perjantai 15. toukokuuta 2015

Ei ole ulkosuomalaista karvoihin katsominen

Voisi olla mistä vain, vaikka Suomesta.
Ulkosuomalaisuus ei ole itseisarvo. Se ei sinällään tarkoita mitään vaan sen määrittelee jokainen ulkomailla asuva erikseen. Meitä ei voi piirtää samalle kartalle, niin kuin ei kaikkia universumin eksoplaneettojakaan.

Sen tähden on hämäävää kuulla toisen ulkosuomalaisen ihmettelevän, miksi on valinnut niin hölmön maan kuin Ranskan asuinmaakseen. Ranskalaiset kun ovat vaikeita, kummallisia ja kielitaidottomia.

Kohdallani kyse ei ole varsinaisesta valinnasta. Niin nyt vain kävi. Jos voisin valita, ehkä valitsisin eri lailla, tai sitten en. Onneksi kaikesta ei voi itse päättää vaan kohtalon sormet piirtävät kuvioita elämäntiehen ja tekevät olemassaolosta yllätyksellisen. Toisekseen, Ranska ei ole sen hölmömpi maa asua kuin Suomi tai mikään muukaan läntisen Euroopan maa. Jokaisessa on ne omat rujot puolensa, mutta myös kultahippunsa. Myönnän toki itsekin ihmetteleväni ranskalaisten menoa, mutta luultavammin ihan yhtä lailla ihmettelisin paikallisten touhuja Tampereella tai Tokiossa. Vertailu on inhimillistä, mutta on hyvä ymmärtää, ettei kaikkea voi verrata tasavertaisesti keskenään.

Oma maalaisidyllini ei ole verrattavissa Pariisin lähiön boheemiin sykkeeseen. Ja perheellinen sitoutuu asuinmaahansa aivan eri lailla kuin sinkku kv-uratykki, joka katselee elämää eri näkökulmasta kuin yksinkertaisiin arvoihin mieltynyt arjen puurtaja. Jokainen tavallaan, eikä yhden elämäntapa ole sen parempi tai huonompi kuin toisen. Ulkosuomalaisuus sellaisenaan ei tarkoita yhtään mitään. Suosittelen sitä kuitenkin kokemuksena kenelle tahansa, jos siihen on mahdollisuus, vaikka vain vuodeksi tai pariksi. Se joko avartaa maailmankatsomusta tai sitten ei.
Se riippuu jokaisesta itsestään.



4 kommenttia:

  1. Arki ketuttaa joka tapauksessa, oli melkein missä vain.

    ...noooh, ok, ehkä jos on tosi rikas ja palmujen alla, niin. Mutta onko se enää arkea? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinäkin se rasittavuus, kun ei muista sen tyypin nimeä, joka valmistaa ne kookosmaitokoktailit, eikä jaksais millään kysyä ;)

      Poista
  2. ihan loistava postaus. Asia on juuri näin, jokaisella on oma tapansa elää ja kokea asiat, olitpa sitten missä maassa tahansa.

    VastaaPoista