivanhemmat ovat luvanneet rynnätä apuun, jos miehellä menee sormi suuhun.


Nyt vain jännitän mitä pomo vastaa eriskummalliseen lomapyyntööni.