tiistai 24. helmikuuta 2015

Uusi novelli sekalaiseen tuotantoon

Päivän ratoksi, iloksi tai riesaksi. Viimeistelin uusimman novellini, jonka kirjoitin plusmiinus vuosi sitten. Voit lukea sen täällä, jos haluat.

En ole novelisti. Lyhyt tarina ei ole minun juttuni, mutta siitä huolimatta joskus, noin kerran tai kaksi vuodessa, inspiraatio iskee ja pakottaa kirjoittamaan tarinaa, joka mahtuu muutamalle sivulle. Kaikesta kun ei saa väännettyä romaania, onneksi. Lyhyt tarina on siitä mukava, että se on nopeasti valmis. Se ei roiku pitäisi-tällekin-jotain-tehdä-ikuisuusprojektina takaraivolla koko ikää. On helpottavaa vain päästää tekstistä irti. Sanoa, että nyt soon siin. Tällainen hetki tuli tarpeeseen juuri nyt kun viimeistelen esikoistani pientä suurta maailmaa varten. Olen editoinut, editoinut ja editoinut viimeiset...no hemmetin kauan kuitenkin, en edes muista. Onneksi loppu häämöttää.

Mutta sitä ennen oli päästettävä tälläinen pieni peikkonen matkalleen. Novellin idea syntyi lukemalla kirjan. Kyse oli Charles "Pete" Conradin elämänkerrasta The Rocket Man. Hän oli kolmas mies kuussa ja pieni astronautti minussa alkoi heti haaveilemaan. Syntyi idea, toinenkin ja lopulta tarina Sitruunasamppanjaa eli kvanttinautin muistelmat.

2 kommenttia:

  1. Kävin lukemassa uusimman novellisi ja samalla pari vanhempaakin. Voi että, sinä osaat kirjoittaa! Odottelen jo malttamattomasti kirjasi ilmestymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kannustavista sanoista Simpukka. Kevät tulee pian ja sen myötä kaikkea hauskaa.

      Poista