maanantai 4. toukokuuta 2015

Sairaat ja muut raihnaiset


Rennon ja levollisen viikonlopun päälle palasin töihin mieli kepeänä. Se ei kestänyt pitkään, koska sain vierailun jos toisenkin työpäivän aikana. Työkaverit kävivät morjenstamassa ja vaihdoimme uutiset. Ei mitään sen ihmeempää auringon alla, mutta muutama huolenaihe silti.

Ensimmäinen kertoi joutuvansa pian irtisanotuksi, koska on niin sairas, ettei voi enää töitä paiskoa. Hänen pitäisi päästä eläkkeelle marraskuussa, ja hän on hampaat irvessä yrittänyt kestää töissä, vaikka kivut ovat olleet kamalat. Lopulta voimat menivät lopullisesti ja hän joutui sairaslomalle, mutta koska hän on 30%:sti invalidi, ei hän voi jostain ihmeen syystä saada sairaspäivärahaa. Nyt työterveyslääkäri on lopulta toteamassa hänet työkyvyttömäksi, ja koska työpaikallamme ei ole mahdollisuuksia keksiä hänelle muita hommia, joudutaan hänet irtisanomaan. Pelkällä 30%:n ivalidirahalla ei elä, joten hän joutuu kirjautumaan työttömyystoimiston listoille työnhakijaksi siiheksi asti että pääsee eläkkeelle. Siihen ei onneksi ole enää kuin muutama kuukausi.

Toinen työtoverini on ollut yli vuoden sairaslomalla, koska häneltä on leikattu olkapää ja se ei tahdo parantua. Hänen ongelmansa on näin ummikon silmin täysin työperäinen, mutta sécurité socialen lääkärit ovat asiasta eri mieltä. Ilmeisesti olkapäästä on löydetty myös kalkkeutuma, jota melkein kaikille tulee iän myötä, mutta kolleegani tapauksessa, hänen kalkkeutuneeseen olkapäähänsä tullut krooninen tulehdustila ja rasitusvamma eivät voi jotenkin liittyä hänen hyvin ruumiilliseen ja raskaaseen työhönsä.... Kolleegani ainut toivo on nyt yrittää saada tarpeeksi korkea prosenttinen invaliditeetti. Hän ei voi enää tehdä alansa töitä ja uudelleenkouluttautuminen on lähinnä naurettava idea (se on maksullista Ranskassa).

He ovat kumpikin naisia, äitejä, ikääntyviä ja terveytensä menettäneitä.

Terveys on rikkautta.

Kun se otetaan pois?

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Nimim. kaksi vuotta ensin sairaslomalla ja sitten sairaseläkkeellä neurologisen infektiosairauden takia ollut, Kelalta saadut rahat 0 e.

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaseläke taitaa ollakin aika tuntematon juttu täällä Ranskassa, vai olisiko tuo pension invalidité sama asia? Sitä on kolme eri kategoriaa ja ensimmäisessä kategoriassa saa 30% entisistä tuloistaan miinus verot tjms. Sen ohella voi tehdä töitä, mutta jos on esimerkiksi tehnyt vuoden puolta päivää eli ns.mi-temps thérapeutique, ei työntekijällä ole vuoteen oikeutta saada sairaspäivärahaa, koska oikeudet on kulutettu loppuun. Ja mitkään vakuutukset (niin omat kuin työnantajan pakollisetkaan) eivät maksa mitään niin kauan kuin sécu ei maksa. Aika sekavaa ja varsinkin sairaalle ja väsyneelle ihmiselle ihan helvettiä.

      Poista